Tässä palkka liiasta liikunnasta

Itkisin jos voisin, vituttaa niin rankasti. Polvi on hajalla. Sunnuntaina nukkumaan mennessä oikea polvi oli kipeä, aamulla totesin, että vasen polvi on paskana. Mitäs pienistä, huitaisin töihin 2 x 8 kilometriä polkupyörällä. Nyt särkee ja lääkäri on huomenna. Syynä on mitä ilmeisimmin kuntosali, missä jo ensimmäisellä käyntikerralla tuntui pistoa vasemmassa polvessa. Nyt linkutan ja pidän polvitukea. Sen sijaan että huolestuttaisi terveys, minua huolestuttavat agilitykisat, jos en pystykään juoksemaan. Perkele. Nyt voi reenata Valman kanssa kujakepeillä, muuhun minusta ei olekaan. Niin ja maastokausi. Pitäisi olla maastossa, ei ruikuttamassa toimistolla.

Ikkunoita ei kannata pestä eikä niistä kohta näe edes läpi - oikeastaan olen vähän vahingoniloinen, sillä onpahan jossain muualla välillä pientä pintaremonttia kuin meidän taloyhtiössä. Viikonloppuna ostin parvekkeelle Clematis alpina “Pink Flamingon”, vaikka Mikan mielestä vuoden vanhoilla versoilla kukkivaa monimetristä risukasaa on järjetöntä pitää parvekkeella. No, kokeillaan, ei maksanut kuin yhdeksän juroa. Muutenkin alkaa olla kelit kohdallaan, voisi tuupata jo parvekkeelle Verbergheltä tilatut sipulit. Mutta kuka kantaa multasäkit sisälle, näillä polvilla ei voi nyt kuin neuloa ja lukea (huonosti sanottu, mutta paskaakos tuosta).

Meillähän oli se keppiongelma Valman kanssa. Eli Valma ei hoksaa, että voin olla toisellakin puolella keppejä. Ongelma kuitenkin ratkesi, sillä kun oltiin lähdössä sunnuntaina hallilta, Valma meni itse kapean kujan läpi ja tajusin, että siinä on ongelman ratkaisu - kujakepit, joita olen aina inhonnnut yli kaiken. Tämä on sitä perse edellä puuhun menemistä, eli tästä lähtien treenataan kujalla niin kauan että avokulmat, lähetykset suun muut alkavat mennä sujuvasti. Onhan se hyvä että Valma osaa sitten kaiken, vielä kun olisi ohjaajalla polvet jotka toimisivat.

Ei ole televisiota, ei tietokonetta. Tekemisen puutteessa olen kertoillut Valmalle faktaa novascotiannoutajista rotuna. Olen kertonut, että tollerit ovat älykkäitä, vihmeriä ja reippaita koiria. Valma on kuunnellut tyynesti, kallistanut pari kertaa päätään ja hakenut sitten sukan, kun olen pyytänyt hakemaan luun. Toisella kerralla Valma löysi luun, mutta unohtui syömään sitä. Mietin kun yhdistys piti sitä terveyskyselyään, että suuttuisivatkohan ne jos olisin kirjoittanut siihen luonne -kohtaan “tyhmä ja ruma”. Ja “Suomen muotovalio, mutta saatanan pahan näköinen”. Tosin mummot kadullakin lässyttää Valmalle, kun se on kuulema niin kaunis. Heidin mielestä Valman kauneus on silmissä, jotka minun mielestäni ovat ainoastaan tyhjyyttä täynnä, pyöreät ja ulkonevat. No, muotovaliopentuja kuitenkin tehdään.