My dreams

Sellaista se elämä on.

Mikko sanoi, että kun lähden kiimassa pois sieltä niin tiedän kelle soittaa. Sillä edellytyksellä, että hän ei ole onnistunut omassa projektissaan. Me ollaan molemmat aika säälittäviä, mutta ei kai sillä niin väliä ole. On ihan hauskaa olla säälittävä yhdessä. Tuskin ollaan ekat ystävät, jotka pitää vähän hauskaa keskenään. Mikon kanssa on kuitenkin turvallisempi olla kun jonkun ventovieraan. Yksin tietty olis vielä turvallisempaa, muttei yhtään niin hauskaa.
Ja oma viehätyksensä on niissä yhden illan jutuissakin. Ikinä ei tiedä mitä on luvassa.
Mä olen ollut liian vähän aikaa sinkku, että olisin niissä tai missään mikään asiantuntija. Mä tiedän vaan millaista on kahdestuhannes kerta saman tyypin kanssa. Se on samanlainen kun 1000 edellistä. Eikä se ole vain sen toisen osapuolen vika, kun seksi arkipäiväistyy. Se on molempien vika ja vaikka molemmat kaipaa jotain vaihtelua niin mitään ei tapahdu. Sitten sitä löytääkin itsensä toisen sängystä tai omastaan, mutta toisen kanssa. Vaikka kuinka rakastaisi.

Mä taas pitäisin siitä, että mä olisin oikeesti edes viisi minuuttia samaa mieltä itseni kanssa. Mä vaihdan mielipidettä ehkä 2min välein ja yleensä taas 2min päästä uudelleen. Tasaisuus vois olla ihan jees aina silloin tällöin. Välillä tunsin itseni jo tasaisemmaksi, vaan nyt taas olen kuin tuuliviiri.

Mikko lähti päivällä samalla oven avauksella kuin minä lähdin iltavuoroon.

Tämä ns. Mikko soitti kolmen aikaan mulle humalassa, oli jossain opiskelijabileissä baarissa. Kysy, et pääseekö mun luokse jatkoille ja yöksi. Heräsin puheluun enkä oikein tajunnut mitään unenpöpperössä, joten lupasin että saa tulla.
Ja tietäähän sen että mitä se halusi.
Yritin kieltäytyä, mutta alkaahan siinä sitten ne omatkin halut herätä, kun toinen pistää kätensä miun alushousuihin. Mikko vaan nauroi, etten ole järin vakuuttava sanoessani ei.

Näyttää jäävän yöksi kun nukahti tohon viereen. Minäkin nukahdan. Jatkan aamulla, nyt kello on viisi.

No niin. Mikko nukkuu vielä. Komeahan tuo on. Ehkä saan vielä ennen ku lähtee. :D Se auttaa mua kun ens viikolla muutan niin pitäähän sille jotain korvaukseksi antaa ;)
Kevät ei näytä tulevan yksin, alkaa mun hormonitkin näemmä heräämään talviunilta ja viime aikojen järkytyksiltä. Se nyt ei ole vain positiivista. Se on negatiivista, koska sitten teen mitä ne käskee ja aivoilla ei ole hormoneita vastaan mitään mahdollisuuksia. Se sota on hävitty jo ennen kuin se alkaa.
Valitettavasti. Lakkaan kirjoittamasta tänne, kun en kehtaa varmastikaan totuutta kirjottaa, mikäli hormoneiden tahto toteutuu. Aivojen sanavalta on oikeasti rajallinen. Ja voisko sen ilmaista niin että tiedän mistä puhun… Valitettavasti.

