Näin kauan minä maltoin… Kävin, tai reissun päällä olen vieläkin, viemässä Mikon sen opiskelupaikkakunnalle. Reilu parin tunnin ajomatka tänne on, joten kohta pitää lähteä takas kotia jos aikoo töihin mennä.

Tyhmää elää taas etäsuhteessa. Tosin sillä on aika vähän koulua enää, mutta eihän se kotipuoleen eksy jos tiistai on vapaa, mutta maanantaina ja keskiviikkona on koulua.

Mikon kämppis ja se itse eivät kovin hyvin juttuun kuulemma tule. Ei niillä mitään riitoja ole, mutta eivät ole mitään ystäviäkään. Mikko sanoi, että se tuskin tietää hänen olevan homo, joten oltiin sen huoneessa ihan kiltisti.

Ei minusta olisi asumaan tällaisessa pikkukaupungissa, missä nyt ollaan. Eikä taida Mikostakaan olla, niin huonosti koulussa on viihtynyt. :) Viime kuu sillä oli harjoittelua, mutta tämä viimeinen on koulua. Tulee se takaisin tosin jo torstaina, joten enköhän mä selviä. Tai mun pitää se täältä hakea, kun kerran veinkin. Sen porukat normaalisti tuo sen tänne tai Mikko liikkuu junalla.
Mä luulen, että ollaan aiheessa mikä ketään ei kiinnosta.

Nyt tuli uni. M menee vasta yhdeksitoista ja nukkuu vielä. Taidan mennä sen viereen vielä hetkeksi, vaikka kaikenlainen toiminta onkin kielletty niin onhan siinä lämmin olla. Sitten pian pitääki lähteä takas kotiin ja töihin :(

3 Kommenttia artikkeliin “tyhjän päiväistä höpinää…”

  1. Roon says:

    Toi Mikko kuulostaa kyllä hyvältä :)

  2. leo says:

    Roonylle; usko pois että niin kuulostaa Jannekin. Kaunis pari!

  3. Janne says:

    Mikko onkin ihana! :)

    Ja minussa on oikeesti paljon vikoja, mutta Mikko ei todennäkösesti kehdannut sanoa niitä teille. Pitää kirjoittaa joskus Jannen vikaluettelo.

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |