Maaliskuu, 2008 Arkisto

Suomalainen Gestapo

24. Maaliskuuta, 2008
Vapaus on vaikea asia. Sen yhteydessä tiedostavan ihmisen tulee aina muistaa korostaa myös vastuuta. Vastuullinen vapaus. Mitä se on? Mieleeni tulevat ainakin ehdonalainen vapaus ja vastuullinen tiedonvälitys. Edellinen on tietysti itsestään selvää ja tarkoittaa vankeusrangaistusta, joka on annettu ehdollisena, jälkimmäinen on peräisin YYA-ajalta, jolloin se tarkoitti sensuuria. Monet luulivat, että sensuuri tiedonvälityksessä päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen. Ei päättynyt.Uusi vastuullisesti kohdeltava ryhmä entisen Neuvostoliiton asemesta on maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt. Vastuuttomuudesta niiden suhteen voi seurata aivan samanlaisia sanktioita kuin ehdonalaisen rikkomisesta. Rinnastus ehdolliseen vankeuteen on siis paikallaan. Vähemmistöjen suojelemiseksi on perustettu ihan ikioma pillupoliisikin, nimittäin vähemmistövaltuutettu. Tämä rasismin vihikoiran lailla haistava opetettu terrieri on valmis tarraamaan kiinni heikoimmankin vainun saadessaan. Mustalaisista ei esimerkiksi saa sanoa, että he ovat tyotä vieroksuvia, vaikka sitä ovatkin, eikä muslimiraiskaajista saa sanoa, että he tekevät eniten raiskauksia, vaikka tekevätkin. Vähemmistövaltuutettu haluaa, että pidämme turpamme kiinni, tai napsahtaa syyte rasismista, ellei peräti kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Toinen pillupoliisina kunnostautuva instanssi on JSN, toimittajien ja kustantajien yhdessä perustama itsesaastutuselin.

Näiden pillupoliisien tukena on kirjava joukko tiedostavia poliitikkoja, toimittajia ja muita hyysäreitä. Heille kaikille on yhteistä se, että papukaijojen lailla he toistelevat päättymätöntä monikulttuurisuusmantraa, jonka sanoma voidaan helposti kiteyttää muutamaan lauseeseen: maahanmuuttajat olla aina hyviä ja kantaväestö olla aina pahaa! Yhdessä tämä hurja joukko on ottanut tehtäväkseen rasismin kitkemisen Suomesta ja suomalaisesta ajattelusta. Ihan ensimmäisiä suuria saavutuksia oli se, että neekereitä ei enää saanut sanoa neekereiksi. Ristiretken edetessä kohteeksi joutuivat lakritsipaperit ja pelikortit. Tiedostavat rehtorit luopuivat vapaaehtoisesti joulujuhlista ja suvivirsistä. Muslimit olisivat näet voineet loukkaantua! Alkaa suomalainenkin umpiluu pikkuhiljaa tajuta, mitä on rasismi ja aito monikulttuurisuus.

Päiväehdistö ja YLE ovat monikulturistien uskollisimpia sylikoiria. Näissä molemmissa tiedotusvälineissä kaikenlainen monikulttuurisuuskritiikki ymmäretään rasismiksi. Siksi ei koskaan kerrota somalineekerimuslimiraiskaajista, vaan puhutaan mieluummin nuorukaisista tai miesjoukoista. Tuntomerkkejä, kuten säkkärätukkaa tai lörppähuulia ei myöskään mainita, koska ne ovat epäolennaisia.

Maahanmuuttoministeriö (ent. sisäministeriö), vähemmistövaltuutettu ja tiedotusvälineet ovat tehneet minusta rasistin ja heidän ansiostaan olen nyt myös hyvää vauhtia kehittymässä ulkomaalaisvihamieliseksi (nämä kaksi käsitettä eivät ole synonyymeja, vaikka toimittajat mielellään niin uskovatkin). Kaunis kiitos ja kumarrus teille tästä. Vihdoinkin olen valaistunut!