My dreams

On ollut outoa nukkua niin että Vili nukkuu patjalla. Ja täytyy tunnustaa, että ei se siellä ole nukkunut. Se on aamuyöstä vasta sinne siirtynyt, kun ollaan nukahdettu ensin mun sänkyyn kun en malttanut päästää Viliä vierestä pois. Se on kuin täydellinen unilelu.

Eilen oltiin päivä Vilin isän luona lastenvahtina. Oli kyllä homma. Sen veljet on ihan mahdottomia ja koko ajan keksivät jotain piruuuta, varsinkin mun pään menoksi. Itsehän en koskaan ole ollut sellainen ja kiusannut esimerkiksi Jessen kavereita.
Saara tuli käymään Tarun kanssa siellä kanssa, kun Vili ei ole nuorempaa siskoaan juuri päässyt näkemään. Taru olikin sitten koko ajan sen kimpussa kun ne sen veljet oli mun. Vili ei ole juuri puhunut mulle niiden perheen asioista, mutta nyt Saara puhui sille hiukan niistä. Kuuntelin tarkkaan. Se pyysi, että Vili tulisi käymään kotona ja juttelisi vähän porukoiden kanssa. Vili kysyi, että miten on, luuleeko Saara että hän voisi Jannen kanssa tulla sinne. Saara sanoi, että ei varmastikaan, mutta yksin voisi tulla juttelemaan vähän. Vili vastasi sille, että meinaako Saara että Janne olisi muka joskus tervetullut sinne. Saara sanoi, että eihän sitä voi luvata. Vili hymähti ja sanoi, että hänellä ei ole ikinä mitään sanottavaa niille, ei ennen kuin ne itse pyytää hänet sinne ja tarkoittavat kun sanovat, että haluavat keskustella. Keskustelu ei tarkoita sitä, että hänelle kerrotaan mitä saa tuntea ja ketä kohtaan. Ei se ole keskustelua.
En halunnut puuttua niiden keskusteluun. Mutta miten joku voi olla niin idiootti ja sanoa omalle lapselleen, ettei hyväksy sen tunteita? Ja ei meidän tunteet toisiamme kohtaan sairaita ole. Ollaan onnellisia yhdessä, eikä siinä ole mitään vikaa. Mä olen todella päässyt helpolla porukoiden suhteen. Illalla kysyin Vililtä että mitä se ajattelee tosta hommasta. Vili sanoi mulle, ettei haluaisi puhua porukoistaan.

Sen kaveri Juha pyysi Viliä bileisiinsä ja sanoi, että voi tuoda seuralaisen mukanaan, eli minut. Ne olis ens viikon lauantaina.
Oikein muuta ei olekaan tapahtunut eilisen aikana eikä tänään. Pitäisi olla ensi viikko kunnolla et pääsisin tuonne bileisiin.

Oli eilen niin saatanan huono olo. Pitää yrittää muistaa se ens kerralla ettei mulle sovi tequila. Ja kun muuten ei olis ollut paha olo ja päätä särkenyt niin isä eilen huusi mulle niin että naapurit varmasti ovat shokissa uudesta naapuristaan. Ja jessekin niin muka aikuisena haukkui mua lapselliseksi. Jota ehkä olen ollut, en kiellä mutta en kyllä sanoisi että se aina on ollut itsekään niin aikuinen. Kaikilla meillä on heikot hetkemme.
Tarkoitus ei ollut juoda niin paljoa tai ainakaan niin myöhään, että olisi tullut massiivinen krapula. Tai että olisin kirjoittanut tänne paskaa. Ruoka ei pysy edelleenkään sisällä.

Saan varmaan ikuiset vihat monelta suunnalta siitä mitä olen parin päivän sisällä tehnyt. Kyllä mä olen saanut elämäni sekaisin tässä ajassa täysin. Vituttaa. Vaikka onhan niitä tekoja ollut jo pitkin kuluvaa vuotta, että peiliin katsominen on vaan ihan hyvä ja huono omatunto ihan aiheellista.

