My dreams

Mä olen niin vihainen porukoille! Ne pakottivat tänne auton takapenkille istumaan ja matkustamaan ympäri Suomea. Ja äsken vielä sanoivat, että Vilistä ei välttämättä kannata mainita mummulla. Mummu on kuitenkin vanha jo, se on elänyt yli puolet elämästään silloin kun meikäläiset on pistetetty mielisairaalaan. Miksi mun pitää tuhlata kallista aikaani matkustamalla sellaisen ihmisen luokse:s joka saattaa pitää mua sairaana?
Jesse sai jäädä kotiin. Se on epäreiluinta tässä.

Suututin äidin ja isän aamulla väittämällä vastaan tänne lähdöstäni. Lopulta äiti sanoi, että mulla ei oikeastaan enää ole mitään sanomista tai aletaan keskustelemaan jo ensi viikon oikeuksista ja velvollisuuksista. Että nyt kannattas olla hiljaa.
Mä alistuin. Se ei ole mun tyylistä, mutta pelkäänpä että olisin ens viikonlopun yksin omassa huoneessani, jos olisin jatkanut. Kyllä se itsetunnon päälle otti antaa periksi ja lähteä pakkaamaan.

Eilen heti koulun jälkeen näin Viliä. Nähtiin kaupungilla, kun se tarvitsi itselleen uudet farkut. Makutuomarointi on kivaa :p

Mentiin kahville ja Vilin pari kaveria tuli sinne sattumalta myös. Tulivat samaan pöytään meidän kanssa ja Vili tuli istumaan mun viereen. Salaa pöydän alla Vili kosketteli mua. Mä en todennäköisesti saanut sanaa suustani ja hymyilin hulluna silmät kiiluen. Lopulta oli aivan välttämätöntä ottaa Vili irti musta, kun pelkäsin menettäväni itsehillintäni. Vili hymyili mulle ja iski silmää. Olisin tehnyt mitä vaan, jotta oltais voitu olla siinä kahden kesken. Ne sen kaverit lopulta lähti.
Ja me mentiin Vilin isän kautta meille. Ja tehtiin se, mistä kahvilla ollessa haaveilin :)

Mä oon niiiiiiiin onnellinen! Se on vaan niin upea. Sen vieressä on yksinkertaisesti ihana vain ihan nukkuakin, ja sihen päälle kaikki muu. Se on opettanut mulle, mistä mä tykkään ja mistä en, tai ei nyt aivan opettanut, mutta näyttänyt. Ja sitten aamulla äiti tulee herättämään ja sanoo, että puolilta päiviltä lähdetään. Ääliö.

Nyt me pysähdytään ABC:lle.