Joskus joku jossain opetti, että koira nielaisee tabletin kun koiran kurkkua hieroo. Toimi aikansa, kunnes Valma hoksasi, että voi olla myös nielemättä kunhan raottaa sen verran huulia, että kuola valuu pois. Olen kerran istunut lattialla Valman kuono nyrkissäni ainakin viisi minuuttia, odottanut ja sitten viimein luovuttanut. Nyt kuitenkin on uusi pomminvarma keino: koiran suu avataan ja kitalaen kautta paiskataan sisään se pirun kalaöljykapseli. Koiran leuat loksautetaan kiinni ja kun koira on hoksannut, että suussa on tavaraa, avataan kita uudestaan ja puhalletaan. Ei niin että korvat heiluvat, mutta juuri sen verran että se tuntuu inhottavalta ja koira nielaisee. Tästä keksinnöstä ansaitsisin kyllä jonkun palkinnon. Tai useammankin.

Naputtelen kommarilla juttua ja ihan hyvin onnistuu. Valma tuijottaa, koska olen nukkunut koko illan ja sillä on tylsää. Ei tämä vekotin vielä oikeaa tietokonetta voita, mutta ihan kelpo peli on kuitenkin. Loppu tiedetään sitten kun tästä tulee ensimmäinen puhelinlasku. Pitää varmaan syödä jotain ja kömpiä takaisin sänkyyn.

Syytän kaikkia niitä, jotka ovat retuuttaneet pentujaan mukanaan P-HAUn agilityhallille. Eli Outi Lehvää, Arto Laitista, Maikku Peltosta ym. Minun on pakko saada pentu. Ihmiset vielä kyselevät, minkä rotuinen. Eikö otsassani lue, että olen valmis hakkaamaan päätäni edelleen seinään, siksi haluan novascotiannoutajan, tietenkin. Jos narttuja tulee, meille tulee pentu syyskuun alussa. Vuokko on pennun nimi ja minä menen myymään itseäni, että saan penturahat kasaan. Pitkä ja yksinäinen taival siis…

Eilen käytiin taas esiintymässä seuran agility cup -kisoissa. Yksi hyppy ja lähimäpään putkeen kahden hypyn ohi, vaikka oli makupaloja mukana. Tuntui siltä, että rataan oli ollut tutustumassa Valma, en minä, sillä se veti 5 estettä 90 asteen kulma mukaan lukien aivan oikein. Laitoin Katja -opelle viestin illalla, että jäädään tauolle kun näyttää vähän siltä, että johtotehtävät ovat pysyvästi siirtyneet minulta Valmalle. Toisen radan jätin suosiolla väliin ja lähdettiin kotiin syömään ryynimakkaraa.

Rappukäytävä haisee vanhalle kapakalle, sillä herra vuokralainen vetää kavereineen röökiä sisällä viinanjuonnin lomassa (viina on syntiä ja televisio paholaisen keksintö). Sanoinkin naapureille, että on todennäköistä, että se polttaa koko asunnon. Tosin mitäpä väliä tuolla on, sillä ei meidän kivitalo kovin pahasti voi palaa. Joku päivä tässä joku sen kavereista alkoi tavaamaan käytävässä, että “eikös tuo ole novaksotian…” Sanoin, että juu, on se novascotiannoutaja. Mukavia koiria, totesi äijä ja minä nyökyttelin. Ikkunoitakaan ei voi pestä, sillä talon kattoa maalataan ja vastapäisessä talossa hiotaan seiniä. Ja jos pesen ne ikkunat, katu avataan takuuvarmasti taas viikon sisällä ja se sama pikimusta mies NCC:n haalareissa tulee nojailemaan työkoneisiin muutaman viikon ajaksi; en ole ikinä nähnyt sen tekevän yhtään mitään. Suntiolle tarjosin kaljaa viime perjantaina takapihalla. Ei ottanut. Minä taas arvelin, että antaa nyt väen ihmetellä kun taloyhtiön puheenjohtaja istuu autonsa takakontissa oluttölkki kädessä. Onneksi hoitavat taloyhtiön asioita niin kuin ennenkin. Minulla on vain se nuija.

