Nina Simone…
…laulaa taustalla ja on yö. Ja mikä perkele tälle tekstille tuli kun ampui näin pieneksi. Valma on muuttanut häkkiin, koska se luulee, että Vuokko haluaa olla siellä. Sieltä Valma sitten komentaa Vuokkoa olemaan ottamatta luuta. Valman masussa on 4 vauvaa enkä malta odottaa, että ne syntyvät; minulla on silloin nimittäin viikon loma eli saan nukkua päivällä ja valvoa näin yöllä. Ylipäätään on epäreilua, että tämmöinen yökyöpeli joutuu nousemaan aamulla töihin, sillä ei minusta mihinkään ole enne iltapäivää.
Olen oikein tyytyväinen viikonloppuun - olen pessyt ikkunat, siivonnut koko kämpän ja ommellut paneeliverhot olohuoneen ikkunaan. Niin ja kaiken pyykinkin olen pessyt. Huomenna menen sieneen sinne pomminvarmaan suppispaikkaan. Tosin tänä vuonna ovat kasvaneet männiköissä, eivät kuusikoissa. Vuokkoa ei voi ottaa vielä mukaan, sillä jos se säikähtää jotain, se juoksee kilometrin ennen kuin pysähtyy ja katsoo taakseen.
Jonekin soitti. Olivat Uunon kanssa metällä. Ihme että se on saanu metsästäjäntutkinnon läpi, sillä asia koski taas kerran taivaalta alas ammuttua saalista. Ristin se puhelintunnistuksessa tukkakoskeloksi ja pyysin ampumaan kaikkia viattomia eläviä mitä näkevät. Uunon mukana on siis tulossa kaksi vesilintua. Taidan mennä nukkumaan, ettei mäne rytmit sekaisin. Sitten nautiskelen jahka pennut syntyvät.