…kirjoittaa viimeiset sanat Viivivainaan tohelluksista sinne nettisivuille. Ei vain ole sitä näyttöä. Olen lukenut kuusi kirjaa televisiottomana aikana ja haen tänään lisää. Dekkareita. Donna Leon kirjoittaa pitkästi ja laveasti ja suomentaja on jättänyt kirjaan liikaa italiankielisiä termejä, en tykännyt. Sitä paitsi juoni oli lattea eikä kukaan päätynyt vankilaan. Eeva Tenhusen kirjassa tiesin heti ensimetreillä, kuka oli murhaaja. Yhdessä kirjassa odotin 200 sivua milloin joku tapetaan. Sitten tajusin, että olin ostanut rakkausromaanin vaikka olin lukenut takakannen huolella. Saivat toisensa lopussa, olipa yllätys. Eikun kuolihan siinä yksi, mutta se tappoi itsensä; se oli vähän niin kuin ikuisen onnen tiellä. Hmmm… jatkan töitä.

Itkisin jos voisin, vituttaa niin rankasti. Polvi on hajalla. Sunnuntaina nukkumaan mennessä oikea polvi oli kipeä, aamulla totesin, että vasen polvi on paskana. Mitäs pienistä, huitaisin töihin 2 x 8 kilometriä polkupyörällä. Nyt särkee ja lääkäri on huomenna. Syynä on mitä ilmeisimmin kuntosali, missä jo ensimmäisellä käyntikerralla tuntui pistoa vasemmassa polvessa. Nyt linkutan ja pidän polvitukea. Sen sijaan että huolestuttaisi terveys, minua huolestuttavat agilitykisat, jos en pystykään juoksemaan. Perkele. Nyt voi reenata Valman kanssa kujakepeillä, muuhun minusta ei olekaan. Niin ja maastokausi. Pitäisi olla maastossa, ei ruikuttamassa toimistolla.

Ikkunoita ei kannata pestä eikä niistä kohta näe edes läpi - oikeastaan olen vähän vahingoniloinen, sillä onpahan jossain muualla välillä pientä pintaremonttia kuin meidän taloyhtiössä. Viikonloppuna ostin parvekkeelle Clematis alpina “Pink Flamingon”, vaikka Mikan mielestä vuoden vanhoilla versoilla kukkivaa monimetristä risukasaa on järjetöntä pitää parvekkeella. No, kokeillaan, ei maksanut kuin yhdeksän juroa. Muutenkin alkaa olla kelit kohdallaan, voisi tuupata jo parvekkeelle Verbergheltä tilatut sipulit. Mutta kuka kantaa multasäkit sisälle, näillä polvilla ei voi nyt kuin neuloa ja lukea (huonosti sanottu, mutta paskaakos tuosta).

Meillähän oli se keppiongelma Valman kanssa. Eli Valma ei hoksaa, että voin olla toisellakin puolella keppejä. Ongelma kuitenkin ratkesi, sillä kun oltiin lähdössä sunnuntaina hallilta, Valma meni itse kapean kujan läpi ja tajusin, että siinä on ongelman ratkaisu - kujakepit, joita olen aina inhonnnut yli kaiken. Tämä on sitä perse edellä puuhun menemistä, eli tästä lähtien treenataan kujalla niin kauan että avokulmat, lähetykset suun muut alkavat mennä sujuvasti. Onhan se hyvä että Valma osaa sitten kaiken, vielä kun olisi ohjaajalla polvet jotka toimisivat.