Noin muuten ottaa päähän suunnattomasti nämä narttukoirat. Kuukausi menee valmistautumsiessa juoksuun, kolme viikkoa perse vuotaa ja kuukausi menee taas siitä toipumiseen. Valma alkaa olla taas jo sen verran hormonihumalassa, että yritti eilen käydä isottelemaan itseään pienemmille koirille. Tuisku -huskyn perässä kytättiin jokaikinen kusi ja käytiin ruikkimassa päälle huolellisesti ja hartaasti. Ensimmäisen lorotuksen jälkeen Valma kuopi maata vielä päälle tosi pontevasti. No, sitten alkaa juoksut, jolloin ei voi tehdä mitään ja ottipäiviin asti Valma näyttää siltä, että se lakkaa hengittämästä millä hetkellä hyvänsä. Ottipäivinä elämä on helvettiä ja sitten siitä jatketaan taas kuukausi normaalitilaan. Eli kolme kuukautta kertaa kaksi kertaa vuodessa tarkoittaa sitä, että Valma on jollain tavalla ihan pihalla puolet vuodesta. Harrasta tässä nyt sitten jotain. Nyt laskin, että Valman juoksun pitäisi alkaa 12.7. Ei varmaan ala vaan taatusti niin, että siitä on mahdollisimman paljon haittaa.

Päivän paras. Olen kysellyt J:ltä, mitä ostaa S:n tyttärelle rippilahjaksi. Tänään sillä vihdoin lamppu syttyi, soitti minulle ja ilmoitti, että eikö olisi hyvä idea, että rippilahjaksi hankittaisiin lapsukaiselle rokotus papilloomavirusta vastaan. Ilmoitin, että olen syömässä, mutta pidin ajatusta erittäin hyvänä. Lapsen äiti ei kun sille soitin, joten tyydyin kysymään, tykkääkö hankala teini enemmän kullasta vai hopesta. Hopesta kuulema; fiksu likka.

Loppuun päivän opetus aiheesta, mitä ei kannata kokeilla: kaverin bretonin trimmausta pienessä pörössä. Bretoneita ei trimmata, ei pörössä eikä selvinpäin.

Tultiin juuri elämämme ensimmäisestä MEJÄ-kokeesta, josta tuli siis nolla. Mutta helvetin hyvä nolla, sillä kaikki meni taas vähän päin persettä niin kuin aina ennenkin.

Jälkien teko oli lauantaina helppoa ja nopeaa, minä suunnistin ja Ellu veti kuitunauhaa puihin (se ei muuten ole mitään kreppiä vaan kuitunauhaa; jos joku onnistuu ostamaan kuitunauhaa kaupasta nimeämällä sitä krepiksi, saatan muuttaa mielipiteeni asiasta). Onneksi tänään oma opastettavani oli viiden kokeen 10 kuukauden ikäinen jälkivaliotollerimalli, eikä minulle juurikaan ollut duunia.

Sitten meidän jäljelle, eikä minua jännittänyt yhtään, sillä tiesin tuloksen etukäteen. Kun tuomari kysyi ennen jäljelle lähtöä, olemmeko treenanneet, sain mutistua vastaukseksi jotain hyvin ympäripyöreää. Metsästä kuului traktorin ääni. Kun sitten päästiin jäljen aloituskohtaan, tuomari kysyi oppaalta, missä aloituskohta on. Tuossa, sanoi opas ja osoitti sahanpurukasaa. Ukot ajettiin metsästä pois ja sitten päästiin hommiin.

