Silmät kierossa, suu kuolassa!
27. Tammikuuta, 2009Työvoimapulasta kärsivässä maassamme tapahtuu kummia: joka päivä ihmisiä sanotaan irti, satoja ja tuhansia. Vihdoin työnantajakin saa herkutella - palkanalennukset, tuo vuosikymmenten märkä uni on viimein saavuttamassa kliimaksinsa. Näin aluksi riittävät pelkät kesälomarahat ja palkanlisät, ehkä niillä selvitään, sanoo työnantaja vakava ilme naamallaan, mutta ei selvitä, naureskelee hän itsekseen. Ja pelästyneet kanit, säikähtäneet hiirulaiset suostuvat kaikkeen ennen lopullista niittiä eli potkuja. Säälittävää.
Kummempaakin tapahtuu:Helsingillä pitää kiirettä järjestellessä hotellimajoitusta kolmannesta maailmasta maahan vyöryville pakolaisille. Kaikilla heillä ei ole vielä ensimmäisen luokan huonetta porealtaineen ja vilpoloineen, joistain puuttuu jopa televisio, mikä on jo todella ihmisarvoa alentavaa! Joitain pakolaisia on jouduttu majoittamaan peräti parinkymmenen kilometrin päähän Helsingistä, paikkoihin, joista bussitkaan eivät kulje viiden minuutin välein;pakko on odottaa puolikin tuntia! Voitteko kuvitella!
Kummallisin uutinen oli kuitenkin se, että syyttäjä tutkii Jussi Halla-ahon Muhammed-kirjoittelua. Tämän uutisen lukeminen aiheutti minussa jonkinlaisen epätodellisuuden tunteen. Eihän tämä voi olla totta, eihän. Syyttäjä siis tutkii voidaanko Halla-ahoa syyttää satuolennon pilkasta! Tämän täytyy olla jotain sairasta pilaa, ei tällaista voi tapahtua Suomessa! Vai onko todella niin, että oikeuslaitoksemme pää on niin syvällä muslimien perseessä, ettei se lähde sieltä kuin ampumalla?
Mieleeni tulee ikivanha elokuva “Invaders - Tunkeutujat” tai jotain sen tapaista. Siinä ulkoavaruudesta tulleet valloittajat valtaavat ihmisten ruumiin ja mielen ja muuttavat heidät kaltaisikseen. Ehkäpä elokuva ei ollutkaan fiktiota, vaan ohjaajan ja käsikirjoittajan kirkkaan selkeä kuvaus tulevaisuudesta, meidän ajastamme.