Vili lähti jo seitsemältä eilen illalla. Äiti heitti sen kotiin, koska isä osaa olla ja on idiootti.
Porukat herätti eilen sit vähän ennen kun oltiin Vilin isän luona, että soitanko Vilille, että tulee ulos. Soitin ja lupasi tulla pihalle. Me odoteltiin ehkä hetki ennen kuin tuli. Minua alkoi hymyilyttämään, kun se käveli meidän autoa päin. Äiti sanoi, että on se kyllä nuori rakkaus niin herttaista, että saa Jannenkin nöyrtymään ja hymyilemään niin rakastuneesti. Yritin lopettaa hymyilemisen ja vilkaista äitiä kiukkuisesti, mutta hymy ei poistunut kasvoilta sitten millään. Isä jotain vinkui, että epäilee että Janne ei mitään rakkautta edes osaa tuntea vaan pelkkää himoaan hymyilee. Äiti sanoi, että hän tietää, että se on rakkautta, sen näkee silmistä. Isä tuhahti ja sanoi, että katsohan miten poika reagoi, kun kiellän niitä pistämästä huoneen ovea kiinni. Vilkaisin isää ja kysyin, että onko se tosissaan? Isä sanoi, että voishan se pistää mut ajattelemaan omaa käytöstäni. En sanonut mitään. Ei pistetä sitten ovea kiinni. Ei se nyt maailmaa kaada, kun lauantaina vasta Vilin kanssa herättiin samasta sängystä. Vilin pelkkä läsnäolo kyllä kelpaa. Toki se harmitti, mutta isälle en sitä näytä. Äiti tuntee kyllä minut. Jos nyt rakkaus on vahva sana niin toivottoman ihastunut ainakin kuvaa :)
Vili tuli autoon ja sanoi noille hei, kiitti että tulitte niin ei tarvitse pyöräillä. isä vastasi Vilille, että kuulosti niin raskaalta suoritukselta, että pakko se on hakea. Vili nauroi ja sanoi, että on siinä pari ylämäkeä matkalla.
Kun tultiin meille niin isä sanoi eteisessä, että tänään jää sitten se ovi auki, kun menette Jannen huoneeseen. Vili katsoi mua ihmeissään ja sanoin sille et isä jakaa rangaistuksia. Vili irvisti ja sanoi, että olisit ollut kiltisti. Minä olinkin, vastasin. Isä on vaan huonolla päällä ja suuttu herkästi.
Mentiin kuitenkin mun huoneeseen ja katsottiin mun koneelta yhtä sarjaa. Siinä tuli yks romanttinen kohtaus niin Vili suuteli mua. Vastasin siihen tietty.
Vili hiukan innostui. Jos joku olisi kulkenut huoneen ohi niin olisi nähnyt astetta kuumemman suudelman. Tönäisin Viliä kauemmas ja sanoin, että ne voi nähdä. Itse yllytit puhelimessa, Vili sanoi esittäen marttyyria. Ja siitä puhelusta mä tän ovet auki-rangaistuksen taisin saada, sanoin. Vili vetäytyi kauemmas musta ja sano, että eihän se puhelu nyt edes ollut paha. Kohtuuton rangaistus siitä et puhuu kaksimielisiä puhelimessa. Vili nousi ja pisti mun oven kiinni ja lukkoon. Nyt me ollaan kohtuuttomia, se sanoi ja hyppäsi mun viereen sänkyyn.
Isä huusi noin puolen tunnin päästä, että se ovi auki ja heti. Täytyykö sinne tulla väkisin vai alkaako se ovi aukeamaan. Vili hyppäsi sängystä ylös ja avoi oven. Ei me mitään tehty, Vili sanoi. Ja tosi vakuuttavasti mä puin päälleni housujani sen takana. Niin varmaan, mutta ihan sama teittekö tai ette, niin se ovi on auki, kun minä niin sanon. Nyt Janne alas niin kun olisit jo. Vili voi lähteä kotiin, etköhän sinäkin saanut jo mitä halusit. Vili katsoi mua kuin kysyäkseen lupaa ja nyökkäsin sille. Äiti totesi, että paras kai hänen viedä Vili kotiin.
Isä huusi ja raivosi mulle aikansa ja kysyi, että mitä kohtaa en ymmärtänyt kun kielsi mua pistämästä ovea kiinni. Totesin, että en ymmärrä tyhmiä sääntöjä. Sillä tosissani en ymmärrä, että miten mistään mitä sanoin voi antaa mitään rangaistuksia. Isä tässä käyttäytyy huonosti. Isä huusi, että olen sairas. Hän kieltää minulta yhden illan ajan touhut Vilin kanssa ja se näyttää olevan liikaa vaadittu. Toiset ei antaisi minun ikäisen vielä ollenkaan tehdä mitään, ja hekin äidin kanssa haluaisivat kieltää, mutta eivät voi kun tietävät ettei se mitään hyödyttäisi, karkaan muualle ja menen muualle sitten. Nyt sentään olen turvassa. Mutta minua ei voi näemmä edes vaatia yhtä iltaa olemaan kunnolla. Sanoin isälle, että kyse on tyhmistä rangaistuksista joita on järjetöntä noudattaa.
Isä sanoi, että istun olohuoneessa loppuillan. Ja kysyi, että tiedänkö mä miltä mun teot tuntuu hänestä. Se, että hän tietää poikansa tekevän mitä tekee. Hän on suvaitsevainen kyllä, mutta oma poika puhuu sellaisia hänen kuullen. Että kun Jessekään ei ole yhtä avoimesti tyttöjen kanssa, kuin minä Vilin. Ja Jessen puuhat on vielä normaaleja.
Sitten minä suutuin. Vai on minun puuhani epänormaaleja?! Minä olen normaali ja se mitä teen Vilin kanssa on normaalia!
Ei se kuulemma ihan nyt normaaliakaan ole, ei se sinänsä isää kuulemma haittaa, maailmassa on paljon epänormaalempiakin asioita.
Käskin isän painua helvettiin ja mennä muualle esittämään suvaitsevaista.
En ole puhunut isälle sitten eilisen. Ihmetyttää miksi se noin sekosi, kun ennen se on ihan jutellut ja vitsaillutkin musta ja vilistä, ja nyt yhtäkkii meidän puuhat on sairasta ja kauheaa syntiä. Äiti on vihainen isälle kanssa, mutta myös mulle.
Ja mä en edes ymmärrä mistä tää kaikki alkoi ja miksi mulle ollaan vihaisia. Mitä mä muka alunperin tein? Mikä mättää? Näitä oon tänään miettinyt, mutten keksi.
Artikkelit (RSS)