Ei ole televisiota, ei tietokonetta. Tekemisen puutteessa olen kertoillut Valmalle faktaa novascotiannoutajista rotuna. Olen kertonut, että tollerit ovat älykkäitä, vihmeriä ja reippaita koiria. Valma on kuunnellut tyynesti, kallistanut pari kertaa päätään ja hakenut sitten sukan, kun olen pyytänyt hakemaan luun. Toisella kerralla Valma löysi luun, mutta unohtui syömään sitä. Mietin kun yhdistys piti sitä terveyskyselyään, että suuttuisivatkohan ne jos olisin kirjoittanut siihen luonne -kohtaan “tyhmä ja ruma”. Ja “Suomen muotovalio, mutta saatanan pahan näköinen”. Tosin mummot kadullakin lässyttää Valmalle, kun se on kuulema niin kaunis. Heidin mielestä Valman kauneus on silmissä, jotka minun mielestäni ovat ainoastaan tyhjyyttä täynnä, pyöreät ja ulkonevat. No, muotovaliopentuja kuitenkin tehdään.

Heräsin aamulla luultavasti siihen kun vastapäisen taloyhtiön seiniä alettiin taas puhaltamaan puhtaaksi. Meteli on hirveä ja pölyä lentää. Melu ylittää korvakuultuna kaikki desibelirajat ja pöly lentää meidän taloyhtiön ikkunoihin. Suntio pesi viikonloppuna ikkunoita ja kysyin, onko se ihan tosissaan pesemässä myös ulkopuolelta. Herran paimen ilmoitti iloisesti, että eihän sitten tarvitse enää pestä uudestaan kuin ne ulkolasit. Ja viime keväänä se pesi kaikki taloyhtiön käytäväikkunat. Rasittavan reipas ihminen - siis se sama, joka haravoi iltapimeällä joulukuussa etupihaa.

Läksin sitten tänä aamuna töihin. Käytävässä taloyhtiön pj. yhytti minut pesutupaan, koska taloyhtiössä on uusi kone. Sitten kun oli se katsottu, K sanoi, että on minulla toinenkin asia. Sanoin, että arvasin, kun se pyysi taloyhtiön hallitukseen. Lupasin sillä ehdolla, että suntiosta tulee puheenjohtaja. Mitä minä ymmärrän taloyhtiöstä, en yhtään mitään. Ainoa saavutukseni kyseisellä saralla on se, että olen kerran haukkunut isännöitsijän kirjeitse siitä vesimittarien luvusta. Kaija sanoi vielä lopuksi kun lähdin pesutuvasta, että “sinä olet niin viisas”. Sanoin, että kiitos ja purjehdin tieheni.

Eilen oltiin sitten agitreeneissä ja meni aivan loistavasti. Valma oli päivän töissä mukana ja oli ilmeisesti sen verran saanut virtaa pois, että jaksoi seurata ohjausta. Muutamat bordercollieroiskaisut se teki, mutta muuten loistavaa työtä. Ja veronpalautustakin tuli.

Käytiin sitten eilen epävirallisissa. Eka radalta saatiin tulos, sillä sain pelastettua Valman kolmelta hylsyltä huutamalla. Yksi vitonen tuli kiellosta, eli Valma juoksi esteen ohi. Toinen rata oli niin vaikea, että sieltä eivät tuloksia saaneet edes kolmoset. Muuten koko homma meni ihan päin persettä. Valma kiehui aivan liikaa ja oli erittäin vahvasti sitä mieltä, että käskyni vain haittaavat häneen menoaan. Kyllä Valma tietää, että hypn jälkeen käännytään 90 astetta keinulle. Tuli ihan ikävä Viivivainaata, joka pysähtyi joka nytkähdyksestä kun seurasi niin tarkasti ohjausta. Valma on mallia “roiskiva bordercollie”, nopea ja valitsee itse esteensä. Ensimmäisellä radalla vauhti oli niin kova, että joku sanoi vierestä, ettei ole ennen nähnyt koiran raapivan vielä lisää vauhtia puomin keskiosalla.

