Matkakuulumisia

Maaseutu jai taakse. Rugaziin jai myos Muzungu Breakdown -peli Eilen muutimme tanne Mbararan kaupunkiin, jonka asukasluku lienee noin 200 tuhatta. Palveluvalikoimaltaan paikka vastaa ehka n. 2000 asukkaan suomalaista kuntaa, korkeintaan. Pienia liikkeita on paljon, mutta ne ovat kaikki samanlaisia. No, suurta vaihtelua meille kun paasimme pois savimajojen keskelta. Ja taalla paasee kayttamaan internetia, ei tarvitse enaa lahtea sadan kilometrin paahan ja kayttaa koko paivaa sen takia.

Taalla vietamme harjoittelumme viimeisen kuukauden, lahinna tutustuen yliopistolliseen sairaalaan ja apteekkeihin seka klinikoihin. Kesakuun alussa matkaamme Ruandan ja Tansanian lapi Keniaan (Burundi taitaa jaada kaymatta siella vellovien vakivaltaisuuksien ja huonojen liikenneyhteyksien takia), ja sielta sitten lennammekin koto-Suomeen nauttimaan kesasta ja juhannuksesta. Sita ollaan muuten jo odotettu! Ylihuomenna kolmannes matkasta jaljella. Olemme jutelleet paikallisten kanssa em. matkan toteutuksesta, ja olemme saaneet hieman viitteita milla kannattaa matkustaa ja minka verran on mahdollista matkata yhden paivan aikana.

Ja sitten paras uutinen taman matkan ajalta: Lentoliput tulivat!!!!!!!!KIITOS ELLA!! Melkein onnen kyyneleet valuivat kun kaiken sen taistelun ja saatamisen jalkeen pitelimme lentolippuja (tulevaisuuttamme) kasissamme. 3 viikkoa ja 2 paivaa kului lippujen lahettamisesta ennen kuin saimme tiedon etta ne vihdoin ovat saapuneet. Alkoi vahan jannittamaan. Lopultakaan postilaitos ei ilmoittanut yliopistolle tai ilmeisesti kenellekaan, etta liput ovat tulleet. Vika saattoi myos olla yliopiston paassa, jossa postikeskus oli kylla niin kaaoksellinen etta ilmoitus saapuneesta paketista saattaa hyvinkin olla hukkunut siella. Kavimme itse omatoimisesti kyselemassa postitoimistosta, ja kas kummaa, siellahan se paketti kimalteli iltapaivan auringossa.
Suunnittelemamme Kongon matka sai pienen kolhun kuultuamme, etta silta, joka ylittaa Ugandan ja Kongon valisen rajajoen oli romahtanut. Tasta huolimatta jatkoimme rajalle, jossa meita odotti pitkat rekkajonot, ja todellakin romahtanut silta. Muodollisuudet rajalla olivat jotain aivan uskomatonta. Esitimme asiamme muutamalle eri viranomaiselle eri toimistoissa, jotka olivat lahinna aaltopellista vaannettyja rakennuksia olkikattoineen, ja sisalla pienet puiset penkit. Kun saimme tarvittavat paperit, aloimme siirtya rajan toiselle puolelle. Paikalliset olivat kyhanneet valiaikaisen sillan, jota pitkin paasi kavellen ja maasturilla, mutta henkiloautolla ja rekalla ei yli paassyt. Kavelimme Kongon puolelle, jossa eras vartijanainen kulki koko ajan kanssamme pitaen passejamme taskussaan. Kiertelimme rajakaupunkia/kylaa aikamme, ja poikkesimme tutustumassa paikalliseen apteekkiin ja klinikkaan, joka oli olosuhteet huomioon ottaen yllattavan hyva. Heilla oli laboratorio, mikroskooppi ja reagensseja, muutama osasto ja sankyjen paalla jopa moskiittoverkot. Kommunikointi oli pieni ongelma, silla Kongolaiset eivat juuri puhu englantia vaan ranskaa ja swahilia historiansa vuoksi, mutta elekielella ja laakareiden osittaisella englanninkielen taidolla selvisimme lopulta aika kivasti. Poikkesimme samalla matkalla myos eraassa terveyskeskuksessa, jonne Mannerheimin lastensuojeluliitto oli jokunen vuosi sitten rakennuttanut yhden rakennuksen ja tukenut taloudellisesti laakkeiden ja sahkon saantia. Yhteistyo oli kuitenkin loppunut vuonna 2000. Nykyaan terveyskeskuksella ei ole laakkeita kuin viikoksi tai pariksi kerrallaan (tilaukset 3 kk valein) eika sahkosta ole tietoa. Tilanne on oikeastaan sama kaikkien terveyskeskusten kanssa (joissa olemme vierailleet), joiden vaikutusalue on 20 000 ihmista tai vahemman.  Kyseisessa terveyskeskuksessa on kuitenkin paivystys ihan normaalisti, toisin kuin sita lahimpana olevassa keskuksessa: hoitajat ovat siella paikalla vain silloin, kun laakkeita on saatavilla. Toisin sanoen, hyvin harvoin. Taman takia monet ihmiset menevat joko suoraan lahimpaan kaupunkiin saamaan hoitoa tai sellaiseen terveyskeskukseen, jossa on ainakin edes hoitaja tavattavissa. Mikali potilaat joutuvat ostamaan omat laakkeensa, useat (valtaosa?) heista jattaa ne ostamatta ihan siita syysta, ettei heilla ole varaa niihin. Onneksi edes laakkeita on saatavilla lahella sijaitsevassa pienessa drug shopissa, jos niihin on varaa.
Lauantaina menimme ensimmaista kertaa oikein kunnon viidakkoon. Reilun 10 kilometrin paassa Rugazista on laaja viidakko, jonne teimme pienen reissun. Opas mukanamme taivalsimme kolmisen tuntia kuuman kosteassa hetteikossa. Naimme ainakin 5 tai 6 eri apinalajia ja useita niiden edustajia, ikava kylla simpansseja emme nahneet vaikka niiden tuoretta paskaa ja muita jalkia olikin siella taalla, ja silloin talloin kuului niiden aanta. Ikava kylla apinat olivat niin vikkelia ja korkealla puissa, etta emme saaneet oikeastaan yhtaan kunnon kuvaa, varsinkin kun kirkas taivas taustalla hairitsi kuvan ottoa jolloin kaikki muu nakyi lahinna mustana. Nyt on sitten se ebolaa kantanut apinalajikin nahty kymmenen metrin paasta.

