vvvv-07
Valmasta vahingossa valio vuonna 2007, se on nyt Valman ikioma titteli. Tänään posti siis toi vahvistuksen valionarvolle. Näytin sitä Valmalle ja kerroin, mikä se on, mutta ei se Valma noiden titteleiden perään ole, vilkaisi vain kerran. Ikävä kyllä sillä paperilla ei Valman kaula pitene, säkä alene eikä taka-ahtaus häviä. Mutta helvetin hyvä koira se muuten on, itse asiassa maailman paras. Minulle. Tänään Valma on säikäyttänyt itsensä kaksi kertaa pieraisemalla. Kummallakin kerralla se kääntyi katsomaan takapäätään ja vaihtoi paikkaa. On se vaan niin vihmerä… Oikeastaan olen tosi tyytyväinen, sillä vuosi sitten Kirsi Nieminen oli sitä mieltä, että en saa itse esittää Valmaa. Nyt Valma on kuitenkin kahden maan valio ja ulkomaille tekee taas mieli. Toivottavasti Ruotsissakin joskus muuttavat näyttelysääntöjä niin, että valioluokasta saa ottaa sertin vastaan. Se on siinä maassa Valman ainoa tie valioksi, ellei Ruotsista löydy sitten jotain rähmäistä takahikiän ryhmänäyttelyä, jonne voisin Valman raahata. Ja tuomaritoiveena olisi joku vaaleanpunaista suoltava Itä-Blokin ihme. nimim. käytiin Nivelcityssä valioitumassa, missä sijaitsee Ruotsin Polvijärvi?