Arkisto Huhtikuu, 2008

ollaan saunaan menossa, joten kirjoitan pikaisesti päivän kuulumiset.

Äiti on ihan innoissaan, ku täti tuli ja talossa on jälleen lapsia. Vaikka äiti sille selitti, että odota vaan ku pojat kasvaa teini-ikäisiksi. Sitten hän ei ole ollenkaan kateellinen.
Täti kysyi multa ja Jesseltä, että joko meillä on tyttöystävät. Jesse sanoi joo ja mä vastasin ei. Täti yritti lohduttaa minua poika-raasua, että kyllä mäkin vielä ehdin tyttöystävän saamaan. Totesin tylysti, että tuskinpa vain. Täti siihen jotain, että älä ole niin negatiivinen, komea poika. Äiti koki parhaaksi sanoa, että tuo meidän Janne taitaa tykätä pojista. Jesse toisti nauraen sanan taitaa. Täti ei oikein tiennyt minkä ilmeen ottaa ja ei kai ollut varma kuuliko oikein. Minä tunsin hieman punastuvani ja aloin tuijotella jalkojani. Äiti sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen, että Janne on homo. Tuijotin jalkojani entistä tiiviimmin. Täti kysyi aika epävarmalla äänellä, että onko mulla sitten poikaystävää. Joo, sanoin nopeasti ja jostain syystä hävetti ihan kauheasti. Luulisi, että tädille sanominen olis ihan sama. Sepä kiva, täti sanoi kanssa aika vaivaantuneesti. Äiti sanoi tädille että Vili tulee varmaan illalla meille ja on ehkä yötäkin, vai mitä Janne? Joo, tulee. On yötä. Isä sanoi eilen, että patja pitää laittaa sille.
Äiti hymyili ja sanoi, että se oli ensin hänelle iso järkytys, mutta Janne on niin onnellisen näköinen sen pojan kanssa.
Täti oli puolestaan, että joo, kiva nähä mun poika
ystävä.
Jonkin ajan päästä tuli pyytämään anteeksi jos käyttäytyi jotenkin huonosti, mut se oli hänelle iso yllätys ja uusi tilanne. Sanoin, et ei se haittaa.
Vili tuli ja täti katsoi meitä uteliaasti ja esittelin sille Vilin. Ilta meni ihan ookoosti. Ollaan oltu pääasiassa mun huoneessa, on tehny ihan sairaasti mieli ja mulla on seisonut, mutta ei olla mitään tehty vaan odoteltu. Vili ei ole niin “innokas” kun mä ja vittuilee seisokistani. Kun on alhaalla käyty (kun mä olen saanut itseni rauhoitettua) niin täti on kyllä tarkkaillu selvästi meitä. Isä kävi hetki sitte kysymässä että mennäänkö me saunaan tänään ja kun vastattiin, että joo, niin isä sanoi että hyvä, että otatte sitten serkkupojat saunaan mukananne. Huusin mielessäni, että ei VITTU, mä en onnistu rauhoittaa itseäni kyllä saunassa sekunniksikaan. Isä nauroi, että näkisitte ilmeemme, pettymyksen voi lukea kuulemma naamasta. Menkää te saunaan ihan kahdestaan niin olette sitten yön kiltisti, ettekä natisuta sänkyä. Sanoin, että se on Jessen keksimä juttu se sängynnatina. Isä sulki oven ja sanoi, että peskää hyvin itsenne. Vili sanoi, että perkele kun säikytti ja nauroi. Nyt meidän pitääkin lähteä pesemään itsemme. :)

