Arkisto kategorialle 'Dreams'

On ollut outoa nukkua niin että Vili nukkuu patjalla. Ja täytyy tunnustaa, että ei se siellä ole nukkunut. Se on aamuyöstä vasta sinne siirtynyt, kun ollaan nukahdettu ensin mun sänkyyn kun en malttanut päästää Viliä vierestä pois. Se on kuin täydellinen unilelu.

Eilen oltiin päivä Vilin isän luona lastenvahtina. Oli kyllä homma. Sen veljet on ihan mahdottomia ja koko ajan keksivät jotain piruuuta, varsinkin mun pään menoksi. Itsehän en koskaan ole ollut sellainen ja kiusannut esimerkiksi Jessen kavereita.
Saara tuli käymään Tarun kanssa siellä kanssa, kun Vili ei ole nuorempaa siskoaan juuri päässyt näkemään. Taru olikin sitten koko ajan sen kimpussa kun ne sen veljet oli mun. Vili ei ole juuri puhunut mulle niiden perheen asioista, mutta nyt Saara puhui sille hiukan niistä. Kuuntelin tarkkaan. Se pyysi, että Vili tulisi käymään kotona ja juttelisi vähän porukoiden kanssa. Vili kysyi, että miten on, luuleeko Saara että hän voisi Jannen kanssa tulla sinne. Saara sanoi, että ei varmastikaan, mutta yksin voisi tulla juttelemaan vähän. Vili vastasi sille, että meinaako Saara että Janne olisi muka joskus tervetullut sinne. Saara sanoi, että eihän sitä voi luvata. Vili hymähti ja sanoi, että hänellä ei ole ikinä mitään sanottavaa niille, ei ennen kuin ne itse pyytää hänet sinne ja tarkoittavat kun sanovat, että haluavat keskustella. Keskustelu ei tarkoita sitä, että hänelle kerrotaan mitä saa tuntea ja ketä kohtaan. Ei se ole keskustelua.
En halunnut puuttua niiden keskusteluun. Mutta miten joku voi olla niin idiootti ja sanoa omalle lapselleen, ettei hyväksy sen tunteita? Ja ei meidän tunteet toisiamme kohtaan sairaita ole. Ollaan onnellisia yhdessä, eikä siinä ole mitään vikaa. Mä olen todella päässyt helpolla porukoiden suhteen. Illalla kysyin Vililtä että mitä se ajattelee tosta hommasta. Vili sanoi mulle, ettei haluaisi puhua porukoistaan.

Sen kaveri Juha pyysi Viliä bileisiinsä ja sanoi, että voi tuoda seuralaisen mukanaan, eli minut. Ne olis ens viikon lauantaina.
Oikein muuta ei olekaan tapahtunut eilisen aikana eikä tänään. Pitäisi olla ensi viikko kunnolla et pääsisin tuonne bileisiin.

ollaan saunaan menossa, joten kirjoitan pikaisesti päivän kuulumiset.

Äiti on ihan innoissaan, ku täti tuli ja talossa on jälleen lapsia. Vaikka äiti sille selitti, että odota vaan ku pojat kasvaa teini-ikäisiksi. Sitten hän ei ole ollenkaan kateellinen.
Täti kysyi multa ja Jesseltä, että joko meillä on tyttöystävät. Jesse sanoi joo ja mä vastasin ei. Täti yritti lohduttaa minua poika-raasua, että kyllä mäkin vielä ehdin tyttöystävän saamaan. Totesin tylysti, että tuskinpa vain. Täti siihen jotain, että älä ole niin negatiivinen, komea poika. Äiti koki parhaaksi sanoa, että tuo meidän Janne taitaa tykätä pojista. Jesse toisti nauraen sanan taitaa. Täti ei oikein tiennyt minkä ilmeen ottaa ja ei kai ollut varma kuuliko oikein. Minä tunsin hieman punastuvani ja aloin tuijotella jalkojani. Äiti sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen, että Janne on homo. Tuijotin jalkojani entistä tiiviimmin. Täti kysyi aika epävarmalla äänellä, että onko mulla sitten poikaystävää. Joo, sanoin nopeasti ja jostain syystä hävetti ihan kauheasti. Luulisi, että tädille sanominen olis ihan sama. Sepä kiva, täti sanoi kanssa aika vaivaantuneesti. Äiti sanoi tädille että Vili tulee varmaan illalla meille ja on ehkä yötäkin, vai mitä Janne? Joo, tulee. On yötä. Isä sanoi eilen, että patja pitää laittaa sille.
Äiti hymyili ja sanoi, että se oli ensin hänelle iso järkytys, mutta Janne on niin onnellisen näköinen sen pojan kanssa.
Täti oli puolestaan, että joo, kiva nähä mun poika
ystävä.
Jonkin ajan päästä tuli pyytämään anteeksi jos käyttäytyi jotenkin huonosti, mut se oli hänelle iso yllätys ja uusi tilanne. Sanoin, et ei se haittaa.
Vili tuli ja täti katsoi meitä uteliaasti ja esittelin sille Vilin. Ilta meni ihan ookoosti. Ollaan oltu pääasiassa mun huoneessa, on tehny ihan sairaasti mieli ja mulla on seisonut, mutta ei olla mitään tehty vaan odoteltu. Vili ei ole niin “innokas” kun mä ja vittuilee seisokistani. Kun on alhaalla käyty (kun mä olen saanut itseni rauhoitettua) niin täti on kyllä tarkkaillu selvästi meitä. Isä kävi hetki sitte kysymässä että mennäänkö me saunaan tänään ja kun vastattiin, että joo, niin isä sanoi että hyvä, että otatte sitten serkkupojat saunaan mukananne. Huusin mielessäni, että ei VITTU, mä en onnistu rauhoittaa itseäni kyllä saunassa sekunniksikaan. Isä nauroi, että näkisitte ilmeemme, pettymyksen voi lukea kuulemma naamasta. Menkää te saunaan ihan kahdestaan niin olette sitten yön kiltisti, ettekä natisuta sänkyä. Sanoin, että se on Jessen keksimä juttu se sängynnatina. Isä sulki oven ja sanoi, että peskää hyvin itsenne. Vili sanoi, että perkele kun säikytti ja nauroi. Nyt meidän pitääkin lähteä pesemään itsemme. :)

