Remontti aktualisoitui
Tänään lähti keittiön seinästä hana. Astioiden peseminen vessassa on sekä perseestä että erittäin vaikeaa. Tätä jatkuu nyt sitten kaksi kuukautta, tosin viiteen viikkoon ei jossain välissä tule vessaankaan vettä. Valma kulkee töissä mukana. Tänään jätin Valman iltapäiväksi häkkiin kun lähdin koulutukseen Coaching I, laitoin työhuoneeni oven kiinni ja kirjoitin Valman häkin päälle lapun: “Älä avaa, syönyt, juonut, pissinyt ja kakkinut”. Valma kun on alkanut olla sitä mieltä, että koska kaikki toimistolla ovat hänen kamujaan, näitä täytyy vahtia ja varjella vierailta. Eli kun ovikello soi, Valma haukkuu ja juosta tohottaa ovelle. Ja tietenkin edelleen dyykkaa roskiksia minkä ehtii. Onneksi kaikki muistavat, että keittiön roskiksen paikka on nykyisin pöydällä. Olisipa jo joulukuu ja uusi keittiö sekä wc paikoillaan. Ja Valman voisi jättää kotiin kun lähtee töihin.