This is your lucky day…

Tänään oltiin Valman kanssa Mikkelissä maastossa. Kauhean kuuma, onneksi ei oltu pitkään. Lähdettiin kotimatkalle. Ajoin muutaman kilometrin takaisin ja tajusin - poliiseja molemmin puolin tietä. Jotenkin tiesin, että nyt Tarja A. von Ojala pääsee poliisiautoon. Poliisi pysäytti ja pyysi ottamaan rekisteriotteen ja ajokortin mukaan. Pihisin pakollisen “voi v- - - u” auton hansikaslokerolle kaivaessani rekisteriotetta ja tulin siihen tulokseen, että selkä suoraksi, sössitty on, nyt mennään hakemaan sakkolappu. Menin poliisiautoon ja kysyin ensimmäiseksi, mitä ajoin millä nopeusrajoituksella ja sain kuulla, että 75 kuudenkympin rajoituksella - jee, sakot. Koska olin kohtuullisen nuutunut, väsynyt ja alistunut tulevaan kohtalooni eli köyhtymiseen, aloin höpöttämään. Ilmoitin olevani ensimmäistä kertaa ko. tilanteessa, mikä olikin totta; sitten muistin ne yhdet Juvan tolppasakot ja oikaisin hieman kertomustani. Sitten ihmeteltiin pahvista ajokorttiani, joka on vielä kohtuullisen, ellei jopa ikäänsä nähden erittäin hyvässä kunnossa; siitä en luovu kuin pakon edessä, senkin totesin. Jatkoin edelleen pohdintaa ääneen ja mietiskelin, että jos jakaa tulevan sakon melkein 20 vuodella, ei siitä kummoista summaa tule vuotta kohti ja mietin edelleen ääneen, että tästä pitää sitten vissiin ottaa opikseen. Sitten kyselin, että minkäs takia ette olleet tässä menonatkalla ja sain kuulla, että olivat olleet Anttolassa. Sitten kysyin, että kai tässä selvitään sillä pienimmällä. Juu, totesi poliisi. Sitten kun paperit olivat valmiit, poliisi ilmoitti, että tänään on onnenpäiväsi, selviät kirjallisella varoituksella. Kovaääniset tuuletukset “Jee” ja eteen päin. Kyllä poliisit on hienoja ihmisiä. Ja toinen opetus: ei kannata alkaa väittämään vastaan. Positiivinen suhtautuminen tuleviin sakkoihin näköjään kannattaa.