Pikakirjoitusta

Yritän kirjoittaa blogiani minuuttiaikataululla järjettömän työnteon ohessa. Kiitollisena muistelen aikaa, jolloin täytin seiskaluokalla valinnaisten aineiden lankettia ja ruksasin kohdan “konekirjoitus”, vaikken silloin tiennytkään, mitä sillä taidolla teen. Tässä välissä soitti kehiskyselijä Hämeenlinnan näyttelystä ja lupauduin kahdeksi päiväksi töihin elokuun lopulla.

Huomenna mennään Sysmään näyttelyyn ja luvassa on ankara koitos. Tollereita on ilmoittautunut kokonaista kaksi kappaleta eli yksi meidän Valman lisäksi. Kampaan Valman illalla ja vien niine hyvineen, saa kelvata. Valman muotovaliouskakkua syödään työpaikalla maanantaina, kävin sen varta vasten leipomosta tilaamassa, sillä pidin Valman valioitumista enemmän kuin epätodennäköisenä ja lupasin puolihuolimattomasti tarjota kakkua, jos moinen ihme tapahtuu. Tässä sitä nyt sitten lunastellaan lupauksia viikonlopun ruokarahoilla. Huomenna tuomarina on Leni Finne; asia, joka järjesti myös Hämeenlinnan näyttelyasian, sillä en raahaa karvatonta reppanaa samalle tuomarille. Huomisen näyttelyn jälkeen alkaa raivokas pohjavillan poisto eikä Valmaa viitsi tuoda töihin, sillä se se hinkkaa kaikkien vaatteet villaisiksi.

Minna töissä muuten sanoi, että Valma on kissa kun se liikkuu niin hiljaa. Se on totta. Jos Valma makaa pöytäni alla ja käsken sen paikoilleen, se hiipii sieltä jonkin ajan kuluttua pois ilman, että kuulen mitään. Sitten kun siirryn tuolillani taaksepäin, saan hirveitä säpsyjä kun Valma onkin selän takana ja meinaa jäädä alle. Myös äitini ilmoitti pontevasti, että koirat eivät ole noin hiljaisia. No, Valma on. No can do.

Puutarhamessujakin olisi, mutta ei ihminen joka paikkaan ehdi. Pitää priorisoida. Priorisoin lukemiseen, jonka olen aloittanut television ja tietokoneen puuttuessa. Tosin ainoa tietolähteeni maailmanmenosta ovat akkainlehdet, joita postiluukustani tipahtelee tasaiseen tahtiin. Eräässä mm. luki, että ihminen pystyy luovaan työhön ainoastaan 4-6 tunnin ajan päivässä. Sanoin tänään kahvilla, että onneksi meidän asiakkaamme eivät sitä tiedä vaan varmaan ajattelevat, että päästäni poksahtelee kultamunan kaltaisia oivalluksia 8 tuntia päivässä.

Nyt kotiin ja Valtun kanssa lenkille. Lenkkihän menee niin, että 20 minuuttia Valman menee edellä, seuraavan puolitoista tuntia hiippailee kyllästyneen oloisena takanani ja hamuaa koko ajan lapasta kädestäni. Juu, nyt joutuu lähtemään.