Matkakuulumisia

Paljon on taas tapahtunut sen jalkeen kun kirjoitimme viimeksi.

Olimme Kampalassa, Ugandan paakaupungissa. Siella alkoi jo sentaan olla viitteita lansimaisesta kulttuurista. Oli suuria supermarketteja, hienoja hotelleja ja ravintoloita, paljon valkoisia jne. Tosin, kaupungin kadut olivat ihan yhta huonossa kunnossa kuin muuallakin maassa. Tasta kertonee mm. se, etta autostamme puhkesi rengas ajaessamme tiella olleeseen kuoppaan hieman kaupungin ulkopuolella, ja etta vahan valia toyota corollan pohja otti kosketusta tienpintaan.

Itse kaupunki on tosi sekava. Karttaa ei taida olla saatavilla koska alue elaa jatkuvasti. Liikkuessamme kaupungissa voisi sanoa etta ei juuri ollut tietoa mihin pain liikuttiin, valilla mentiin vaaralla kaistalla liikenteenjakajan toisella puolella, valilla pain punaisia, kovaa ja sinne sun tanne. Joka puolella oli ihmisia, niita vain riitti ja riitti. Kavimme paikallisella “torilla” joka oli paikallisten suosima ostospaikka. Tuotteet olivat suhteellisen edullisia, joskin taas nakyi valkoisen miehen hinnat olevan eri hinnat kuin paikallisten. Sokkeloiset kaytavat kojujen valissa kiemurtelivat varmasti usean kilometrin matkalta, ja sinne oli todella helppo eksya. Paa-asiassa myivat vaatteita, hedelmia ja matkapuhelintarvikkeita. Kylla kalpenisi Mustamaen torikin Tallinnassa parhaina aikoinaan.
Matka Mbararasta Kampalaan on n. 280 kilometria. Bussilla se taittui noin kolmessa tunnissa (seka reilu puoli tuntia Kampalan ruuhkissa), joten paikalliset bussit kulkevat olosuhteisiin nahden todella lujaa. Monen vaarallisen ohituksen ym. jalkeen saavuttiin Kampalaan vahan neljan jalkeen iltapaivalla. Paikallinen Bus Park oli aivan ummessa valkoisia toyota hiace -pakettiautoja. Arviolta useampi sata autoa kuskeineen oli hanakkaasti yrittamassa saada matkustajia kyytiinsa. Meita oli vastassa aiemmin mainitsemamme neitokainen ja hanen serkkunsa. Siirryimme hotellille, joka oli olosuhteisiin nahden kohtalainen. 10 euroa/vrk sisalsi huoneen, jossa oli 2 sankya, 1 moskiittoverkko, wc/kylppari (jossa juoksevaa vetta oli vain parina paivana ja silloinkin vain ehka tunnin ajan), seka aamupala (termari teeta ja pari leivan siivua)’ Sahkot toimivat melkein koko ajan. Ikkunan alapuolella oli erittain vilkasliikeinteinen katu, ja sen huomasi varsinkin yolla kun yritti nukkua. Raskaat rekat ja linja-autot, aanitorvia toitottavat kuljettajat seka kiimassaan mouruavat kissat arsyttivat tuon tuosta. Matkan aikana myos joikaavat muslimit ovat arsyttaneet silloin talloin. Ei varmaan huudella muille vaan rukoillaan ihan hissuksiin omassa rauhassa.
Vierailimme Kampalassa Mulongon sairaalassa, se alkoi jo olemaan sellainen kuin meilla pain sanotaan sairaalaksi. Useita osastoja, useita rakennuksia, ja muutenkin moderni sisustus. Sisaan paasimme vierailuajan jalkeen maksamalla portinvartijalle pienen “motivaatiolisan”. Naissa olosuhteissa voisi suomalainenkin farmasianopiskelija paasta oikein kunnolla tositoimiin.

Jinja on kaupunki, jossa on Niilin alkulahde. Vierailimme Victoriajarven ja Niilin yhtymakohdassa, ja Tomi ui pienen lenkin Niilin alkulahteessa. Eipa nakynyt onneksi Niilinkrokotiileja   Matkalla Jinjasta takaisin Kampalaan oli rekka kaatunut kyljelleen poikittain tielle, ja tie oli poikki noin puolitoista tuntia, kunnes rekka saatiin hinattua sen verran sivulle, etta liikenne kulki edes osittain. Ko. tienpatka on jostain syysta niin vaarallinen, etta lahes joka paiva sattuu onnettomuuksia. Johtunee siita, etta tie on liian suora, ja nopeudet nousevat liian suuriksi.

Uusia makuelamyksiakin koettiin. Nyt ollaan sitten syoty siankorvia, kanan sisalmyksia, kokonainen iso kala (paata, pyrstoa ja ruotoa lukuunottamatta), seka heinasirkkoja. Naista oikeastaan ainut herkullinen ruokalaji oli kala. Matti sai koko matkan ajan himoitsemaansa jaateloa isosta kauppakeskuksesta. Lisaksi loysimme pullon Finlandiaa, tosin emme maustamatonta vaan karpaloa ja mangoa. Valitsimme karpalon, ja kun istuskelimme Victoriajarven rannalla auringon paistaessa ja hyvassa seurassa ystaviemme kanssa, oli melkein sanoinkuvaamattoman nostalgista juoda Finlandiaa ja kuunnella samalla Tomin kannykasta Finlandiahymnia. Ehdottomasti parhaita hetkia talla matkalla. Saivat ystavammekin maistaa suomalaista tuotetta, joka tosin olisi ollut parempaa kylmana kuin noin 24 asteisena.

