Kuumetta, koirakuumetta!
Muutaman päivän takainen allergiatestini tulos oli negatiivinen koirien osalta, varsin posiitiivinen yllätys. Kroonista koirakuumetta olen potenut vuoden päivät. Ihanaa! Nyt olen taas uskaltanut innostua koirahankinnasta täydellä teholla. Kaikki rodut ja paljon koirakeskustelua olen lukenut netissä muutaman päivän sisällä. Aivan mahtava tunne kun innostuu jostain asiasta näin paljon. En silti hötkyile tässä asiassa, mitään kiirettä ei ole.
En ole malttanut tätä blogiakaan kirjoittaa moneen päivään. Suurelta osin johtuu siitä, että olen yöt ollut töissä. Parhaillaankin olen työmaalla. Hauskaa, miten tämä innostukseni vaikuttaa koko elämääni. Työkin tuntuu vallan ihanalta, jopa työkaverit. Taas tunnen sen ihanuuden miksi tälle alalle tahdoin. Miten olen edes voinut sen tunteen unhoittaa?
Ainiin, olen siis töissä, täytynee lopettaa näin lyhyeen. Täytyi vain saada hihkua, kun tuntuu niin pirun hyvälle. Kaikki yhden negatiivisen allergiatestin tähden. Palaillaan tunnelmiin tulevina päivinä.
*Historiassa on enemmän esimerkkejä koirien kuin ystävien uskollisuudesta*