Tai tätä aamuna? Eihän kukaan tilaa tätä blogia? Sillonhan jää kaikki minut kirjoitukseni muistiin, en kestä jos joku lukee niitä =) Jos luki niin eihän kukaan ainakaan muista mitä luki?

Minä se osaan olla oikeasti idiootti. Monelta kantilta katsottuna.

Vitun paha krapula. Poistin pari älynväläysartikkelia ja enää toivon ettei kukaan lue tätä blogia. Tai pitäisikö kirjoittaa Ajoihä. Ja mitä tarkoittaa lause ”En sängyn alta mis omaan elämääni tai edes tänne”? No joo. Pää halkeaa ja isä tulee tänne puolen tunnin päästä. Kaikille ei tuo kuningas alkoholi vaan sovi.

ollaan saunaan menossa, joten kirjoitan pikaisesti päivän kuulumiset.

Äiti on ihan innoissaan, ku täti tuli ja talossa on jälleen lapsia. Vaikka äiti sille selitti, että odota vaan ku pojat kasvaa teini-ikäisiksi. Sitten hän ei ole ollenkaan kateellinen.
Täti kysyi multa ja Jesseltä, että joko meillä on tyttöystävät. Jesse sanoi joo ja mä vastasin ei. Täti yritti lohduttaa minua poika-raasua, että kyllä mäkin vielä ehdin tyttöystävän saamaan. Totesin tylysti, että tuskinpa vain. Täti siihen jotain, että älä ole niin negatiivinen, komea poika. Äiti koki parhaaksi sanoa, että tuo meidän Janne taitaa tykätä pojista. Jesse toisti nauraen sanan taitaa. Täti ei oikein tiennyt minkä ilmeen ottaa ja ei kai ollut varma kuuliko oikein. Minä tunsin hieman punastuvani ja aloin tuijotella jalkojani. Äiti sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen, että Janne on homo. Tuijotin jalkojani entistä tiiviimmin. Täti kysyi aika epävarmalla äänellä, että onko mulla sitten poikaystävää. Joo, sanoin nopeasti ja jostain syystä hävetti ihan kauheasti. Luulisi, että tädille sanominen olis ihan sama. Sepä kiva, täti sanoi kanssa aika vaivaantuneesti. Äiti sanoi tädille että Vili tulee varmaan illalla meille ja on ehkä yötäkin, vai mitä Janne? Joo, tulee. On yötä. Isä sanoi eilen, että patja pitää laittaa sille.
Äiti hymyili ja sanoi, että se oli ensin hänelle iso järkytys, mutta Janne on niin onnellisen näköinen sen pojan kanssa.
Täti oli puolestaan, että joo, kiva nähä mun poika
ystävä.
Jonkin ajan päästä tuli pyytämään anteeksi jos käyttäytyi jotenkin huonosti, mut se oli hänelle iso yllätys ja uusi tilanne. Sanoin, et ei se haittaa.
Vili tuli ja täti katsoi meitä uteliaasti ja esittelin sille Vilin. Ilta meni ihan ookoosti. Ollaan oltu pääasiassa mun huoneessa, on tehny ihan sairaasti mieli ja mulla on seisonut, mutta ei olla mitään tehty vaan odoteltu. Vili ei ole niin “innokas” kun mä ja vittuilee seisokistani. Kun on alhaalla käyty (kun mä olen saanut itseni rauhoitettua) niin täti on kyllä tarkkaillu selvästi meitä. Isä kävi hetki sitte kysymässä että mennäänkö me saunaan tänään ja kun vastattiin, että joo, niin isä sanoi että hyvä, että otatte sitten serkkupojat saunaan mukananne. Huusin mielessäni, että ei VITTU, mä en onnistu rauhoittaa itseäni kyllä saunassa sekunniksikaan. Isä nauroi, että näkisitte ilmeemme, pettymyksen voi lukea kuulemma naamasta. Menkää te saunaan ihan kahdestaan niin olette sitten yön kiltisti, ettekä natisuta sänkyä. Sanoin, että se on Jessen keksimä juttu se sängynnatina. Isä sulki oven ja sanoi, että peskää hyvin itsenne. Vili sanoi, että perkele kun säikytti ja nauroi. Nyt meidän pitääkin lähteä pesemään itsemme. :)