Vierailimme Makereren yliopiston alueella. Se on Ugandan vanhin yliopisto, ja opiskelijoita oli paljon. Sielta olisi voinut loytya jopa farmasisteja.
Hieman ennen lahtoamme Kampalasta vierailimme eraalla hienostohotellilla ja sen pihaymparistossa. Uima-altaiden reunoilla oli vain muutamia ihmisia, joista yksi oli keltaisessa hamosessaan aurinkoa ottava Ugandan taman hetken ykkosartisti Juliana Kanyomozi. Me emme tietenkaan tunteneet hanta ulkonaolta, mutta tiesimme hanen yhden biisinsa jo siina vaiheessa, koska se soi joka paiva moneen kertaan radiossa.

Tanaan saimme kuulla, etta  olisi mahdollista saada asunto yliopistolta jo tanaan, alustavasti sen oli tarkoitus vapautua huomenna. Menimme juttelemaan asuntovastaavan kanssa, ja nyt on sitten kamppa yliopiston vieresta. Jaamme saman talon 2 hollantilaisen tyton kanssa. Huonomminkin olisi voinut kayda Nyt on asuntoasia ratkaistu loppuajaksi. Asunto on sinaansa aika mukava, erilliset sangyt, kylppari, wc, keittio (jossa jaakaappi, leivanpaahdin, hella..) Tytoilla naytti olevan lapparit mukana, joten saattaa olla muutama leffailta tiedossa

Olemme miettineet miksi taalla ei juuri mikaan tunnu kunnolla toimivan, ja miksi kaikki on niin tehotonta. Paatelmamme on, etta ihmiset vain istuvat. Menet mihin vain, niin aina on ihmisia jotka vain istuvat tekematta mitaan. Tarjoilijat ravintoloissa, erilaiset myyjat toreilla ja liikkeissa, tavan ihmiset kaduilla ja puistoissa. Tyontekijoita on paljon, mutta tyota ei riita. Suomessa yksi tyontekija riittaisi tekemaan taalla monen hengen tyot. Sanonta yksi suomalainen vastaa 10 ugandalaista ei liene liiaksi liioiteltu.

Taman paivan TJ-luku on 30, josta 18 vietamme Ugandassa. Lisaksi tanaan on Veli-Matin syntymapaiva.

Kommentteja on kiva lukea, niita saa laittaa lisaa

Muistitikun kaytto loppui siihen kun mokoma palikka paatti sanoa sopimuksensa irti. Sinne meni puoliksi kirjoitettu matkaraportti, lahialueiden kartat, Village Boys, pari kopiota virallisista papereista yms. Samalla kertaa Tomin laturi tai matkapuhelin hajosi siihen malliin, etta nyt ei saa akkua ladattua kuin Veli-Matin puhelimessa. Veli-Matti sairasti toisen malarian. Koska ensimmaisesta ei ollut kulunut viela kuukautta, piti turvautua toisen asteen laakevaihtoehtoon, joka sattui olemaan kiniini. Tehokas laake, mutta  haittavaikutukset olivat jotain aivan uskomatonta. Veltsun kuulo heikkeni puoleen, lisaksi korvissa oli koko ajan jatkuva suhina. Laakitys kesti viikon, joten Veli-Matti oli aika hapoilla kun laake vaikutti jo nukkumiseenkin. Lisaksi Veli-Matin mp3-soittimen kuulokkeet hajosivat jollain tapaa, ja nyt niista kuuluu vain osa aanista.

Kukko on ollut viimeaikoina kovin hiljainen. Toivottavasti joku teurasti sen. Muut linnut tosin narisevat edelleen. Lisaksi sammakot ovat alkaneet pitaa melkoista serenadia oisin heti kun heinasirkat ovat lopettaneet omansa.

Lentolippujen kanssa tuli sittenkin ongelmia. Myyja ilmoitti, etta oli myynyt meille liput, joita ei pystykaan toimittamaan. Hajosimme. Suuri kiitos Ellalle, joka upeasti hoiti yhteydenpidon meidan ja myyjan valilla, ja nyt on lentoliput jossain pain maailmaa matkalla tanne, silla lopultakaan myyja ei voinut toimittaa lippuja Ugandaan!  Lentomme lahtee 12.6. Nairobista, ja Suomeen saavumme Lontoon kautta seuraavana iltana, eli perjantaina 13.6.

Jotain hyvaakin on sentaan tapahtunut. Vierailimme Queen Elisabethin kansallispuistossa. Alkupaiva oli sateinen, mutta iltapaivasta aurinko jo paahtoi kunnolla ja boat trip saatiin jarjestettya. Satuimme nakemaan virtahepojen ja puhvelien lisaksi myos kalakotkia, hyeenoja, krokotiileja, kuningaskalastajia, paviaaneja, mangusteja, antilooppeja, pahkasikoja ja elefantteja. Reissu ehdottomasti kannatti. Loysimme myos postikortteja, sinaansa saavutus silla ei siihen mennytkaan kuin 6 viikkoa.

Combonin sairaalassa paasimme seuraamaan kirurgista operaatiota, kun 13 vuotiaan tyton vatsaa tutkittiin turvotuksen takia. Jossain vaiheessa kirurgilla oli jopa tyton kohtu kadessaan. Ongelma ilmeisesti oli munasarjoissa, mikali ymmarsimme mita laakari sanoi, ja nakemamme perusteella, mikali anatomian luennot eivat menneet ihan hukkaan. Synnytys on kuitenkin viela nakematta.