Maanantaina Rugazin lahettyvilla oli Healthy Child Day, jossa perheille jaettiin yksi hyttysverkko/perhe, ja kannustettiin ihmisia hankkimaan lopuillekin verkot. Ongelma vain on, etta verkko maksaa n. 5000-10 000 USH (2-4 euroa) kappaleelta, ja kylalaisten miesten paivapalkka on jotain 1500-3000 USH tienoilla. SIlla pitaa sitten ruokkia kaikki 6-10 lasta. Aidit luonnollisesti eivat kay toissa vaan huolehtivat lapsista.

Tomia puri viime yona hyttynen. Nyt vain toivotaan parasta, etta se ei kantanut malariaa (Veli-Matti hyrailee kohtalon sinfoniaa). Tai ainakin etta estolaakitys on riittavan tehokas. Malaria olisi tympea varsinkin nyt, kun edessa on reissu Kampalaan, Ugandan paakaupunkiin. Kampala ilmeisesti onkin sitten ihan toinen maailma, vastaa kaiketi lansimaista paakaupunkia. Onneksi on 4 pakettia ensimmaisen linjan malarianhoitolaakitysta laukussa - ihan kaiken varalta.

Olemme olleet maassa nyt reilut 2 kuukautta, tarkoituksenamme suorittaa opiskelumme jalkimmainen pakollinen harjoittelu, emmeka ole vielakaan nahneet yhtaan ainutta farmasistia. Edes yliopistollisessa opetussairaalassa taalla Mbararassa ei ole farmasistia, vaikka yliopisto kouluttaa farmasisteja. Tanaan kuitenkin naimme ensimmaisen farmasian opiskelijan. Alku se on tamakin.