Viikko onkin kulunut viime kerrasta. Ja aika onkin mennyt tosi nopeasti. Olen tehnyt yhtä koulujuttua illat ja Vilin kanssa oltu se mitä on jäljelle jäänyt.
Sain myös aikaiseksi käydä salilla harrastamassa liikuntaa. Kovin montaa kertaa en ole siellä käynyt, kun hävettää olla tämän langan laihan ja ehdottomasti lihaksittoman kropan kanssa siellä 200kg painavien pelkkää lihasta olevien keskellä, jotka nostaa jotain vähintään saman verran suorille käsillä, kun itse nostaa pienimpiä painoja mitä löytyy koko paikasta. Eli saan hävetä itseäni siellä ihan kiitettävästi. Toisaalta ei niitä lihaksia ilmankaan taida tulla. Ja olisihan se mukavaa, jos voisin tarjota Vilille enemmän katseltavaa, kun tämän luurangon vartaloon verrattavissa olevan vartalon. Mutta hävettää kun kaikilla muilla on jotain mitä jo esitellä siellä.
Vili halusikin sitten illalla tarkistaa, onko lihaksia tullut.

Me lähdetään kahden viikon päästä luokkaretkelle. Hiukan kaikki alkaa oottaa jo sitä! Vaikkei me muuta kuin olla ihan Suomessa, mutta me lähdetään Helsinkiin kolmeksi päiväksi. Ollaan sellaisessa retkeilykeskuksessa yötä. Siellä on neljän hengen huoneet. Tänään piti jakaa ne huoneet ja tuntui ihan mukavalta, kun kukaan ei vaihteeksi sanonut, että mun pitäs mennä tyttöjen puolelle. Enemminkin Jukka kysyi että tuunko mä niiden huoneeseen. Se oli Mikkoa jo pyytänyt. Tulin mielelläni, mutta neljättä voisi olla hankala löytää mun kanssa samaan huoneeseen vapaaehtoisesti, sanoin. Mutta yks Niko tuli ihan mielellään, ku kysyivät. Naapuriluokka tulee meidän kanssa sinne. Tulee varmaan olemaan ihan vitun hieno reissu. Meillä on vapaa-aikaakin siellä mukavasti. Vili sanoi, ettei haluisi päästää mua niin kauas ja pitkään sinne, ja toisten poikien kanssa vielä samaan huoneeseen nukkumaan. Sanoin, että voi olla aika hiljaista, että kukaan on mun kanssa sänkyyn tulossa. vili muistutti, että joka 20:s mies on joko bi tai ihan homo, että ei olis ihan niin varma. Meitä on siellä 25 jätkää niin hyvin tilastot sallisi siellä olevan toisen homon mun lisäkseni.

Suunniteltiin mitä tehdään vapaa-ajalla ja Mikko sanoi, et hän menee ainaki pornokauppaan. Mäkin haluisin, mutten kehdannut sanoa sitä ääneen. Enkä kehtais ostaa niiden nähden kuitenkaan mitään sellasta mitä haluisin. Heh. Haluisin kyllä.

Täti ja mun kaks serkkupoikaa tulee huomenna meille viikonlopuksi. Isä sanoi, että hän pyytäisi minulta, että en toisi Viliä tänne yöksi ainakaan viikonloppuna, mutta jos siitä nousee hirveä haloo niin sitten saan pyytää. Mutta Vilin on nukuttava omalla patjalla. Samanlaisen ehdon antavat Jessellekin, eli ei sitä tyttöä samaan vuoteeseen. Niin kuin se sen tyttö salaperäisen tois näytille edes.

Ei tuo dreams-osuus ota syntyäkseen vaikka kuinka haluisin. Ei ole oikeasti aikaa. Sen kirjoittaminen on hidasta.
Yritän kuitenkin kirjoittaa heti, kun on aikaa.