Viikko onkin kulunut viime kerrasta. Ja aika onkin mennyt tosi nopeasti. Olen tehnyt yhtä koulujuttua illat ja Vilin kanssa oltu se mitä on jäljelle jäänyt.
Sain myös aikaiseksi käydä salilla harrastamassa liikuntaa. Kovin montaa kertaa en ole siellä käynyt, kun hävettää olla tämän langan laihan ja ehdottomasti lihaksittoman kropan kanssa siellä 200kg painavien pelkkää lihasta olevien keskellä, jotka nostaa jotain vähintään saman verran suorille käsillä, kun itse nostaa pienimpiä painoja mitä löytyy koko paikasta. Eli saan hävetä itseäni siellä ihan kiitettävästi. Toisaalta ei niitä lihaksia ilmankaan taida tulla. Ja olisihan se mukavaa, jos voisin tarjota Vilille enemmän katseltavaa, kun tämän luurangon vartaloon verrattavissa olevan vartalon. Mutta hävettää kun kaikilla muilla on jotain mitä jo esitellä siellä.
Vili halusikin sitten illalla tarkistaa, onko lihaksia tullut.

Me lähdetään kahden viikon päästä luokkaretkelle. Hiukan kaikki alkaa oottaa jo sitä! Vaikkei me muuta kuin olla ihan Suomessa, mutta me lähdetään Helsinkiin kolmeksi päiväksi. Ollaan sellaisessa retkeilykeskuksessa yötä. Siellä on neljän hengen huoneet. Tänään piti jakaa ne huoneet ja tuntui ihan mukavalta, kun kukaan ei vaihteeksi sanonut, että mun pitäs mennä tyttöjen puolelle. Enemminkin Jukka kysyi että tuunko mä niiden huoneeseen. Se oli Mikkoa jo pyytänyt. Tulin mielelläni, mutta neljättä voisi olla hankala löytää mun kanssa samaan huoneeseen vapaaehtoisesti, sanoin. Mutta yks Niko tuli ihan mielellään, ku kysyivät. Naapuriluokka tulee meidän kanssa sinne. Tulee varmaan olemaan ihan vitun hieno reissu. Meillä on vapaa-aikaakin siellä mukavasti. Vili sanoi, ettei haluisi päästää mua niin kauas ja pitkään sinne, ja toisten poikien kanssa vielä samaan huoneeseen nukkumaan. Sanoin, että voi olla aika hiljaista, että kukaan on mun kanssa sänkyyn tulossa. vili muistutti, että joka 20:s mies on joko bi tai ihan homo, että ei olis ihan niin varma. Meitä on siellä 25 jätkää niin hyvin tilastot sallisi siellä olevan toisen homon mun lisäkseni.

Suunniteltiin mitä tehdään vapaa-ajalla ja Mikko sanoi, et hän menee ainaki pornokauppaan. Mäkin haluisin, mutten kehdannut sanoa sitä ääneen. Enkä kehtais ostaa niiden nähden kuitenkaan mitään sellasta mitä haluisin. Heh. Haluisin kyllä.

Täti ja mun kaks serkkupoikaa tulee huomenna meille viikonlopuksi. Isä sanoi, että hän pyytäisi minulta, että en toisi Viliä tänne yöksi ainakaan viikonloppuna, mutta jos siitä nousee hirveä haloo niin sitten saan pyytää. Mutta Vilin on nukuttava omalla patjalla. Samanlaisen ehdon antavat Jessellekin, eli ei sitä tyttöä samaan vuoteeseen. Niin kuin se sen tyttö salaperäisen tois näytille edes.

Ei tuo dreams-osuus ota syntyäkseen vaikka kuinka haluisin. Ei ole oikeasti aikaa. Sen kirjoittaminen on hidasta.
Yritän kuitenkin kirjoittaa heti, kun on aikaa.

Jesse sai tiistaina isän epäilemään, että mä vietän hurjaa sinkkuelämää. Yritti vittuilla mulle Mikosta, mutta ei isä sitä ihan tajunnut tietenkään. Kannattaako vittuilla isän kuullen? Että kiitos vaan. Sain sellaisen seksivalistuksen, ettei mitään rajaa. Yritin sanoa, että antaisi olla, mutta sangen turhaan.

