Läheisriippuvainen filerulla ja osa III
Laatikot on otettu uunista useiden vaiheiden jälkeen. Oikeaoppisesti lantuista lähtevä rikki yritettiin karkoittaa pois keittämällä lanttuja kattilan kansi auki. Porkkanalaatikko on myös tehty, mutta miltä ne maistuvat, se on toinen juttu. Ja kuka sellaisen määrän syö. Luulen että Valma osallistuu talkoisiin.
Mutta yhtään ei käy kateeksi ystäväni Johanna, jonka uuni levisi tänä aamuna kun sinne oli tungettu kalkkunafilerulla. Uuni ei toiminut, levyt kuitenkin. Niinpä tämä läheisriippuvainen kalkkunarulla pääsi viettämään joulua Johannan siskon, Susannan luo. Minä puolestani soitin Johannan Land Lordille, Tiinalle, joka kunnon pakanan tavoin kysyi, milloin se on, kun kehotin soittamaan Johannalle Tapaninpäivänä.
Nyt on uunissa lohi ja naamassa kauneusnaamio. Sauna jäi väliin, sillä en pysty saunomaan puolen päivän aikaan, jolloin oli naisten joulusauna tässä taloyhtiössä. Noinkohan lähtisi tänään vielä toiselle lenkille…