Viikko onkin kulunut viime kerrasta. Ja aika onkin mennyt tosi nopeasti. Olen tehnyt yhtä koulujuttua illat ja Vilin kanssa oltu se mitä on jäljelle jäänyt.
Sain myös aikaiseksi käydä salilla harrastamassa liikuntaa. Kovin montaa kertaa en ole siellä käynyt, kun hävettää olla tämän langan laihan ja ehdottomasti lihaksittoman kropan kanssa siellä 200kg painavien pelkkää lihasta olevien keskellä, jotka nostaa jotain vähintään saman verran suorille käsillä, kun itse nostaa pienimpiä painoja mitä löytyy koko paikasta. Eli saan hävetä itseäni siellä ihan kiitettävästi. Toisaalta ei niitä lihaksia ilmankaan taida tulla. Ja olisihan se mukavaa, jos voisin tarjota Vilille enemmän katseltavaa, kun tämän luurangon vartaloon verrattavissa olevan vartalon. Mutta hävettää kun kaikilla muilla on jotain mitä jo esitellä siellä.
Vili halusikin sitten illalla tarkistaa, onko lihaksia tullut.

Me lähdetään kahden viikon päästä luokkaretkelle. Hiukan kaikki alkaa oottaa jo sitä! Vaikkei me muuta kuin olla ihan Suomessa, mutta me lähdetään Helsinkiin kolmeksi päiväksi. Ollaan sellaisessa retkeilykeskuksessa yötä. Siellä on neljän hengen huoneet. Tänään piti jakaa ne huoneet ja tuntui ihan mukavalta, kun kukaan ei vaihteeksi sanonut, että mun pitäs mennä tyttöjen puolelle. Enemminkin Jukka kysyi että tuunko mä niiden huoneeseen. Se oli Mikkoa jo pyytänyt. Tulin mielelläni, mutta neljättä voisi olla hankala löytää mun kanssa samaan huoneeseen vapaaehtoisesti, sanoin. Mutta yks Niko tuli ihan mielellään, ku kysyivät. Naapuriluokka tulee meidän kanssa sinne. Tulee varmaan olemaan ihan vitun hieno reissu. Meillä on vapaa-aikaakin siellä mukavasti. Vili sanoi, ettei haluisi päästää mua niin kauas ja pitkään sinne, ja toisten poikien kanssa vielä samaan huoneeseen nukkumaan. Sanoin, että voi olla aika hiljaista, että kukaan on mun kanssa sänkyyn tulossa. vili muistutti, että joka 20:s mies on joko bi tai ihan homo, että ei olis ihan niin varma. Meitä on siellä 25 jätkää niin hyvin tilastot sallisi siellä olevan toisen homon mun lisäkseni.

Suunniteltiin mitä tehdään vapaa-ajalla ja Mikko sanoi, et hän menee ainaki pornokauppaan. Mäkin haluisin, mutten kehdannut sanoa sitä ääneen. Enkä kehtais ostaa niiden nähden kuitenkaan mitään sellasta mitä haluisin. Heh. Haluisin kyllä.

Täti ja mun kaks serkkupoikaa tulee huomenna meille viikonlopuksi. Isä sanoi, että hän pyytäisi minulta, että en toisi Viliä tänne yöksi ainakaan viikonloppuna, mutta jos siitä nousee hirveä haloo niin sitten saan pyytää. Mutta Vilin on nukuttava omalla patjalla. Samanlaisen ehdon antavat Jessellekin, eli ei sitä tyttöä samaan vuoteeseen. Niin kuin se sen tyttö salaperäisen tois näytille edes.

Vihdoin on aikaa olla koneella.
Isä siis oli vielä tiistainakin ihan outo. Äitikin sanoi sille tiistaiaamulla, että lakkaa jo kiusaamasta mua. Söin aamupalaa ja sanoin, että kiinnostais kyllä tietää, miks homous on yhtäkkii nii sairasta, kun ensin isällä ei ollut ongelmaa sen kanssa ollenkaan. Asia jäi totaalisen auki, kun oli lähdettävä kouluun. Jotenki en ollu ollenkaan vihainen isälle siitä mitä se sanoi. Ajattelin, et ei se niin oikeest ajattele kun ei ole tollasta ennen sanonut.