Olemme nyt tavanneet 3 valkoihoista terveyskeskuksen alueella itsemme lisaksi. Kaksi oli kanadalaisia henkiloita, jotka osallistuivat Healthy Child Uganda -projektiin lahinna antamalla koulutusta. Oli mukavaa valilla paasta juttelemaan jonkun kanssa, joka puhuu kunnollista englantia. Koulutus kesti viikon, ja sina aikana naimme miten vapaaehtoisia koulutettiin kouluttamaan kylalaisille erilaisia terveysasioita kuten erilaisten sairauksien hoitoa ja perhesuunnittelua. Parasta antia oli 30 aikuista ihmista leikkimassa kasinukeilla ja laulamassa “calypso, calypso calyyyyyyp-so”. Olisikin jo pikkuhiljaa aika saada keskimaarainen lapsimaara/nainen laskemaan sielta 7-8 tienoilta vahan alemmas, kasinukeilla tai ilman.

Kolmas valkoihoinen olikin sitten yllatys kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pelailimme korttia ilta-auringossa, kun Veli-Matti yhtakkia nosti katseensa ja tuumasi, etta “mita p****tta, joku intiaani pyoralla”. Vieras oli saksalainen Petro Lubben, joka vuonna 1986 lahti Bremenista Pohjois-Saksasta polkupyoramatkalle, ja 37 valtion kautta pyorailtyaan oli loytanyt tiensa Ugandaan ja Rugazi Health Centreen. Han oli ehtinyt kiertamaan lantisen Afrikan kautta Etela-Afrikkaan ja edelleen Madagaskarin kautta Ruandan ja Tansanian kautta Ugandaan. Kilometreja oli takana lahes 80 tuhatta! Tarjosimme matkailijalle vahan iltapalaa ja saimme kuulla melkoisia tarinoita ja nahda valokuvia siita kuinka han sandaaleissaan seikkaili Kilimanjaron huipulla, talutti polkupyoraansa 24 paivaa saharan autiomaassa upottavassa hiekassa, ja kuinka han joka aamu juo lasillisen virtsaansa O_o   Parasta kuitenkin oli, etta myos han hajoilee vilkuttaviin ja huuteleviin lapsiin, joille ei riita vain yksi vastaus, ja lisaksi han inhoaa nigerialaisia elokuvia!! Tama tuotti meille suurta itsetunnon kohotusta, etta emme ole ainoat, joita ko. asiat ottavat suunnattomasti paahan.

Lisaksi paikalliset nayttivat nokkeluutensa luulemalla, etta kaikki valkoiset puhuvat keskenaan samaa aidinkielta.

Poikkesimme tapaamassa traditional healeria, eli paikallista perinteista parantajaa. Han kertoili omasta historiastaan, naytti hoitotilansa, kertoi asiakkaiden yleisimmista vaivoista ja ongelmista, seka oli (kuten muukin “henkilokunta”) pienessa tunussa eli humalassa. Saimme kuitenkin jotain pienta irti, ja maksoimme hanen ajastaan kahdella kilolla sokeria. Traditional Herbalist, eli jonkin sortin laakkeenvalmistaja/parantaja puolestaan esitteli laboratorionsa, jossa hanella oli jopa mikroskooppi ja mahdollisuudet testata ainakin HIV ja malaria. Lisaksi hanella oli rohdosliemet purkissa hyllylla odottamassa kayttoa. Laaketta loytyi mahakipuun, kipuun, malariaan, allergiaan, iho-oireisiin, mahavaivoihin, paansarkyyn yms. Veli-Matti ei tosin luvannut seuraavan malarian tullen turvautua malarialiemeen.

Olemme iltojemme ratoksi rakennelleet kehittelemaamme pelia nimelta Afrikan tahteet (a.k.a. Muzungu Breakdown). Se on sekoitus Afrikan Tahti - ja Monopoli -peleja. Pelin tapahtumat perustuvat tositapahtumiin, joita olemme naiden kahden kuukauden aikana kohdanneet, esim. porrasperainen Toyota Corolla, johon kuskin lisaksi nayttaa mahtuvan 1 aikuinen etupenkille, ja taakse 5 aikuista ja 2 lasta (Veli-Matti oli takana, Tomi edessa, joten voitte arvata kumpaa hymyilytti ja kumpaa ei). Lisaksi liikkeelle lahto maksaa aina sattumanvaraisen summan. Pelin tarkoituksena on loytaa lentoliput Suomeen. Mukaan ovat paasseet myos narisevat linnut ja nigerialaiset elokuvat unohtamatta hapokasta maratonpuheita pitavaa vastuuhenkiloamme. Hanelta nimittain juttua irtoaa parhaimmillaan 3 tuntia putkeen niin etta emme saa juuri puheenvuoroa.

Olemme taytelleet harjoitustyokirjaamme sen minka olemme pystyneet, ja yhtena paivana kun health centressa paatimme taydentaa loput puuttuvat kohdat, tohtori oli lahtenyt jonnekin, tavoittelemamme hoitaja oli kadonnut, eika koko terveyskeskuksesta loytynyt juuri muita kuin potilaita ja pari erittain vajaasti englantia puhuvaa yleishenkiloa. Menimme paivaunille.

Tanaan olemme Mbararassa, huomenna tarkoitus lahtea melkein lounaisimpaan osaan Ugandaa. Oppaanamme on toinen aiemmin mainitsemistamme tytsyista. Ylihuomenna tulee matkamme puolivali, joten maanantaina ollaan jo paremmalla puolella eli “kaantyneessa junassa”.

Ensi perjantaina matkaammekin kohti Kongoa ja paivantasaajaa eli pohjoisen suuntaan.

Mahdollisesti lisaa juttua ensi maanantaina tai tiistaina. Tai sitten joskus toukokuussa. Tai joskus. Ehka.