Myös viikonlopun näyttelyssä Valma esitteli uusia röyhkeitä taitojaan, eli yritti napata kädestani makkaran ennen kehää ja kehässä yritti varastaa Leni Finnen lelun pöydältä. Eli nyt alkaa taas nöyryyden opettelu ennen kuin Valma alkaa saamaan lisäpisteitä näyttelyissä iloisesta luonteestaan - agilityssa siitä on nyt vain haittaa. Näyttelyn jälkeen kävin viikonloppuna katsomassa tietokoneen näyttöjä ja ostin epähuomiossa salihousut, vedenkestävät lenkkarit ja shampoota. Eikä mennyt rahaa kuin 120 €. Lisäksi pidin shampookaupan tytölle puheen käsitteestä “hypodermatologinen” ja kerroin, ettei sellaista ole olemassakaan. Meniköhän sen elämä nyt pilalle - luultavasti. Aamulla kaupassa kun edelläni oleva mummo osti lannoitetta kukilleen “kun on niin paljon niitä pikkukärpäsiä”, sanoin rahastuksen jälkeen, että minäpä kerron, miten niistä pääset - lopeta liiallinen kastelu ja imuroi olemassa olevat kärpäset pois. Ihmiset on vaan joskus niin dolhoja…

Yritän kirjoittaa blogiani minuuttiaikataululla järjettömän työnteon ohessa. Kiitollisena muistelen aikaa, jolloin täytin seiskaluokalla valinnaisten aineiden lankettia ja ruksasin kohdan “konekirjoitus”, vaikken silloin tiennytkään, mitä sillä taidolla teen. Tässä välissä soitti kehiskyselijä Hämeenlinnan näyttelystä ja lupauduin kahdeksi päiväksi töihin elokuun lopulla.

Huomenna mennään Sysmään näyttelyyn ja luvassa on ankara koitos. Tollereita on ilmoittautunut kokonaista kaksi kappaleta eli yksi meidän Valman lisäksi. Kampaan Valman illalla ja vien niine hyvineen, saa kelvata. Valman muotovaliouskakkua syödään työpaikalla maanantaina, kävin sen varta vasten leipomosta tilaamassa, sillä pidin Valman valioitumista enemmän kuin epätodennäköisenä ja lupasin puolihuolimattomasti tarjota kakkua, jos moinen ihme tapahtuu. Tässä sitä nyt sitten lunastellaan lupauksia viikonlopun ruokarahoilla. Huomenna tuomarina on Leni Finne; asia, joka järjesti myös Hämeenlinnan näyttelyasian, sillä en raahaa karvatonta reppanaa samalle tuomarille. Huomisen näyttelyn jälkeen alkaa raivokas pohjavillan poisto eikä Valmaa viitsi tuoda töihin, sillä se se hinkkaa kaikkien vaatteet villaisiksi.

Minna töissä muuten sanoi, että Valma on kissa kun se liikkuu niin hiljaa. Se on totta. Jos Valma makaa pöytäni alla ja käsken sen paikoilleen, se hiipii sieltä jonkin ajan kuluttua pois ilman, että kuulen mitään. Sitten kun siirryn tuolillani taaksepäin, saan hirveitä säpsyjä kun Valma onkin selän takana ja meinaa jäädä alle. Myös äitini ilmoitti pontevasti, että koirat eivät ole noin hiljaisia. No, Valma on. No can do.

Puutarhamessujakin olisi, mutta ei ihminen joka paikkaan ehdi. Pitää priorisoida. Priorisoin lukemiseen, jonka olen aloittanut television ja tietokoneen puuttuessa. Tosin ainoa tietolähteeni maailmanmenosta ovat akkainlehdet, joita postiluukustani tipahtelee tasaiseen tahtiin. Eräässä mm. luki, että ihminen pystyy luovaan työhön ainoastaan 4-6 tunnin ajan päivässä. Sanoin tänään kahvilla, että onneksi meidän asiakkaamme eivät sitä tiedä vaan varmaan ajattelevat, että päästäni poksahtelee kultamunan kaltaisia oivalluksia 8 tuntia päivässä.

Nyt kotiin ja Valtun kanssa lenkille. Lenkkihän menee niin, että 20 minuuttia Valman menee edellä, seuraavan puolitoista tuntia hiippailee kyllästyneen oloisena takanani ja hamuaa koko ajan lapasta kädestäni. Juu, nyt joutuu lähtemään.