Koulussa oli sitten tiistaina kauan odotettu seksikeskustelu. Tai ensin tunnin verran kertoi meille pojille, että kikkelistä tulee spermaa, ja käteen vetäminen on täysin normaalia. Kertoi kanssa yhdynnästä ja siitä, että kortsut suojaa sukupuolitaudeilta ja vauvalta. Jakoi meille kortsut. Henri huusi mulle kovaan ääneen, että saako sen mun kortsun, kun en sitä itse tarvitse. Sanoin, että kyllä minä tarvitsen. Opettaja kuuli keskustelun, ja ilmeisesti homouteni on joku yleinen tieto. Se sanoi, että kyllä kortsuja on hyvä käyttää, vaikka ei pelkoa raskaudesta olisikaan, kuten hän juuri kertoi. Se suojaa myös taudeilta.

Sitten puhuttiinkin niistä ei-heteromaisista haluista. Opettaja sanoi, että hän tietää että meidän luokalla on homoseksuaali poika (ja katsoi minuun - hävetti) ja siksi perehdytään asiaan vähän tarkemmin. Opettajanhuoneessa kerrottiin nimittäin, että asia on joillekin ollut hieman hankala.

Opettaja selitti, että homoseksuaali ihminen tuntee siis vetoa samaan sukupuoleen. Ei ainoastaan seksuaalisesti vaan myös henkisesti. Ja se päätti kertoa, miten homot voi harrastaa seksiä. Niin kuin joku ei olisi tiennyt? Olin varmaan kirkkaan punainen, ja toiset nauroi.
Henri kysyi, että mitä sitten jos tuleekin paskahätä. Opettaja sanoi, että suurin osa käy silloin vessassa. Mutta kesken naimisen? Huusin henrille, että vessaan kai sillonkin kannattaa mennä. Harvalla on samanlaisia paskafetissejä kun sillä. Henri kysyi, että eikö ne mun halut ole just sitä? Vastasin, ettei ole, mun halut ei liity paskaan mitenkään. Ja meinasin jatkaa, mutta opettaja sanoi, että mitäpä jos hän kertoo mistä jotkut tykkää. Ja sekin on normaalia, ei se eturauhanen muuten siellä olisi ja aiheuttaisi väristyksiä. Opettaja selitti, että eturauhanen sijaitsee niin että välilihaa ja varsinkin peräreiästä käsin pääsee siihen käsiksi. Ja orgasmin voi saada pelkästään sieltä hieromalla. Jukka kysyi nauraen, saanko mä sitä kautta orgasmin, kun Vili panee mua. Näytin keskaria. Mikko hymyili ja sanoi, että se tekee varmaan hyvää, kun menin ihan punaiseksi. Näytin sillekin keskaria ja käskin niiden kokeilla itse.
Sitten opettaja jatkoi selittämistä, että homot ei ole millään lailla sairaita ja heteroiden olisi hyvä tämä juttu sisäistää. Meillä on vaan eri tarpeet. Meillä? En tiedä tajusiko kukaan muu tuota tai opettaja itsekään, mutta minä kuulin. Hymyilytti.
Kertoi vielä, että ne kortsut on tosiaan hyvä olla myös muussakin kuin heteroseksissä.
Aihe lesbot sai monet pojat hiljaiseksi. Henrikin vaikutti ymmärtävän.

Meillä? :)

Kysymyslaatikkoon… Minkä kokoinen kalun pitää olla? Kuinka usein on normaalia vetää käteen? Onko normaalia jos ei vielä tule spermaa? Kuinka kauan tyttöjen tissit kasvaa? Voiko kuukautisten aikana harrastaa seksiä? Ja triljoona mutta tyttöihin liittyvää kysymystä. Pitääkö kortsua käyttää suuseksissä? Voiko mitenkään estää tahatonta erektiota, esim. aamuseisokkia? Miten estää märät unet?
Ja paljon muuta. Eikö ihmiset käytä nettiä? Näihin saa vastauksen nopeasti googlella. Olin ajatellut, että joku kysymys olisi tehty vittuillakseen mulle, mutta ei ollut. Tai sitten opettaja oli karsinut ne.

Tiistai-ilta meni ihan ok. Isä oli töissä, hetken aikaa sitä näin ja sillon kysyi, että kadunko minä mitään vieläkään. Totesin, että niin kuin mitä? Isä tiuskaisi, että sunnuntaista ja antaa olla.

Keskiviikkoaamuna sitten pyysi anteeksi jotain sanomisiaan. En minä sairas ole. Isää vaan ärsyttää. Mikä, kysyin. Isä sanoi, ettei sillä ole väliä, mutta vika ei ole mussa ja homous on ihan ok. Mutta voisin silti totella häntä, kun hän käskee. Sunnuntain tottelemattomuudesta hän on toki vihainen. Ei sitten selvinnyt mitä se oikein kiukkusi, mutta ei sillä niin väliä ole, kunhan ei jatka sitä.