Saimme kuulla, etta Rugaziin on tulossa toukokuussa ryhma ruotsalaisia opiskelijoita noin viikoksi. Heidan matkansa melkein peruuntui, koska kuulivat, etta Rugazissa ei ole juoksevaa vetta!! Voi kyynel! Me olemme viettaneet 2 kuukautta siella paasematta kertaakaan edes kunnon suihkuun. Juokseva vesi on poissa viela pitkaan, silla taalla asioilla ei ole tapana tapahtua kovin nopealla tahdilla. Ilmeisesti menee ensi vuoteen. Jos ymmarsimme oikein, mitaan toimenpiteita ei ole vielakaan tehty jarven puhdistamiseksi. Luulisi jonkun ottavan asian hoitaakseen, mutta ilmeisesti paikalliset haluavat kantaa joka paiva kymmenia litroja vetta useita kilometreja. No, omapahan on valintansa.

Naimme synnytyksen. Kyseessa oli ensisynnyttaja, 19 vuotias nainen. Poikalapsi painoi n. 2700 grammaa ja sai taydet pisteet. Nyt olemme siis kaikenkokeneita synnytysavustajia tarpeen tullen

Saimme lopulta, viimeisella viikolla pari dvd:ta postissa, joilla oli mm. kunnollisia peleja, silla pasianssia tai miinaharavaa ei kovin kauaa jaksa pelailla. Sattuipa niin, etta tietokone, jolla testasimme levyt, ei suostunut jostain syysta lukemaan dvd:ita (hienoa ruotsalaiset lundin yliopistosta, olisitte nyt hankkineet edes kunnon tietokoneet kun kerran sellaiset paatitte hankkia). Tulimmepa testanneeksi pari paivaa myohemmin toista tietokonetta, yhteensa koneita on 3. Saimme levyt pyorimaan, ja 2 paivaa saimme kulumaan rattoisasti. SItten olikin aika lahtea pois..

Lisaksi saimme kuulla, etta Rugaziin on tulossa internetyhteys talla viikolla, sattuipa sopivasti kun me lahdimme pois. Lisaksi terveyskeskus saa talla viikolla oman ajoneuvon, jonka kaytto on ilmaista (bensat pitaa toki maksaa). Sen lisaksi huomasimme viimeisella viikolla, etta vain kaasulla toimiva hella (kaasua ei ollut saatavilla) ei olekaan vain kaasulla toimiva, vaan uunia ja paria levya voi kayttaa myos sahkolla. Alkoi hieman kypsyttaa kun nama kaikki tulivat tietoon samalla kertaa viimeisella viikolla Rugazissa. Voi vain miettia kenen rahoilla (paivassa meni meilta reilut 20 (10+10) euroa yhteensa ruokiin ja majoitukseen) netit ja autot yms on osittain hankittu..

Kampalasta, Makereren yliopistosta tuli n. 6 hengen porukka laaketieteen opiskelijoita 2 viikoksi Rugaziin. Heilla oli kannettava tietokone, ilmeisesti nettiyhteys siihen, puhuivat paikallisten kanssa samaa kielta, tekivat paivat normaalisti toita, ja kaikesta huolimatta olivat jossain maarin rikki jo 2 viikon jalkeen. Ja me edelleen vietimme 2 kuukautta siella. Heikot sortuu elon tiella, Suomipoika menee sisulla vaikka lapi harmaan matooken. 2 kuukautta Rugazissa on vahan sama kuin 2 kuukautta suomen armeijassa jatkuvalla metsaleirilla ilman viikonloppuvapaita. Armeijassa oli kuitenkin yleensa koko ajan jotain tekemista. 2 kuukauden kines. Ohi!

Automatka Rugazista Mbararaan oli mielenkiintoinen sekin. Odottelimme matkatavaroinemme jonkun aikaa, ja kun lopulta tuli toyota corolla sedan, nousimme kyytiin. Laukut saimme takalaatikkoon, mutta se ei taalla tarkoita sita, etta matkustamossa olisi mitenkaan valjaa. Lahes koko matkan (100km) Tomi istui takapenkilla 4 muun aikuisen ja 1 lapsen kanssa. Alkumatkasta Veli-Mattikin oli takana, jolloin etupenkilla ja kuskin penkilla oli molemmilla 2 tyyppia, yhteensa siis 4. Koko matkan ajan autossa oli 8 aikuista ja 1 lapsi.