Jäljen alku takkusi kun ukot olivat mellastaneet jäljen päällä, mutta sitten suureksi yllätyksekseni Valma lähti jäljestämään. Olin ihan ihmeissäni. Hienoa menoa jatkui siihen saakka, kunnes nähtiin ensimmäinen pyy. Valma oli sitä mieltä, että se otetaan kiinni ja ampaisi juoksuun. Ensimmäisellä pätkällä tuli siis kaksi hukkaa. Sitten Valma sai uutta virtaa ja meni kakkospätkän hienosti, haki kulmatkin eikä edes yrittänyt oikoa - ei tosin jäänyt makauksille taivastelemaankaan vaan paineli läpi niin kovaa vauhtia, että tajusi makaukset siitä, että suunta muuttui yhtä äkkiä. Ja perkele kolmannen pätkän puolivälissä otti sitten sen kolmannen hukan lähtemällä jäljellä takaisin päin ja yritti lisäksi ampaista toisen pyyn perään. Kun koe oli keskeytetty, tunnustin tuomarille, että ei olla treenattu. Aika hyvä suoritus koiralta, jonka pisin jälkisuoritus tähän päivään mennessä on 100 metrin pätkä viime viikolta tuoreella verellä.

Tuomari totesi Valmasta, että siitä tulee hyvä jäljelstäjä kun sen kanssa vähän treenaa. Ja kun minä opin itse kaikki ne asiat, jotka täytyy tietää jäljelle mentäessä. Olin aivan varma, että Valma menee ilmavainuna, mutta niin se vaan meni nenä maassa. Sitä ihan ihminen yllättyy kun menee treenaamatta kokeeseen ja koira osaakin. Vähän niin kuin se Romanian valioituminen. Kun ei ressaa liikaa etukäteen niin voi vain yllättyä iloisesti, niin kävi siis taas tänään. Niin ja Valman arvostelupaperissa viimeisenä lauseena seisoo, että “kyllä Valma osaa jäljelstää”. Wilho taas lopetti jäljestämisen puolessa välissä. Otti hienon tokoperusasennon ja lopetti. Kun Ellu käytti tehosteena jälki -sanaa, Wilho meni maate; enough is enough, minkäs teet.

Hitto miullon on hieno koira. Tosin niin vähäkarvainen tällä hetkellä, että kaikki valioitumattomat tollot siellä kokeessa näyttivät paljon paremmilta ja siksi Valma istui tänään loppupäivän nakuna autossa. Ja noin ylipäätään, miksi jälkikokeessa laitetaan tittelit näkyville, ketä ne kiinnostaa. Ei minua ainakaan. Tähän loppuun voisi vetäistä sadan lauseen pätkän Valma is the best -rallatusta. Kunhan ensin lopettaisi uusien mattojen merkkaamisen oksentamalla. Muuten passeli paketti; toimii kaikissa lajeissa, mutta ei toistaiseksi ole missään osoittautunut mitenkään erityisen erinomaiseksi. Miten nollasta voikin olla näin iloinen. 

Jos joku näkee kaupassa Ahtipurkissa mustaa silakkaa, se pitäisi toimittaa vaikka minulle. Omistaja kaipailee.

Olen Oulussa. Näin käy aina. Otan liian vähän vaatetta mukaan kun lähden pohjoiseen. Lentokoneesta katsoin kauhuissani, että eihän tuolla ole edes vielä lehti puussa. Toissa kesänä lensin Rovaniemelle kun Helsingissä oli pahin heinäkuun helle; Rovaniemellä satoi vettä, tuuli niin perkeleesti ja lämmintä oli 15 astetta.

Menin Top Sportiin ja ostin collegen ja polvihousut. Poika kassalla sanoi, että toivottavasti olivat sopivat. Totesin, että enhän minä näitä sovittanut, nämä on hankittu siksi, etten kylmety huomenna. Kun  poika puhua pölpötti, arvelin että elä nyt alota, olen vasta tottunut siihen, että Etelä-Suomessa ei puhuta ja jos puhutaan, pidetään outona. Yritti tunkea kuitin mukaan, mutta sanoin, että hittojako minä sillä teen kun täältä pois lähden melkein samoin tein. Lisäksi ostin sovittamatta kolmannen vaatteen eli paitapuseron Lindexistä. 