Vilikin uskalsi sitten keskiviikkoiltana meille, kun isä ei enää vihoitellut. Ei menty kuitenkaan edes mun huoneeseen päin, jotta se ei uusiks sais mitään kohtausta.

Jessellä on kanssa nyt tosissaan joku tyttöystävä. Se on kaikki päivät sen tytön luona. Isä yritti saada sen tuomaan sen tytön meille vaan jesse sanoi, ettei todellakaan tuo, kun isä ja minä säikäytettäs se tyttö pois. Äiti oli samaa mieltä, tähän taloon ei kuulemma kannata herkkiä tyttöjä tuoda ennen kun on varma, että ne kestää meitä :) Äiti sanoi olevansa tosi onnellinen Jessen puolesta. On kuulemma korkea aika, että Jesse ottaa astetta vakavamman suhtautumisen tyttöihin. Aina on kuulemma suhtautunut vakavasti tyttöihin. Repesin nauramaan ja Jesse sanoi, että pikkusiskon on turha sanoa yhtään sanaa tytöistä tai niihin suhtautumisesta, kun ei tajua niistä mitään. Ja pikkusiskon rietas elämä poikaystävänsä kanssa on yksi syy, miksei hänen tyttöystävänsä meille tule. Isä ja äiti lähti keittiöstä ja jälkimmäinen sanoi ymmärtävänsä.
Kysyin hieman suuttuneena, että häpeääkö se minua ja meitä? Jesse sanoi, että ei häpeä, vaan se tyttö juoksis varmaan karkuun jos ekaa kertaa meillä ollessaan joutuu kuuntelemaan mun ja Vilin sängynnatinan ja huohotukset seinän läpi. Nauroin, että älä nyt, se voisi vaikka kiihottaa sitä tyttöä. Monet tytöt tykkää homoseksistä.
Jesse sanoi, että ei tämä. Vili sanoi, että yleensä tytöt alkaa käymään kuumana, kun ne katsoo homopornoa.
Jesse intti, että ei tää tyttö varmasti kuitenkaan. Lupasin todistaa Jesselle, että ei pidä paikkaansa. Jesse sanoi, että parempi ettette lupaa yhtään mitään, koska me ei todellakaan yritetä todistaa yhtään mitään tai ollaan velkaa hänelle tyttöystävä. Vili sanoi, että lainaisi kyllä omaa tyttöystäväänsä, mutta te olette sisarukset ja vaikka se ehkä ajatus häntä voisi kiihottaakin niin se olisi insestiä ja hän olisi kieltämättä varmaankin mustasukkainen ja tulisi vähintään mukaan kolmanneksi. Jesse lähti pois keittiöstä ja naurahti, että hän on kyllä tehnyt juuri oikean päätöksen olla tuomatta sitä meille vielä.
Miten niin? Huusin sen perään.

Eilinen menikin sitten tappavan tylsästi. Tein koko illan yhtä esitelmää.

Isä eilenkin vielä käyttäytyi kun mikäkin sairas. Tai mua se sairaaks sanoi, ja suutuin sille ihan vitusti. Käytiin pitkästä aikaa läpi ihan kunnon tappelu. Äiti yritti rauhoitella vaan ei onnistunut.
Ei juuri kiinnosta nyt kirjottaa mitään yksityiskohtia eilisestä, mutta suutuin todella. Olen sille vieläkin vihainen vaikka se tänään pyysi anteeksi. Minä en pyydä, sillä minä en sanonut mitään mitä en tarkoittanut.

Eilen oli koulussa kauan odotettu kysykää seksistä päivä. Kirjoittelen siitä huomenna, kun jaksan. Nyt on kauhea uni vaikka kello on vasta vähän. Huomiseen. Aika sisällötön viesti tääkin on, mutta kirjoitinpas kuitenkin, etten ole teitä unohtanut.
Öitä.

Vili lähti jo seitsemältä eilen illalla. Äiti heitti sen kotiin, koska isä osaa olla ja on idiootti.

Porukat herätti eilen sit vähän ennen kun oltiin Vilin isän luona, että soitanko Vilille, että tulee ulos. Soitin ja lupasi tulla pihalle. Me odoteltiin ehkä hetki ennen kuin tuli. Minua alkoi hymyilyttämään, kun se käveli meidän autoa päin. Äiti sanoi, että on se kyllä nuori rakkaus niin herttaista, että saa Jannenkin nöyrtymään ja hymyilemään niin rakastuneesti. Yritin lopettaa hymyilemisen ja vilkaista äitiä kiukkuisesti, mutta hymy ei poistunut kasvoilta sitten millään. Isä jotain vinkui, että epäilee että Janne ei mitään rakkautta edes osaa tuntea vaan pelkkää himoaan hymyilee. Äiti sanoi, että hän tietää, että se on rakkautta, sen näkee silmistä. Isä tuhahti ja sanoi, että katsohan miten poika reagoi, kun kiellän niitä pistämästä huoneen ovea kiinni. Vilkaisin isää ja kysyin, että onko se tosissaan? Isä sanoi, että voishan se pistää mut ajattelemaan omaa käytöstäni. En sanonut mitään. Ei pistetä sitten ovea kiinni. Ei se nyt maailmaa kaada, kun lauantaina vasta Vilin kanssa herättiin samasta sängystä. Vilin pelkkä läsnäolo kyllä kelpaa. Toki se harmitti, mutta isälle en sitä näytä. Äiti tuntee kyllä minut. Jos nyt rakkaus on vahva sana niin toivottoman ihastunut ainakin kuvaa :)
Vili tuli autoon ja sanoi noille hei, kiitti että tulitte niin ei tarvitse pyöräillä. isä vastasi Vilille, että kuulosti niin raskaalta suoritukselta, että pakko se on hakea. Vili nauroi ja sanoi, että on siinä pari ylämäkeä matkalla.