Eilen se toi mulle kortsuja. Isä siis. Että kiitos Jesselle. Isä sanoi, että käytä edes noita. Oikeesti, kenen 24v:n isä ostaa pojallensa kortsuja. Vitun noloa! Sillon kun se ekan kerran antoi kortsuja niin se vasta noloa oli. Oli, kun olis myöntänyt harrastavansa seksiä, kun otti ne vastaan. Niinkuin se ei olis tiennyt, mitä me oltiin Vilin kanssa mun huoneessa lukkojen takana tehty.

Olen kuitenkin tullut tulokseen, ettei meidän perhe ole normaali. Tietenkään parempaa kokemusta ei ole kuin Vilin perheestä, joka on toinen ääripää. Meillä on niin rentoa ja voi oikeastaan puhua mistä vaan.
Mulla ei tule koskaan olemaan perhettä. Se on musta aika surullista ihan oikeasti. Puoliso voi tulla olemaan korkeintaan. Mutta kun mä joskus kuolen niin ei mua käytännössä jää murehtimaan ja muistelemaan kukaan. Mikäli siis kuolen vanhuuteen. Todennäköisesti kuolen yksinäisenä ja kukaan muu kuin mahdollisesti Jesse ei käytä sekuntiakaan mun ajattelemiseen. Kun mä kuolen, niin musta ei jää jäljelle mitään kenellekään. Ei jää lapsia ja lapsenlapsia, jotka joskus saattaisi katsella valokuvasta isoisää. Jessen perhekuviin jää korkeintaan sen lapsenlapsille muistoksi joku setä, jonka nimeä ei kukaan muista. Pitää yrittää alkaa heteroksi.

http://www.youtube.com/watch?v=8X7rS-2ONdo

Little Britain: I’m Gay  

Poor little poofer, alone in his cell.
Spare a thought for the woofter, his life now a hell.
This beautiful bum boy, is now doing time.
Is burgling turds, such a terrible crime?
So you guardians up here, who are you to judge?
Who cares if he’s up all night, pecking fudge?
Open your hearts, open your eyes,
Stand proud and tall Daffyd, sing to the skies!

I’m gay, get over it!
I’m gay, get used to it!
Yes wake up you old codgers, for I like to hold men’s todgers.
I also love mens bottoms, and I’m not afraid to say that
I’m a gay, a proper gay!

I’m gay, so live with it!
I’m gay, so deal with it!
I’m a member of a flock, who prefers a bit of cock,
Yes whenever I feel glum, I think of Nigel Havers’ bum,
Because I’m gay, a proper gay!

Yes I’ll say it loud,
I’ll sing from the roof,
I’m Llandewi Breffi’s, number one poof!

I’m gay, a real life gay!
I’m gay, did I mention I was gay?
Although I’m short and stocky, I’m a first-class sausage jockey.
I’ve only got a maggot, but I’m proud to be a faggot.
Yes I’m gay, a big fat gay.

(He’s gay)
A homosexual gay!
(He’s gay)
A friend of Dora-thay.
Is it really all that heinous, to have gobbled on a penis?
Though I haven’t tried it yet, but I’m planning to one day,
Because I’m gay!
A big fat gay!
A proper gay!
The only gay!

Tajusin, kun luin eilisen kirjoitukseni, että kirjoitin imperfektissä. Olen ylpeä itsestäni. Minä rakastin! Nyt kai enää tykkään paljon, mutta kai nämä aika tulehtuneet välit vaikuttaa, etten sano enää minä rakastan.
Kyllä minulla ikävä on, mutta en ottaisi takaisin. Eikä minua otettaisi. Me ei olla puhuttu puoleentoista viikkoon. Muistot ne vain tekee kipeää, oli kuitenkin se aika ennen tätä kaikkea.

Yritän tänään kirjoittaa dreamsia, vaikkei ole hajuakaan mitä kirjottaa. Harmittaa kun on niin vähän sitä viime aikoina kirjoittanut.

