AVO0 ja avioero

Tultiin juuri elämämme ensimmäisestä MEJÄ-kokeesta, josta tuli siis nolla. Mutta helvetin hyvä nolla, sillä kaikki meni taas vähän päin persettä niin kuin aina ennenkin.

Jälkien teko oli lauantaina helppoa ja nopeaa, minä suunnistin ja Ellu veti kuitunauhaa puihin (se ei muuten ole mitään kreppiä vaan kuitunauhaa; jos joku onnistuu ostamaan kuitunauhaa kaupasta nimeämällä sitä krepiksi, saatan muuttaa mielipiteeni asiasta). Onneksi tänään oma opastettavani oli viiden kokeen 10 kuukauden ikäinen jälkivaliotollerimalli, eikä minulle juurikaan ollut duunia.

Sitten meidän jäljelle, eikä minua jännittänyt yhtään, sillä tiesin tuloksen etukäteen. Kun tuomari kysyi ennen jäljelle lähtöä, olemmeko treenanneet, sain mutistua vastaukseksi jotain hyvin ympäripyöreää. Metsästä kuului traktorin ääni. Kun sitten päästiin jäljen aloituskohtaan, tuomari kysyi oppaalta, missä aloituskohta on. Tuossa, sanoi opas ja osoitti sahanpurukasaa. Ukot ajettiin metsästä pois ja sitten päästiin hommiin.

Jäljen alku takkusi kun ukot olivat mellastaneet jäljen päällä, mutta sitten suureksi yllätyksekseni Valma lähti jäljestämään. Olin ihan ihmeissäni. Hienoa menoa jatkui siihen saakka, kunnes nähtiin ensimmäinen pyy. Valma oli sitä mieltä, että se otetaan kiinni ja ampaisi juoksuun. Ensimmäisellä pätkällä tuli siis kaksi hukkaa. Sitten Valma sai uutta virtaa ja meni kakkospätkän hienosti, haki kulmatkin eikä edes yrittänyt oikoa - ei tosin jäänyt makauksille taivastelemaankaan vaan paineli läpi niin kovaa vauhtia, että tajusi makaukset siitä, että suunta muuttui yhtä äkkiä. Ja perkele kolmannen pätkän puolivälissä otti sitten sen kolmannen hukan lähtemällä jäljellä takaisin päin ja yritti lisäksi ampaista toisen pyyn perään. Kun koe oli keskeytetty, tunnustin tuomarille, että ei olla treenattu. Aika hyvä suoritus koiralta, jonka pisin jälkisuoritus tähän päivään mennessä on 100 metrin pätkä viime viikolta tuoreella verellä.

Tuomari totesi Valmasta, että siitä tulee hyvä jäljelstäjä kun sen kanssa vähän treenaa. Ja kun minä opin itse kaikki ne asiat, jotka täytyy tietää jäljelle mentäessä. Olin aivan varma, että Valma menee ilmavainuna, mutta niin se vaan meni nenä maassa. Sitä ihan ihminen yllättyy kun menee treenaamatta kokeeseen ja koira osaakin. Vähän niin kuin se Romanian valioituminen. Kun ei ressaa liikaa etukäteen niin voi vain yllättyä iloisesti, niin kävi siis taas tänään. Niin ja Valman arvostelupaperissa viimeisenä lauseena seisoo, että “kyllä Valma osaa jäljelstää”. Wilho taas lopetti jäljestämisen puolessa välissä. Otti hienon tokoperusasennon ja lopetti. Kun Ellu käytti tehosteena jälki -sanaa, Wilho meni maate; enough is enough, minkäs teet.

Hitto miullon on hieno koira. Tosin niin vähäkarvainen tällä hetkellä, että kaikki valioitumattomat tollot siellä kokeessa näyttivät paljon paremmilta ja siksi Valma istui tänään loppupäivän nakuna autossa. Ja noin ylipäätään, miksi jälkikokeessa laitetaan tittelit näkyville, ketä ne kiinnostaa. Ei minua ainakaan. Tähän loppuun voisi vetäistä sadan lauseen pätkän Valma is the best -rallatusta. Kunhan ensin lopettaisi uusien mattojen merkkaamisen oksentamalla. Muuten passeli paketti; toimii kaikissa lajeissa, mutta ei toistaiseksi ole missään osoittautunut mitenkään erityisen erinomaiseksi. Miten nollasta voikin olla näin iloinen.