Kun tultiin meille niin isä sanoi eteisessä, että tänään jää sitten se ovi auki, kun menette Jannen huoneeseen. Vili katsoi mua ihmeissään ja sanoin sille et isä jakaa rangaistuksia. Vili irvisti ja sanoi, että olisit ollut kiltisti. Minä olinkin, vastasin. Isä on vaan huonolla päällä ja suuttu herkästi.

Mentiin kuitenkin mun huoneeseen ja katsottiin mun koneelta yhtä sarjaa. Siinä tuli yks romanttinen kohtaus niin Vili suuteli mua. Vastasin siihen tietty.
Vili hiukan innostui. Jos joku olisi kulkenut huoneen ohi niin olisi nähnyt astetta kuumemman suudelman. Tönäisin Viliä kauemmas ja sanoin, että ne voi nähdä. Itse yllytit puhelimessa, Vili sanoi esittäen marttyyria. Ja siitä puhelusta mä tän ovet auki-rangaistuksen taisin saada, sanoin. Vili vetäytyi kauemmas musta ja sano, että eihän se puhelu nyt edes ollut paha. Kohtuuton rangaistus siitä et puhuu kaksimielisiä puhelimessa. Vili nousi ja pisti mun oven kiinni ja lukkoon. Nyt me ollaan kohtuuttomia, se sanoi ja hyppäsi mun viereen sänkyyn.

Isä huusi noin puolen tunnin päästä, että se ovi auki ja heti. Täytyykö sinne tulla väkisin vai alkaako se ovi aukeamaan. Vili hyppäsi sängystä ylös ja avoi oven. Ei me mitään tehty, Vili sanoi. Ja tosi vakuuttavasti mä puin päälleni housujani sen takana. Niin varmaan, mutta ihan sama teittekö tai ette, niin se ovi on auki, kun minä niin sanon. Nyt Janne alas niin kun olisit jo. Vili voi lähteä kotiin, etköhän sinäkin saanut jo mitä halusit. Vili katsoi mua kuin kysyäkseen lupaa ja nyökkäsin sille. Äiti totesi, että paras kai hänen viedä Vili kotiin.

Isä huusi ja raivosi mulle aikansa ja kysyi, että mitä kohtaa en ymmärtänyt kun kielsi mua pistämästä ovea kiinni. Totesin, että en ymmärrä tyhmiä sääntöjä. Sillä tosissani en ymmärrä, että miten mistään mitä sanoin voi antaa mitään rangaistuksia. Isä tässä käyttäytyy huonosti. Isä huusi, että olen sairas. Hän kieltää minulta yhden illan ajan touhut Vilin kanssa ja se näyttää olevan liikaa vaadittu. Toiset ei antaisi minun ikäisen vielä ollenkaan tehdä mitään, ja hekin äidin kanssa haluaisivat kieltää, mutta eivät voi kun tietävät ettei se mitään hyödyttäisi, karkaan muualle ja menen muualle sitten. Nyt sentään olen turvassa. Mutta minua ei voi näemmä edes vaatia yhtä iltaa olemaan kunnolla. Sanoin isälle, että kyse on tyhmistä rangaistuksista joita on järjetöntä noudattaa.
Isä sanoi, että istun olohuoneessa loppuillan. Ja kysyi, että tiedänkö mä miltä mun teot tuntuu hänestä. Se, että hän tietää poikansa tekevän mitä tekee. Hän on suvaitsevainen kyllä, mutta oma poika puhuu sellaisia hänen kuullen. Että kun Jessekään ei ole yhtä avoimesti tyttöjen kanssa, kuin minä Vilin. Ja Jessen puuhat on vielä normaaleja.
Sitten minä suutuin. Vai on minun puuhani epänormaaleja?! Minä olen normaali ja se mitä teen Vilin kanssa on normaalia!
Ei se kuulemma ihan nyt normaaliakaan ole, ei se sinänsä isää kuulemma haittaa, maailmassa on paljon epänormaalempiakin asioita.
Käskin isän painua helvettiin ja mennä muualle esittämään suvaitsevaista.
En ole puhunut isälle sitten eilisen. Ihmetyttää miksi se noin sekosi, kun ennen se on ihan jutellut ja vitsaillutkin musta ja vilistä, ja nyt yhtäkkii meidän puuhat on sairasta ja kauheaa syntiä. Äiti on vihainen isälle kanssa, mutta myös mulle.