T&V

Pitkan taistelun jalkeen (4 tuntia) luultavasti saimme tilattua lentoliput itsellemme takaisin Suomeen. Suunnittelemamme paikat olivat jo menneet, verkkopankki takkuili osittain uudistusten myota, nettiyhteys hidastelee muutenkin taalla, selain kaatui pari kertaa, kayttamamme lentoyhtio ei suostu lahettamaan lippuja tanne vaan vain suomalaiseen osoitteeseen… Nyt kuitenkin liput pitaisi olla tilattu ja jopa maksettu - tosin nettipankkiin emme paase enaa sisalle Enaa pitaa toivoa, etta posti ei kadota lippuja matkalle, ja etta me emme kohtaa mitaan ongelmia Ugandan/Kenian/Tansanian rajalla, silla lento lahtee Nairobista 12.6.2008 klo. 15:00 olimmepa me siella tahi emme… Hki-Vantaan lentokentalle  tulemme 13.6.2008 klo 10:40 (valilaskut teemme Qatariin ja Frankfurtiin).
Tana iltana saattaa pari kaljaa kadota kurkusta alas.

Talla kertaa vahan enemman tekstia. Huomasimme, etta kannattaa kayttaa vapaa-aikaa Rugazissa kirjoitteluun, ja kun paasee jossain nettiin, niin muistitikulta kopioi valmiit tekstit paivakirjaan.

Paasiainen takana

Loppuviikosta olimme immunisaatioklinikalla kirjaamassa lasten tietoja rekisteriin. Paikalla oli vain reilut 15 lasta aiteineen, silla paasiaisen aikaan meno taallakin hiljenee. Aidit saivat neuvontaa miksi rokottaminen on tarkeaa, ja lapset saivat poliorokotuksen tippoina suuhunsa, seka DPT-HiB-jotain -rokotteen reiteensa. Rokotettiinpa siella vastasyntynytkin! Tosin me emme ole viela paasseet seuraamaan synnytysta (vaarinymmarryksen johdosta meni ensimmainen tilaisuus ohi), ehka tassa lahiaikoina sitten…syntyyhan taalla keskimaarin 5 lasta paivassa. Joillain aideilla on muuten 10. lapsi tuloillaan.

Olimme seuraamassa katolista paasiaissunnuntain messua lahikirkossa. Paikalla oli satoja ihmisia (yli 300 ainakin) ja kirkko oli tupaten taynna - osa joutui istumaan lattialla ja osa tungeksi oviaukkojen luona. Messu oli hyvin eloisa verrattuna keskiverto jumalanpalvelukseen Suomessa. Ohjelmassa oli paljon laulua ja musiikkia, alttarin luona oli jopa muutama nuori esitanssimassa. Sinansa mielenkiintoinen yksityiskohta oli jouluvalot alttarin luona tunnelmaa luomassa vilkkuvine ledeineen…

Sunnuntai iltapaivalla kavimme keittajiemme sukulaisten luona kylassa, ja juttelimme niita naita siella. Tiilesta ja savesta tehty rakennus sijaitsi keskella banaanimetsaa, eika taloon luonnollisestikaan tullut sahkoa tai vetta. Huoneen seinilla oli sanomalehtien artikkeleita ns. tapetteina. Jossain vaiheessa talon etupihalle eksyi muutama kalkkuna, josta saimme otettua pari hyvaa lahikuvaakin - on ne kylla rumia elukoita Sukulaisten luota lahdettyamme kavimme laheisella lammella, joka toimii vedenottopaikkana alueen talouksiin (myos meidan health centeriin). Aiemmin mainitun rekkaonnettomuuden takia juoksevaa vetta ei nay, ellei sitten itse kannujen kanssa holkkaa. Lammen pinnalla nakyikin edelleen oljylaikkia. Laheisessa puussa nakyi kuitenkin kuningaskalastaja (lintu), joten ei mennyt sekaan reissu hukkaan.

Lauantaina paatimme lahtea laheiselle vuorelle patikoimaan omatoimisesti. Otimme mopotaksin alle (mopon kyydissa kuski + me kaksi) ja hurautimme reilun 15min paahan patikointireitin alkuun. Kavelimme jonkin matkaa reittia pitkin kohti huippua, mutta jossain vaiheessa polku paattikin kadota totaalisesti! Olimme siis kahdestaan keskella eukalyptysmetsaa, mutta mita pienista! Kompassista vahan suuntaa ja suunta kohti huippua pusikoiden ja valilla hyvinkin tihean aluskasvillisuuden lapi. Aikanaan saavuimme enemman tai vahemman hikisena huipulle, ja naimme paljon viidakkoa (…aakkosten puute on valilla hyvinkin hauskaa). Otimme tietysti kuvia ja jopa hieman videokuvaa. Sitten patikoimme alas ‘valtatielle’ ja kavelimme reippaat 5 km ennen kuin saimme hommattua itsellemme kyydin takaisin Rugaziin.

Tiistaina vierailimme jalleen Combonin sairaalassa. Talla kertaa olimme sairaalan pomon (laakarin) mukana osastokierroksella. Laakari paatti silloin talloin testata tietamystamme kyselemalla mika laake olisi paras kunkin potilaan kohdalla. Tuli oppikirjoja ikava, pari kertaa saimme vastattua jotain mika oli edes lahella tohtorimme mielipidetta. Paasimme myos nakemaan miten raskaana olevien naisten vatsaa kuunnellaan ja tunnustellaan, ja saimme jopa itsekin testata molempia. Kuulimme hengitysaania ja tunsimme vauvan paan O_o. Mukanamme oli pari hoitajaopiskelijaa Makereren eli Kampalan yliopistosta. Heillakin tuntui olevan valilla hieman sormi suussa laakarin kysellessa heidan tietojaan. Taidamme Mbararaan paastyamme hommata muistitikulle ainakin antibiootteja kasittelevan osuuden Farmakologian kirjasta.

