Valma lähtee elokuun alussa Kuopioon kolmeen kv-näyttelyyn. Perustelut moiselle päätökselle ovat lyhyet ja yksinkertaiset kuten koira ja omistajansakin:

• Perjantai 1.8. - ulkomaalainen tuomari
• Lauantai 2.8. - ulkomaalainen tuomari
• Sunnuntai 3.8. - ulkomaalainen tuomari

Siellähän sitten seisovat sormi suussa ja ihmettelevät meidän Valmaa, joka on sekä hassun näköinen että luultavasti karvaton. Jos hyvin käy, sillä voi vielä olla juoksut kaiken muun lisäksi. Ja voisivatko kaikki muut valioluokkalaiset (nartut, siis koirat) jäädä kotiin kiitos ko. viikonloppuna, olisi käyttöä sille CACIBille. Älkääkä sitten nyrpistelkö nenäänne jos istun jossain teltassa tai raviradan baarissa kaljatölkki kädessä, raavin takapuoltani ja nauran selälläni jollekin tyhmälle jutulle. Eikö tuo lie jo yleisesti tiedossa etten ole rodulle erityisen hyvää mainosta.

t. käntty

Tultu Tammisaaresta. Ihan kuin olisi käynyt ulkomailla. Mustikat kukkivat ja kaikki puhuivat ruotsia. Päivä meni vahtiessa Valmaa, joka oli taas tunkemassa päätään joka kiven alle ja kallionkoloon. Valma kääpäili ihan mukavasti ja tuli taas uusia mainioita digikuvaotoksia Valman puuhailuista. Valma pääsi tänään kiinni kääpään, joka oli 2,5 metrin korkeudella, mutta voimat alkoivat olla jo lopussa sillä hetkellä, joten homma jäi kesken. Eikä se puihin kiipeäminen muutenkaan ole kovin järkevää, sillä käävät kasvavat yleensä lahoissa koivuissa, jotka sitten aina silloin tällöin rämähtävät palasiksi Valman painosta. Mutta on se kaunista katsella kun koira kiipeää puuhun. t. ylpeä omistaja.

Odottelen työkaveria metsästä, tuo minulle GPS:n ja digikameran. Soitti äsken ja sanoi kaahaavansa paikalle. Toppuuttelin sanomalla, että elä itseäsi tapa, minä en ehdi tekemään sinun töitäsi jos heität henkesi. Käytännöllistä suhtautumista ja inhorealismia.

Olen haaveillut Valman pennuista. Pentuja syntyy paljon, ne ovat terveitä ja toinen toistaan kauniimpia. Synnytys on helppo. Yhden kauniin uroksen ja nartun laitan sijoitukseen, loput menevät täydellisiin koteihin, joissa harrastetaan noutajalajeja, agilitya, tokoa, VEPEä, MEJÄä ja PK-lajeja. Valman pennut menestyvät näyttelyissä, kaikilla on A:n lonkat ja luonteeltaan ne ovat rauhallisia, piippaamattomia ja työskentelyhaluisia. Yhdessä sijoitusnartun jälkeläisten kanssa niitämme mainetta ja kunniaa kasvattajaluokassa tulevaisuudessa.

En halua tietää todellisuutta, haluan pitää nämä kuvitelmani. Paras kasvattaja kun kuitenkin on edelleen se, jolta ei ole lähtenyt yhtään pentuetta. Eli minä ja muutama muu. Ja kun seuraavassa Koiramme -lehdessä ilmestyy se juttu ensimmäisestä bulldoggista, jolla on TK1, muistakaa, että minä olin mukana auttamassa sen tähän maailmaan. Minä sen hieroin henkiin kun se leikattiin emonsa mahasta ulos Outokummussa. Minä. Minä, minä, minä. Tässä suurin saavutukseni kasvatuksen saralla.