Viitaten eraan lukijamme ehdotukseen, etta tapana olisi jattaa hieman ruokaa lautaselle jotta isanta tietaisi vieraan olevan kyllainen, emme osaa vastata. Emme ole juuri vierailleet paikallisten kotona. Suattaapi olla, vuan suattaapi olla olematta. Itse olemme syoneet lautasen kohteliaasti tyhjaksi (vaikka se olikin hieman tuskaista) ja kehuneet ruokaa ja kertoneet olevamme kyllaisia.

Satunnaisia huomioita:
-Jotkut paikalliset juovat pillilla kaljaa
-kalja maksaa joissain baareissa (1300 USH) jopa vahemman kuin kaupoissa (2000 USH)
-3 kaljan hinnalla saa halvimman hotellihuoneen yoksi kaupungin keskustasta (6000 USH)
-Terttu banaaneja (niita kunnollisia keltaisia) maksaa 1000 USH (40c)
-Pelikaanit syovat pikkulintuja
-Puustakin voi valmistaa renkaan potkulautaan
-Torakkaa pitaa suihkuttaa “rapid kill” -spraylla ainakin 2 minuuttia ennen kuin se kuolee (hukkumalla??)
-Lisko sen sijaan pokertyy jo parilla suihkauksella
-Heinasirkat lentavat (joskus jopa Veli-Matin paahan), liskot hyppivat seinilta tai puista
-Mbararassakaan ikkunalasi ei ylety ylos asti
-Jos haluat nahda paikallisten hajoilevan, maksa suurimmalla (50 000 USH = 20euroa) tai seuraavaksi suurimmalla (20 000 USH) setelilla ja odota vaihtorahaa
-Yliopistollisen sairaalan apteekista voi asiakkaana saada jotain punaista litkua normaalissa lahdevesipullossa joka on nain hyotykaytetty
-Litra bensiinia maksaa enemman kuin keskimaarainen paivapalkka (n. 2500 USH = 1 euro)
-Hotellimme receptionissa ei ole kynaa (ajattelimme lahjoittaa yhden)
-Saman hotellin vartijalla on aseena jousipyssy (ei mikaan hieno taljajousi tai mitaan, vaan ihan normaali jousipyssy), nosti hymyn huulille.
-Tiepoliisien lahjonta on yleista, mutta mikali mahdollista niin ratsiat kierretaan heittamalla ylimaaraiset ulos autosta tarkastuskohdassa, ja ottamalla uudelleen kyytiin
(liikkuvat kai mopoilla poliisien ohi) heti sen jalkeen

Seuraavaksi menemme tapaamaan farmaseuttisen tiedekunnan dekaania tms. Tarkoituksena olisi jutella ja luoda pohjaa laajemmalle yhteistyolle tulevaisuudessa yliopistojen valilla. Sen jalkeen suuntaamme kaupungille ostamaan jotain syotavaa ja hoitamaan muita pikku asioita.

Kehitysmaaterveisin, Tomi ja Veli-Matti

Liikkuessamme siella sun taalla olemme 2 kertaa paattaneet turvautua oikopolkuun. Jalkeenpain ajatellen kertaakaan ei olisi kannattanut tehda niin. Ensimmaisella kerralla seurasimme yhta paikallista, joka oli meilla tulkkina. Oikopolku johti ensin pois asvalttitielta alas maenrinnetta banaanimetsaan, ja pohjalta takaisin tielle oli kylla hapokkain reitti ikina. Varsinkin kun tulkkimme veti puolijuoksua maenharjannetta ylos, tunsimme olomme hieman tukalaksi, jopa hieman tuskaiseksi. Toinen oikopolku taivallettiin pimeassa, ja lopputuloksena oli paatyminen pieneen latakkoon, jonka sisaltoa ei voi kemiallisilla reagensseilla tutkia. Haju ainakin oli aivan jaatava, ja puntit paskassa.

Ensimmaista kertaa paikalliset pennut tunkeutuivat asuntoomme. Kuulimme ovelta koputusta, ja kun Tomi avasi oven, yksi lapsi pujahti suoraan eteiseen/keittioon, ja istui tuoliin. Toinen jai seisomaan ovensuulle. Kumpikaan ei luonnollisesti puhunut englantia saati suomea, emmeka meinanneet keksia miten heista paasisi mitenkaan kohteliaasti eroon. Siina ne sitten tuijottelivat silmat suurena. Lopulta lahtivat pois. Seuraavan kerran kun tuli taas koputus, Veli-Matti avasi viime kerrasta oppineena seisoen oviaukon edessa. Sisalle yrittivat, mutta eivat paasseet. Kehtasivat kuitenkin pyytaa rahaa, jota he eivat luonnollisesti saaneet.

Puoli viikkoa Kabalessa kaantyikin viikoksi. Perjantaina tutustuimme Mbararan yoelamaan, pariin paikalliseen yokerhoon kahden ugandalaisen ystavamme kanssa. Olut maksoi noin euron, ja hienompaan paikkaan sisaanpaasy oli hieman alle 3 euroa. Portsari tutki metallinpaljastimella mahdolliset aseet, ja Tomi joutui jattamaan kameransa narikkaan (syysta jota emme saaneet tietaa). Kamera kuitenkin saatiin vahingoittumattomana takaisin. Yon vietimme University Inn -hotellissa, joka on yliopiston omistama hotelli. Yksi kahden hengen huone maksaa 20 euroa yolta, sisaltaa aamupalan ja telkkarin (jossa oli vain yksi kanava, jota joku kontrolloi muualta vaihdellen kanavia oman halunsa mukaan. Lahinna siis seurasimme Al Jazeeraa ja East-Africa TV:ta).

Lauantai aamupaivalla lahdimme minibussilla (Toyota Hiacella) kohti Kabalea, joka sijaitsi loppupeleissa hyvinkin lahella Ruandan rajaa. Vierailimme paikallisella jarvella, joka on jossain maarin suosittua turistialuetta. Kabalessa kulkiessamme selvittelimme paikallisten kantaa julkiseen terveydenhuoltoon verrattuna yksityiseen sektoriin, hintatasoa, noitatohtorien suosiota yms..

Saa Kabalessa oli varsin mukava, vastasi lahinna Suomen kesaa. Paikalliset palelivat koko ajan. Kaupunki sijaitsi ylangolla, arviomme mukaan ehka noin 2 kilometrissa. Saimme vastauksen rukouksiimme, kun loysimme paikan, josta voi ostaa hyvinkin lihapiirakkaa muistuttavia paistoksia. Nyt on repussa 10 kappaletta evaaksi Rugaziin, jossa joka paiva sama ruoka on alkanut hieman tympimaan. Ruokakulttuuri oli muutenkin mielenkiintoinen, silla paikassa jossa vietimme yot (eli ystavamme tadin luona) saimme kaytannossa 2 ateriaa paivassa, ja molemmat olivat niin runsaita etta meinasi valkoisen miehen vatsa turvota. Kun saimme ensimmaisen lautasellisen tyhjennettya, eteemme tuotiin toinen samanveroinen annos. Ja Suomessa kun luullaan etta taalla karsitaan nalkaa  Poikkesimme Ruandan puolella. Rajan ylitys oli aika helppo tapahtuma henkiloautolla, tosin teimme vain pienen retken Ruandan puolelle emmeka tarvinneet viisumia.

Pitkasta aikaa paasimme katsomaan myos lansimaisia elokuvia, mm. George of the Jungle ja The Recruit. Afrikkalaisilla on tapana katsoa elokuvat moneen kertaan, ja katsoimmekin ko. elokuvat muutamaan otteeseen. Lisaksi oli muutama afrikkalainen elokuva (God must be crazy  seka  God must be crazy 2) ja pari lansimaista, joita pystyi vuokraamaan paikallisesta videovuokraamosta. Hinta n. puoli euroa per elokuva, palautus kunhan ehtii. KAIKKI elokuvat piraatteja, kehtaavatkin elokuvateollisuudessa valittaa suomalaisille warettajille jotka eivat tavoittele taloudellista hyotya!

Tanaan perjantaina 25.4. keskustelimme harjoitteluvastuuhenkilomme kanssa Mbararassa ensi kuun suunnitelmista ja tahan asti kokemistamme asioista. Keskustelu oli lyhyt, silla vastuuhenkilolla tuntui olevan kiire. Rugazin vastuuhenkilomme ei saapunut edes paikalle. Emme saaneet keskustelusta juuri mitaan irti. Kuten oikeastaan emme yleensakaan mistaan kun yritamme jotain selvittaa. Onneksi alkukeskustelu matkamme alussa oli melko hyvin onnistunut. Vastuuhenkilo lupaili sunnuntaina ilmoitella tulevaisuuden kuvioista. Luultavasti paadymme Mbararaan, mutta osan ajasta saatamme viettaa Kisoron sairaalassa (joka on Kabalestakin viela jonnekin eteenpain).

