Minä olen kahden vuoron jälkeen puolikuollut ja voisin vain nukkua. En kyllä nukkunut viime yönä paljoa ja se kostautuu nyt. Ihan hyvä, että Mikko on koulussaan, tai ainakaan musta ei kaksista seuraa saisi. Tällä hetkellä en pysty kuin makaamaan ja silmät meinaa mennä kiinni jo tässä tätä artikkelia kirjoittaessa, itseasiassa olen kerran nukahtanut jo tätä kirjoittaessani 15 minuutiksi.
Pakko luovuttaa ja nukkua nyt hetki, jatkan kun herään. Hei hei.

No niin. Kello onkin sitten jo 22:20. Nukuin viime yönä varmaan kaksi tuntia. Yritin mennä nukkumaan jo puolen yön aikaan, mutta en saanut unta. Kirjoittelin yhtä novellia, joka on peräti julkaisukelpoinen valmiina :)

Luin tänään lehdestä miehestä jolla oli tullut riitaa miesystävänsä kanssa hotellihuoneessa seksistä ja mies oli tappanut toisen. Olen erittäin iloinen, etten ole ikinä uskaltanut etsiä seuraa netistä, tiedä jos joku minutkin olisi jo tappanut.
Ei musta olisi puolustautumaan isoja äijiä vastaan. Toisaalta tuskin riitaakaan tulisi herkästi minun kanssani seksissä, minä pidän siitä kun määrätään ja otetaan vaikka vähän väkisin tai ainakin rajusti. Miten minä taas eksyin aiheesta!

Kyse oli siitä, että en kuitenkaan uskalla ketään tavata ja hyvä niin. Ikinä ei voi tietää mitä toinen on. En tietenkään tiedä tuon tapauksen yksityiskohtia, mutta miesten välinen tapaaminen hotellihuoneessa kuulostaa vähän joltain treffipalstalla sovitulta. Kyllä sellainen on omassa mielessäkin käväissyt, en kiellä. Vaikka multakin löytyy tarpeen tullen voimaa varmasti jonkin verran niin ei se auta jos 150kg on vastapuolena mun 70kg kohti…

Sama aihe melkein joka viestissäni. Sentään muokkasin aamulla törkeimmät kohdat pois mitä illalla väsyneenä kirjoitin. Toivottavasti kovin moni ei taas ehtinyt lukemaan mun seksikäyttäytymistä, varsinkaan Jesse.

Minulle tulee siitä vaan mieleen ehdottomasti kamalin tilanne, jonka koin ammattiin valmistavassa koulussani. Me mentiin luokan kanssa tutustumaan veripalveluun ja tarkoitus oli että kaikki luovuttaisi verta jos ei ole esteitä. En tiennyt, että homous on este luovutukselle. Siinä sitten vastasin ties mihin kysymyksiin, aina olen ollut terve, minulla on ollut hyvä vastustuskyky, kun kaikki muut on influenssan kourissa sängyssä niin olen terve. Triljoona kysymystä, tein jopa selvityksen lävistyksistä (siihen aikaan ei vielä ollut kuitenkaan kielessä vaan muualla, niitä ei ole enää) ja kaikesta.
Ja sitten kysymys, oletko harrastanut seksiä toisen miehen kanssa vai miten se sen kysyikään. Olen. Kysyjätyyppi katsoi minua kuin kasaa paskaa. Ja sanoi, että voit mennä. Mitään se ei selittänyt tai sanonut ja minä olin ymmälläni. En tosiaan tiennyt etten saa luovuttaa ja melkein itku kurkussa poistuin paikalta ja se akka seurasi mua katsellaan niin halveksivasti että kukaan ei ole ikinä katsonut. Sen jälkeen kun toiset oli luovuttanut verta se piti meille sen tutustumisjutun kyseiseen paikkaan ja yleensä verenluovutukseen. Se sanoi että homot ei saa luovuttaa, koska meillä on sukupuolitauteja ja hiviä niin paljon. Se sanoi sen katsoen minua ja taas niin halveksivalla äänellä, että pieni Janne-raukka otti niin pahasti itseensä, että toivoi pystyvänsä muuttumaan näkymättömäksi. Se on ehkä ainut kerta kun olen todella hävennyt homouttani TODELLA paljon ja toivonut voivani muuttua. Se nainen oli niin halveksiva ja katsoi minua kuin minusta ei olisi mihinkään.
Ja kyllä minusta lääkkeitä jakamaan on, pesemään ihmisten perseitä, poistamaan tikkejä, ajamaan jopa toisten persekarvoja, puhdistamaan juoppojen likaisia haavoja, hoitamaan niin fyysistä kuin henkistä puolta, mutta vertani ei oteta vastaan. Toivoisin joskus, että se akka tulisi minun potilaaksi. Minähän näyttäisin sille koko homouteni voimalla, että minusta on muutakin kuin sairastamaan kupan, hepreksen, tippurin tai aidsin. Tai sitten olisin hivenen kovakourainen…