Och jag väntar på Kaijsa…

Valma todettu terveeksi ja myös silmät todettiin normaaleiksi, tosin vasemman silmän päällä oli kuulema joitain vaarattomia kolesterolikeräytymiä. Eli sitten aletaan tekemään rahhoo eli tienoomaan…

Huomenna mennään eläinlääkäriin otattamaan maksa- ja munuaiskokeet ja sitten lähdetään maastoon. Eläinlääkäriaika on ns. pullapitkoaika, sillä sain sen siten, että lupasin viedä henkilökunnalle pullapitkon kahvitunnille. Eli päästään ylimääräisenä. Samalla peilataan silmät ja katsotaan, onko Valmasta oikeasti jatkamaan sukua vai ei. Jalosukuiset sulhasehdokkaat voivat ilmoittautua sähköpostiini. Koirat ja miehet.

t. mitäs me valiot

Olin pentunäyttelyssä töissä, nyt odottelen, että pääsen Hollolan Hirveen syömään. Tulomatkalla pelastin kyyn, sillä se oli jämähtänyt hiekkatielle, ilmeisesti lämmittelemään niin kuin kaikki kyyt tällä hetkellä tuntuvat tekevän. Sain väistettyä sen tekemällä käsittämättömän koukkausliikkeen, hyppäsin ulos autosta ja estin seuraavaa autoa ajamasta sen päälle. Mielestäni olen nyt sujut Vipera berusten kanssa, sillä tulevalla viikolla on pakko päästä maastoon Valman kanssa. Valman tassu on vielä turvoksissa ja siksi Valma jäi täksi päiväksi kotiin köllimään, eikä pääse edes illalla agilityhallille, vaikka itse sinne menenkin.

Pia neuvoi, että minun pitää ostaa vasikankantokassi, minkä aion tehdäkin. Kun kesällä lähdetään Pohjois-Suomeen suolle ja autolle on kilometrejä, en jaksa uskoa, että Valma välttämättä selviää matkasta jos kyy taas nappaa. Etenkin kun tiedossa on, että kesäksi kyyt hakeutuvat suolle viileään. Lisäksi pitäisi käydä yhdessä maastokohteessa, jossa viime kesänä muut bongasivat kaikki mahdolliset matelijat, liskot ja sammakkoeläimet. Sinne menen ilman Valmaa talvikumpisaappaat jalassa.

Valman temqesig -karenssi päättyy 28.5. ja siksipä menenkin seuraavaksi katsomaan, mihin agilitykisoihin ampaistaan ensimmäisenä tekemään ne pakolliset aloitushyllyt. Ai niin, sain eilen Kay Scarpetan ensimmäiset seikkailut loppuun, mistä syystä uni ei meinannut tulla millään. Sen sijaan vetäisin tuhdit parin tunnin iltapäiväunet. Tänään taidan aloittaa Guido Barnettin tylsät seikkailut Venetsiassa, nukuttaa lähes yhtä hyvin.

Tänään on opittu pari afrikkalaista sananlaskua, jotka todennäköisesti ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle jo vuosisatojen ajan, sananlaskuja lienee kerrottu savimajojen ulkopuolella iltanuotiolla jo ennen kuin ensimmäinenkään valkoinen mies on astunut mantereelle. Jos kaksi ihmistä kuuluu yhteen, he ovat kuin kännykkä ja SIM-kortti, toinen ei tule toimeen ilman toista. Kysyin Heidiltä, kumpi haluaa olla ja vastasi, että SIM-kortti, koska se on se pienempi. Sitten Ansu puuttui puheeseen ja sanoi, että he ovat Heidin kanssa enemmän kuin kännykkä ja SIM-kortti, eli he ovat kuin purukumi. Kyllä tästä häät tulee, tosin minä haluaisin kirkkohäät ja sulloisin päälleni sellaisen vaaleanpunaisen höttömekon, jollainen jokaisella kunnon kaasolla kuuluu olla; sitten voisin piereskellä se päällä ja aiheuttaa pahennusta. Illan päätteeksi sammuisin nurmikolle kolttu päällä ja kuorsaisin kovaäänisesti. Tässä tämän päivän tyhmät jutut, lähden ajelemaan kohti Lahtea.