Kyllä ne työkaverit tajus :) se on ihan ok. Ei kukaan ole sanonut mitään negatiivista ainakaan vielä…
Työkaverit oli kahvilla kun tulin eilen töihin, töissä oli mun lisäks kaksi sellasta, jotka oli saunaillassa. Muut ei tietty mitään tienny. Vähän aikaa puhuivat jostain muusta minä muiden mukana. Ja sitten yksi kysyi, että saako kysyä multa jotain henkilökohtaista. Arvasin mitä sieltä tulee ja sanoin, että kysy vaan. Oletko sinä homo, se kysyi. Olen, vastasin.
Tuijottivat siinä sitten mua, kun olisi tapahtunut joku dramaattinen muutos minussa. Tuli hiukan vaivaantunut olo, sanoin niille, että sama tyyppi olen kuin ennen, että älkää tuijottako.

Ei ne juuri mun kuullen mitään sitten enää sanoneet, mutta voin kuvitella miten niiden juorukerho on toiminut mun selän takana. Oikeastaan hyvä niin, ei tarvitse itse vastata samoihin kysymyksiin tuhatta kertaa.

Tänään seksuaalinen suuntautumiseni olikin jo yleistä tietoa. Kyllä nämä osaa.
Ne luulee että seurustelen. Yksi sanoi, että nopeastihan olen toipunut siitä pitkästä suhteesta. Oliko sekin suhde miehen kanssa? Vastasin, että oli, mutta en kertonut etten seurustele. Olkoot siinä uskossa. En tahdo järkyttää niitä kertomalla, että Mikko on vaan hyvä pano ja ystävä. Ei mikään kumppani. Kyllä Mikko kuitenkin teki selväksi, että samaan osoitteeseen oltiin menossa. Onneks työkavereista suurin osa on naisia, naiset on suvaitsevaisia, mutta aika lailla vaatisi, että kertoisin keski-iältään 45v. naisille käytäni panemassa lapsuuden kaveriani. Niillä on ikäisiäni lapsia, eikä ne halua miettiä niitä kyrpä perseessä lapsuuden kaverien kanssa…

Melkein pitäisi pyytää omalta äidiltä anteeksi, että on joutunut sellaisia ajattelemaan. Ja isältä. Jesseltä. Mummuilta. Ukilta. Ehkä serkuilta. Ja Jenniltä siellä pilven reunalla, mikäli enkelit kiusaavat homon veljen vuoksi.

Tänään olen taas pakannut. Miten yksiöön mahtuu niin paljon? Ja niin paljon hyviä muistoja, jotka satuttaa nyt pahasti. Kaappien perältä ja laatikoista löytyy tavaroita, joilla on tarina. Jalkapallo-ottelun pääsylipullakin on tarina. Paita, joka on ostettu Kuusamosta, oli sateinen päivä ja palelsi vaikka oli heinäkuu. Muistan, kun käytiin kävelemässä ja miten me suudeltiin keskellä ei mitään. Muistan aamun jäätävän kylmässä leirintäalueen mökissä ja kuinka onnellinen olin, kun vieressä oli joku jota rakastin, ja se lämmitti. Tai valokuvat. En kykene edes kertomaan, kuinka tuskaa on nähdä valokuvia ajalta, jolloin oli varmasti maailman onnellisin. Nyt niitä katsoo sohvan nurkassa yksin ja itkee. Tuntuu niin helvetin pahalta ja sattuu! Sattuu niin helvetin paljon, ettei sitä voi kuvailla. Tekisi mieli repiä jokaikinen kuva, repiä ja rikkoa kaikki, missä näkyy rakkautta. Vaan en pysty, koska jos muistoja ei olisi niin siitä kaikesta joskus niin täydellisestä ei jäisi jäljelle mitään. Minä todella rakastin!

Mikko päätti hajottaa mun työmaakaapin… Hiukan jännittää mennä illaksi töihin…

Nam, nam ja nam.
Että se harjoittelija on söpö. Ne sen lävistykset tekee musta hullun.
Parempi, että pysyin parissa saunakaljassa. hyvin hallitsin itseni saunassa ja suihkutiloissa, vaikka tiukkaa tekikin. Ei voinut siis ulkoa päin nähdä mitä mielessäni liikkui. Ja siellähän liikkui. Se on vaan niin hyvännäköinen, uskomaton, karkki, johon en saa koskea. Hetero.
Olen ehkä hieman turpiinhaluavaa sorttia kun tänne kirjoitan siitä. Ei ehkä tykkää hyvää, jos löytää nämä sivut ja lukee tämän ja ehkä tunnistaa itsensä. En mäkään tykkäis jos löytäisin vastaavaa tekstiä itsestäni jonkun sellaisen kirjoittamana, jota kohtaan en tunne samoin. Mutta otan sen riskin, että turpiin tulee.

Mentiin tuolta saunapaikalta sitten melkein kaikki baariin.
Mikko päätti tulla sit kanssa sinne. Minä yritin pitää siihen sellaista kohteliasta etäisyyttä, mutta pitihän Mikon alkaa kovaan ääneen kyselemään, koska lähdetään. Yritin katsoa harjoittelijapojan ilmettä, kun vastasin, että ei ihan vielä. Kyllä moni pöydässä ollut taisi hiukan reagoida hymyillen, harjoittelijapoikakin hymyili. Pikkasen jännittää tuo töihin meno. En usko, että kovin monelle tuolla olleelle jäi käsitys, että olisin tyttöihin päin, sen verran avoimesti Mikko kosketteli ja sen kädet viihtyi takapuolellani, ja minä annoin. Tulipa taas yksi kaappi hajotettua (oli viime yö ja tää aamu yhden kaapin arvoisiakin) ja nyt tosissaan jännittää sanooko joku jotain töissä. Juorukerho kyllä toimii varmasti.

Mulla on paikat hiukan kipeenä :) mun orini ei ollut kovin hellä, mutta kyllä kävelemään pystyy, niin ei ole mitään hätää xD

Sori että dreamsin kirjoittaminen on jäänyt. On tässä tää muutto aikaa viemässä ja totuttelu sinkkuuteen vie loput… :) ja kun omassa elämässä tapahtuu jotain pitkästä aikaa…


Puolikuu - Ota minut nyt 

Ota minut nyt
Ota vaikka väkisin
Hämärässä että minä näkisin
Vie minut pois
Älä tuo ikinä takaisin

Ota minut nyt
Puhu mulle jotakin
Pimeässä parempi on sotakin
Mielelläni miten hulluuteni pois jakaisin

Olen valvonut iltoja äks ja montako yytä
Näinä tuskani tunteina etsinyt itsestä syytä
olen parannusta tehnyt ja luopunut taas tupakoista
Mitä palkaksi saanut oonkaan kaikista noista

Ota minut nyt
Ota vaikka väkisin
Hämärässä että minä näkisin
Vie minut pois
Älä tuo ikinä takaisin

Ota minut nyt
Puhu mulle jotakin
Pimeässä parempi on sotakin
Mielelläni miten hulluuteni pois jakaisin

Olen täyteen kirjoittanut nämä vihkot ja kankaat
Mutta mieltäni ain sinä vain vieläkin hankaat
Nämä erheet ja paljon niin paljo muutakin roskaa
Ne ei mielestä tästä pois mene milloinkaan

Ota minut nyt
Ota vaikka väkisin
Hämärässä että minä näkisin
Vie minut pois
Älä tuo ikinä takaisin

Ota minut nyt
Puhu mulle jotakin
Pimeässä parempi on sotakin
Mielelläni miten hulluuteni pois jakaisin

Olen pakon eessä mä veessä ja pinnan alla
Sinä korvaani sataan lasket minä sukellan

Ota minut nyt
Ota vaikka väkisin
Hämärässä että minä näkisin
Vie minut pois
Älä tuo ikinä takaisin

Ota minut nyt
Puhu mulle jotakin
Pimeässä parempi on sotakin
Mielelläni miten hulluuteni pois jakaisin

Ota minut nyt
Ota minut nyt
Vie minut pois
Älä tuo ikinä takaisin

Puolikuu: Makeaa myrkkyä

(Miten tää kappale pitäisi oikeesti tulkita?)

