Terveisiä Per…

…eikun Pietarsaaresta. Ollaan täällä yötä Valtterin kanssa ja jatketaan aamulla etelään. Pudikselta ostettiin poroa, karvahattu ja hanskat; Kirsi jätettiin jatkamaan matkaa Rovikselle. Töitä on tehty älyttömästi, vettä sataa joka päivä ja väsyttää.

Pisin päivä oli tiistai, jolloin nukkumaan selvittiin joskus kahdentoista jälkeen. Karvalakkiekologiksi itsensä nimittänyt Kirsi ei lopettanut Equisetum -suvusta jankuttamista ennen kuin se oli selvitetty (yleisesti seksikkääksi tunnustettu kasvisuku “kortteet”). Tärkeimmät kysymykset olivat Retkuilukasvion määritelmät haaromisesta, eli:

• Haarat haarattomia
• Haarat runsashaaraisia
• Äimä

Näitä karvalakkiekologi sitten jankutti niin kauan, että piti ihan ruveta ajattelemaan, enkä luultavasti ikinä unohda, kenellä ne tupet on mitenkin, puhumattakaan siitä haaromisesta. Paljon on taas nähty ja matkassa on muutama vielä selvittämätön rehu. Väsyneenä soitin biologi-Tiinalle ja kuvailin näkemääni kasvia sanomalla sitä vammautuneeksi kultapiiskuksi. Ikävä kyllä Tiina ei tästä nasevasta kuvauksesta huolimatta osannut sanoa, mikä rehu on kyseessä. Puhumattakaan siitä kämmekästä, joka näyttää kaitakämmekältä ilman kaitakämmekän pilkkuja, mutta on liian hento ollakseen mikään robusti sukulaisensa; enkä edes itse sitä nähnyt, vain valokuvia, joissa kukka on liian hailakka. Nyt mennään nukkumaan jotta jaksaa taas huomenna. Karvalakkiekologi rokkaa Rovaniemellä, me jatkamme Mamma Mian och den lilla Vallmon kanssa huomenna urheasti asuntomessujen halki till Vasa.