Miksi muslimit eivät syö sianlihaa. Nyt siihen on saatu selitys. Juttuhan meni niin, että se yksi tyyppi nimeltään Muhammed oli jossain aavikolla sotimassa ja siinä sodan melskeessä oli tullut jano. Sitten Muhammed ja ne muut tyypit olivat nähneet sian, joka johdatti herrat lähteelle. Silloin Muhammed päätti, että sika on on pyhä eikä sitä saa syödä. Tosin minä kysyn, mitä sika muka tekee aavikolla ja yhtä hyvin se olisi voinut olla vaikka kameli. Asiaa selvitellään keittiössä… pikku hetki… No eihän tämä niin yksikertaista ollutkaan. Tarinassa on kaksi vaihtoehtoa. Vaihtoehto 1: Sika pelasti Muhammedin ja muut tyyppihyypiöt janokuolemalta. Vaihtoehto 2: Sikaa ei syödä, koska se porsas sotki veden melskatessaan siinä ja Muhammed jäi vedettä (tein vahingossa tähän abessiivin, siitä myöhemmin). Muhammed ei ilmeisestikään kuollut janoon, koska laittoi koko sikakunnan pannaan. Poikkeama säännöstä: Jos on oikein nälkä, voi syödä sikaa, mutta vain silloin jos vaihtoehtona on nälkäkuolema. Ja siltikään ei saa syödä itseään täyteen vaan ihan vaan sen verran, että pysyy hengissä. Tämän minulle selvitti siis Ansu, musta mies Afrikasta. Ansu itse uskoo hyvään versioon eli siihen “sikapelastimuhammedinjanokuolemalta”.

Muuten vappupäivä on mennyt ihmetellessä suomenkielen kielioppia. Miksi meillä on niin vaikeita termejä ja mistä löytää niille englanninkieliset ilmaisut. Pronomini, prepositio, imperfekti, genetiivi, sijamuodoista nyt puhumattakaan. Kaikkein kauhein sana on pluskvamperfekti; selitä näitä sitten afrikkalaiselle. Tai selitä sana “utu”, joka muuten on lempisanani; yritin, mutta epäonnistuin. Tämä afrikkalainen on muuten sitä mieltä, että kun hän puhuu, häntä pitää katsoa suuhun, ei silmiin, sillä sanat tulevat suusta, eivät silmistä. Ei ole helppoa olla afrikkalainen ei.

Valma on lähes oma normaali itsensä. Turvotus on laskenut ja tänään on jo heitelty keppiäkin. Viimeiset verikokeet tehdään ensi viikolla ja samalla peilataan silmät. Ja lopuksi: Se henkilö, jolla on se Sari Neuvosen ja minun näköiseni voodoonukke voisi nyt lopettaa sen nuppineulan käytön. Ihan on kärsitty tarpeeksi.

Hee… viimeinen juttu. Ansu kieltäytyy syömästä raakaa kalaa eli graavilohta. Minä ja Heidi voidaan kuulema syödä sitä, mutta hän oksentaa jos syö. Minä räkätän tässä tietokoneella ja Heidi ja Ansu väittelee keittiössä siitä, syökö Ansu raakaa kalaa vai ei. Actually Heidi told Ansu that he can never be a good gambianfinnish if he doesn’t eat raw fish. The most common way to cook fish in Gambia is steaming, says Ansu. And Heidi says that Ansu eats like a bird and how on earth he can have muscles - you don’t get them by eating like a bird. Nyt lopetan raportoinnin täältä Espoo-Gambia -osastolta.