Keskiviikkona katsoimme elokuvan. Sen nimi oli Village Boys. Se oli nigerialainen. Se oli huonoin ikina. Ikina. Piti olla viela lisaksi digitally remasteroitu ja ybermahtavat aanet. Taalla se ilmeisesti tarkoittaa jotain muuta kuin mihin Suomessa ollaan totuttu. Saimme ko. elokuvan muistitikulle, naette sitten kesalla, etta millaisia elokuvia Nigeria tuottaa. Onneksi Suomi sai valita ensin, ja meilla on suomalaiset, eurooppalaiset ja amerikkalaiset elokuvat. Pahinta on, etta paikalliset taalla pitavat suuresti nigerialaisista elokuvista. Aivan kuten matookesta. Aloitimme tiistaina katsomaan yhta toista nigerialaista elokuvaa, Power of Promise. Sita emme ehtineet tosin katsoa kuin hetken. Ajattelimme silloin, etta eivat ne kaikki voi yhta huonoja olla. Toisin kavi. Onneksi Mbararasta kuulemma voisi saada ihan kunnon elokuviakin!!

Torstaina teimme outreachin kylaan, jossa lahikylien terveydesta vastaavat henkilot kokoontuivat kuukausittaiseen tapaamiseensa. Matkaa kylaan kertyi reilut parikymmenta kilometria, ja matka taittui mukavasti Toyota Land Cruiserin takapenkilla. Hetken aikaa. Taivaalta oli tullut vetta viimeiset 24 tuntia ja mudasta ja savesta tehdyt tiet olivat sen mukaista vellia. Jouduimme pysahtymaan puoleksi tunniksi metsan keskelle, silla vastaan tuleva auto (mitsubishin iso lava-auto) oli luisunut osittain tielta banaanipuiden joukkoon. Aikansa kuokittuaan saivat autonsa tielle ja peruutettua edestamme pois. Jatkoimme matkaa makisessa maastossa, jossa nelivetomaasturikin oli kovilla. Valilla joki virtasi tien yli, toisinaan jouduimme tyontamaan land cruiseria ylospain, silla se ei itse kyennyt saven keskella ylos kapuamaan. Sen maen paalle paastyamme olimme lievasti kuraisia. Perille paastyamme saimme huomata, etta kaikki henkilot eivat olleet kyenneet paikalle, joten kokous ei ollut aivan taysivaltainen. Naimme pari Ugandan kansallislintuakin, eli vapaasti suomennettuna kauluskurkia (Crested crane). Kokouksen jalkeen lahdimme samaa reittia takaisin. Talla kertaa ei tarvinnut sentaan tyontaa autoa, vaikka suuri osa matkasta mentiinkin auton oikea kylki edella. Mukana oli myos pari neitokaista Mbararan yliopistolta, jotka tekivat omaa tutkimustaan eraasta isosta terveysprojektista johon liittyivat juuri nama terveysvastaavat yms. Laitettuamme Ekkosangenin nokiasta soimaan (no, toiset teista tietavat biisin, toiset eivat) saimme kaannettya puheen matkapuhelimiin, ja lahetettyamme pari biisia toisen neitosen puhelimeen saimme puhuttua itsellemme puhelinnumerot ja kaikki. Saimme ainakin oppaat Kampalan (paakaupungin) reissullemme.

Tanaan kirjoittelemme Mbararasta. Tulimme tanne shoppailemaan (= suklaata, kekseja, kirjoja jos mahdollista, elokuvia, lentoliput!!!!) ja Veli-Matti myos lahettamaan parit kirjeet. Kortteja sitten joskus jos niita jostain loytyy.

