Tylsää odottelua
Odottelen työkaveria metsästä, tuo minulle GPS:n ja digikameran. Soitti äsken ja sanoi kaahaavansa paikalle. Toppuuttelin sanomalla, että elä itseäsi tapa, minä en ehdi tekemään sinun töitäsi jos heität henkesi. Käytännöllistä suhtautumista ja inhorealismia.
Olen haaveillut Valman pennuista. Pentuja syntyy paljon, ne ovat terveitä ja toinen toistaan kauniimpia. Synnytys on helppo. Yhden kauniin uroksen ja nartun laitan sijoitukseen, loput menevät täydellisiin koteihin, joissa harrastetaan noutajalajeja, agilitya, tokoa, VEPEä, MEJÄä ja PK-lajeja. Valman pennut menestyvät näyttelyissä, kaikilla on A:n lonkat ja luonteeltaan ne ovat rauhallisia, piippaamattomia ja työskentelyhaluisia. Yhdessä sijoitusnartun jälkeläisten kanssa niitämme mainetta ja kunniaa kasvattajaluokassa tulevaisuudessa.
En halua tietää todellisuutta, haluan pitää nämä kuvitelmani. Paras kasvattaja kun kuitenkin on edelleen se, jolta ei ole lähtenyt yhtään pentuetta. Eli minä ja muutama muu. Ja kun seuraavassa Koiramme -lehdessä ilmestyy se juttu ensimmäisestä bulldoggista, jolla on TK1, muistakaa, että minä olin mukana auttamassa sen tähän maailmaan. Minä sen hieroin henkiin kun se leikattiin emonsa mahasta ulos Outokummussa. Minä. Minä, minä, minä. Tässä suurin saavutukseni kasvatuksen saralla.
Och jag väntar på Kaijsa…