Valma on toista päivää nesteytyksessä, sillä se hyppäsi maastossa eilen suoraan kyyn päälle. Työpäivä oli aivan tavallinen ja koska Valma luulee, että kaikki maassa ja puussa olevat reiät on tehty häntä varten, jouduin sitä jo kerran aukolla kieltämään kun oli työntämässä päätään turhan syvälle kivilohkareen alle.

Hommat alkoivat olla valmiita kunnes hoksasin, että aukon päälle kulkee se retkeilyreitti, jota olin etsiskellyt. Totesin, että se on parempi ottaa GPS:llä talteen ja näytin Valmalle suunnan, minne lähdetään. Läksin itse kapuamaan perässä kun tajusin, että jalkojeni edessä polulla on musta kyy. Huusin Valmalla “odota” ja ajatuksena oli ohjata Valma pois polulta - kyy oli siis välissämme. En kuitenkaan ehtinyt ottaa kuin askeleen sivulle niin Valma loikkasi etutassut edellä käärmeen päälle. Eikä mennyt kuin minuutti niin Valma alkoi ontumaan vasenta jalkaansa eikä olisi halunnut olla ollenkaan paikoillaan.

Sitten miettimään mitä tehdään. Soitin eläinlääkärille, jonka mielestä kortisonitablettien anto on hyvä asia ja noudatin kiltisti ohjeistusta. Sitten piti lähteä kävelemään autolle. Otin Valman välillä syliin, mutta eihän siitä helteessä mitään tullut, sillä Valma painaa 18 kg. Autolle oli matkaa vajaa kaksi kilometriä ja se matka taitettiin niin, että minä kehuin ja Valma linkutti. Välillä otin Valman syliin, mutta luovutin aina aika nopeasti.

Sitten päästiin autoon ja otin Valman etupenkille. Siinä vaiheessa Valma alkoi olla jo aika pihalla ja tajusin, etten voisi ajaan Lahteen vaan että eläinlääkäri on löydyttävä lähempää. Pienen tiedustelun jälkeen sain eläinlääkärin osoitteen Riihimäeltä ja haastateltuani alkuasukkaita päästiin perille. Ensi ajeltiin karvaa ja etsittiin pistoskohtaa, sitten otettiin verinäyte, annettiin temqesigiä ja laitettiin tippaan. Tipasta päästiin pois illalla ja kotona oltiin joskus seitsemältä.

Äsken mentiin kontrollikäynnille Lahteen, vein mukanani virtsanäytteen ja Valma jäi taas loppupäiväksi tippaan.Temqesigin varoaika on 28 vrk joten se niistä kaikista agilitykisoista, joihin oltiin menossa. Tänään haen taas sen pöpperöisen koiran töiden jälkeen ja sitten vedän taatusti perskännit. Onneksi on siunattu hoitovakuutus, sillä pelkästään eilisen käynnin kulut olivat 200 € ja tänään luultavasti pamahtaa toinen mokoma ja ensi viikolla vielä kolmas. No, pääasia että koiraa pysyy hengissä.

Niin, ja sitä kortisonia ei olisi saanut antaa, sillä siitä on kuulema enemmän haittaa kuin hyötyä. Joku uusi juttu kuulema.

Perse on kipeä (kirjoitin ensin takapuoli, mutta mitäpä tuota sievistelemään). Oltiin tänään ensimmäinen täysi päivä maastossa ja Valma on nyt jossain täällä toimistolla nukkumassa, on ihan piipussa. Ei edes yrittänyt dyykata roskista kun tultiin tänne, eli tosi väsynyt. Heinää se on syönyt tänään yhtä paljon kuin keskiverto lypsävä.

