Sorsia, säitä, sakkoja ja maistereita
Antoi se Valma panna ja uros palautettu, nyt odotellaan ja se siitä.
Ollaan siis Pudiksella ja tänään paettiin sorsanmetsästyksen aloitusta. Turha siellä on mittanauhan kanssa kyykkiä ja sotkea toisten metsästykset, luultavasti huomenna on jo hiljaisempaa. Kastuttu on taas eilen, ja tämän kesän maastokeleistä voi vain todeta, että nämä ovat syvältä perseestä. Ihan sama mitä ne lupaa, aina sataa. Eilen mukana kuleksi videokuvaaja, tänään maakuntalehden toimittaja ja huomenna vielä yksi toimittaja. On kohtuullisen hauskaa kun ottaa mittaa niin takaa kuuluukin: “Voisitko kääntyä toisin päin niin saadaan kunnon kuvaa”. Ja “otetaan siitä kartasta vähän stilliä”. Ja jokainen aamu alkaa paikallisella huoltoasemalla, jossa yritän selittää valtavaa hanketta toimittajille lyhyesti ja ytimekkäästi ja vastailla kysymyksiin, joihin ei vielä ole vastauksia. Ihan jännittää, mitä siellä lehdessä sitten taas lopulta seisoo. Sen sanoin, että Valman on päästävä kuvaan, on nimittäin nyt juhlakarvassa. Sadepäivä oli vähän hankala kun sekä tavalliset housut että sadehóusut olivat liimaantuneet kiinni ihoon ja aina kun pyllisti, koko komeus jäi kiinni reisiin ja tuntui, että housut lähtevät väkisin pois jalasta. Kun ajoin autolla toiseen kuvaukseen parinkymmenenkilometrin päähän, kuivatin paidan päälläni niin, että auton lämmityslaite puhalsi kuumat ilmat hihoihin ja paidan selkäosan ja housut kuivatti penkinlämmitin.
No, maisterisjuhlia on odotettavissa kahdet. On Kallo-Kipan juhlat; Kirsi valmistui noin 4-5 vuodessa ja sillä toisella, eli Johannalla, meni 19 vuotta. Mutta sai se perkele paperit, tuli ihan multimediaviestinä valokuva. Ne onnii sitte kovat kinkerit ne, menihän valmistumiseenkin joku tovi. Ja kuten Johanna äsken totesi, ei ihan “turhuuden vuodet Turussa” (em. kommentti on Jonen lanseeraama).
No, matkalla tänne sain sakot. Se johtui siitä, että palautin tänne tulomatkalla uroksen ja majoitukseen piti päästä ennen kahtatoista, jotta saan avaimen tulla sisään. Kun uros siis oli paiskattu omistajalleen, lähdin ajelemaan ja oli niin hyvä keli, että mittari näytti jotain 130-140 km tunnissa. Ja vastaan out of the blue tuli poliisiauto, joka pysäytti. Niin sain elämäni ensimmäisen poliisiautosakon, 115 juroa. Ja poliisit neuvoivat, että jos meinaa ajella pienillä rikesakoilla, kannattaa satasen alueella pitää nopeus noin 121 km/h. Kiva, että ovat noin asiakaspalveluhenkisiä.
Kajaanissa oli jo pimeää ja siellä tankkaamaan. Tankkaaminen tapahuti niin, että letku sisään ja vasempaan käteen kartta. Kartta avataan hampailla, koska kolmatta kättä ei ole ja joku törky on liimannut kartan lehdykät toisiinsa. Luetaan karttaa ja mennään sisään maksamaan. Sisällä hoksataan, että hammasharja, -tahna, kampa ja shampoo on jääneet kotiin eikä kannata luottaa siihen, että muut eivät olisi käyttäneet edellisellä kerralla unohtamiani majapaikassani loppuun. Kassalla lyödään pöytään s-etukortti ja kun se ei kelpaa, kysytään hölmistyneenä, missä ollaan. Sitten poroja ja muita vaaroja uhmaten kurvataan Puolangan kautta Pudikselle ja kello on 23:45 kun ollaan perillä. Amen ja elossa. Pois ajetaan toista kautta, eli sitä vähäporoisempaa reittiä Kemin kautta, jonne tuli tänään keikka.
This is my life. Ensi viikolla Tanskaan, sitten pitäisi hakea Vuokko Oslosta. Ai niin. Vieraskirja on poistettu, koska ihmiset käyvät täällä kyllä lueskelemassa, mutta eivät jätä viestejä. Eli aivan turha värkki, ellen toisin päätä. Nyt vielä vähän töitä ja sitten venyn lukemaan Stieg Larssonin toista kirjaa.