Vilille ei kelvannut totuus. Ei sitten. Jos sitä haluaa muokata mieleisekseen niin ei se enää ole totuus. Arvasinkin, että ei tuo sitä miellytä. Kyllä minäkin olen kuullut mitä kuulemma olen tehnyt, mutta ne juorut eivät ole totuutta nähneetkään. Uskokoot niitä ihan rauhassa.
Mä olen päättänyt lakata ilkeilemästä Vilille. enemmän mua lämmittäisi meidän hyvät kuin huonot välit. Tiedän, tässä vaiheessa taitaa olla mahdotonta haaveilla moisesta, mutta yritän.
Miksi eroamisen pitää muuten olla tällaista? Miksi siinä on niin paljon tunteita? Kun tässä vaiheessa tunteiden pitäisi olla kuollut. Silti tunnen kaikkea. Välillä itken, ja mietin, että kaikki on menetetty ja ei mikään muutu enää miksikään. Välillä olen iloinen, edessä loistava tulevaisuus. Välillä mikään ei tunnu miltään, ihan sama. Välillä olen katkera, vihainen, vihaan Viliä, vihaan täysillä. Välillä olen rakastunut ja tekisin mitä tahansa saadakseni Vilin takaisin. Olen välillä myös epätoivoinen, välillä kostonhimoinen, välillä syyllinen, välillä syyttävä, välillä kaikkea samaan aikaan. Tunteet heittelee myös sitä tahtia, että välillä olen varmaan tunnin sisällä aivan kaikkea näistä, vuorotellen jokainen mahdollinen tunne eri voimakkuusasteina. Yritäpä siinä elää tasapainoisesti itsesi kanssa. Odotan hetkeä jolloin tunteet todella on kuollut.
Miltähän tuntuu ihastua? Odotan oikein, että ihastun ja tunnen sen tunteen taas. Sen että mahanpohjasta tuntuu hassulta ja koko Janne on täynnä perhosia. Se oli hieno tunne ja sitä on ihan ikävä. Vaan en ole varma, että sellaista enää tunnen ikinä. En ehkä koskaan enää tunne sitä turvallisuuden ja rakkauden tunnetta, jonka tunsin ennen Vilin lähtöä ihan joka päiväisessä elämässä, arki-illoissa.
Se lauantainen mies on telstaillut ja haluisi nähdä vielä. En vaan löydä itsestäni tunnetta, että sen kanssa voisin kokea jotain sellaista, jota tulevaisuudessa elämältäni haluan. Ehkä se on vielä liian aikaistakin tuntea yhtään mitään.
Että tällaista tänään.
Artikkelit (RSS)