Koirain ja biologin sekavaa sinkkuelämää Lahdessa
Lauantaina, Huhtikuun 5. 2008 klo 13:02

Polvijärven perintöprinsessa

Kategoriassa: Elämätä

- Eikö Valma ees saanu Polvijärven perintöprinsessa -titteliä, kysyi Heidi kun kerroin valioitumisesta. Prinsessa nukkuu nyt päiväunia näyttelyn jälkeen - ja kuorsaa ja örisee tosi tyttömäisesti. Koko ritirimpsuhan meni tänään siis näin: VSP, PN1, VAK1, VAL-ERI ja FIN MVA. Pian Jaska oli ROP ansaitusti, tosin hieman tuhdissa kunnossa.

Tuomarina oli siis Paula Rekiranta, joka tuntee tollerit aivan liian hyvin. Louhiolle oltiin menossa, mutta Louhion suosio johdatti meidät sitten Rekirannalle ja olin aivan varma, että punaisen nauhan kanssa lähdetään kotiin. Olisin oksentanut ennen kehään menoa jos olisin voinut ja kun lähdin pois, alkoi päätä särkemään. En voi tajuta, miten joku jaksaa/pystyy/haluaa/kykenee koluta kaikki koiranäyttelyt. Mennään kuitenkin Sysmään ensi viikonloppuna ilman paineita. Sielläkin on kuulema tuomari muuttunut, kuka lie, kuulema joku mies, tiesi Mervi puhelimessa kertoa. Ja agilitykisat aloitetaan toukokuussa omista kisoista.

Ai niin, ei siitä porkkanasta mitään apua ollut, mutta yksi kultsun omistaja tiesi tänään sanoa, että nokkonen-seljauute auttaa samaan asiaan, eli siihen kärsän väriin. Luultavasti mustaselja, mitä täällä ei kasva, mutta nokkosta voisi kokeilla ensi kesänä. Niin ja töihin joudun nyt sitten viemään kakun, sillä lupasin kakkua jos Valma valioituu Suomesta. Töissähän Valma kulkee aina ne Romanian remelit kaulassa, mutta ikävä kyllä noita ruusukkeita ei voi kiinnittää Valmaan. Pitääpä ottaa remeleistä joskus kuva, ne on ihan hauskat.

Tämä artikkeli kirjoitettiin Lauantaina, Huhtikuun 5. 2008 klo 13:02 ja se on kategoriassa Elämätä. Voit seurata vastauksia RSS 2.0 virtana. Voit jättää kommentin, tai jäljitää artikkelin omasta blogistasi.

Jätä vastaus

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image