Koiran ja biologin sekavaa sinkkuelämää Lahdessa

Selaat tällä hetkellä Lokakuu2007 artikkeleja


Ei mitään ihmeellistä

No eihän se keittiö valmistunut, pojat sahasivat tason 5 cm liian lyhyeksi ja kotona odotti perjantaina sama vanha kaaos. Putkiremonttiukot olivat ruuvanneet kaksi eteisen yläkaappia irti. Ikinä ei tiedä, mitä on vastassa kun menee nykyisin kotiin. Nukkumaan pääsen kun pujottelen kaikkien kylppäriremonttikamojen välistä sänkyyni. Näinä epävarmoina aikoina myös Valma on päättänyt asettua sänkyyn nukkumaan, eikä […]


Sininen, punainen, keittiö ja joululiina

Dear diary, long time…
Tromssa
Käytiin hakemassa kakkonen Valmalle, eli sininen nauha. Punaista taas oli liikaa Valman kirsussa eikä tuomarin mielestä Valmassa muutenkaan ollut mitään hyvää. Univelasta toipumiseen on mennyt viikko. Yksi ihminen sai näyttelyssä sydärin ja kuoli.
Kalusteet
Ostin keittiön ja eilen kävi ilmi, että keittiökoneet tulevat torstaina, kaapit perjantaina. Syy sekaannukseen oli osittain minussa, sillä uskoin pitkään, […]


Luonnetestausta

Valma on töissä mukana. Työpaikalla on myös Sampo, joka testaa Valman luonnetta. Ensimmäisellä kerralla Sampo teki itselleen sarvet käsistä ja esitti hirveä. Valma juoksi karkuun. Tänään Sampo ilmestyi kahvitunnille paperipussi päässään. Pussissa oli silmänreiät. Valma sai sätkyn ja aloitti hirveän haukkumisen. Testi jäi kesken, koska viereisessä huoneessa oli neuvottelu. Mutta Valma palautui yllättävän nopeasti ja […]


Remontti aktualisoitui

Tänään lähti keittiön seinästä hana. Astioiden peseminen vessassa on sekä perseestä että erittäin vaikeaa. Tätä jatkuu nyt sitten kaksi kuukautta, tosin viiteen viikkoon ei jossain välissä tule vessaankaan vettä. Valma kulkee töissä mukana. Tänään jätin Valman iltapäiväksi häkkiin kun lähdin koulutukseen Coaching I, laitoin työhuoneeni oven kiinni ja kirjoitin Valman häkin päälle lapun: “Älä avaa, syönyt, juonut, […]


Suppiksia ja uhareita

Käytiin Valman kanssa sienessä. Tuloksena noin 15 litraa suppilovahveroita, jotka nyt on survottu liian pieneen kuivuriin kuivumaan. Hommaa häiritsi huomattavasti se, että löysin järjettömän kokoiset esiintymät uhanalaista harsosammalta (Trichocolea tomentella) sekä alueellisesti uhanalaista poimulehväsammalta (Plagiomnium undulatum). Hieno fiilis, hieno fiilis, hieno fiilis… ei tarvitse ymmärtää, soitin jo biologikaverille, joka osasi iloita kanssani.


Upea, mahtava päivä!!!!!

Hieno aamu. Itse asiassa ensimmäinen arkiaamu puoleen vuoteen, että saan herätä herätyskelloon, en johonkin katujyrän tai poran ääneen, meillä kun on sekä putkiremontti että kaupungin vesiverkkoremontti pihalla - jos mitään muuta meteliä ei keksitä, paikalle tulee vähintään kaivinkone poistamaan asfalttia. Poraaminen alkaa kuitenkin heti kun pääsen sängystä ylös.
Vessassa valot sammuvat ja totean, että ei tule sähköä. […]


Puuhevonen

Kotiuduttu Tallinnasta, tuhlattu törkeän paljon rahaa. Ostin Valmalle talvipalttoon ja tiesin jo etukäteen, että Valma ei siitä tykkää. Seisoi olohuoneen lattialla kuin puuhevonen ja tuijotti -ota pois tämä välly, ei koirat tällaisia käytä. Valma oli sitä mieltä, että siinä ei voi edes kävellä ja raahasi tassujaan pitkin maata. Tuijotti tunnin, sitten luovutti ja meni makuulle palttoo […]