Koirain ja biologin sekavaa sinkkuelämää Lahdessa
Maanantaina, Elokuun 11. 2008 klo 10:12

Proget ja liiallinen aikataulu-uskollisuus

Kategoriassa: Elämätä

Ensin Valman progeaika oli maanantaina, sitten torstaina, nyt keskiviikkona. Miksikö? Siksi, että elämäni on Valman juoksujen lisäksi kiinni säistä. Kastuin perjantaina niin perinpohjaisesti, että yritän välttää sadetta tämän viikon. Tällä hetkellä Valma on luuttu, jota ei kiinnosta juuri mikään. Ja lisäksi vähän turhan kiinni rutiineissaan. Pyysin sen aamulla keittiöön antaakseni herkkuliuskoja. Mutta… se ei kuulu Valman päiväohjelmaan, joten Valma pudotti molemmat liuskat lattialle. Huokaisu ja liuskat käteen. Komentamaan Valmaa niin kuin kyseessä olisi isompikin ruokailutapahtuma, eli istu, paikka, liuskojen pudottaminen ruokakuppiin, maahan ja vapaa. Sitten Valma laahusti ruokakupilleen ja suostui syömään liuskat. Eli Valman rutiineja ei sovi rikkoa, sillä Valma tykkää, että asiat tehdään aina samalla tavalla samaan aikaan päivästä. Nyt tarvii tehdä taas töitä välillä. Progeaikaa en enää muuta, satoi vaikka akkoja taivaalta.

Tämä artikkeli kirjoitettiin Maanantaina, Elokuun 11. 2008 klo 10:12 ja se on kategoriassa Elämätä. Voit seurata vastauksia RSS 2.0 virtana. Voit jättää kommentin, tai jäljitää artikkelin omasta blogistasi.

Jätä vastaus

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image