VAVAA + GLUTU
Sen niminen ämpäri oli viikolla alakerran käytävällä. Maailmassa on paljon asioita, joista en tiedä mitään. Nyt kasaan Ikeasta ostettua kirjahyllyä. Ikea itse on perseestä, sillä tiesin sinne mennessäni maanantaina täsmälleen mitä haluan. Yllätysyllätys, sitä ei ollut varastossa. Parin tunnin jahkailun jälkeen päädyin toiseen ja sitten varastoon sitä hakemaan. No eipä ollut. Sitten valittiin kirjahylly siellä varastossa, sillä ei kiinnostanut enää lähteä uudestaan kiertämään sitä puotia. Totesin Hannalle, että tästä lähtien voidaan kävellä suoraan sinne varastoon, koska ainakaan minun ei enää tarvitse niitä huonekaluja livenä nähdä, osannen kuvaston ulkoa. Hyvää Ikeassa oli maanantai, sillä väkeä oli vähän ja saatiin kinkkupastaa kahden euron hintaan. Ei ollut kiljuvia kakaroita eikä tympeän näköisiä aviomiehiä. Maalaisista puhumattakaan (paitsi Hanna the Tornio ja Tarja the Joensuu). Kokoamisopus on noin 20-sivuinen, lienee viisainta aloittaa homma… haen jääkaapista ensin asennuskaljan ja häädän Valma -reppanan jonnekin. Ai niin, teen hommaa uimahousut jalassa, sillä puhtaat vaatteet on finito. Onneksi Hanna lainasi tänään ultrahienoa pesukonettaan (nainen, jolla jääkaapissakin on digitaalinen näyttö).