Tyhmää elää taas etäsuhteessa. Tosin sillä on aika vähän koulua enää, mutta eihän se kotipuoleen eksy jos tiistai on vapaa, mutta maanantaina ja keskiviikkona on koulua.

Mikon kämppis ja se itse eivät kovin hyvin juttuun kuulemma tule. Ei niillä mitään riitoja ole, mutta eivät ole mitään ystäviäkään. Mikko sanoi, että se tuskin tietää hänen olevan homo, joten oltiin sen huoneessa ihan kiltisti.

Ei minusta olisi asumaan tällaisessa pikkukaupungissa, missä nyt ollaan. Eikä taida Mikostakaan olla, niin huonosti koulussa on viihtynyt. :) Viime kuu sillä oli harjoittelua, mutta tämä viimeinen on koulua. Tulee se takaisin tosin jo torstaina, joten enköhän mä selviä. Tai mun pitää se täältä hakea, kun kerran veinkin. Sen porukat normaalisti tuo sen tänne tai Mikko liikkuu junalla.
Mä luulen, että ollaan aiheessa mikä ketään ei kiinnosta.

Älkää kuitenkaan ihmetelkö, jos hetkeksi hiljenen. En tee sitä lopullisesti.

Kerronpas teille vähän itsestäni, kun tuossa miehen logiikka-blogissa kirjoitettiin ettei minusta aina ota selvää kirjoitanko faktaa tai fiktiota vai molempia yhtä aikaa. Kirjoitan faktaa väritettynä, tai niin kuin minä sen näen, omien värillisten silmälasien läpi. Saatan toisena hetkenä olla syvästi masentunut ja toisena onneni kukkuloilla. Sellainen minä vain olen. En varmasti ole helppo ja tasainen ihminen. Minä menen kovaa. Jonkun mielestä saatan ehkä olla hieman mielenvikainenkin, kun olen tällainen, joku sanoisi ehkä peräti maanis-depressiivinen. Mitään diagnoosia ei ole, enkä varmaan sellaista saisikaan. Olen vaan melko tunteellinen ihminen, ja elän hetkessä. Normaalisti en reagoi niin kovaa kuitenkaan oikeassa elämässä kuin ehkä kirjoitan tänne. Olen ehkä kuitenkin hivenen tasaisempi persoona oikeasti, mutta koska tykkään kirjoittaa niin teen vaikka tikusta asiaa, jotta saan kirjoittaa. Enkä minä kirjoita teille kaikkea.
Paljon ehkä oleellista jää sanomatta ja olematonta tulee sanottua. Joitain asioita en osaa edes kirjoittaa, ja jotkut on tosiaan niin herkkiä asioita, että jos ne sanoo ääneen niin ne voi hajota ja siinä samalla repiä minut riekaleiksi. Joten blogini on mitä on. Se on minun oma kuvani, sellainen jonka uskallan antaa julkisuuteen. Minun näköiseni, se ei ole mitään muuta. Toiset ei ehkä tykkää, toiset ehkä tykkää. Minä olen kuitenkin tällainen ja minun blogini on siksi myös tällainen.

En kykene nyt kunnolla keskittymään tähän kirjoittamiseen ja Jannen vartalon ihasteluun. Meidän naapuripöydässä joku uhmaikäinen pikkutyttö makaa maassa ja huutaa itkien “mene äiti pois, äitin syliin, en tule äitin syliin, mene äiti pois, ota minut pois, äitin syliin” ja äiti on vittuuntuneen näköinen, näkee, et koittaa tehdä kaikkensa ja tyttö huutaa kaksi kertaa enemmän joka asiasta. Vanhemmuuden huippuhetkiä.

Ihana kesä tulee. Ja noi kiukuttelevat lapset kuuluu siihen. Ja jäätelö.
Toivottavasti mä saan jakaa jäätelöni Jannen kanssa kesällä.