Sanastoa:
Kannykkaverkko = toimii suurimman osan ajasta. Valilla menee jopa vuorokausi kun verkko on poissa, joskin Veli-Matin puhelin tuntuu koko ajan loytavan toimivan verkon. Kaikki tekstiviestit eivat kuitenkaan tule ajallaan perille, ja viive saattaa olla puoli paivaa tai jopa enemman. Alkaa siis hermostuko jos heti ei ala kuulumaan vastausta.
Auto = Toyota. 95 prosenttisesti. Tai sitten mitsubishi. loppu prosentti onkin sitten sekalaista tavaraa. Ehka mielenkiintoisin tahan asti ollut Toyota Corsa.
Highway = asvaltoitu, kaksi kaistaa, kuoppaisa, taynna ajohidasteita (joihin maasturin pohja ottaa kiinni), saattaa sisaltaa vapaana liikkuvia lehmia ym. kissaa suurempaa. Ei kuitenkaan leijonia tai kirahveja
Matooke = jaatavan makuista banaanimattoa joka ei lopu koskaan. Paikallisten jokapaivaista ruokaa. Voidaan kayttaa myos vesikanisterien korkkina. Voidaan kayttaa oikeastaan mihin vain. Mielikuvitus tuntuu olevan rajana.
X sold here = tuskin myyvat (virallinen puhelinoperaattorikaan ei myynyt puheaikakortteja, ja vasta neljas kauppa myi niita).
Post office = 100 postiluukkua seinassa, ja toimistossa et voi lahettaa kirjeita. Pitaa kuulemma menna muualle niita lahettamaa… Terveisia vaan kaikille jotka yrittavat tanne jotain lahettaa tai odottavat etta me taalta jotain sinne lahettaisimme… (niin, ja tuliaisilta on muutenkin turha odottaa suuria, silla tuntuu jotenkin hassulta tuoda joko vasara tai terttu banaaneja. Muuta ainakaan tasta kylasta ei tunnu saavan)
BBC Book Shop = Paikallinen kirjakauppa, joka ei myy kirjoja. Tai no, oli siella pari koulukirjaa 80-luvulta. Lahin kirjakauppa, joka myy tavallisia romaaneja ym. loytyy kuulemma 300km paasta paakaupungista.
Ylinopeussakko = 200 km tunnissa karjapolulla. Tahan mennessa nahdyt liikenne merkit ovat 1) enintaan 50 km/h ja 2) rajoitus paattyy. Huhujen perusteella suurin sallittu nopeus on 130 km/h (koskee myos linja-autoja).
Autojen valot = vilkautetaan silloin, kun halutaan vastaantulijan huomio, muuten ei pideta paalla. Pimealla hurjimmat kayttavat jopa pitkia valoja, mutta vastaantulijan sattuessa valot rapsaistaan pois.
Vilkku = ajoneuvon toiseksi kulunein osa. Pidetaan paalla, jos huvittaa, tai ei pideta, tai pidetaan joskus, tai silloin kun ei kaannyta, tai kun kaannyttaan. Joskus pidetaan vaikka 10km putkeen jos silta tuntuu.
Renkaat = ovat varmasti umpikumia, silla olemme nahneet vain kahden autoilijan vaihtavan rengasta, ja molemmilla kerroilla renkaasta on lahtenyt kammenta isompi kappale pois. Suomalaisilla renkailla vastaavissa olosuhteissa ja vastaavilla nopeuksilla paasisi varmaan enintaan kymmenia kilometreja.
Aanitorvi = varmaan kulunein osa koko ajoneuvossa. Kaytetaan kun tullaan 130km/h tai kovempaa asuinalueelle, tai ollaan vastaantulevien kaistalla, tai muuten vain halutaan huomiota tai viestia edessa olevalle ajoneuvolle/polkupyoralle/kavelijalle/vuohelle etta nyt penkalle siita.
Muzungu = tarkoittaa paikallisella kielella valkoihoista. Kuulemme taman sanan kymmenia kertoja paivittain; yleensa seurauksena ilmestyy vahintaan 5-10 pienta lasta jotka huutavat Muzungu, vilkuttavat, kysyvat kuinka voimme ja kertovat kuinka he voivat vaikka emme kysyisikaan ja arsyttavimmat viela haluavat rahansa takaisin (”give me my money”). Jos lapsia on 10, niin jokainen haluaa etta hanta tervehditaan henkilokohtaisesti - kollektiivinen terveydys ei siis riita. Jotkut tulevat viela koskettelemaan ja tanssivat ymparillamme. Hajoamme henkisesti. Mihinkaan, ei yhtaan mihinkaan, voi menna ilman etta em. tapahtuu. Yolla kun luulisi olevan hiljaista niin eikos se ole lintujen vuoro meteloida (Veli-Matti on varma, etta joku lintu laulaa “kuo-pio, kuo-pio”), kiitos taas paikallisen ikkuna-arkkitehdin: jatti ylimmat ikkunalasit pois ja korvasi ne hyttysverkolla josta liskokin on jo tullut sisalle. Paaskyset paattivat rakentaa pesansa ikkunan taakse. Paaskysella ei paivaakaan.. Ainakin ajattelimme tunkea matooken pesaan, josko narina loppuisi. Ja hapokas kukko aloittaa joskus -ei aina- serenadin pari tuntia ennen kuin on edes valoisaa, eli ennen viitta. Kysyttiin suurin piirtein paljonko kukko maksaa torilla (10 000 shillinkia eli n. 4 euroa) - voi olla etta eras kukko kohtaa viela kohtalonsa ennen kuin taalta poistutaan…
Internet = “joihinkin tietokoneisiin ladattu automaattisesti (?) ja vaatii aktivoinnin (??)” Nopeudet aktivoiduilla jotain 28 kbit modeemin luokkaa. Maksimissaan. Hinnat nettikahviloissa vaihtelevat suuresti, toimivuus yhta huono kaikkialla.
Jalkapallo = Monelle elama ja henki. Paikalliset ottelut voivat johtaa tappeluihin. Kannattavat Manchester Unitedia. Paikalliset pallot kaaritty matookepuun kuoren kuiduista.
Lammin suihku = ??? Suomalainen versio: kaada puolitoista litraa kuumaa teevetta saaviin ja lisaa sopiva maara kylmaa vetta. Toimi nopeasti ennen veden jaahtymista. Ilman pesukinnasta tai pesusienta tulisi kyynel silmaan.

Tahanastinen ruoka on ollut hyvaa, ja emme ole saaneet mahatautia (malaria on asia erikseen). Yhteyshenkilomme onkin hyvin tarkka siita, mista ruokien raaka-aineet ostetaan. Monia elintarvikkeita ei osteta paikalliselta torilta, koska niiden puhtautta ja laatua ei pystyta varmistamaan. Yritamme saada kuitenkin ruokalistalle enemman hedelmia, mm. mangoja. Eksoottisimpia ruokia tahan mennessa ovat olleet matooke (kts. ylempaa), jack fruit (?), sweet potato ja paikallinen pinaatti. Joka aterialla on riisia, perunoita ja makaronia. Lahes joka aterialla on ananasta, lihaa (kanaa/vuohta/possua/nautaa), kaalia ja papuja. Juomana on yleensa passionmehua (niin hapanta, etta edes paikallinen sokeri ei liukene siihen) tai limonadia. Joskus on kalaa, vesimelonia tai matookea. Aamiaiseksi on yleensa kahvia/teeta/maitojauhetta/kaakaota, banaania (sita syotavaa lajia), munakasta ja leipaa (erilaisilla levitteilla). Sen verta usein (5 krt/pv) syodaan, etta luultavasti kilot pikemminkin kertyvat kuin putoavat…

Tassa talla eraa, seuraavat uutiset luultavasti Kongon reissun jalkeen, se kun jai paasiaispyhien takia toteuttamatta. Muuten elama jatkuileepi samaan verkkaiseen tahtiin. Nairobin lentokentalla nakemamme kyltti: No Hurry In Africa  (eli ei kiiretta afrikassa) kuvastaa kylla aivan taysin paikallista elamantyylia.