Tänä yönä on saatava jotakin aikaan
Muuten katoaa uskoni tähänkin taikaan
Joka mieltäni kiehtoo ja ahdistaa
Joka myrkkyä on mutta niin makeaa

Kädet vapisee, ei edes tupakkaa mieleni tee
Ruumiistani irtoan melkein ja itseäni katselen kun
Maa tärisee, nyt se tulee nyt se kävelee
Tällä kertaa kiinni sen saan ennenkuin se katoaa

Olen antanut sormet ja käteni, kaikki
Olen katsonut kuinka ne hakataan poikki
Olen ulvonut yötä ja odottanut kuuta
Nyt tahdon jo enemmän ja jotakin muuta

Kädet vapisee, ei edes tupakkaa mieleni tee
Ruumiistani irtoan melkein ja itseäni katselen kun
Maa tärisee, nyt se tulee nyt se kävelee
Tällä kertaa kiinni sen saan

Kuinka lankesinkaan ansaan pehmeään kovaan ;)
Se hyvänä pitää mutta minut myrkyttää
Ja kun se loppuu aina yksin jään
Yksin hämärään

Nyt on saatava tehdyksi jotakin jo sille
Ulospääsyä sanoille ajelehtiville
Pian tunnen sen tulevan se tulee niin kaukaa
Ennenkuin se on täällä mä en saa rauhaa

Kädet vapisee, ei edes tupakkaa mieleni tee
Ruumiistani irtoan melkein ja itseäni katselen kun
Maa tärisee, nyt se tulee nyt se kävelee
Tällä kertaa kiinni sen saan ennenkuin se katoaa

Kädet vapisee, ei edes tupakkaa mieleni tee
Ruumiistani irtoan melkein ja itseäni katselen kun
Maa tärisee, nyt se tulee nyt se kävelee
Tällä kertaa kiinni sen saan ennenkuin se katoaa

 Lord Est ft. Mariska - Hellä ori

(Ehkä mä sitten oon se tyttö :P )

Tytöt tarvii hellän oriin

Kyllä, mun kisulla on pienet langat yllä
mä pyöritän ne ympärille hyrrän
ja tyttö nuolee korvaa, kuiskaa “kyllä, kyllä, hellä”
Ennen ravii täytyy lämmitellä, hieroo vähän öljyy kämmenellä,
kutitella selkää höyhenellä, hellä

Tytöt tarvii hellän oriin, ne ei tyydy pelkkään koniin
Ne haluu päästä täyttä ravii, tulla kovaa, tai jättää väliin
Tytöt tarvii hellän oriin, ne ei tyydy pelkkään koniin
Ne haluu päästä täyttä ravii, tulla kovaa

Joo, Mariska tulee ainakin
Kun juoksun aika taas koittaa, vihellä
Tarvitsen juuri kaltaisesi orin hellän
jonka satulaan saan istua
Voi minun ihanaa ja uljasta ratsua
vaalee, voit olla tumma taikka vaalee, muttet viilee
Ja sen koko naapurusto kyllä kuulee
Ettei mun hummani oo haalee, vaan kuumaverinen valioyksilö

Tytöt tarvii hellän oriin, ne ei tyydy pelkkään koniin
Ne haluu päästä täyttä ravii, tulla kovaa, tai jättää väliin
Tytöt tarvii hellän oriin, ne ei tyydy pelkkään koniin
Ne haluu päästä täyttä ravii, tulla kovaa

Tänne, ne tytöt tulee kovaa, mutta ei sinne
Ne tulee mun luo, kun niil on tunne
Ne vaan tykkää musta - en voi mitään sille, sille
Kiinni joudun puristuksiin kahden reiden
satulassa tuntuu tuttu paine
Mut vien ne yli aidan hirnahdellen meille

