Jännä kotiinpaluu

Olen ajanut kahden viikon aikana 3500 kilometriä ja siksi olen ollutkin neljän seinän sisällä koko viikonlopun. Oltaisiin päästy Jyväskylään MEJÄ-kokeeseen, mutta koska vasen polvi vihoitteli koko viikon ja oikea vääntyi kivikossa, totesin, että jos meinaan ensi viikolla maastoon, lienee parempi jos jätän mejäilyt väliin. Olen siis pessyt pyykkiä ja siivonnut koko viikonlopun.

Oltiin Raippaluodossa ja kofeiini -Kaisa oli löytänyt meille loistavan mökkimajoituksen. Hyvä ja rauhallinen. Rauhallinen ei sen sijaan ollut kotiinpaluu torstai-iltana. Kello oli jotain kymmenen ja Valma haukkui jotain ääntä käytävässä. Ei lopettanut murisemista, vaikka sanoin, että ole tyhmä apina nyt hiljaa välillä, ei siellä enää ketään ole. Sitten kuului hirveä rysähdys. Menin katsomaan ovisilmästä ja se näytti suoraan naapurin asuntoon. Ukkoa ei näkynyt missään. Sitten alkoi kului aijai, oooh ja aaah -ponnisteluja ja vihdoin näkyville tuli myös konttaava naapuri niin tuhannen pierussa. Hitaasti, mutta varmasti naapuri konttasi asuntoonsa ja jäi makaamaan selälleen eteiseen. Sen jälkeen alkoivat oven kiinnilaittoyritykset, mutta hommaa haittasi huomattavasti se, että ukolla oli oma jalka siellä ulko-oven välissä. Siinä hötäkässä ovi myös lensi päin käytävän seinää ja valokatkaisijan kansi hajosi. Kyllä se loppujen lopuksi sai sen oven kiinni, mutta nyt käytävässä on kohtuullisen kokoinen kuivunut verilammikko ja minä luonnollisesti olen se, joka soittaa vuokranantajalle. Nuija kun olen.

Vuokon syntymään on nyt kaksi viikkoa aikaa. Jos Vuokko siis syntyy. Odottavan aika on pitkä ja odotellessani olen jo haaveissani kiitänyt Vuokon kanssa maailman näyttelykehiä suurella menestyksellä, sillä kyllä kahden ulkomuotovalion jälkeläisen on oltava hyvännäköinen. Onhan… Ja Valman PRA -status on B, sekin selvisi tuossa männä viikolla.