Mä alan vasta heräilemään. Aikahan se tämäkin ja mulla on pitkä vapaa.
Mä en tiedä millaisen käsityksen mun edellisestä postauksesta voi saada, mutta siis mä olen erittäin iloinen. Eli kyllä Mkin omaa jotain tunteita mua kohtaan =) Minä oon siitä hyvin iloinen. Syitä miksi ei mitään seurustella vaan lähinnä “ollaan yhdessä”/tapaillaan on monta. Eikö noissa kaikissa olekin ero?
Seurustelu kuulostaa niin vakavalta tässä elämäntilanteessa, juuri sellaisen pitkän lopettaneena, niin että ei ehkä ihan heti niin täysillä pysty olemaan mukana. Mikko väitti ettei se ole ikinä edes tainnut kunnolla seurustella. Kerran kuulemma kaksi viikkoa ja toisen kerran kolme ja puoli viikkoa, ja se ei ole tuntunut sopivan hänelle. Heh, eikö lupaa hyvää ja pitkää suhdetta?
Yhdessä oleminen taas on yhdessä olemista. Että vietetään aikaa yhdessä enemmän kuin kaveripohjalta. Sitähän tämä kai on.
Tapaileminen on astetta sitä kevyempää vielä, samaan aikaan voi tapailla toisiakin. Mikko lupasi kuitenkin jättää “projektinsa”, kuten se itse niitä kutsuu, joten kai tämä on astetta vakavampaa kuin se tapailu.
Joo, taas Janne analysoi tyhjänpäiväisiä asioita.
Mutta siis samoilla aaltopituuksilla liikutaan tuossa asiassa… Että ei me seurustella, vaikka tää on kuitenki enemmän ku se “ystävää autetaan hädässä ja puutteessa.” Vähän niin kuin esiaste seurustelulle tai jotain.
M nauraa, kun yritän selventää tätä tänne. Se sanoo, että jos tää on näin vaikea asia selittää niin voin kutsua tätä meidän juttua sitten ihan vaan vaikka seurusteluksi. Vitut, nyt se nauraa, että onko noilla termeillä mitään väliä.
En selitä enää mitään ja menen pistämään Mn hiljaiseksi jollain keinolla :)

Artikkelit (RSS)