Vahingossa sotkeennuin siinä apteekkiinkin korvitulppia hankkimaan (koska viime yönä täällä oli jotain porukkaa, joka ryyppäsi, rellesti ja piti kamalaa mekkalaa kunnes ymmärsivät ilmeisesti mennä kapakkaan –> hyyyyyi, hyihyihyi) ja ostin Valmalle oman persekuumemittarin. Myyjälle suhisin, että miten syvälle se työnnetään. Sain vastauksen. Yäk. Ketä muuten ylipäätään kiinnostaa, että meidän Valmalla on oma persekuumemittari, ei ketään. Tosin kelläpä ei olisi, sillä minä ainakaan en Valman kanssa samaa käytä niin kauan kuin se pitää työntää Valman sinne.

Se tuli vielä mieleen, että en ole koskaan tehnyt työmatkaa ilman, että jotain jää kotiin. Nyt jäi kampa, korvatulpat ja ne lämpimät vaatteet. Aina puuttuu jotain ja yleensä se on hammasharja tai tahna. Lisäksi sotken hammastahnatuubin ja käsivoiteen toisiinsa ja olen kahdesti yrittänyt pestä hampaani kosteusvoiteella. Se maku ei lähde millään pois. Ei kannata kokeilla. Ei kannata myöskään kokeilla astianpesukoneen käyttöä fairylla, eikä sitä, miltä maidonvaahdotin tuntuu poskea vasten. No, eiköhän tuo taas riitä lähiajan tyhmäilyistäni.

Taidan turata vaatteet päälle ja etsiä tästä hotellista syötävää. Yhdesti vielä paitapusero päälle, sitten heittäydyn taas omaksi itsekseni.

Tulin töistä kotiin, vaihdoin vaatteet ja nappasin Valman reeneihin mukaan. Sitten Valma hoitoon ja kotiin. Käytävässä muistin, että ai niin, tänään on se taloyhtiön vuosikokous. Neljän kassini kanssa hilauduin kuivaushuoneeseen. Totta kai piti esitellä kokoukselle hieno ajatukseni pihapiirin laittamisesta. Yllättäen kannatus oli suuri. Sitten uusi hallítus jäi vielä kokoontumaan. Kun tulin kotiin, minulla oli puheenjohtajan nuija kassissani. Kun yritin kieltäytyä, alkoi jumalaton kehuminen. Sanoin isännöitsijälle, että kehu nyt vielä kauniiksi, kaikki muu on jo tullut. Sanoi, että juu, kaunis olet ja niin Kaija pudotti nuijan laukkuuni. Shit.

Miten meni: kissanhännänvetoa ja kiusallista.
Mihin päättyi: Ruotsiin.
Mitä jäi jäljelle: yhdet petoskäädyt ja yhdet petoshelmet.
Mitä nyt: virtuaalinen itsemurha.
Mitä sitten: ei mitään, raavitaan persettä ja ihmetellään.
Motto: honor, respect, love; tässä järjestyksessä.
Minne seuraavaksi: Gambiaan.
Mitä siellä: kolme viikkoa kuviokelluntaa kaljan voimalla.
Miksi: onpahan jotain kerrottavaa vanhainkodissa; tai ainekset kirjaksi.
Mitä matkaseuraa: Heidi ja paljon luettavaa.

Allah bless us all. Onneksi puolestamme rukoillaan.

Sirkuskoira Valma esiintyi taas tänään agilitykilpailuissa. Mihin on hävinnyt se kuuliainen ja tottelevainen Valma, joka ennen asui tässä asunnossa. Tänään vein ensin Wilhoa ja saatiin tuloskin tehtyä, sitten oli vuorossa Valma. Kaksi hyppyä ja omille teille kun näkyi putki. Putken jälkeen puomille, jonne oli pakko hypätä keskeltä ylösmenoa kontaktin yli. Taas kaksi hyppyä ja omille teille. Mitäs siellä huudat, menen välillä puomin toisin päin. Katja huusi katsomosta, että “tule pois sieltä, ihmiset katsoo”. Huusin takaisin, että “enkä tule ja siun huki on vasta miun jälkeen”. Ei oo epäilystäkään, mitä tehdään seuraavaksi. Noutajalajeja. Vitut koko agility. Ja Wilho saa tulla yökylään milloin vaan, se oli tosi lutunen ja heilutti sängyssä vieressä aina häntää kun sanoin “Wilho on hieno poika”.