Minua on alkanut hermostuttamaan kun olen tajunnut, että jotkut muutkin kuin minut ja hullun luonteeni tuntevat käyvät tätä lukemassa. Toivottavasti se ei vaikuta kirjoitusten tasoon ainakaan niitä nostavasti.

Kävin katsomassa telkkuja ja näyttöjä enkä tullut mihinkään tulokseen, osasin kuitenkin kysyä kysymyksiä, joihin äijä ei osannut vastata, mutta ne toisen osaston finninaamaiset nörtit kuitenkin. Tiistaina oltiin maastossa ja Valma kaatoi yhden puun kääpää hakiessaan - eikä edes säikähtänyt, väisti vain. Muitakin kivoja reikiä metsän puista löytyi; niihin Valma työnsi päänsä. Itse olin asennoitunut helppoon maastopäivään, mutta tyyppi, jolta hain tutka-asemalta avaimen, ilmoitti, että aluetta ei vissiin ole aurattu. Rämmin puolen metrin sohjossa kaksi tuntia ja alla painoi vielä edellisviikonloppuinen kohtuuton ryypiskely ja valvominen. Pitäisi lopettaa koko törpöttely, ei jaksa mitään jos ei nuku kunnolla. Valma ei saanut koko viikonloppuna ruokaa, koska kaikki syöttävät Valmaa aina ja joka paikassa ja lisäksi Valma tietää, missä nirson bretonin ruokakuppia säilytetään. Myös bretoni oppi taas viikonlopun aikana, että on parempi syödä annetut pöperöt, muuten Valma hakee pois. Valma oli niin röyhkeä, että haki rinkilän puolikkaan Vidoreppanan tassujen välistä.

Yritän taas laittaa kuvaa tänne, saa nähdä onnistuuko. Kuvassa Valma työntää päänsä palokärjen hakkaamaan kuusen reikään, koska siellä on pakko olla jotain mielenkiintoista, miksi se siinä muuten olisi. Kaikki metsien käävät, reiät ja pahkat kuuluvat vain ja ainoastaan Valmalle. Tulipa muuten typeriä pieniä kuvia.

1) Kyllä, Valmalla on aikomus teettää pentuja jos löytyy sopiva uros,
2) Kyllä Valmaa saa tulla katsomaan, mutta joutuu sopimaan etukäteen puhelimella tai sähköpostilla,
3) Kiitos kaikille onnitteluista.

Niin kauan kuin ei ole näyttöä, olen ainoastaan tämän vieraskirjan varassa. Tylsää. En vain osaa päättää, pitäisikö hankkia televisio, johon sopii tietokone vai näyttö, josta saa television. Jos menen kauppaan kysymään, saan 15 minuuttia kestävän kielihöpötyksen jokaisen laitteen ominaisuuksista. Kyllästyn ensimmäisen minuutin aikana, nyökkäilen tietävän näköisenä, ajattelen omiani ja lähden vihaisena kotiin. Jos taas kysyn jotain, kysyn yleensä jotain sellaista, johon myyjä ei osaa vastata tai sitten en ymmärrä vastusta, koska se on sitä uugabuugatekniikkakieltä, jota alle 25-vuotiaat tekniikasta innostuneet miehet puhuvat keskenään. Enhän minäkään puhu ihmisille kasvien latinankielisillä nimillä, sillä eivät kaikki niitä osaa. Eli kun tänään puhuttiin ruokapöydässä takapihan puuvalinnoista, en suinkaan selittänyt, että “niin, ei sitten niitä rhododendroneja, thujia, juniperuksia ja pinuksia vaan ehkä mieluummin suvuista Acer, Betula ja Sorbus sellaisia lajikkeita, jotka ovat hiemen pienempikasvuisia. Ja siitä nurmikosta sanoisin, että muista kalkittaa, ettei sinne tule Rhytidiadelphusta, Pleuroziumia tai Taraxacumeita”.  Edellä olevan ilmaisin suomeksi siis näin: “Osta rullanurmikko. Ai ei, no sitten kunnon multaa ja paljon siemeniä. Ja muista kalkita ettei tule sammalta. Eläkä ota isoja puita sinne, eläkä havuja jos on aurinkoinen piha, joudut niitä muuten joka kevät peittelemään”. Taidan mennä sinne kauppaan ja sanoa suoraan, että puhu suomea, minulla ei töiden jälkeen ymmärrys riitä muuhun kuin välttämttömään.

