Koirain ja biologin sekavaa sinkkuelämää Lahdessa
Lauantaina, Maaliskuun 22. 2008 klo 15:43

Jeesuksesta ja pari muuta juttua

Kategoriassa: Elämätä

Olin erittäin ylpeä itsestäni, sillä laitoin eilen lammasta. Kehuin asiaa J:lle puhelimessa, joka ilmoitti, että “ei vielä”. Miten niin ei vielä. Kuulema sitten vasta kun Jeesus nousee kuolleista eli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Unohdin, että puhun ortodoksin kanssa. Muistutin, että minun lapsuudessani pääsiäisenä kasvatettiin heinää, tungettiin sinne kivoja keltaisia palleroita ja syötiin mämmiä ja suklaamunia. Kukaan ei välittänyt Jeesuksesta. Sitten tajusin, että jokin mättää ja että se jokin on Jeesuksen kuoleman ajankohta. Jos ylösnousujuhla on lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä, silloin Jeesus kuoli torstaina. Kuitenkin kristillinen maailma viettää Jeesuksen kuolemaa perjantaina, ei torstaina, niin kuin kuuluisi. Eihän ihmisiäkään surra seuraavana päivänä kuolemasta, joten mielestäni tämä asia mättää. J muisti, että joskus lapsuudessa ortodokseilla torstai oli ollut vapaapäivä, mutta sittemmin tämä tapa on jäänyt. Tässä taas yksi syy, miksi on parempi olla pakana. En pidä tällaisestä epäjärjestyksestä. Torstain tulisi olla pyhä siinä missä muidenkin pääsiäispäivien. Tosin mikä minä olen sanomaan, olen pakana ja kirkosta eronnut.

Noin muuten olen kyllästynyt syömään porkkanoita. Kuusi kiloa on mennyt, mutta nyt taitaa riittää. Valmakin näyttää kyllästyneen. Tultiin juuri kympin lenkiltä ja kaikki te, jotka podette krapulaa, hävetkää, sillä nyt on kristillinen juhlapyhä. Mistä tulikin mieleeni pääsiäinen kaksi vuotta sitten J:n kanssa, jolloin istuttiin kolme päivää kapakassa ja yksi puolikas yö kirkossa. Jumalanpalvelus jäi puolikkaaksi Viivin takia, mutta se on niin pitkä juttu, että se pitää kirjoittaa tuonne nettisivujen puolelle.

Nyt lähden lottoamaan, sillä se on ainoa tapa saada niin paljon rahaa, että saan itseni ja Valman täältä pois talviksi. Voikohan Visalla lotota. Pitää kysyä, vaikka en aio niin tehdäkään. Se olisi säälittävyyden ja köyhyyden hieno huipentuma. Ai niin, J mietti siskolleen, että mennäkö Joensuun vai Hoilolan kirkon jumalanpalvelukseen. Sisko S sanoi:”Älä sinne Joensuun kirkkoon ainakaan mene, se on aina niin saatanan täynnä”. Näillä sanoilla. Happy Easter you christian… 

Tämä artikkeli kirjoitettiin Lauantaina, Maaliskuun 22. 2008 klo 15:43 ja se on kategoriassa Elämätä. Voit seurata vastauksia RSS 2.0 virtana. Voit jättää kommentin, tai jäljitää artikkelin omasta blogistasi.

Jätä vastaus

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image