Lentolippuja ei nay, mutta emme ole viela hirvean huolestuneita. Lahetyksesta on nyt aikaa pari viikkoa. Jos ensiviikolla ei ala lippuja kuulumaan, alkaa tata parivaljakkoa hajottamaan. Toivotaan siis parasta. Siirrymme tanaan takaisin Rugaziin, jossa toivon mukaan on jaljella 5 paivaa. Jos sitten paasisimme tanne 200 000 asukkaan Mbararaan, jonka palvelutaso vastaa ehka noin 2000 asukkaan kylaa Suomessa. Tama on sinaansa suuri juttu meille, koska Rugazin kohdalla ei voi edes puhua palvelutasosta. Saa sielta onneksi sentaan kaljaa ja puheaikaa kannykkaliittymaan.

Saimme kuulla eraan kanadalaisen suusta yleismaailmallisen totuuden, jossa saattaa olla totuuden siemen: Jos viivyt Aasiassa pidemman aikaa, sinusta tulee uskonnollinen. Jos taasen paatat menna Etela-Amerikkaan, sinusta tulee vallankumouksellinen. Afrikassa sinusta tulee juoppo.

V&T

Oli ollut pientä väärinymmärtämistä apurahojen suhteen, emmekä täten saa apurahoja ennen lähtöä. Kuulemma maaliskuun puolivälissä ne saapuvat tilillemme. Eiköhän me selvitä sinne asti - etenkin kun kaikki suuret maksut on jo maksettu ja opintotuet tulevat ihan normaalisti tilille.

Virallista kutsua ei näy eikä kuulu. Maahan kyllä pääsemme vaikka turistiviisumilla, mutta olisi se työviisumi kuitenkin ihan positiivinen juttu saada. Noin 3 kuukautta siellä kuitenkin tulisi viettää työharjoittelua tehden…

Päivän parhaat uutiset:

1) Uganda on nyt virallisesti Ebola-vapaa

2) YK:n mukaan Ugandan sisällissota on nyt ohitse, sillä hallitus ja LRA-vastarintajärjestö ovat solmineet pysyväksi tarkoitetun aselevon. Lopullinen rauhansopimus tehdään ehkä jopa ensi viikon aikana!

Ihan vielä ei voi laskea päiviä lähtöön yhden käden sormilla, mutta ylihuomenna sekin onnistuu. Lariam-kuuri on aloitettu, ilman merkittäviä haittavaikutuksia, ainakaan itse emme tunteneet käyttäytyvämme mitenkään tavanomaisesta poikkeavalla tavalla Matkareittimme käy 3 välilaskun kautta, pääsemme näkemään reilun 24 tunnin aikana menoa Kööpenhaminassa, Lontoossa ja Nairobissa ennen laskeutumista Kampalaan. Kampalasta on onneksi (internetin mukaan) hyvät ja länsimaalaisittain myös edulliset kulkuyhteydet Mbararaan, linja-autoja pitäisi lähteä melkein tunnin välein ja Mbararassa on useita mukavan hintatason hotelleja ja motelleja. Mbararasta sitten pitääkin vielä hankkiutua Rugaziin jollain konstilla. Onneksi on koko viikonloppu aikaa..

Tällä viikolla on tullut hommattua vakuutukset, digikameraan suojakotelo, tehtyä muuttoilmoitus, haettua erilaisia papereita ja lahjakirjoja yliopistolta, kasattua omaa lääkelaukkua, opiskeltua HIV:in hoitoon liittyviä asioita jne yms jne yms…

Suurimmat asiat ovatkin enää oikeastaan yliopistolta saatavien apurahojen ilmaantuminen tilille (jos ei lähiaikoina tule, niin elämä käy mielenkiintoisemmaksi), virallisen kutsun saaminen Ugandasta (ei ole vieläkään näkynyt), pienten lahjojen ostaminen (pitäisi keksiä jotain järkevää) sekä ennen kaikkea matkalaukkujen pakkaaminen (kapasiteetti loppuu kesken heti kättelyssä).