-Veli-Matti & Tomi

Olemme nyt olleet parisenkymmenta paivaa Ugandassa. Taalla ei omalla autolla juuri viitsisi liikkua hullun liikenteen ja tien epatasaisuuksien ja ‘hidasteiden’ takia. Ihmetella pitaa, miten suomessa voi joku auto menna rikki. Tanaankin tultiin Toyota Hiacella, jollain 80-luvun viritelmalla, jossa meita oli kaikenkaikkiaan 21 aikuista ja pari lasta yhta aikaa kyydissa.

Kirjoittelemme talla eraa Combonin katolisesta lahetyssairaalasta, jossa vierailemme kerran viikossa nahdaksemme hieman isompia kuvioita kuin Rugazin terveyskeskuksessa. Matkaa tanne on sellainen puolisen tuntia, aiemmin mainitsemallamme kimppataksilla/minibussilla.

Mbararan paluumatkakin otti aikansa, silla kuljettaja paatti kesken matkan pysahtya huoltoasemalle, kunnes tyonantaja lupaisi maksaa hanelle palkan. Siella sita sitten odoteltiin ja pimeakin alkoi tulla. Virallisen syyn pysahdykselle saimme kuulla vasta myohemmin. Aluksi meille kerrottiin jostain moottoriviasta tms. Vahan jannitti pitaako viettaa yo bussissa.

Kuvia emme pysty laittamaan esille ennen suomeen paluuta, silla emme ottaneet mukaan kaapelia jolla yhdistaa tietokone ja kamera. Toisekseen nettiyhteydet taalla ovat niin hitaita, etta yhden kuvan lahettaminen/avaaminen voi vieda useita minuutteja. Ennatys yhden nettisivun avautumiselle on tainnut olla kymmenisen minuuttia, paa-asiassa sivut aukeavat parissa minuutissa. Hankimme paikallisen matkapuhelinliittymankin, jossa valkoiselta miehelta huijattiin pari tonnia, onneksi luku on paikallista valuuttaa, oikeasti alle euro. Huomautimme virheesta, ja saimme siltikin vaarin rahaa takaisin. Mokoma myyja ei osannut/ei halunnut osata englantia riittavasti.

Ensi viikonloppuna saatamme piipahtaa Kongon puolella katsastamassa paikkoja. Sinne on kai noin tunnin-parin matka. Lahimman kuukauden sisalla saatamme myos eksya Queen Elisabethin kansallispuistoon, jonne on hienot nakymat jo meidankin kylastamme. Olemme saaneet paaosin liskot haadettya talomme sisapuolelta, joskin seinilla niita nakyy edelleen. Olemme yrittaneet kehitella puhallusputkea tai muuta tehokasta tapaa haataa paaskyset, jotka ovat rakentaneet pesan (joka tippui ja nyt rakentavat uutta) ikkunamme taakse, ja meluavat harvinaisen arsyttavalla aanella. Asiaa ei yhtaan helpota paikallisen arkkitehdin taannoiset suunnitelmat jattaa ikkunan ylin neljannes ilman lasia ja peittaa se pelkalla hyttysverkolla. Tulee muuten kylma yolla ja ilman suhteellinen kosteus taitaa lahennella sataa prosenttia O_o.

Tahan saakka olemme kierrelleet tohtorien mukana osastoilla ja olleet mukana tohtorin vastaanotolla. Terveyskeskuksen apteekissa/laakkeidenjakotilassa olemme avustelleet hoitajia ja raskausklinikalla kirjailleet naisten tietoja ylos. Viime paivina olemme tutustuneet erilaisiin virallisiin julkaisuihin Ugandan terveyspolitiikasta seka HIV ja malarian hoidosta. Saatammepa paasta lahipaivina nakemaan jopa synnytyksen! (niin meille ainakin lupailtiin)

 Aurinkoisesta Ugandasta terveina ja reippaina

Tomi ja Veli-Matti

Veli-Matti sai omakohtaiset kokemukset malariasta, onneksi kaikki taas hyvin.  Tulimme tanaan bussilla tanne Mbararaan, matka n. 100 km, aikaa meni n. 3,5 tuntia. Talomme on taynna liskoja, ompa joukossa muutama myrkyllinen sammakkokin. Saa on ollut hieno, silloin talloin satelee hiukan. Olemme kierrelleet laakarien ja hoitajien mukana, hieman poikkeilleet pienemmissa terveyskeskuksissa yms. Lisaa juttua taas joskus kunhan tanne asti paasemme. Kiva etta saimme kuulijakuntaakin

Rugazin maaseudulla - missa siis olemme - ei ole nettia ollenkaan kaytossa. Lahialuiella saattaa olla netti, jos hyvin kay. Asia pitaa selvittaa kunhan kerkeaa. Oletuksena olemme kuitenkin netin ulottumattomissa.

Itse Health Care Centerista on vaikea viela sanoa mitaan. Noin reilut 20 henkea siella on kuitenkin toissa. Me jaamme saman asunnon. Vessa ja suihku loytyy, mutta vetta ei toistaiseksi tule johtuen kaatuneesta bensarekasta. Ehka parin viikon kuluttua saamme taas vetta… Vessasta loytyi sisilisko heti kattelyssa. Sahkoa sentaan on…

Tanaan olemme yrittaneet hoitaa raha-asioita kuntoon, ja aika pahoja yllatyskuluja on tullut. Meni matkabudjetti taysin uusiksi, mutta eikohan tassa selvita.