- Eikö Valma ees saanu Polvijärven perintöprinsessa -titteliä, kysyi Heidi kun kerroin valioitumisesta. Prinsessa nukkuu nyt päiväunia näyttelyn jälkeen - ja kuorsaa ja örisee tosi tyttömäisesti. Koko ritirimpsuhan meni tänään siis näin: VSP, PN1, VAK1, VAL-ERI ja FIN MVA. Pian Jaska oli ROP ansaitusti, tosin hieman tuhdissa kunnossa.

Tuomarina oli siis Paula Rekiranta, joka tuntee tollerit aivan liian hyvin. Louhiolle oltiin menossa, mutta Louhion suosio johdatti meidät sitten Rekirannalle ja olin aivan varma, että punaisen nauhan kanssa lähdetään kotiin. Olisin oksentanut ennen kehään menoa jos olisin voinut ja kun lähdin pois, alkoi päätä särkemään. En voi tajuta, miten joku jaksaa/pystyy/haluaa/kykenee koluta kaikki koiranäyttelyt. Mennään kuitenkin Sysmään ensi viikonloppuna ilman paineita. Sielläkin on kuulema tuomari muuttunut, kuka lie, kuulema joku mies, tiesi Mervi puhelimessa kertoa. Ja agilitykisat aloitetaan toukokuussa omista kisoista.

Ai niin, ei siitä porkkanasta mitään apua ollut, mutta yksi kultsun omistaja tiesi tänään sanoa, että nokkonen-seljauute auttaa samaan asiaan, eli siihen kärsän väriin. Luultavasti mustaselja, mitä täällä ei kasva, mutta nokkosta voisi kokeilla ensi kesänä. Niin ja töihin joudun nyt sitten viemään kakun, sillä lupasin kakkua jos Valma valioituu Suomesta. Töissähän Valma kulkee aina ne Romanian remelit kaulassa, mutta ikävä kyllä noita ruusukkeita ei voi kiinnittää Valmaan. Pitääpä ottaa remeleistä joskus kuva, ne on ihan hauskat.

Tietokoneen näyttö hajosi kun kiskaisin siitä yhden piuhan irti. Ei ole töllöä, ei tietokonetta. Nyt kuuntelen töissä linnunlaulu -cd:tä samalla kun teen hommia. Olen sitä mieltä, että jos kuuntelen tätä kuukauden yhtä soittoa, jotain saattaa jäädä päähän ja tulla oikealla hetkellä maastossa takaisin mieleen. Nyt on menossa rautiainen…

Aloitin salilla. Konsultaatio kesti kaksi tuntia. Ilmoitin heti aluksi, että olisin ihan missä tahansa muualla mieluummin kuin täällä. Mutta pakko on ponnistaa jos meinaa juosta kunnolla agilitykisoissa ja selvitä maastokaudesta ilman polvitulehduksia. Sitten vielä rykäistiin Valman kanssa tunnin lenkki. Huomenna näyttelyyn. Ainoa asia, mistä Paula Rekiranta luultavasti Valmassa tykkää on korvat, sillä ko. tuomari sanoi joskus kehässä, että ei tykkää kun tollereilla on sellaiset ajokoiran patalappukorvat.

Taas on kaksi mattoa valmiina. Kämpässä on vessaa myöten uudet matot, mikäli vain ehtisin tehdä eteisen pitkän maton. En ehdi ennen loimen vaihtoa. No, päivittelin tuossa Sarin nettisivuja ja tein saman minkä omilleni eli sössin. Tallensin pentusivujen päälle indexin. Ei toinna mittään ennää alottaa tännään, kussee kuitenki. Menen suihkuun ja nukkumaan.