Kyllä ne työkaverit tajus :) se on ihan ok. Ei kukaan ole sanonut mitään negatiivista ainakaan vielä…
Työkaverit oli kahvilla kun tulin eilen töihin, töissä oli mun lisäks kaksi sellasta, jotka oli saunaillassa. Muut ei tietty mitään tienny. Vähän aikaa puhuivat jostain muusta minä muiden mukana. Ja sitten yksi kysyi, että saako kysyä multa jotain henkilökohtaista. Arvasin mitä sieltä tulee ja sanoin, että kysy vaan. Oletko sinä homo, se kysyi. Olen, vastasin.
Tuijottivat siinä sitten mua, kun olisi tapahtunut joku dramaattinen muutos minussa. Tuli hiukan vaivaantunut olo, sanoin niille, että sama tyyppi olen kuin ennen, että älkää tuijottako.
Ei ne juuri mun kuullen mitään sitten enää sanoneet, mutta voin kuvitella miten niiden juorukerho on toiminut mun selän takana. Oikeastaan hyvä niin, ei tarvitse itse vastata samoihin kysymyksiin tuhatta kertaa.
Tänään seksuaalinen suuntautumiseni olikin jo yleistä tietoa. Kyllä nämä osaa.
Ne luulee että seurustelen. Yksi sanoi, että nopeastihan olen toipunut siitä pitkästä suhteesta. Oliko sekin suhde miehen kanssa? Vastasin, että oli, mutta en kertonut etten seurustele. Olkoot siinä uskossa. En tahdo järkyttää niitä kertomalla, että Mikko on vaan hyvä pano ja ystävä. Ei mikään kumppani. Kyllä Mikko kuitenkin teki selväksi, että samaan osoitteeseen oltiin menossa. Onneks työkavereista suurin osa on naisia, naiset on suvaitsevaisia, mutta aika lailla vaatisi, että kertoisin keski-iältään 45v. naisille käytäni panemassa lapsuuden kaveriani. Niillä on ikäisiäni lapsia, eikä ne halua miettiä niitä kyrpä perseessä lapsuuden kaverien kanssa…
Melkein pitäisi pyytää omalta äidiltä anteeksi, että on joutunut sellaisia ajattelemaan. Ja isältä. Jesseltä. Mummuilta. Ukilta. Ehkä serkuilta. Ja Jenniltä siellä pilven reunalla, mikäli enkelit kiusaavat homon veljen vuoksi.
Tänään olen taas pakannut. Miten yksiöön mahtuu niin paljon? Ja niin paljon hyviä muistoja, jotka satuttaa nyt pahasti. Kaappien perältä ja laatikoista löytyy tavaroita, joilla on tarina. Jalkapallo-ottelun pääsylipullakin on tarina. Paita, joka on ostettu Kuusamosta, oli sateinen päivä ja palelsi vaikka oli heinäkuu. Muistan, kun käytiin kävelemässä ja miten me suudeltiin keskellä ei mitään. Muistan aamun jäätävän kylmässä leirintäalueen mökissä ja kuinka onnellinen olin, kun vieressä oli joku jota rakastin, ja se lämmitti. Tai valokuvat. En kykene edes kertomaan, kuinka tuskaa on nähdä valokuvia ajalta, jolloin oli varmasti maailman onnellisin. Nyt niitä katsoo sohvan nurkassa yksin ja itkee. Tuntuu niin helvetin pahalta ja sattuu! Sattuu niin helvetin paljon, ettei sitä voi kuvailla. Tekisi mieli repiä jokaikinen kuva, repiä ja rikkoa kaikki, missä näkyy rakkautta. Vaan en pysty, koska jos muistoja ei olisi niin siitä kaikesta joskus niin täydellisestä ei jäisi jäljelle mitään. Minä todella rakastin!
Artikkelit (RSS)