Kun lähtee maastoon Rovaniemelle, kuvittelee näkevänsä kaikkea eksoottista. En nähnyt siellä edes poroja muualla kuin Luoston kylällä ja ainoa mainitsemisen arvoinen asia oli se, että meinasin hukkua rimpiseen suohon. Sen sijaan tänään valtatien varressa ihan ensimmäisenä nähtiin palokärki. Ei mennyt pitkään kun nähtiin pupu ja sittenpä nähtiin jo vesimyyrä. Pupua Valma ei nähnyt, mutta otti hajut ilmasta ja läksi pupun perässä omille teilleen. Lisäksi nähtiin mäyrän repimä kanto, valkohäntäpeuran sarvinen kallo sekä älyttömästi valko- ja sinivuokkoja. Päivä loppui kesken kun GPS ilmoitti, että patteri on loppu.

Päivä huipentui siihen kun löydettiin kuollut pyy, oli lentänyt verkkoaitaan ja niskat oli poikki. Ei ollut ollut siinä kauaa, sillä paikalta käveli pettyneenä pois ainoastaan yksi muurahainen kun nostin pyyn ylös. Sitten päätin, että nyt aletaan heittelemään. Valma juoksi innoissaan pyyn perässä ja tuli monta kertaa pois syljeskellen höyheniä suustaan. Loput höyhenet minä kaivoin pois Valman suusta, sillä niitä oli aivan älyttömästi. Valman hampaissa pyy rutisi inhottavasti ja viimeinen heitto meni niin, että kun heitin pyyn ilmaan siivistä, se hajosi kahteen osaan ja takapää lensi vasemmalle ja etupää oikealle; kävin toteamassa vahingon ja sitten jatkettiin matkaa. Olisin ottanut tipon alunperin talteen, mutta en viitsi kolhoosikarttalaukkua sotkea ilman muovipussia.

Se ei suinkaan jäänyt viimeiseksi kohtaamiseksi sen pyyn kanssa. Käveltiin aikamme ja kun GPS hyytyi, käännyttiin takaisin ja sama pyy oli kauniisti perattuna edessämme. Se oli kaluttu tosi siististi melko puhtaaksi, mutta toisen puolen rintalihakset oli vielä syömättä siltä joltakin, joka siinä puuhasteli poissa ollessamme. Mutta kokonaisuutena oikein hyvä päivä, lämmintäkin oli 18,5 astetta ja Valmasta on kuva sekä pyyn kanssa että hienoja poseerauksia valkovuokkomeressä.

Viikonloppuna olin Lahti kv:ssa sunnuntaina katsomassa bulldoggeja, tollereita ja flatteja. Bulldoggikehä meni joensuulaisten naisten osalta suhteellisen huonosti pl. valio-Venla, joka taisi olla PN3. Susannan suusta tuli kehän jälkeen kaikki Suomen kielen kirosanat moneen kertaan, ihan niin kuin Norjan reissullakin. Mutta sitten tytöt menivät shoppaamaan ja palasivat tyytyväisinä takaisin. Shoppaus auttaa vaivaan kuin vaivaan, on nähty.

Suhtauduin etukäteen skeptisesti tollereille tilattuun israelilaiseen tuomariin, jota muuten luulin vielä nimen perusteella mieheksi. Arvelin, että äijä on saanut rotuun oikeudet hepreankielisellä kirjekurssilla ja jakaa vaaleanpunaista koko päivän & kruunaa voittajaksi valioluokkalaisen. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan se nainen osasi valkata sieltä ne oikeasti kauniit koirat. Lauantaina olin kirjoittamassa ruotsalaiselle miehelle ja ensimmäisen lapun jälkeen pyysin, että jatketaan englanniksi (kehiskaverilta kysyin, että mistä perkeleen Skånesta tuo äijä on tänne lennähtänyt). Taas oli shelttejä niin kuin viime vuonnakin, ensi kerralla pyydän, että ihan mitä tahansa muuta, mutta ei shelttejä, tiedän niistä jo ihan tarpeeksi.

Joo, nyt lähden kotiin suihkuun ja matkalla ostan suklaata ja jotain muuta hyvää syötävää. Unilääkkeeksi passaa Kay Scarpetan seikkailut ja tämänpäiväinen urheilusuoritus.

t. me muotovaliot