Kahden viikon kuluttua sitä jo ollaankin lämpimässä ja viimeaikaisten säätietojen perusteella hyvin märässä Ugandassa!

Harjoittelupaikka löytyi lopulta kartalta, ja iloksemme huomasimme sen sijaitsevan lähellä Queen Elisabethin kansallispuistoa. Mbarara sijaitsee n. 50 kilometriä kaakkoon. Saapa nähdä millaiset mahdollisuudet meillä on kirjoitella blogia Rugazista.

Lentoliput (eli menoliput) ovat nyt sitten tulleet ja näyttää siltä, että pääsemme sittenkin jo matkan alkupuolella käymään Keniassa, siellä tosin on vain välilasku. Aamulla 27. helmikuuta odottaa Helsinki-Vantaan lentokentällä kaksi nutipäätä kutsua astua oikeaan lentokoneeseen. Rokoteohjelmat on loppusuoralla, malarialääkitystä pitää alkaa piakkoin aloittelemaan. Saa nähdä millaisia hallusinaatioita Lariam antaa

Löysimme kohdeseudusta sittenkin tietoa, siellä todellakin on medical center, jossa on mm. nursing school ja lääkäreitä yms. Muuta tietoa, jota löysimme, oli jonkin 10 käskyä palauttamaan nousseen uskonlahkon toiminta 8 vuotta sitten, jonka seurauksena satoja ihmisiä kuoli. Taisivat itse unohtaa 5. käskyn.

Tänään tuli tietoa Ugandasta. Herra Ruzaaza ilmoitti meidät tervetulleiksi, ilmoitti harjoitteluun liittyvät maksut ja asunnon vuokrat. Emme kuitenkaan ilmeisesti jää Mbararaan, jonne siis alunperin piti mennä, vaan menemme maaseudulle Rugazi Medical Training Complexiin. Emme löytäneet Rugazia kartoilta ?? tai edes mainintaa ko. kompleksista googlella ??? No, siellä jossain lähellä Kongon ja Ruandan rajaa se kai sijaitsee..
No, joka tapauksessa lentoliput on nyt tilattu ja lähtöpäivä on 27.2. ja seuraavana päivänä pääsemmekin jo lämmittelemään Ugandan auringon alla. Vielä kun tietäisi, saadaanko me sellainen viisumi, jolla saa viipyä maassa riittävän pitkään ja suorittaa työharjoittelua. Tämä tällä erää, palaamme asiaan kun taas jotain merkittävää tapahtuu.

Eipä tullut vieläkään kunnollista tietoa yhtään mistään. Toisaalta olisimme olleet yllättyneitä, jos olisi tullut. Ugandasta ei kuulunut mitään, mutta onneksi meidän yliopistossamme on tapahtunut jonkinasteisia keskusteluja matkan ja maksujen suhteen. Laitoksen yhteyshenkilömme mukaan “…te voitte lähteä Mbararaan, mutta emme voi mennä takuuseen, että siellä on asunto ja onnistuuko teidän harjoittelu ylipäätään…”.

Eiköhän ne asiat selkene siellä paikan päällä sitten. Lentoliput päätimme varata viikonlopun jälkeen.

Tänään saimme kuulumisia Ugandan vastuuhenkilöltämme. Kuulemma olemme tervetulleita sinne suorittamaan harjoittelua.

 Olettaen, että.

Mbararan yliopisto haluaa “pienen maksun” siitä, että he ohjaavat meitä siellä. Tämä myös virallistaisi yliopistojemme välisen yhteistyön. Maksuista yhteisymmärrykseen pääseminen on edellytys harjoittelun toteutumiselle.

 Vielä ei ole tiedossa minkälaisista summista on kyse, ja että maksaako Kuopion yliopisto sen meidän puolestamme vai pitääkö meidän itse maksaa. Asian pitäisi selvitä ensi viikon aikana. Tämän myötä lentolippujen ostaminen siirtyykin ensi viikkoon. Muuten matkavalmistelut ovat ihan mallikkaasti sujuneet: rokotteista valtaosa on jo otettu, ja molemmilla on uudet digikamerat ostettuna ihan safareja varten…