Ihanaa kun jaksoin heti aamulla (päivällä) herättyäni lähteä lenkille. Kunto oli tosin melko romahtaneessa tilassa, eli suurilta osin tein matkan kävellen. Olisi hirmu laadukasta jos pääsis oikeen metsämaisemiin jolkottelemaan, mutta minkäs teet kun kaupungissa asut. Maisemana mulla on lähes koko matkan rautatiekiskot, vähän on puistoa ja puuta jos oikein silmillä ne hakee. Olo on nyt melko rento ja rauhaisa.
Vaatimuksena hyvälle ololleni olen jo vuosia sitten todennut säännöllisen sekä riittävän yöunen. Nykyinen työni asettaa vaatimukselle melkoisen haasteen. Työrytmini kun on seitsemän vuorokautta töitä, seitsemän vapaata. Työviikolla teen pelkästään yövuoroa, mikä on kymmenen tunnin rupeama. Noista lähtökohdista kun yrittää säännöllisesti nukkua, niin aika mestari täytyy olla.
Jotkut ihmisethän ovat kait luonnostaan valvojia, sellainen olen aina ollut, äitiini tullut. Rakastan sitä tunnetta kun aamulla väsyneenä raahaudun töistä kotiin, ja näen kaikki ne apeat aamukasvot bussissa. Vähän jopa ivallisen näköisesti hymyilen ihmisille (hullua) ja mietin miten niillä on työpäivä edessä. Itse saan ryömiä ihanan peittoni alle, hetken nautiskellen vehdata peiton kanssa (ihan viattomasti) ja vaipua melkein kooman tuntuiseen syvään uneen, ah.
Työviikollahan nukun ja elän säännöllisesti, olokin on rento. Ongelmat tavallisesti alkavat kun koittaa vapauden hetki, niiiin odotettu vapaa viikko. Mikä kumma menee pieleen? Olen kummallisen iloinen kun viikon viimeisestä vuorosta pääsen kotiin. Hihkun ilosta, iloitsen suureen ääneen ystävillekin kuinka onnellinen olen kun on vapaata. Ne raukat tietävät, että ei se ilo kauan kestä. En enää nykyään onnistu rytmin kääntämisessä kuin ennen. Koko viikko menee niin, että koko ajan väsyttää, mutten kuitenkaan saa kunnolla nukuttua. Olen myös niin ärtynyt, että karkotan ihmiset ympäriltäni. Olen kuin muurahaiskarhu montun pohjalla, kukaan ei uskalla tulla lähelle. Tämä ongelma on vain pimeän ajan ongelma.
Kummallinen oravanpyörä (hyi mikä sana). Ei jaksa tehdä mitään, kun ei saa kunnolla nukuttua. Ei saa kunnolla nukuttua, kun ei ole muuta päivän aikana tehnyt kuin potenut väsymystä. Selvähän se, että tarttis jotain tehdä päivän aikana, jotta uni maistuu. Ehkäpä ongelma kuittaantuu kun aloitin jälleen lenkkeilyn. Tavallaan omaa tyhmyyttä tämäkin, muttei aina jaksa niin säntillinen olla.
Silloin tällöin pieni (tai vähän isompi) rypemiskausi voi tehdä hyvää, kunhan se ei kestä niin kauan, ettei saa itseään enää ojennukseen. Ehkä pidän tätä rypemiskautta yllä vielä nämä muutamat vapaapäivät. Vuokraan leffoja, makaan sohvalla, juon glögiä, syön suklaata ja nukun jos nukuttaa. Kerran päivässä menen ihmisten ilmoille, lenkille. Sehän kuulostaa hyvältä. Ei muuta kun Makuuniin, kauppaan ja puhelin äänettömälle. Yritän ensi vapailla sitten nukkua säännöllisemmin, touhuta kivoja asioita ja tyynnytellä suututtamiani ihmisiä.
*Monet ihmiset pelkäävät yksinäisyyttä, koska aavistavat joutuvansa huonoon seuraan*