Voi helvetin helvetti, kun kirjoitin pitkän pätkän enkä tallentanut. Tiedättehän miten sitten aina käy?
Internet Explower lakkasi vastaamasta. Hitto.
Mitähän mulla olikaan mielessä?
Mulla on ollut nyt kokeita. Tiistaina oli matikan koe, se meni kai ihan hyvin, vaikka en siihen juuri ollut keskittynytkään. Perjantaina on maantiedonkoe. Olen lukenut koealueen läpi kertaalleen ja tänään jos lukisi toisen kerran ja huomenna sitten vielä. Vilin kanssa puhuttiin, että pitäisi olla biologian koe, koska siihen aiheeseen ollaan viime aikoina paremmin paneuduttu. Tosin vialliseen biologiaan, sellaseen, missä yhteyttäminen ei suinkaan käy niin kuin bilsan kirjoissa ja mistä ei ole mitään iloa muuta kuin tekijöilleen. Ei synny jälkeläisiä. Aika kamalaa kyllä sinäänsä, että tietää ettei se suku musta ainakaan etene. Ellen siitä sitten jonkun lesboparin lapsia isona niin kuin telkkarissa. Joo, tuskin siitän ja tuskin sitä tapahtuu todellisessa elämässä kovinkaan paljoa. Varmasti hiukan, muttei kauheasti.
Meillä alkaa ensi viikolla uskonto. Uskon kyllä Jumalaan, mutten usko siihen mitä uskonnonkirjassa sanotaan tai mitä meidän luterilainen kirkko sanoo. Kysyin äidiltä, voinko jättää uskonnon pois ja mennä vaihtoehtoisille tunneille. Äiti sanoi etten voi vaan mun on käytävä tuo uskonto ja piste. Vaikka siis en uskoisi siihen ja se ei uskoisi muhun vaan pitää mua sairaana niin silti mun pitää opetella sitä. Opettelis itse minua tai raamatun sanaa. Raamatussa minua ei niin suorilta teilata sairaaksi ja syntiseksi.
Meillä alkoi nyt tiistaina terveystieto. Siellä käsitellään sitten homouttakin, Jukka totesikin kun selasi kirjaa että nyt meille opetetaan Jannen päänsisäistä liikennettä. Opettaja selitti myös, että tytöt ja pojat jaetaan jossain vaiheessa erilleen. Sitä tuntia varten se toi meidän luokkaan laatikon, johon me saadaan jättää nimettömästi kysymyksiä seksuaalisuudesta ja yleensäkin seksistä. Ja koska osa aiheista on sellaisia että tytöt ja pojat ei välttämättä halua ja kehtaa puhua asioista toistensa kanssa niin meidät jaetaan. Eikös se Henri kysynyt heti, että kumpaan ryhmään Janne sitten kuuluu, kun se on homo. Opettaja tyynesti tokaisi, että Janne nimiset on hänen tietääkseen poikia, kuten homotkin. Henrillä ei ollut muuta sanottavaa. Tiedän kyllä, että nimettömistä kysymyksistä ihan varmaan osa osoitetaan minulle vittuiluna.
Ajateltiin tänään Vilin kanssa karata ja nähdä. On ihan kauheeta, jos joutuu olemaan 4 päivää ilman Vilin seuraa :) Ei sitä kestä. Mä oon aika ihastunut… Se miten Vili hymyilee, miten sille tulee hymykuopat poskiin, sen hiukset, ne ei ole lyhyet, mutta ei niitä nyt vielä pitkiksikään todellakaan sanota. silmät, ne silmät! Silmistä siitä näkee millä päällä se on, kun se on iloinen niin sen silmät oikein hehkuu, surullisena ne on niin tummat ja sillon, kun sillä on jotain mielessä niin ne sen silmät on sellaiset jännät, niiden katse on sellainen syvä, mutta kuitenkin pinnallinen. Huulet. Ehdottomasti huulet on Vilissä yksi parhain osa. Ne on suorastaan syötävän ihanat. Niitä huulia voisi suudella ihan aina ja silloin kun ei voi niin ne on silti seksikkäät. Solisluut, ne on kanssa parasta. Solisluut ja rintakehä. Ei liikaa lihaksia, mutta ei kuitenkaan löysää. Päästään taas osioon jalkojen väli, ja sitä en näin julkisesti aio lähteä arvostelemaan. Totean vain, että olen tyytyväinen. Ja perse. Olen edelleen todella tyytyväinen. On jotain aivan mahtavaa joskus kävellä Vilin perässä ja tuijottaa sen takapuolta, farkut jalassa se on jotain aivan tajuttoman hienoa. Ja viimisenä, ei vähäisimpänä, mitä minulla on Vilissä ikävä. Luonne. Se on niin eloisa ja hauska. Tuo osaa todella loistaa niin, että se sisäinen kauneuskin sokaisee kaikki ihmiset. Vili on niin luonteva, vaikka ihmiset vaihtuu niin se osaa käsitellä kaikkia, paitsi perhettään.
Artikkelit (RSS)