Mulla on ikävä. Monesti yövuoron jälkeen kun nukuin niin Vili herätti minut yhdeltä päivällä. Mua ärsytti joskus se, kun olisin halunnut nukkua pidempään. Vili ei puolestaan halunnut, että nukun koko päivää. Se monesti keksi kaikkia kivoja tapoja herättää mut. Toi mulle sänkyyn ruokaa, jotka valitettavasti se oli joskus itse kokannut. Tai sitten se herätti mut kun riisui mua ja mä aloin nukkumaan yövuorojen jälkeen alasti. Sitten heräsin, kun se alkoi puuhastelemaan mun kanssani. ;)
Tänään ikävöin tuota kaikkea, en pelkästään aamuja, vaan että Vili olisi tuossa. Toivoin, että heräisin sen käsissä, sen kosketukseen ja näkisin sen silmät. Tietäisin, että se olisi mun vieressä mua varten aina. Joskus mä oletin sen olevan mun kanssa aina. Että elämä kohteleekin meitä ihmisiä näin. Jonain päivänä heräät rakkaasi vierestä ja jonain päivänä jopa unelmat kuolevat.
Tänään oli hyvin tyhjä olo, kun heräsin. En osaa edes selittää sitä fiilistä, mutta se tosissaan sattui. Kipu tosissaan osui sydämen seutuville, en osaa kuvailla sitä kipua. Se oli pistävä ja se oli ankara, ja silti sitä ei edes ollut. Ei se ollut fyysistä, mutta se tuntui silti. Niitä aamuja ei enää tule. Entä jos mä haluan ne takaisin? Entä jos en pärjää ilman Viliä? Entä jos en edes halua pärjätä? Kai se on pakko. Ei ole oikein vaihtoehtoja. Tällaiset päivät vaan on niin perseestä, kun tajuaa menettäneensä jotain lopullisesti. Olen tajunnut sen toki ennenkin jo, mutta välillä se iskee silti. On henkisesti pahoinpidelty olo.

Alkaa tuttavat löytämään blogini. Ja sana varmaan leviää. Pitää alkaa miettimään mitä kirjoittaa ;)

Menkää pois täältä niin saan kertoa ajatukseni ja tekemiseni rauhassa. Hus hus!

Tämän viikonlopun vietän kotona. Tänä viikonloppuna en harrasta seksiä kuin itsekseni, jos mieli tekee. Enkä aio teille todennäköisesti jakaa tietoa siitä, mikäli niin teen.

Mulla on päällä juuri nyt identiteettikriisi. Mä mietin, että oonko ihan neiti kun kirjoitan tuollaisia novelleja? Mä olen jo tän ruumiinrakenteeni osalta kuin esiteini-ikäinen tyttö ennen tissien kasvua, paitsi jalkojen välistä tunnistaa väitteen vääräksi ja toivottavasti myös jonkin verran levinneestä karvoituksestani (ja toivottavasti muutenkaan en nyt ole yhtä lapsekas rakenteeltani vaan liikuntaharrastuksista olisi lihaksiakin edes muutama tullut), joka on kuitenkin laajuudeltaan naisille epänormaalimpaa varsinkin kasvojen osalta, ja todennäköisesti kovin monella naisella ei kasva edes niitä muutamia haivenia rinnoissa. Olen taistellut leimautumasta liian neidiksi yläasteikäisestä, mutta antaako tuollaisen tekstin kirjoittaminen musta järkyttävän neiti-kuvan? Tuskin Annika tarkoitti komentoidessaan novellia, että minä olen neiti ja ei-poika vaan, että se oli kohteliaisuus, että pojatkin kirjoittaa. Mutta mä osaan lukea kaikkea rivienvälistä sitä mitä siellä ei lue. Kai?

Mä en halua edelleenkään olla se vaalean
punaiseen viisimetriseen huiviin pukeutuva tuhatta kimalletta käyttävä ja höyheniin pukeutuva käsiä mahdottomasti puhuessaan heiluttava ihqu-homppeli. Mä pelkään että te pidätte mua sellasena ;)

Mä olen päättänyt lakata ilkeilemästä Vilille. enemmän mua lämmittäisi meidän hyvät kuin huonot välit. Tiedän, tässä vaiheessa taitaa olla mahdotonta haaveilla moisesta, mutta yritän.