Lisaa juttua joskus hamassa tulevaisuudessa!

Terveiset Mbararan yliopistokaupungista etelaisesta Ugandasta. Matka paapiirteissaan tahan saakka:

Hki, lentoasema: odotamme nayttotaululta, milloin Koopenhaminan koneen lahtoselvitys alkaa. Puoli tuntia ennen lahtoa tauluun ilmeestyy teksti: lahdossa (!?) Menemme lahtoselvitykseen, jossa nuori neito ensimmaisena tuumaa lippumme nahtyaan: mahdattekohan enaa ehtia.. Pienta henkista hajoamista, paasimme kuitenkin viela hyvissa ajoin bussille, joka vei meidat lentokoneelle. Linja-auto vei meidat lopulta lentokoneen luo, jota emme olleet tulleet ajatelleeksi. 50-paikkainen Fokker tms kuljetti meidat kovassa tuulessa vaappuen kopikseen.

Lentoasema, Kopis: lentoasema melkein autio. Menemme ajoissa lahtoselvitykseen, kone hieman myohassa. Lento Lontooseen kunnon koneella.

Lontoossa terminaalista toiseen linja-autolla, oli vahan eri luokkaa kuin hki-vantaan lentokentta. 7 tunnin odottelu.”Viimeinen kuulutus lahtoselvitykseen Nairobin lennolle” Olimme taas, etta missahan ne ensimmaiset olivat. Ne tulivat sitten korjauksena taman kuulutuksen jalkeen. Lahtoselvityksessa nainen sanoo, etta talla lipulla ette paase, teidan pitaa menna selvitykseen toiselle luukulle, josta saamme kopiot lipuistamme. Tama seuraava selvityspiste sanoo: “ette paase Ugandaan, ellei teilla ole paluulippua!” Helsinkia suurempaa hajoilua, jaammeko Lontoon lentoasemalle?? Onneksi virkailija ymmarsi meita, ja soitti puhelun, saamme “epavirallisesti” jatkaa, “niin kauan kuin joku nainen jolle soitettiin on tyytyvainen”.Olemme taas koneessa. Kenya Airways yllatti positiivisesti, ehdottomasti parhaat koneet. Tosin tama Nairobin kone oli hieman ahdas, joten yolento silla oli hieman kiusallinen, kun penkkiakaan ei saanut kallistettua ja piti kuitenkin yrittaa nukkua.

Lentoasema, Nairobi: Alamme kuulua valkoiseen vahemmistoon, lentoasema oli melko pieni mutta melko lansimainen, jopa kossua ja finlandiavodkaa olisi ollut tarjolla. Mukava ilmasto, hieman kostea ja sopivan lammin. Parin tunnin odottelu, ja lahtoselvitys Entebben koneelle. Ei ongelmia, lentokone puolisen tuntia myohassa. Jalleen hieno kone, nyt myos tilava.

Lentoasema, Entebbe: Saamme viisumit, vaihdamme rahaa, ja soitamme yhteyshenkilollemme Mbararaan. Han ehdottaa, etta jaamme yoksi Kampalaan, ja aamulla matkaamme bussilla Mbararaan, jonne n. 300 km. Taksikuski ehdotti, etta han ajaa suoraan Mbararaan, jolloin saastamme hotellilaskun Kampalassa seka taksimatkan hinnan Kampalaan. Paasimme hinnasta sopimukseen, ja hurautimme taksilla Mbararaan. Liikenne, ja varsinkin meidan taksikuskimme oli sita sorttia, etta jos suomessa ajaisi samoin niin saisi varmasti 5 vuoden vankeustuomion. Toyota paasteli valilla 130 lasissa pitkin Ugandan huonokuntoisia teita, aina niin lujaa kuin se kottero nyt ylipaansa kulki. Joku bussi meni meista ohi..Mbararassa lopulta varasimme hotellihuoneen ja sinne yoksi. Hapokas parisanky, ja vain yksi hyttysverkko.

Seuraavana aamuna Mbararan yliopistolle, tapasimme yhteyshenkilomme. Odotamme, etta han saa asiat jarjestettya, jonka jalkeen lahdemme kohti Rugazia.

Melkoista pyoritysta ollut tahan asti, ei ole ehtinyt juuri tottua mihinkaan. Kulttuuri- ja elintasoero Suomeen verrattuna on aivan valtava paallisin puolin tarkasteltuna, mutta kun tarkemmin alkaa tutkimaan, huomaa etta taalla on kannykkaliittyma todella monella, televisiot, nettiyhteydet ja kaikki. Yhtaan villielainta ei ole nakynyt, ellei pelikaaneja lasketa. Isosarvisia lehmia ja vuohia oli tienvieret taynna.

Palaamme joskus taas asiaan.

Huomenna se lähtö vihdoin koittaa. Olemme saaneet yhteyden vastanottopuoleen ja näillä näkymin tapaamme ohjaajiamme joko torstaina tai perjantaina. Toivon mukaan saavumme ajallaan Kampalaan, jotta pääsemme valoisalla vielä linja-autoasemalle ja edelleen linja-autolla Mbararaan. Ikävämpi juttu jos pitää pimeässä heti alkuun seikkailla kaikkien matkatavaroiden kanssa, siinä ei paljon taskulampunkaan kanssa naurata.

Tämä tällä erää, palailemme päiväkirjan pariin kun ennätämme.