Ja mä en edes ymmärrä mistä tää kaikki alkoi ja miksi mulle ollaan vihaisia. Mitä mä muka alunperin tein? Mikä mättää? Näitä oon tänään miettinyt, mutten keksi.

Mitkä olisi ollut eilisen vaihtoehdot? Olla Vilin kanssa, ehkä nähdä jomman kumman kavereita. Illalla meidät kutsuttiin peräti minun luokkalaisen Suvin luokse pienimuotoisiin bileisiin ja Vili oli mennyt sen saman tyypin luo jonka luona oltiin sillo kerran. Ja mitä minä tein. Istuin huoneessa, jonka sisustus on peräisin ehkä 60- ja 70-luvun vaihteesta ja tuijotin tapettia pohtien sen kuvion muotoa ja harmitellen, ettei tapetin saumat mene yhteen kuvion kannalta.

Mummu kantoi kaksin käsin mulle pullaa ja kaikkea herkkua jotta lihoisin. Ja kiitti, että tulin. Äiti ja isä hymyilee taustalla. Mummu kysyi että onko mulla tyttöystävää, johon äiti vastasi puolestani, en ehtinyt edes avaamaan suuta. Äiti sanoi, että ei ole tyttöystävää, mutta eräs Jannen ystävä kyllä on näyttänyt viihtyvän Jannen kanssa. Mummu oli innoissaan ja sanoi, että hän sitten näkee vielä Jannen lapsiakin joskus. Äiti sanoi, että niistä on vielä ihan turha haaveilla. Vielä? toistin ja äiti vilkaisi mua anelevasti ja mummu totesi, ettei vielä olekaan kiire.

Mummu kyseli kaikkea koulusta ja oli sellainen kun mummut on.
Äiti ja isä soitti hotelliin, tosi hyvä tässä vaiheessa, ja ei niillä ollutkaan kuin yksi kahdenhengen huone vapaana. Kysyin hieman vittuuntuneena, että olisiko kannattanut soittaa ja varata aikaisemmin? Isä katsoi mua murhaavasti ja kysyi mummulta josko mä voisin nukkua mummun luona. Mummu oli innoissaan. Isä hymyili mulle ja sanoi, että näin helppoa se on. Minua otti suunnattomasti päähän, ja meinasin ehdottaa, että mä menen hotelliin ja he nukkukoon täällä, mutta en sitten viitsinyt.

Istuin illan mummun sohvalla ja katsoin telkkaria. Mummu ihmetteli nykyajan maailmaa ja mun hiuksia. Kyseli kaikkea mun elämästä ja itse kertoi, mitä naapurin Raija oli eilen sanonut ja kuinka Hilja oli eilen mennyt torille ja kuullut, että kalakauppias oli saanut torstaina sydänkohtauksen ja oli nyt sairaalassa. Mielenkiintoista, vittu.
Aamulla heräsin, kun kuuntelivat jumalanpalvelusta ja selvisi, että avioliiton satamaan oli purjehtinut jotain 50v. sitten naapurissa asunut Erkki. Totesin, että kulissiavioliitto. Äiti ja isä vilkaisi kiukkuisena minua.
Lähdettiin vihdoin ja soitin Vilille, että tulee meille, kunhan tullaan. Että mua vituttaa. Vili kysyi, että miten hän siihen liittyy. En voinut sanoa kovin suoraan, kun äiti ja isä kuunteli. Sanoin, että sinä saat poistaa sen. Vili sanoi, että sittenhän hän aikoo tulla. Ja kovaa saat tullakin, sanoin hetken mielijohteesta ja äiti huokaisi ja sanoin sille, että puhutaan siitä kuinka kovaa Vili meille pyöräilee. Vili nauroi ja sanoi, että lujaa ja kovaa ja miten vain tahdot, satulalla tai polkimilla seisten koko matkan. Juuri niin, oikein kovaa. Isä vilkaisi mua taustapeilin kautta ja sanoi, että Janne voi miettiä mitä tosissaan puhuu äitinsä ja isänsä kuullen ja että kenenkään ei tarvitse polkea niin kovaa, että me haetaan Vili. Sanoin Vilille, että me haetaan se. Soitan, kun ollaan siellä.
Isä sanoi, että mä olen kyllä ollut mahdoton koko viikonlopun, totesin että itse pilasivat mun viikonlopun ja kehen lienen tulleen. Vilinkö kanssa olisi pitänyt olla koko viikonloppu? Isä huusi. Mitään muuta, et ole tehnytkään aikoihin ja heti kun on jotain muuta niin olet niin vihainen.
Sanoin, että mikä tahansa on parempaa kuin istua autossa niiden kanssa. En ole mikään pikkulapsi enää ja olisin voinut jäädä kotiin niin kuin Jesse.
Isä sanoi, että nyt mun on sitten korkea hetki näyttää kuinka aikuinen mä olen ja olla hiljaa. He ovat koko viikonlopun kuunnelleet mun kiukuttelua ja jos se ei nyt lopu niin voidaan katsoa kotona sitten uusiksi sitä, että onkohan mulle annettu sittenkin lupa kotonakin harrastaa liian aikuismaisia asioita. Sanoin isälle, että ei ole mitään liian aikuismaisia harrastuksia. Isä sanoi, että lasten lääkärileikit on sitten kehittyneet, kun kortsuja käytetään ja perse lauantaiaamuna niin hellänä, että hyvä että keittiöntuolille pystyy istumaan. Mulkaisin sitä peilin kautta kiukkuisena. Isä sanoi, että niin hän ajattelikin, että Janne lakkaa kiukuttelemasta kun puhutaan seksin kieltämisestä. Sanoin, että ne ei pysty kieltämään multa mitään, ei yhtään mitään. Isä sanoi, että ei kannata kokeilla rajoja jos ei kestä seuraamuksia. Kiroilin mielessäni.
Äiti mutisi jotain pojista ja kuinka hän olisi toivonut saavansa edes yhden tytön, eikä seksihulluja teini-ikäisiä poikia.