Miksi eroamisen pitää muuten olla tällaista? Miksi siinä on niin paljon tunteita? Kun tässä vaiheessa tunteiden pitäisi olla kuollut. Silti tunnen kaikkea. Välillä itken, ja mietin, että kaikki on menetetty ja ei mikään muutu enää miksikään. Välillä olen iloinen, edessä loistava tulevaisuus. Välillä mikään ei tunnu miltään, ihan sama. Välillä olen katkera, vihainen, vihaan Viliä, vihaan täysillä. Välillä olen rakastunut ja tekisin mitä tahansa saadakseni Vilin takaisin. Olen välillä myös epätoivoinen, välillä kostonhimoinen, välillä syyllinen, välillä syyttävä, välillä kaikkea samaan aikaan. Tunteet heittelee myös sitä tahtia, että välillä olen varmaan tunnin sisällä aivan kaikkea näistä, vuorotellen jokainen mahdollinen tunne eri voimakkuusasteina. Yritäpä siinä elää tasapainoisesti itsesi kanssa. Odotan hetkeä jolloin tunteet todella on kuollut.

Miltähän tuntuu ihastua? Odotan oikein, että ihastun ja tunnen sen tunteen taas. Sen että mahanpohjasta tuntuu hassulta ja koko Janne on täynnä perhosia. Se oli hieno tunne ja sitä on ihan ikävä. Vaan en ole varma, että sellaista enää tunnen ikinä. En ehkä koskaan enää tunne sitä turvallisuuden ja rakkauden tunnetta, jonka tunsin ennen Vilin lähtöä ihan joka päiväisessä elämässä, arki-illoissa.

Se lauantainen mies on telstaillut ja haluisi nähdä vielä. En vaan löydä itsestäni tunnetta, että sen kanssa voisin kokea jotain sellaista, jota tulevaisuudessa elämältäni haluan. Ehkä se on vielä liian aikaistakin tuntea yhtään mitään.

Olipa kerran poika nimeltä Janne. Ja toinen poika nimeltä Mikko. Ensimmäisen kerran he tapasivat toisensa ala-asteella. He eivät olleet samalla luokalla, mutta kävivät samaa koulua ja leikkivät pihalla toistensa kanssa. Mikko on ollut Jannen mielestä komea aina. Tytötkin tykkäsivät Mikosta, ja varmasti haaveilivat kotileikeissään Mikosta nukkelasten isänä. Janne ei vielä haaveillut kenestäkään näihin aikoihin, mutta tajusi kyllä Mikon olevan koulun komein poika.
Yläasteella Mikko oli tajunnut jo hyvin varhain mitä on, mutta sellainenhan oli pidettävä visusti salassa! Miten sen muka voisi edes paljastaa? Ja ehkä se olisi vain joku vaihe. Yläasteelle siirryttäessä Janne ja Mikko osuivat samalle luokalla ja heistä tuli hyvät ystävät. Janne alkoi myös tiedostaa vähitellen kohtalonsa ja ysillä sitten oli tajunnut ihan lopullisesti, että on homo. Janne oli näihin aikoihin ihastunut pariinkin eri poikaan, mutta tapasi yllättäen pojan, jonka nimi oli Vili. He rakastuivat ja alkoivat seurustelemaan. Jannen homous selvisi luokkakavereille ja niin myös Mikolle. Mikko oli kuitenkin kaapissa ja pelkäsi kertoa sitä kenellekään.

Lukion ekalla luokalla Janne ja Mikko olivat edelleen kavereita. Kerran he olivat samoissa bileissä ja lähtivät yhtä matkaa kotiin, Mikko oli normaliia hiljaisempi ja Janne kysyi että mikä mikkoa vaivaa… samaa hiljaisuutta oli ollut havaittavissa muutamina kertoina aikaisemminkin, kun he olivat kaksin. Mikko pysähtyi ja sanoi, että ‘mäkin olen homo’ janne ei ottanut tunnustusta tosissaan vaan nauroi ja käski lopettaa hänen testaamisensa, ja viittasi Mikolle että tule. Mikko lähti liikkeelle ja toisti sen ja sanoi, että ‘ihan tosi, olen minä, uskoisit nyt vaan’. Kun Mikko vihdoin pitkän inttämisen jälkeen sai Jannen uskomaan niin se paransi heidän kaveriutta huomattavasti. Homous oli vielä salaisuus ja, kun toiset pojat arvostelivat tyttöjä niin mikko ja janne puhuivat omaa ‘koodikieltä’ toisista pojista.
Mikko tuli lukion toisella kaapistaan muillekin ulos. Mikko ja Janne oli edelleen ystäviä. Janne seurusteli Vilin kanssa ja he muuttivat yhteen. Mikolla oli jonkun verran miehiä, ei seurustellut, tai jotain pientä ehkä saattoi olla. Mikko sanoi, että hän ensin testaa mitä on tarjolla.
Ehkä se tarttui sitten hiukan Janneenkin. Se, että olisi pitänyt katsoa ensin ympärilleen ja sitten vasta löytää Vili. Vili oli kuitenkin tärkeä… Jossain vaiheessa kuitenkinJanne alkoi ajattelemaan olevansa liian kokematon ja että lisäkokemus tekisi hyvää. Että Vilikin oli ollut useamman kanssa. Janne tunsi itsensä jotenkin huonommaksi kuin Vili.
Ensin se oli yksittäinen ajatus, mutta sitten se oli muuttunut ja alkanut todella vaivaamaan. Mikko oli hyvännäköinen. Mikko monesti flirttaili Jannelle ja Janne ehkä jossain välissä hiukan ihastui. Ihastuminen jatkui eikä asiaa helpottanut yhä jatkuva ajatus siitä, että oli liian kokematon. Ehkä jos hänellä olisi enemmän kokemusta niin seksiin tulisi jotain uutta. Olihan Vilin ja Jannen seksielämänsä rutinoitunut jo jonkin verran. Sitä kyllä oli, mutta se oli… samanlaista.
Lukion kolmannella tilanne jatkui. Janne oli kyllä onnellinen, mutta tunsi itsensä huonommaksi kuin Vili. Ja Mikko vaan komistui, vaikka eihän se Vilille ulkonäöllisesti vertoja lyönyt.
Penkkarit. Päivä jona kaikki muuttui. Vili oli pois kotoa. Viinaa. Janne ja Mikko. Mikko ja Janne. Koulussa aina yhdessä. Niin nytkin. He olivat koko päivän olleet yhdessä ja heillä oli ollut tajuttoman hauskaa. Olivat kiusanneet nuorempia ja heittäneet kuorma-auton lavalta karkkia. Ja sitten koulun jälkeen menneet jatkamaan ryyppäämistä Jannen ja Vilin kämppään. Illalla baariin ja illan tanssit, varsinkin hitaat, tietty Mikon kanssa, olihan Vili penkkarinsa jo aikoja sitten viettänyt. Toiset vittuili heille, ne oli aina vittuilleet, leikillä. Ei kukaan enää aikoihin ollut ollut kovin näkyvästi heitä vastaan. Viimeiset hitaat, Janne tunsi Mikon housuissa jotain kovaa, ja hymyili Mikolle eikä vastaavanlaisen kovan reaktion aikaansaaminen tehnyt vaikeaa. Ei oltu kovin kännissä, sopivasti kuitenkin niin ettei ollut (valitettavasti?) estoja. Mikko painautui oikein kiinni Janneen. Janne oli jotenkin sekaisin(ei sitä vaan voi puolustella), joten antoi sen tapahtua. He suutelivat. He suutelivat uudelleen, lisää kieltä mukaan, kävivät aika kuumina. Se kaikki tallentui usealle kameralle. He lähtivät yhdessä pois, Jannen luokse. Vili ei olisi kotona. He tekivät yhdessä mitä tekivät. 

Mikko ja Janne sopivat, ettei asiasta puhuttaisi, ei ainakaan Vilille. Mutta kumpikin tiesi, että eiliselle oli paljon silminnäkijoitä. Päätettiin, että jos joku niistä ravintolaillan tapahtumista puhuisi niin sanotaan vaan, että ei mitään tapahtunut sen lisäksi. Vaan ne hommat, joilla on silminnäkijoitä niin myönnetään.

Mutta eihän se siihen jäänyt. Jannella ja Mikolla meni se viikonloppu kovaa ja vielä sitä seuraavakin. Sitten Vili palasi kotiin.

Vilin kohtaaminen oli vaikeaa. Eikä Janne edes tuntenut olevansa yhtään parempi nyt, ei yhtään kokeneempi. Vaan ainoastaan tyhmempi. Oli ajan kysymys koska Vili saisi tietää ja koska Janne olisi mennyttä. Ja ei se niin kummoista ollut aidan toisella puolen, ei se huonoakaan ollut, tai edes keskinkertaista, mutta ei parastakaan. Siinä eräs totuus, kysymykseen “millaista se oli” mitä Vili on myös jälkikäteen kerjännyt saada tíetää.

Vili sai tietää tietenkin alle kuukaudessa siitä mitä tapahtui baarissa ja Janne on huono valehtelemaan siitä, mitä kotona ja mitä kaikkea sen jälkeen. Janne lensi kodistaan ulos kuin salama. Jonkun ajan päästä he kuitenkin, onneksi, saivat sovittua asioista ja Vili asetti yhden ehdon. Ei enää Mikkoa. Janne ja Mikko eivät olleet enää toistensa kanssa tekemisissä.

Tässä kohtaa Janne valehteli kyllä, Mikko ja Janne olivat edelleen kavereita. Eivät toki voineet nähdä tarkoituksella, siis sopia mitään julkisia tapaamisia. Mutta koulussa ja harrastuksissa he näkivät.

Janne sai kuulla tehneensä paskamaisesti aika pitkään ja tottahan se oli. Paskamaisesti teki.

Kyllähän Janne ja Mikko yhä nyt toisiaan näki lukion loputtuakin, pienet piirit. Bileissä ja sellaisissa. Ja kyllä juttelivat, jos Vili ei nähnyt. Yleensä kyllä kävi niin, että Vili näki Mikon niin sen ilta meni piloille ja Janne ja Vili lähtivät pois. Toisinaan he silti jäivät ja Vili oli pahalla päällä ja vahti Jannea.

Ja kännykkään Janne vaihtoi Mikon numeron toiselle nimelle. Mikko on kuitenkin lapsuudenystävä ja Janne on ollut kaikkien vuosien ajan Mikon kanssa tekemisissä. Salaa kyllä, mutta mitään muuta ei koskaan tapahtunut. Aina kuitenkin kun Janne jäi kiinni edes Mikon kanssa juttelemisesta niin he kävivät Vilin kanssa pitkän keskustelun. Mikko oli Vilille kuin myrkkyä. Mutta mitään ei enää tapahtunut. Ja ei Janne ja Mikko usein enää nähneet. Vain joskus. Mutta Mikosta on tapeltu senkin edestä eräässä suhteessa.

Kun Vili muutti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle niin Janne oli taas enemmän tekemisissä Mikon kanssa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Vili jätti Jannen toisen vuoksi ja Mikko on sen jälkeen useamman kerran Jannen luona käynyt, mutta mitään ei ole tapahtunut kuin kerran eron jälkeen. Jannekin osaa sanoa ei.

—

Ja sitä mitä on tehty niin minä todella kaduin, ja kadun yhä. Ehkä ilman sitä ei oltaisi tässä ja nyt. Ehkä oltaisiin edelleen yhdessä ja onnellisia. Minä olen tarkoittanut joka sanaa sanoessani sinulle, että jos saisin sen tekemättömäksi niin olisin varmaan maailman onnellisin ihminen. Vaan sitä ei tekemättömäksi saa. Olen pyytänyt sitä anteeksi ja anteeksi ja anteeksi, tuhansia kertoja, ja tarkoittanut jokaista anteeksipyyntökertaa ihan 100%:sti.

Siinä se totuus. Olen ehkä täällä saattanut antaa ymmärtää, että se oli vain yksi kerta ja ilmeisesti Vili nyt tunsi suurta vääryyttä siitä, että minä olen ollut Mikon kanssa kyllä useamminkin kuin yhden kerran seurusteluaikanamme.

Kotona on helppo olla yksin kun sitä ei näe ja voi vihata toista rauhassa. Anonyymisti. Kai se, että se lähti viimeisineen tavaroideen nyt kuitenkin konkretisoi tän eron lopullisesti. Ja vielä kun saisin vanhan vakauden elämääni takaisin niin voin katsella kaikkea taas uusiksi ja paremmalla mielin.