Olen kuitenkin tullut tulokseen, ettei meidän perhe ole normaali. Tietenkään parempaa kokemusta ei ole kuin Vilin perheestä, joka on toinen ääripää. Meillä on niin rentoa ja voi oikeastaan puhua mistä vaan.
Mulla ei tule koskaan olemaan perhettä. Se on musta aika surullista ihan oikeasti. Puoliso voi tulla olemaan korkeintaan. Mutta kun mä joskus kuolen niin ei mua käytännössä jää murehtimaan ja muistelemaan kukaan. Mikäli siis kuolen vanhuuteen. Todennäköisesti kuolen yksinäisenä ja kukaan muu kuin mahdollisesti Jesse ei käytä sekuntiakaan mun ajattelemiseen. Kun mä kuolen, niin musta ei jää jäljelle mitään kenellekään. Ei jää lapsia ja lapsenlapsia, jotka joskus saattaisi katsella valokuvasta isoisää. Jessen perhekuviin jää korkeintaan sen lapsenlapsille muistoksi joku setä, jonka nimeä ei kukaan muista. Pitää yrittää alkaa heteroksi.

http://www.youtube.com/watch?v=8X7rS-2ONdo

Little Britain: I’m Gay  

Tajusin, kun luin eilisen kirjoitukseni, että kirjoitin imperfektissä. Olen ylpeä itsestäni. Minä rakastin! Nyt kai enää tykkään paljon, mutta kai nämä aika tulehtuneet välit vaikuttaa, etten sano enää minä rakastan.
Kyllä minulla ikävä on, mutta en ottaisi takaisin. Eikä minua otettaisi. Me ei olla puhuttu puoleentoista viikkoon. Muistot ne vain tekee kipeää, oli kuitenkin se aika ennen tätä kaikkea.

Yritän tänään kirjoittaa dreamsia, vaikkei ole hajuakaan mitä kirjottaa. Harmittaa kun on niin vähän sitä viime aikoina kirjoittanut.

Kyllä ne työkaverit tajus :) se on ihan ok. Ei kukaan ole sanonut mitään negatiivista ainakaan vielä…
Työkaverit oli kahvilla kun tulin eilen töihin, töissä oli mun lisäks kaksi sellasta, jotka oli saunaillassa. Muut ei tietty mitään tienny. Vähän aikaa puhuivat jostain muusta minä muiden mukana. Ja sitten yksi kysyi, että saako kysyä multa jotain henkilökohtaista. Arvasin mitä sieltä tulee ja sanoin, että kysy vaan. Oletko sinä homo, se kysyi. Olen, vastasin.
Tuijottivat siinä sitten mua, kun olisi tapahtunut joku dramaattinen muutos minussa. Tuli hiukan vaivaantunut olo, sanoin niille, että sama tyyppi olen kuin ennen, että älkää tuijottako.

Tänään olen taas pakannut. Miten yksiöön mahtuu niin paljon? Ja niin paljon hyviä muistoja, jotka satuttaa nyt pahasti. Kaappien perältä ja laatikoista löytyy tavaroita, joilla on tarina. Jalkapallo-ottelun pääsylipullakin on tarina. Paita, joka on ostettu Kuusamosta, oli sateinen päivä ja palelsi vaikka oli heinäkuu. Muistan, kun käytiin kävelemässä ja miten me suudeltiin keskellä ei mitään. Muistan aamun jäätävän kylmässä leirintäalueen mökissä ja kuinka onnellinen olin, kun vieressä oli joku jota rakastin, ja se lämmitti. Tai valokuvat. En kykene edes kertomaan, kuinka tuskaa on nähdä valokuvia ajalta, jolloin oli varmasti maailman onnellisin. Nyt niitä katsoo sohvan nurkassa yksin ja itkee. Tuntuu niin helvetin pahalta ja sattuu! Sattuu niin helvetin paljon, ettei sitä voi kuvailla. Tekisi mieli repiä jokaikinen kuva, repiä ja rikkoa kaikki, missä näkyy rakkautta. Vaan en pysty, koska jos muistoja ei olisi niin siitä kaikesta joskus niin täydellisestä ei jäisi jäljelle mitään. Minä todella rakastin!