Eikö vaan että, kun mut on kutsuttu avecin kera mun siskon häihin niin se avec tarkoittaa Jannea? Sisko tietää, että olen poikiin päin joten eikö tuo kutsu pidä ajatella niin että se miespuolinenkin avec on sallittu, kun tuollaisen kutsun kerran antaa mulle. Se on tainnut antaa sen kutsun kylläki vaan siksi, että on ajatellu etten kuitenkaan ketään tuo, ja ei ole vaivautunut tekemään mulle erilaista avecitonta kutsuakaan. Tekis mieli repäistä ja ottaa Janne mukaan mutten tiedä uskallanko.

Janne ei täysin tajua kuinka onnellisessa asemas se on, kun sen ei tartte pitää mitään kaappeja ympärillä.
Mäkin voin olla sen poikaystävä melkein missä tahansa mutten oman sukuni eessä. Ne odottaa sitä tyttöä niin kovasti. Siskoni tietää ettei tyttöä tule koskaan olemaan, mutta sekin on käskeny unohtaa sellaiset ajatukset. Olin 17 kun kerroin sille ja porukoille, sen jälkee ei silti kukaan ole kysynyt poikaystävistä, mut tyttöystävistä silti ja senki edestä. Mä olisin oikeesti otettu, jos vanhempani edes kerran olisi osoittanut kiinnostusta kysymällä poikaystävästä, mutta ei. Siksi tekisikin mieli repäistä ja ottaa Janne sinne häihin, vaan en varmasti tee niin, kun pelkään että ne ei oikein tykkää ajatuksesta.

Janne käski mun kirjottaa jotain ja täs nyt oli jotain. Ei mitään kovin erikoista, mut en keksiny mitää. Eipä senkään jutut kovin kaksisia aina ole.

Äidinkielen mestariteos tämä ei ole, eikä ole tarkoituskaan.

Oikealla puolella naapurissani asuu lapsiperhe, taitaa olla 3 lasta, nuorin jotain 7v. tyttö, joka vaikuttaa kovin ujolta, ei tule varmaan juttelemaan, vaara ohi siis sen suhteen, en osaa puhua sen ikäisille. Toiseksi nuorin on jotain 10v. tyttö, jolla on jotain miljardi kaveria, jotka metelöi. Vanhin on jotain 14v. poika, joka on tulevaisuudessa varmasti komea tapaus, kunhan pari vuotta kasvaa. Öh… Siitä ei muuta olekaan jäänyt mieleen… Niiden porukat on jotain päälle 40v. Vaikuttaa ihan ok tyypeiltä. Sanovat moi, kun nähdään.

Vasen naapuri on yksinäinen vanha mummo, tai ainakaan en ole nähnyt muita siinä. Voisin kuvitella sänkyni olevan sen seinää vastapäätä, joten toivon sen olevan huonokuuloinen. Ei vaan, tuo oli vitsi. Minä olen hiljainen sängyssä ja sängyssä nukutaan!
Mummo kysyi tänään minulta, että muuttiko siihen kaksi asukasta, kun hän on huomannut (kytännyt) että meitä on kaksi. Sanoin, että vain minä muutin, mutta kaverini auttaa minua muutossa ja muissa asioissa. Mummo kysyi, että teenkö jotain remonttia siellä. En, järjestellään vaan paikkoja ja kootaan huonekaluja. Mahtoi se ajatella että on paljon koottavaa, kun se on viikon jo ollut täällä

Muita naapureita en osaa vielä sanoa. Talossa asuu kuitenkin ilmeisesti teini-ikäinen tyttö, joka tappeli eilen pihassa isänsä kanssa kotiintuloajoista. Mikko sanoi, että hän on parille naapurille joutunut sanomaan tupakalla ollessaan, ettei hän ole tänne muuttanut :) Huomenna mun pitää luopua Mikosta ja päästää se välillä omaankin kotiin, ehkä munkin naapurit sitten oppii että mä muutin tähän.

Ketä kiinnosti? Ei ketään?
Jesse sanoi, että puhun liikaa seksistä, ja että musta saa aika yksipuolisen kuvan. Pitäisi kuulemma kertoa enemmän muistakin ajatuksista, kuin vaan sillä mikä liikkuu jalkojen välissä. Okei.
Siinä jotain, missä ei ainakaan ihan hirveästi ollut seksiä. Yritin pysyä kohtuudessa.
Tunnen itseni vähän kuin uudelleen teini-ikäiseksi Mikon kanssa, ja kai se näkyy.