Tytöt tarvii hellän oriin, ne ei tyydy pelkkään koniin
Ne haluu päästä täyttä ravii, tulla kovaa, tai jättää väliin
Tytöt tarvii hellän oriin, ne ei tyydy pelkkään koniin
Ne haluu päästä täyttä ravii, tulla kovaa

Katsopa vähän, olisitko sä mun hevonen
se jäntevä, vahva, mutta kuitenkin niin sulonen
Oot sen olonen, et tahdot haukata mun sokeripalaani ja sen jälkeen laukata
niityllä kirmata, radalla ravata, painaa kovaa ja voin sulle luvata
tuut hirnuen huutamaan maalisuoralla, mä vauhdista vapisen, kun oot mun alla

Tytöt tarvii hellän oriin, ne ei tyydy pelkkään koniin
Ne haluu päästä täyttä ravii, tulla kovaa, tai jättää väliin
Tytöt tarvii hellän oriin, ne ei tyydy pelkkään koniin
Ne haluu päästä täyttä ravii, tulla kovaa

Mikolla ;)

Jesse on auttamassa muuton kanssa. Se saarnaa mun elämäntavoista koko ajan kuin olisi joku äiti.
Mä en vahingoita ketään toiminnallani, joten olisi hiljaa.
Mutta mä olen kuulemma vahingoittanut jo Viliä. Voi hitto soikoon! En halua ajatella Viliä enää. Haluan oman elämän, joka on riippumaton vilistä.
Se on vaikeaa jo ilman toisten mielipiteitä.
Vielä yksi muistutus siitä miten mun pitää käyttäytyä niin se lentää täältä ulos.

Pitäs lähteä kauppaan ja ajaa toi wanna-be äiti pois muutenkin. Siitä tulis hyvä isä, kun on niin huolissaan toisten ihmisten elämistä. Huolehtisi omastaan.

Kohta pitäs muutenkin lähteä sinne saunailtaan. Mulle tulee vielä kiire. Heippa siis.

Huomenna olis sitten se työpaikan saunailta. Mä toivon että harjoittelijapoikakin tulis, niin saisin nähdä sen lävistyksineen, kun töissä se ei saa pitää niitä. Voin vain kuvitella miltä se näyttää omissa vaatteissa niiden kanssa… nam :P
Jos se siis tulee niin saan vähän salaa katsella. Ja kun vielä pääsis saunaan sen kanssa! Sitten vasta katsoisinkin. Seuraavaksi sitten saisikin juosta johonkin pariasteiseen veteen viileentämään tunteita :D

Sellaista se elämä on.

Mikko sanoi, että kun lähden kiimassa pois sieltä niin tiedän kelle soittaa. Sillä edellytyksellä, että hän ei ole onnistunut omassa projektissaan. Me ollaan molemmat aika säälittäviä, mutta ei kai sillä niin väliä ole. On ihan hauskaa olla säälittävä yhdessä. Tuskin ollaan ekat ystävät, jotka pitää vähän hauskaa keskenään. Mikon kanssa on kuitenkin turvallisempi olla kun jonkun ventovieraan. Yksin tietty olis vielä turvallisempaa, muttei yhtään niin hauskaa.
Ja oma viehätyksensä on niissä yhden illan jutuissakin. Ikinä ei tiedä mitä on luvassa.
Mä olen ollut liian vähän aikaa sinkku, että olisin niissä tai missään mikään asiantuntija. Mä tiedän vaan millaista on kahdestuhannes kerta saman tyypin kanssa. Se on samanlainen kun 1000 edellistä. Eikä se ole vain sen toisen osapuolen vika, kun seksi arkipäiväistyy. Se on molempien vika ja vaikka molemmat kaipaa jotain vaihtelua niin mitään ei tapahdu. Sitten sitä löytääkin itsensä toisen sängystä tai omastaan, mutta toisen kanssa. Vaikka kuinka rakastaisi.

Ja taas kaikki lukijat ajattelee, että eikö se osaa taaskaan puhua kuin seksistä. En osaa!


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |