Koiran ja biologin sekavaa sinkkuelämää Lahdessa
Keskiviikkona, Huhtikuun 16. 2008 klo 7:49

Olen niin viisas

Kategoriassa: Elämätä

Heräsin aamulla luultavasti siihen kun vastapäisen taloyhtiön seiniä alettiin taas puhaltamaan puhtaaksi. Meteli on hirveä ja pölyä lentää. Melu ylittää korvakuultuna kaikki desibelirajat ja pöly lentää meidän taloyhtiön ikkunoihin. Suntio pesi viikonloppuna ikkunoita ja kysyin, onko se ihan tosissaan pesemässä myös ulkopuolelta. Herran paimen ilmoitti iloisesti, että eihän sitten tarvitse enää pestä uudestaan kuin ne ulkolasit. Ja viime keväänä se pesi kaikki taloyhtiön käytäväikkunat. Rasittavan reipas ihminen - siis se sama, joka haravoi iltapimeällä joulukuussa etupihaa.

Läksin sitten tänä aamuna töihin. Käytävässä taloyhtiön pj. yhytti minut pesutupaan, koska taloyhtiössä on uusi kone. Sitten kun oli se katsottu, K sanoi, että on minulla toinenkin asia. Sanoin, että arvasin, kun se pyysi taloyhtiön hallitukseen. Lupasin sillä ehdolla, että suntiosta tulee puheenjohtaja. Mitä minä ymmärrän taloyhtiöstä, en yhtään mitään. Ainoa saavutukseni kyseisellä saralla on se, että olen kerran haukkunut isännöitsijän kirjeitse siitä vesimittarien luvusta. Kaija sanoi vielä lopuksi kun lähdin pesutuvasta, että “sinä olet niin viisas”. Sanoin, että kiitos ja purjehdin tieheni.

Eilen oltiin sitten agitreeneissä ja meni aivan loistavasti. Valma oli päivän töissä mukana ja oli ilmeisesti sen verran saanut virtaa pois, että jaksoi seurata ohjausta. Muutamat bordercollieroiskaisut se teki, mutta muuten loistavaa työtä. Ja veronpalautustakin tuli.

Tämä artikkeli kirjoitettiin Keskiviikkona, Huhtikuun 16. 2008 klo 7:49 ja se on kategoriassa Elämätä. Voit seurata vastauksia RSS 2.0 virtana. Voit jättää kommentin, tai jäljitää artikkelin omasta blogistasi.

Jätä vastaus

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image