En ole puhunut mitään puoleentoista tuotiin, vaikka kysyvät. Isä nauraa, että otan varman päälle, ettei rangaistustani panna käytäntöön, mutta kerrankin olen hiljaa enkä auo päätäni. Nyt yritän nukkua. Vituttaa.

Isäkin paras puhumaan että ei saa kaksimielisiä puhua, kun itse puhuu aina.

Mä olen niin vihainen porukoille! Ne pakottivat tänne auton takapenkille istumaan ja matkustamaan ympäri Suomea. Ja äsken vielä sanoivat, että Vilistä ei välttämättä kannata mainita mummulla. Mummu on kuitenkin vanha jo, se on elänyt yli puolet elämästään silloin kun meikäläiset on pistetetty mielisairaalaan. Miksi mun pitää tuhlata kallista aikaani matkustamalla sellaisen ihmisen luokse:s joka saattaa pitää mua sairaana?
Jesse sai jäädä kotiin. Se on epäreiluinta tässä.

Suututin äidin ja isän aamulla väittämällä vastaan tänne lähdöstäni. Lopulta äiti sanoi, että mulla ei oikeastaan enää ole mitään sanomista tai aletaan keskustelemaan jo ensi viikon oikeuksista ja velvollisuuksista. Että nyt kannattas olla hiljaa.
Mä alistuin. Se ei ole mun tyylistä, mutta pelkäänpä että olisin ens viikonlopun yksin omassa huoneessani, jos olisin jatkanut. Kyllä se itsetunnon päälle otti antaa periksi ja lähteä pakkaamaan.

Eilen heti koulun jälkeen näin Viliä. Nähtiin kaupungilla, kun se tarvitsi itselleen uudet farkut. Makutuomarointi on kivaa :p

Mentiin kahville ja Vilin pari kaveria tuli sinne sattumalta myös. Tulivat samaan pöytään meidän kanssa ja Vili tuli istumaan mun viereen. Salaa pöydän alla Vili kosketteli mua. Mä en todennäköisesti saanut sanaa suustani ja hymyilin hulluna silmät kiiluen. Lopulta oli aivan välttämätöntä ottaa Vili irti musta, kun pelkäsin menettäväni itsehillintäni. Vili hymyili mulle ja iski silmää. Olisin tehnyt mitä vaan, jotta oltais voitu olla siinä kahden kesken. Ne sen kaverit lopulta lähti.
Ja me mentiin Vilin isän kautta meille. Ja tehtiin se, mistä kahvilla ollessa haaveilin :)

Mä oon niiiiiiiin onnellinen! Se on vaan niin upea. Sen vieressä on yksinkertaisesti ihana vain ihan nukkuakin, ja sihen päälle kaikki muu. Se on opettanut mulle, mistä mä tykkään ja mistä en, tai ei nyt aivan opettanut, mutta näyttänyt. Ja sitten aamulla äiti tulee herättämään ja sanoo, että puolilta päiviltä lähdetään. Ääliö.

Nyt me pysähdytään ABC:lle.

Tiistai ja keskiviikko meni kivasti. Paitsi, että lupaavasti alkaneet aurinkoiset säät vaihtui vesisateeseen. Se ei ollut kivaa.

Meillä oli tiistaina sitten sitä kauan odotettua terveystietoa. Tosin ei päästy vielä kunnolla asiaan. Ensi viikolla sitten kuulemma käsitellään seksijuttuja ja meidät jaetaan tyttöihin ja poikiin, eli viikko aikaa esittää kysymyslaatikkoon vaikeita kysymyksiä, jotka vaivaa. Minua vaivaavat kysymykset on sen verran erilaisia (varmaan) muihin verrattuna, että kaikki arvaisi ketä ne on lähettänyt. Ja vitsinäkään ei sellainen toimi, kun Henri kavereineen vääntää jopa vitsitkin minua vastaan. Onneks kovin moni ei jaksa enää mennä mukaan Henrin juttuihin. Aluksi se oli varmaan monesta hauskaa ja mun homouteni varmaan hämmensi, mutta nyt ne on jo tottunut, eikä se näytä olevan enää millään muotoa niin iso asia. Vaikka ei ne siis ihan luonnollisia mun kanssa ole suinkaan ja tuskin enää mikään palaakaan ennalleen. Onhan se iso juttu varmasti niillekin, vaikka eivät joudu elämään sen homouden kanssa itse, tai siis kokemaan sitä itse. Ei ne varmaan tiedä millaista on olla mä. Kun mäkään en ihan oikeasti pysty ymmärtämään heteroita, paitsi tyttöjä ;) Musta on vaan vaikeeta edes kuvitella millaista on olla kiinnostunut tytöstä. En pysty samaistumaan miespuolisen heteron tunne- ja seksielämään sitten mitenkään. Mutta toki hyväksyn heidän tunteensa ja siksi oletan, että munkin kaipuu toiseen poikaan hyväksytään. Eihän se varmaan ole sen kummempaa.

Illalla soitin Vilille ja se pähkäili kokeidensa kanssa. Ei taida tää koeviikko mennä kovin hyvin mikäli sen sanaan on uskomista. Toisaalta väitti se äikän yo-aineensakin menneen ihan huonosti ja opettajansa oli kehunut kuitenkin, että tosi hyvin oli mennyt. Hehee. Ei se taida oikein vain luottaa itseensä.

Tänään äiti ja isä on puolestaan masentanut mut ja sanonut, että me mennään viikonlopuks mummun luokse, sen joka asuu kauempana ja ollaan siellä sitten kait yötäkin.
Kysyin, että onko mun ihan pakko tulla, sillä tiedän että Jessekään ei ole tulossa.
Äiti sanoi, että mussa ja Jessessä on se ero, että Jesse on täysi-ikäinen ja minä sitten taas olen heidän käskyjensä alainen. Se tarkoittais, että en ole näkemässä Viliä kuin pe iltana, ellei Vili jää yöksi, sen on pakko jäädä.
Äiti näki ahdinkoni ja sanoi, että mä olen niin iso poika, että pärjään kyllä yhden viikonlopun ilman Viliä.
Sanoin sille, etten ole ollenkaan varma lähdöstäni. Ei ole mistään kotoisin ilmoittaa torstaina, että lähdetään lauantaina. En lähde. En varmana lähde mummun luokse nyt. En halua sitten yhtään lähteä!
Isä sanoi, että näen mummua niin harvoin, että paras nyt vaan ihan suosiolla antaa periksi ja lähteä heidän matkaan.
Intin, etten halua. Haluan jäädä kotiin ja Vili voi tulla meille.
Isä naurahti, että tottakai sinä haluaisit, ei siitä olekaan kysymys vaan kysymys on siitä, että mummukin haluaa nähdä minut.
Tyhmää. Ja epäreilua!

Kun muutenkin nähdään vaan oikeastaan viikonloppusin typerien sääntöjen vuoksi “kouluun pitää keskittyä kunnolla.” Toisaalta sitten kun noi Vilin kokeet on menneet niin ei taida kummallakaan ihan kokeita olla hetkeen, että varmaan voidaan nähdä. Ja sitten tuleekin kesä. En malta melkein edes odottaa shortsikelejä ja Vilin näkemistä helteellä ilman paitaa… Eihän me voida poistua mihinkään mun huoneestani varmaan koko kesänä, ainakaan suihkua pidemmäs ;) Se on sitten tylsää lukemista täällä kesällä.

Olin tänään pelaamassa korista. Ja tein monta koria :) Joukkueet saatiin hyvin kasaan, kun tuo on kaupungin järjestämä liikuntakerho tai joku vastaava. Eli sinne saa kaikki halukkaat tulla tiettyyn kellon aikaan eikä tarvitse ilmoittautua. Nyt meitä oli siellä 11 joten hyvin päästiin pelaamaan. Ketään ei myöskään näyttänyt häiritsevän se että olin siellä. Ei edes pukukopissa. Heti huomasi, ettei henri ollut paikalla, ja kaikki uskalsi olla normaalisti, ilman että niiden tarvitsi pelätä henrin haukkumista. Ja mun ei tarvinnut pelätä henriä. Mä silti yritin katsella lattiaa ja poistua paikalta mahdollisimman nopeaan, ettei ketään vaan onnistuisi keksimään mitään syytä minun häätämiseksi. Okei, kyllä mä hiukan salaa katselin, mutta minkä sitä luonnolleen mahtaa. Mutta katsoo ne heterotkin toisiasa…

Vilin paska koeviikko, sen pitää lukea, että pääsee läpi ja se pelkää pahoin että ei pääse matikasta. Mutta se pelkää ettei auta lukeminenkaan, kun ei ole yhtään samalla maapallolla ees niiden laskujen kans.
Sen kaverit kettuilee sille kuulemma musta ja siitä, että vili kyllä oikeesti sekaantuu lapsiin, kun oon vasta niin pentu ja ylä-asteella vielä. Ite ovat. Oli ne myös sanoneet että vaikutan ihan mukavalle :) ja et heillä on ollut aika sulattamista asiassa kuitenkin, mutta eikö se oo trendikästä nykysin olla homon kaveri. Voi saada naistakin paremmin.

Nyt pitää lopettaa ja mennä alas tylsistymään.


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |