Taalla vietamme harjoittelumme viimeisen kuukauden, lahinna tutustuen yliopistolliseen sairaalaan ja apteekkeihin seka klinikoihin. Kesakuun alussa matkaamme Ruandan ja Tansanian lapi Keniaan (Burundi taitaa jaada kaymatta siella vellovien vakivaltaisuuksien ja huonojen liikenneyhteyksien takia), ja sielta sitten lennammekin koto-Suomeen nauttimaan kesasta ja juhannuksesta. Sita ollaan muuten jo odotettu! Ylihuomenna kolmannes matkasta jaljella. Olemme jutelleet paikallisten kanssa em. matkan toteutuksesta, ja olemme saaneet hieman viitteita milla kannattaa matkustaa ja minka verran on mahdollista matkata yhden paivan aikana.

Ja sitten paras uutinen taman matkan ajalta: Lentoliput tulivat!!!!!!!!KIITOS ELLA!! Melkein onnen kyyneleet valuivat kun kaiken sen taistelun ja saatamisen jalkeen pitelimme lentolippuja (tulevaisuuttamme) kasissamme. 3 viikkoa ja 2 paivaa kului lippujen lahettamisesta ennen kuin saimme tiedon etta ne vihdoin ovat saapuneet. Alkoi vahan jannittamaan. Lopultakaan postilaitos ei ilmoittanut yliopistolle tai ilmeisesti kenellekaan, etta liput ovat tulleet. Vika saattoi myos olla yliopiston paassa, jossa postikeskus oli kylla niin kaaoksellinen etta ilmoitus saapuneesta paketista saattaa hyvinkin olla hukkunut siella. Kavimme itse omatoimisesti kyselemassa postitoimistosta, ja kas kummaa, siellahan se paketti kimalteli iltapaivan auringossa.
Suunnittelemamme Kongon matka sai pienen kolhun kuultuamme, etta silta, joka ylittaa Ugandan ja Kongon valisen rajajoen oli romahtanut. Tasta huolimatta jatkoimme rajalle, jossa meita odotti pitkat rekkajonot, ja todellakin romahtanut silta. Muodollisuudet rajalla olivat jotain aivan uskomatonta. Esitimme asiamme muutamalle eri viranomaiselle eri toimistoissa, jotka olivat lahinna aaltopellista vaannettyja rakennuksia olkikattoineen, ja sisalla pienet puiset penkit. Kun saimme tarvittavat paperit, aloimme siirtya rajan toiselle puolelle. Paikalliset olivat kyhanneet valiaikaisen sillan, jota pitkin paasi kavellen ja maasturilla, mutta henkiloautolla ja rekalla ei yli paassyt. Kavelimme Kongon puolelle, jossa eras vartijanainen kulki koko ajan kanssamme pitaen passejamme taskussaan. Kiertelimme rajakaupunkia/kylaa aikamme, ja poikkesimme tutustumassa paikalliseen apteekkiin ja klinikkaan, joka oli olosuhteet huomioon ottaen yllattavan hyva. Heilla oli laboratorio, mikroskooppi ja reagensseja, muutama osasto ja sankyjen paalla jopa moskiittoverkot. Kommunikointi oli pieni ongelma, silla Kongolaiset eivat juuri puhu englantia vaan ranskaa ja swahilia historiansa vuoksi, mutta elekielella ja laakareiden osittaisella englanninkielen taidolla selvisimme lopulta aika kivasti. Poikkesimme samalla matkalla myos eraassa terveyskeskuksessa, jonne Mannerheimin lastensuojeluliitto oli jokunen vuosi sitten rakennuttanut yhden rakennuksen ja tukenut taloudellisesti laakkeiden ja sahkon saantia. Yhteistyo oli kuitenkin loppunut vuonna 2000. Nykyaan terveyskeskuksella ei ole laakkeita kuin viikoksi tai pariksi kerrallaan (tilaukset 3 kk valein) eika sahkosta ole tietoa. Tilanne on oikeastaan sama kaikkien terveyskeskusten kanssa (joissa olemme vierailleet), joiden vaikutusalue on 20 000 ihmista tai vahemman.  Kyseisessa terveyskeskuksessa on kuitenkin paivystys ihan normaalisti, toisin kuin sita lahimpana olevassa keskuksessa: hoitajat ovat siella paikalla vain silloin, kun laakkeita on saatavilla. Toisin sanoen, hyvin harvoin. Taman takia monet ihmiset menevat joko suoraan lahimpaan kaupunkiin saamaan hoitoa tai sellaiseen terveyskeskukseen, jossa on ainakin edes hoitaja tavattavissa. Mikali potilaat joutuvat ostamaan omat laakkeensa, useat (valtaosa?) heista jattaa ne ostamatta ihan siita syysta, ettei heilla ole varaa niihin. Onneksi edes laakkeita on saatavilla lahella sijaitsevassa pienessa drug shopissa, jos niihin on varaa.
Lauantaina menimme ensimmaista kertaa oikein kunnon viidakkoon. Reilun 10 kilometrin paassa Rugazista on laaja viidakko, jonne teimme pienen reissun. Opas mukanamme taivalsimme kolmisen tuntia kuuman kosteassa hetteikossa. Naimme ainakin 5 tai 6 eri apinalajia ja useita niiden edustajia, ikava kylla simpansseja emme nahneet vaikka niiden tuoretta paskaa ja muita jalkia olikin siella taalla, ja silloin talloin kuului niiden aanta. Ikava kylla apinat olivat niin vikkelia ja korkealla puissa, etta emme saaneet oikeastaan yhtaan kunnon kuvaa, varsinkin kun kirkas taivas taustalla hairitsi kuvan ottoa jolloin kaikki muu nakyi lahinna mustana. Nyt on sitten se ebolaa kantanut apinalajikin nahty kymmenen metrin paasta.

Maanantaina Rugazin lahettyvilla oli Healthy Child Day, jossa perheille jaettiin yksi hyttysverkko/perhe, ja kannustettiin ihmisia hankkimaan lopuillekin verkot. Ongelma vain on, etta verkko maksaa n. 5000-10 000 USH (2-4 euroa) kappaleelta, ja kylalaisten miesten paivapalkka on jotain 1500-3000 USH tienoilla. SIlla pitaa sitten ruokkia kaikki 6-10 lasta. Aidit luonnollisesti eivat kay toissa vaan huolehtivat lapsista.

Tomia puri viime yona hyttynen. Nyt vain toivotaan parasta, etta se ei kantanut malariaa (Veli-Matti hyrailee kohtalon sinfoniaa). Tai ainakin etta estolaakitys on riittavan tehokas. Malaria olisi tympea varsinkin nyt, kun edessa on reissu Kampalaan, Ugandan paakaupunkiin. Kampala ilmeisesti onkin sitten ihan toinen maailma, vastaa kaiketi lansimaista paakaupunkia. Onneksi on 4 pakettia ensimmaisen linjan malarianhoitolaakitysta laukussa - ihan kaiken varalta.

Olemme olleet maassa nyt reilut 2 kuukautta, tarkoituksenamme suorittaa opiskelumme jalkimmainen pakollinen harjoittelu, emmeka ole vielakaan nahneet yhtaan ainutta farmasistia. Edes yliopistollisessa opetussairaalassa taalla Mbararassa ei ole farmasistia, vaikka yliopisto kouluttaa farmasisteja. Tanaan kuitenkin naimme ensimmaisen farmasian opiskelijan. Alku se on tamakin.

Saimme kuulla, etta Rugaziin on tulossa toukokuussa ryhma ruotsalaisia opiskelijoita noin viikoksi. Heidan matkansa melkein peruuntui, koska kuulivat, etta Rugazissa ei ole juoksevaa vetta!! Voi kyynel! Me olemme viettaneet 2 kuukautta siella paasematta kertaakaan edes kunnon suihkuun. Juokseva vesi on poissa viela pitkaan, silla taalla asioilla ei ole tapana tapahtua kovin nopealla tahdilla. Ilmeisesti menee ensi vuoteen. Jos ymmarsimme oikein, mitaan toimenpiteita ei ole vielakaan tehty jarven puhdistamiseksi. Luulisi jonkun ottavan asian hoitaakseen, mutta ilmeisesti paikalliset haluavat kantaa joka paiva kymmenia litroja vetta useita kilometreja. No, omapahan on valintansa.

Naimme synnytyksen. Kyseessa oli ensisynnyttaja, 19 vuotias nainen. Poikalapsi painoi n. 2700 grammaa ja sai taydet pisteet. Nyt olemme siis kaikenkokeneita synnytysavustajia tarpeen tullen

Saimme lopulta, viimeisella viikolla pari dvd:ta postissa, joilla oli mm. kunnollisia peleja, silla pasianssia tai miinaharavaa ei kovin kauaa jaksa pelailla. Sattuipa niin, etta tietokone, jolla testasimme levyt, ei suostunut jostain syysta lukemaan dvd:ita (hienoa ruotsalaiset lundin yliopistosta, olisitte nyt hankkineet edes kunnon tietokoneet kun kerran sellaiset paatitte hankkia). Tulimmepa testanneeksi pari paivaa myohemmin toista tietokonetta, yhteensa koneita on 3. Saimme levyt pyorimaan, ja 2 paivaa saimme kulumaan rattoisasti. SItten olikin aika lahtea pois..

Lisaksi saimme kuulla, etta Rugaziin on tulossa internetyhteys talla viikolla, sattuipa sopivasti kun me lahdimme pois. Lisaksi terveyskeskus saa talla viikolla oman ajoneuvon, jonka kaytto on ilmaista (bensat pitaa toki maksaa). Sen lisaksi huomasimme viimeisella viikolla, etta vain kaasulla toimiva hella (kaasua ei ollut saatavilla) ei olekaan vain kaasulla toimiva, vaan uunia ja paria levya voi kayttaa myos sahkolla. Alkoi hieman kypsyttaa kun nama kaikki tulivat tietoon samalla kertaa viimeisella viikolla Rugazissa. Voi vain miettia kenen rahoilla (paivassa meni meilta reilut 20 (10+10) euroa yhteensa ruokiin ja majoitukseen) netit ja autot yms on osittain hankittu..

Kampalasta, Makereren yliopistosta tuli n. 6 hengen porukka laaketieteen opiskelijoita 2 viikoksi Rugaziin. Heilla oli kannettava tietokone, ilmeisesti nettiyhteys siihen, puhuivat paikallisten kanssa samaa kielta, tekivat paivat normaalisti toita, ja kaikesta huolimatta olivat jossain maarin rikki jo 2 viikon jalkeen. Ja me edelleen vietimme 2 kuukautta siella. Heikot sortuu elon tiella, Suomipoika menee sisulla vaikka lapi harmaan matooken. 2 kuukautta Rugazissa on vahan sama kuin 2 kuukautta suomen armeijassa jatkuvalla metsaleirilla ilman viikonloppuvapaita. Armeijassa oli kuitenkin yleensa koko ajan jotain tekemista. 2 kuukauden kines. Ohi!

Automatka Rugazista Mbararaan oli mielenkiintoinen sekin. Odottelimme matkatavaroinemme jonkun aikaa, ja kun lopulta tuli toyota corolla sedan, nousimme kyytiin. Laukut saimme takalaatikkoon, mutta se ei taalla tarkoita sita, etta matkustamossa olisi mitenkaan valjaa. Lahes koko matkan (100km) Tomi istui takapenkilla 4 muun aikuisen ja 1 lapsen kanssa. Alkumatkasta Veli-Mattikin oli takana, jolloin etupenkilla ja kuskin penkilla oli molemmilla 2 tyyppia, yhteensa siis 4. Koko matkan ajan autossa oli 8 aikuista ja 1 lapsi.

Viitaten eraan lukijamme ehdotukseen, etta tapana olisi jattaa hieman ruokaa lautaselle jotta isanta tietaisi vieraan olevan kyllainen, emme osaa vastata. Emme ole juuri vierailleet paikallisten kotona. Suattaapi olla, vuan suattaapi olla olematta. Itse olemme syoneet lautasen kohteliaasti tyhjaksi (vaikka se olikin hieman tuskaista) ja kehuneet ruokaa ja kertoneet olevamme kyllaisia.

Satunnaisia huomioita:
-Jotkut paikalliset juovat pillilla kaljaa
-kalja maksaa joissain baareissa (1300 USH) jopa vahemman kuin kaupoissa (2000 USH)
-3 kaljan hinnalla saa halvimman hotellihuoneen yoksi kaupungin keskustasta (6000 USH)
-Terttu banaaneja (niita kunnollisia keltaisia) maksaa 1000 USH (40c)
-Pelikaanit syovat pikkulintuja
-Puustakin voi valmistaa renkaan potkulautaan
-Torakkaa pitaa suihkuttaa “rapid kill” -spraylla ainakin 2 minuuttia ennen kuin se kuolee (hukkumalla??)
-Lisko sen sijaan pokertyy jo parilla suihkauksella
-Heinasirkat lentavat (joskus jopa Veli-Matin paahan), liskot hyppivat seinilta tai puista
-Mbararassakaan ikkunalasi ei ylety ylos asti
-Jos haluat nahda paikallisten hajoilevan, maksa suurimmalla (50 000 USH = 20euroa) tai seuraavaksi suurimmalla (20 000 USH) setelilla ja odota vaihtorahaa
-Yliopistollisen sairaalan apteekista voi asiakkaana saada jotain punaista litkua normaalissa lahdevesipullossa joka on nain hyotykaytetty
-Litra bensiinia maksaa enemman kuin keskimaarainen paivapalkka (n. 2500 USH = 1 euro)
-Hotellimme receptionissa ei ole kynaa (ajattelimme lahjoittaa yhden)
-Saman hotellin vartijalla on aseena jousipyssy (ei mikaan hieno taljajousi tai mitaan, vaan ihan normaali jousipyssy), nosti hymyn huulille.
-Tiepoliisien lahjonta on yleista, mutta mikali mahdollista niin ratsiat kierretaan heittamalla ylimaaraiset ulos autosta tarkastuskohdassa, ja ottamalla uudelleen kyytiin
(liikkuvat kai mopoilla poliisien ohi) heti sen jalkeen

Seuraavaksi menemme tapaamaan farmaseuttisen tiedekunnan dekaania tms. Tarkoituksena olisi jutella ja luoda pohjaa laajemmalle yhteistyolle tulevaisuudessa yliopistojen valilla. Sen jalkeen suuntaamme kaupungille ostamaan jotain syotavaa ja hoitamaan muita pikku asioita.

Kehitysmaaterveisin, Tomi ja Veli-Matti

Ensimmaista kertaa paikalliset pennut tunkeutuivat asuntoomme. Kuulimme ovelta koputusta, ja kun Tomi avasi oven, yksi lapsi pujahti suoraan eteiseen/keittioon, ja istui tuoliin. Toinen jai seisomaan ovensuulle. Kumpikaan ei luonnollisesti puhunut englantia saati suomea, emmeka meinanneet keksia miten heista paasisi mitenkaan kohteliaasti eroon. Siina ne sitten tuijottelivat silmat suurena. Lopulta lahtivat pois. Seuraavan kerran kun tuli taas koputus, Veli-Matti avasi viime kerrasta oppineena seisoen oviaukon edessa. Sisalle yrittivat, mutta eivat paasseet. Kehtasivat kuitenkin pyytaa rahaa, jota he eivat luonnollisesti saaneet.

Puoli viikkoa Kabalessa kaantyikin viikoksi. Perjantaina tutustuimme Mbararan yoelamaan, pariin paikalliseen yokerhoon kahden ugandalaisen ystavamme kanssa. Olut maksoi noin euron, ja hienompaan paikkaan sisaanpaasy oli hieman alle 3 euroa. Portsari tutki metallinpaljastimella mahdolliset aseet, ja Tomi joutui jattamaan kameransa narikkaan (syysta jota emme saaneet tietaa). Kamera kuitenkin saatiin vahingoittumattomana takaisin. Yon vietimme University Inn -hotellissa, joka on yliopiston omistama hotelli. Yksi kahden hengen huone maksaa 20 euroa yolta, sisaltaa aamupalan ja telkkarin (jossa oli vain yksi kanava, jota joku kontrolloi muualta vaihdellen kanavia oman halunsa mukaan. Lahinna siis seurasimme Al Jazeeraa ja East-Africa TV:ta).

Lauantai aamupaivalla lahdimme minibussilla (Toyota Hiacella) kohti Kabalea, joka sijaitsi loppupeleissa hyvinkin lahella Ruandan rajaa. Vierailimme paikallisella jarvella, joka on jossain maarin suosittua turistialuetta. Kabalessa kulkiessamme selvittelimme paikallisten kantaa julkiseen terveydenhuoltoon verrattuna yksityiseen sektoriin, hintatasoa, noitatohtorien suosiota yms..

Saa Kabalessa oli varsin mukava, vastasi lahinna Suomen kesaa. Paikalliset palelivat koko ajan. Kaupunki sijaitsi ylangolla, arviomme mukaan ehka noin 2 kilometrissa. Saimme vastauksen rukouksiimme, kun loysimme paikan, josta voi ostaa hyvinkin lihapiirakkaa muistuttavia paistoksia. Nyt on repussa 10 kappaletta evaaksi Rugaziin, jossa joka paiva sama ruoka on alkanut hieman tympimaan. Ruokakulttuuri oli muutenkin mielenkiintoinen, silla paikassa jossa vietimme yot (eli ystavamme tadin luona) saimme kaytannossa 2 ateriaa paivassa, ja molemmat olivat niin runsaita etta meinasi valkoisen miehen vatsa turvota. Kun saimme ensimmaisen lautasellisen tyhjennettya, eteemme tuotiin toinen samanveroinen annos. Ja Suomessa kun luullaan etta taalla karsitaan nalkaa  Poikkesimme Ruandan puolella. Rajan ylitys oli aika helppo tapahtuma henkiloautolla, tosin teimme vain pienen retken Ruandan puolelle emmeka tarvinneet viisumia.

Pitkasta aikaa paasimme katsomaan myos lansimaisia elokuvia, mm. George of the Jungle ja The Recruit. Afrikkalaisilla on tapana katsoa elokuvat moneen kertaan, ja katsoimmekin ko. elokuvat muutamaan otteeseen. Lisaksi oli muutama afrikkalainen elokuva (God must be crazy  seka  God must be crazy 2) ja pari lansimaista, joita pystyi vuokraamaan paikallisesta videovuokraamosta. Hinta n. puoli euroa per elokuva, palautus kunhan ehtii. KAIKKI elokuvat piraatteja, kehtaavatkin elokuvateollisuudessa valittaa suomalaisille warettajille jotka eivat tavoittele taloudellista hyotya!

Tanaan perjantaina 25.4. keskustelimme harjoitteluvastuuhenkilomme kanssa Mbararassa ensi kuun suunnitelmista ja tahan asti kokemistamme asioista. Keskustelu oli lyhyt, silla vastuuhenkilolla tuntui olevan kiire. Rugazin vastuuhenkilomme ei saapunut edes paikalle. Emme saaneet keskustelusta juuri mitaan irti. Kuten oikeastaan emme yleensakaan mistaan kun yritamme jotain selvittaa. Onneksi alkukeskustelu matkamme alussa oli melko hyvin onnistunut. Vastuuhenkilo lupaili sunnuntaina ilmoitella tulevaisuuden kuvioista. Luultavasti paadymme Mbararaan, mutta osan ajasta saatamme viettaa Kisoron sairaalassa (joka on Kabalestakin viela jonnekin eteenpain).

Lentolippuja ei nay, mutta emme ole viela hirvean huolestuneita. Lahetyksesta on nyt aikaa pari viikkoa. Jos ensiviikolla ei ala lippuja kuulumaan, alkaa tata parivaljakkoa hajottamaan. Toivotaan siis parasta. Siirrymme tanaan takaisin Rugaziin, jossa toivon mukaan on jaljella 5 paivaa. Jos sitten paasisimme tanne 200 000 asukkaan Mbararaan, jonka palvelutaso vastaa ehka noin 2000 asukkaan kylaa Suomessa. Tama on sinaansa suuri juttu meille, koska Rugazin kohdalla ei voi edes puhua palvelutasosta. Saa sielta onneksi sentaan kaljaa ja puheaikaa kannykkaliittymaan.

Saimme kuulla eraan kanadalaisen suusta yleismaailmallisen totuuden, jossa saattaa olla totuuden siemen: Jos viivyt Aasiassa pidemman aikaa, sinusta tulee uskonnollinen. Jos taasen paatat menna Etela-Amerikkaan, sinusta tulee vallankumouksellinen. Afrikassa sinusta tulee juoppo.

V&T

Kukko on ollut viimeaikoina kovin hiljainen. Toivottavasti joku teurasti sen. Muut linnut tosin narisevat edelleen. Lisaksi sammakot ovat alkaneet pitaa melkoista serenadia oisin heti kun heinasirkat ovat lopettaneet omansa.

Lentolippujen kanssa tuli sittenkin ongelmia. Myyja ilmoitti, etta oli myynyt meille liput, joita ei pystykaan toimittamaan. Hajosimme. Suuri kiitos Ellalle, joka upeasti hoiti yhteydenpidon meidan ja myyjan valilla, ja nyt on lentoliput jossain pain maailmaa matkalla tanne, silla lopultakaan myyja ei voinut toimittaa lippuja Ugandaan!  Lentomme lahtee 12.6. Nairobista, ja Suomeen saavumme Lontoon kautta seuraavana iltana, eli perjantaina 13.6.

Jotain hyvaakin on sentaan tapahtunut. Vierailimme Queen Elisabethin kansallispuistossa. Alkupaiva oli sateinen, mutta iltapaivasta aurinko jo paahtoi kunnolla ja boat trip saatiin jarjestettya. Satuimme nakemaan virtahepojen ja puhvelien lisaksi myos kalakotkia, hyeenoja, krokotiileja, kuningaskalastajia, paviaaneja, mangusteja, antilooppeja, pahkasikoja ja elefantteja. Reissu ehdottomasti kannatti. Loysimme myos postikortteja, sinaansa saavutus silla ei siihen mennytkaan kuin 6 viikkoa.

Combonin sairaalassa paasimme seuraamaan kirurgista operaatiota, kun 13 vuotiaan tyton vatsaa tutkittiin turvotuksen takia. Jossain vaiheessa kirurgilla oli jopa tyton kohtu kadessaan. Ongelma ilmeisesti oli munasarjoissa, mikali ymmarsimme mita laakari sanoi, ja nakemamme perusteella, mikali anatomian luennot eivat menneet ihan hukkaan. Synnytys on kuitenkin viela nakematta.

Olemme nyt tavanneet 3 valkoihoista terveyskeskuksen alueella itsemme lisaksi. Kaksi oli kanadalaisia henkiloita, jotka osallistuivat Healthy Child Uganda -projektiin lahinna antamalla koulutusta. Oli mukavaa valilla paasta juttelemaan jonkun kanssa, joka puhuu kunnollista englantia. Koulutus kesti viikon, ja sina aikana naimme miten vapaaehtoisia koulutettiin kouluttamaan kylalaisille erilaisia terveysasioita kuten erilaisten sairauksien hoitoa ja perhesuunnittelua. Parasta antia oli 30 aikuista ihmista leikkimassa kasinukeilla ja laulamassa “calypso, calypso calyyyyyyp-so”. Olisikin jo pikkuhiljaa aika saada keskimaarainen lapsimaara/nainen laskemaan sielta 7-8 tienoilta vahan alemmas, kasinukeilla tai ilman.

Kolmas valkoihoinen olikin sitten yllatys kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pelailimme korttia ilta-auringossa, kun Veli-Matti yhtakkia nosti katseensa ja tuumasi, etta “mita p****tta, joku intiaani pyoralla”. Vieras oli saksalainen Petro Lubben, joka vuonna 1986 lahti Bremenista Pohjois-Saksasta polkupyoramatkalle, ja 37 valtion kautta pyorailtyaan oli loytanyt tiensa Ugandaan ja Rugazi Health Centreen. Han oli ehtinyt kiertamaan lantisen Afrikan kautta Etela-Afrikkaan ja edelleen Madagaskarin kautta Ruandan ja Tansanian kautta Ugandaan. Kilometreja oli takana lahes 80 tuhatta! Tarjosimme matkailijalle vahan iltapalaa ja saimme kuulla melkoisia tarinoita ja nahda valokuvia siita kuinka han sandaaleissaan seikkaili Kilimanjaron huipulla, talutti polkupyoraansa 24 paivaa saharan autiomaassa upottavassa hiekassa, ja kuinka han joka aamu juo lasillisen virtsaansa O_o   Parasta kuitenkin oli, etta myos han hajoilee vilkuttaviin ja huuteleviin lapsiin, joille ei riita vain yksi vastaus, ja lisaksi han inhoaa nigerialaisia elokuvia!! Tama tuotti meille suurta itsetunnon kohotusta, etta emme ole ainoat, joita ko. asiat ottavat suunnattomasti paahan.

Lisaksi paikalliset nayttivat nokkeluutensa luulemalla, etta kaikki valkoiset puhuvat keskenaan samaa aidinkielta.

Poikkesimme tapaamassa traditional healeria, eli paikallista perinteista parantajaa. Han kertoili omasta historiastaan, naytti hoitotilansa, kertoi asiakkaiden yleisimmista vaivoista ja ongelmista, seka oli (kuten muukin “henkilokunta”) pienessa tunussa eli humalassa. Saimme kuitenkin jotain pienta irti, ja maksoimme hanen ajastaan kahdella kilolla sokeria. Traditional Herbalist, eli jonkin sortin laakkeenvalmistaja/parantaja puolestaan esitteli laboratorionsa, jossa hanella oli jopa mikroskooppi ja mahdollisuudet testata ainakin HIV ja malaria. Lisaksi hanella oli rohdosliemet purkissa hyllylla odottamassa kayttoa. Laaketta loytyi mahakipuun, kipuun, malariaan, allergiaan, iho-oireisiin, mahavaivoihin, paansarkyyn yms. Veli-Matti ei tosin luvannut seuraavan malarian tullen turvautua malarialiemeen.

Olemme iltojemme ratoksi rakennelleet kehittelemaamme pelia nimelta Afrikan tahteet (a.k.a. Muzungu Breakdown). Se on sekoitus Afrikan Tahti - ja Monopoli -peleja. Pelin tapahtumat perustuvat tositapahtumiin, joita olemme naiden kahden kuukauden aikana kohdanneet, esim. porrasperainen Toyota Corolla, johon kuskin lisaksi nayttaa mahtuvan 1 aikuinen etupenkille, ja taakse 5 aikuista ja 2 lasta (Veli-Matti oli takana, Tomi edessa, joten voitte arvata kumpaa hymyilytti ja kumpaa ei). Lisaksi liikkeelle lahto maksaa aina sattumanvaraisen summan. Pelin tarkoituksena on loytaa lentoliput Suomeen. Mukaan ovat paasseet myos narisevat linnut ja nigerialaiset elokuvat unohtamatta hapokasta maratonpuheita pitavaa vastuuhenkiloamme. Hanelta nimittain juttua irtoaa parhaimmillaan 3 tuntia putkeen niin etta emme saa juuri puheenvuoroa.

Olemme taytelleet harjoitustyokirjaamme sen minka olemme pystyneet, ja yhtena paivana kun health centressa paatimme taydentaa loput puuttuvat kohdat, tohtori oli lahtenyt jonnekin, tavoittelemamme hoitaja oli kadonnut, eika koko terveyskeskuksesta loytynyt juuri muita kuin potilaita ja pari erittain vajaasti englantia puhuvaa yleishenkiloa. Menimme paivaunille.

Tanaan olemme Mbararassa, huomenna tarkoitus lahtea melkein lounaisimpaan osaan Ugandaa. Oppaanamme on toinen aiemmin mainitsemistamme tytsyista. Ylihuomenna tulee matkamme puolivali, joten maanantaina ollaan jo paremmalla puolella eli “kaantyneessa junassa”.

Ensi perjantaina matkaammekin kohti Kongoa ja paivantasaajaa eli pohjoisen suuntaan.

Mahdollisesti lisaa juttua ensi maanantaina tai tiistaina. Tai sitten joskus toukokuussa. Tai joskus. Ehka.

T&V

Paasiainen takana

Loppuviikosta olimme immunisaatioklinikalla kirjaamassa lasten tietoja rekisteriin. Paikalla oli vain reilut 15 lasta aiteineen, silla paasiaisen aikaan meno taallakin hiljenee. Aidit saivat neuvontaa miksi rokottaminen on tarkeaa, ja lapset saivat poliorokotuksen tippoina suuhunsa, seka DPT-HiB-jotain -rokotteen reiteensa. Rokotettiinpa siella vastasyntynytkin! Tosin me emme ole viela paasseet seuraamaan synnytysta (vaarinymmarryksen johdosta meni ensimmainen tilaisuus ohi), ehka tassa lahiaikoina sitten…syntyyhan taalla keskimaarin 5 lasta paivassa. Joillain aideilla on muuten 10. lapsi tuloillaan.

Olimme seuraamassa katolista paasiaissunnuntain messua lahikirkossa. Paikalla oli satoja ihmisia (yli 300 ainakin) ja kirkko oli tupaten taynna - osa joutui istumaan lattialla ja osa tungeksi oviaukkojen luona. Messu oli hyvin eloisa verrattuna keskiverto jumalanpalvelukseen Suomessa. Ohjelmassa oli paljon laulua ja musiikkia, alttarin luona oli jopa muutama nuori esitanssimassa. Sinansa mielenkiintoinen yksityiskohta oli jouluvalot alttarin luona tunnelmaa luomassa vilkkuvine ledeineen…

Sunnuntai iltapaivalla kavimme keittajiemme sukulaisten luona kylassa, ja juttelimme niita naita siella. Tiilesta ja savesta tehty rakennus sijaitsi keskella banaanimetsaa, eika taloon luonnollisestikaan tullut sahkoa tai vetta. Huoneen seinilla oli sanomalehtien artikkeleita ns. tapetteina. Jossain vaiheessa talon etupihalle eksyi muutama kalkkuna, josta saimme otettua pari hyvaa lahikuvaakin - on ne kylla rumia elukoita Sukulaisten luota lahdettyamme kavimme laheisella lammella, joka toimii vedenottopaikkana alueen talouksiin (myos meidan health centeriin). Aiemmin mainitun rekkaonnettomuuden takia juoksevaa vetta ei nay, ellei sitten itse kannujen kanssa holkkaa. Lammen pinnalla nakyikin edelleen oljylaikkia. Laheisessa puussa nakyi kuitenkin kuningaskalastaja (lintu), joten ei mennyt sekaan reissu hukkaan.

Lauantaina paatimme lahtea laheiselle vuorelle patikoimaan omatoimisesti. Otimme mopotaksin alle (mopon kyydissa kuski + me kaksi) ja hurautimme reilun 15min paahan patikointireitin alkuun. Kavelimme jonkin matkaa reittia pitkin kohti huippua, mutta jossain vaiheessa polku paattikin kadota totaalisesti! Olimme siis kahdestaan keskella eukalyptysmetsaa, mutta mita pienista! Kompassista vahan suuntaa ja suunta kohti huippua pusikoiden ja valilla hyvinkin tihean aluskasvillisuuden lapi. Aikanaan saavuimme enemman tai vahemman hikisena huipulle, ja naimme paljon viidakkoa (…aakkosten puute on valilla hyvinkin hauskaa). Otimme tietysti kuvia ja jopa hieman videokuvaa. Sitten patikoimme alas ‘valtatielle’ ja kavelimme reippaat 5 km ennen kuin saimme hommattua itsellemme kyydin takaisin Rugaziin.

Tiistaina vierailimme jalleen Combonin sairaalassa. Talla kertaa olimme sairaalan pomon (laakarin) mukana osastokierroksella. Laakari paatti silloin talloin testata tietamystamme kyselemalla mika laake olisi paras kunkin potilaan kohdalla. Tuli oppikirjoja ikava, pari kertaa saimme vastattua jotain mika oli edes lahella tohtorimme mielipidetta. Paasimme myos nakemaan miten raskaana olevien naisten vatsaa kuunnellaan ja tunnustellaan, ja saimme jopa itsekin testata molempia. Kuulimme hengitysaania ja tunsimme vauvan paan O_o. Mukanamme oli pari hoitajaopiskelijaa Makereren eli Kampalan yliopistosta. Heillakin tuntui olevan valilla hieman sormi suussa laakarin kysellessa heidan tietojaan. Taidamme Mbararaan paastyamme hommata muistitikulle ainakin antibiootteja kasittelevan osuuden Farmakologian kirjasta.

Keskiviikkona katsoimme elokuvan. Sen nimi oli Village Boys. Se oli nigerialainen. Se oli huonoin ikina. Ikina. Piti olla viela lisaksi digitally remasteroitu ja ybermahtavat aanet. Taalla se ilmeisesti tarkoittaa jotain muuta kuin mihin Suomessa ollaan totuttu. Saimme ko. elokuvan muistitikulle, naette sitten kesalla, etta millaisia elokuvia Nigeria tuottaa. Onneksi Suomi sai valita ensin, ja meilla on suomalaiset, eurooppalaiset ja amerikkalaiset elokuvat. Pahinta on, etta paikalliset taalla pitavat suuresti nigerialaisista elokuvista. Aivan kuten matookesta. Aloitimme tiistaina katsomaan yhta toista nigerialaista elokuvaa, Power of Promise. Sita emme ehtineet tosin katsoa kuin hetken. Ajattelimme silloin, etta eivat ne kaikki voi yhta huonoja olla. Toisin kavi. Onneksi Mbararasta kuulemma voisi saada ihan kunnon elokuviakin!!

Torstaina teimme outreachin kylaan, jossa lahikylien terveydesta vastaavat henkilot kokoontuivat kuukausittaiseen tapaamiseensa. Matkaa kylaan kertyi reilut parikymmenta kilometria, ja matka taittui mukavasti Toyota Land Cruiserin takapenkilla. Hetken aikaa. Taivaalta oli tullut vetta viimeiset 24 tuntia ja mudasta ja savesta tehdyt tiet olivat sen mukaista vellia. Jouduimme pysahtymaan puoleksi tunniksi metsan keskelle, silla vastaan tuleva auto (mitsubishin iso lava-auto) oli luisunut osittain tielta banaanipuiden joukkoon. Aikansa kuokittuaan saivat autonsa tielle ja peruutettua edestamme pois. Jatkoimme matkaa makisessa maastossa, jossa nelivetomaasturikin oli kovilla. Valilla joki virtasi tien yli, toisinaan jouduimme tyontamaan land cruiseria ylospain, silla se ei itse kyennyt saven keskella ylos kapuamaan. Sen maen paalle paastyamme olimme lievasti kuraisia. Perille paastyamme saimme huomata, etta kaikki henkilot eivat olleet kyenneet paikalle, joten kokous ei ollut aivan taysivaltainen. Naimme pari Ugandan kansallislintuakin, eli vapaasti suomennettuna kauluskurkia (Crested crane). Kokouksen jalkeen lahdimme samaa reittia takaisin. Talla kertaa ei tarvinnut sentaan tyontaa autoa, vaikka suuri osa matkasta mentiinkin auton oikea kylki edella. Mukana oli myos pari neitokaista Mbararan yliopistolta, jotka tekivat omaa tutkimustaan eraasta isosta terveysprojektista johon liittyivat juuri nama terveysvastaavat yms. Laitettuamme Ekkosangenin nokiasta soimaan (no, toiset teista tietavat biisin, toiset eivat) saimme kaannettya puheen matkapuhelimiin, ja lahetettyamme pari biisia toisen neitosen puhelimeen saimme puhuttua itsellemme puhelinnumerot ja kaikki. Saimme ainakin oppaat Kampalan (paakaupungin) reissullemme.

Tanaan kirjoittelemme Mbararasta. Tulimme tanne shoppailemaan (= suklaata, kekseja, kirjoja jos mahdollista, elokuvia, lentoliput!!!!) ja Veli-Matti myos lahettamaan parit kirjeet. Kortteja sitten joskus jos niita jostain loytyy.

Sanastoa:
Kannykkaverkko = toimii suurimman osan ajasta. Valilla menee jopa vuorokausi kun verkko on poissa, joskin Veli-Matin puhelin tuntuu koko ajan loytavan toimivan verkon. Kaikki tekstiviestit eivat kuitenkaan tule ajallaan perille, ja viive saattaa olla puoli paivaa tai jopa enemman. Alkaa siis hermostuko jos heti ei ala kuulumaan vastausta.
Auto = Toyota. 95 prosenttisesti. Tai sitten mitsubishi. loppu prosentti onkin sitten sekalaista tavaraa. Ehka mielenkiintoisin tahan asti ollut Toyota Corsa.
Highway = asvaltoitu, kaksi kaistaa, kuoppaisa, taynna ajohidasteita (joihin maasturin pohja ottaa kiinni), saattaa sisaltaa vapaana liikkuvia lehmia ym. kissaa suurempaa. Ei kuitenkaan leijonia tai kirahveja
Matooke = jaatavan makuista banaanimattoa joka ei lopu koskaan. Paikallisten jokapaivaista ruokaa. Voidaan kayttaa myos vesikanisterien korkkina. Voidaan kayttaa oikeastaan mihin vain. Mielikuvitus tuntuu olevan rajana.
X sold here = tuskin myyvat (virallinen puhelinoperaattorikaan ei myynyt puheaikakortteja, ja vasta neljas kauppa myi niita).
Post office = 100 postiluukkua seinassa, ja toimistossa et voi lahettaa kirjeita. Pitaa kuulemma menna muualle niita lahettamaa… Terveisia vaan kaikille jotka yrittavat tanne jotain lahettaa tai odottavat etta me taalta jotain sinne lahettaisimme… (niin, ja tuliaisilta on muutenkin turha odottaa suuria, silla tuntuu jotenkin hassulta tuoda joko vasara tai terttu banaaneja. Muuta ainakaan tasta kylasta ei tunnu saavan)
BBC Book Shop = Paikallinen kirjakauppa, joka ei myy kirjoja. Tai no, oli siella pari koulukirjaa 80-luvulta. Lahin kirjakauppa, joka myy tavallisia romaaneja ym. loytyy kuulemma 300km paasta paakaupungista.
Ylinopeussakko = 200 km tunnissa karjapolulla. Tahan mennessa nahdyt liikenne merkit ovat 1) enintaan 50 km/h ja 2) rajoitus paattyy. Huhujen perusteella suurin sallittu nopeus on 130 km/h (koskee myos linja-autoja).
Autojen valot = vilkautetaan silloin, kun halutaan vastaantulijan huomio, muuten ei pideta paalla. Pimealla hurjimmat kayttavat jopa pitkia valoja, mutta vastaantulijan sattuessa valot rapsaistaan pois.
Vilkku = ajoneuvon toiseksi kulunein osa. Pidetaan paalla, jos huvittaa, tai ei pideta, tai pidetaan joskus, tai silloin kun ei kaannyta, tai kun kaannyttaan. Joskus pidetaan vaikka 10km putkeen jos silta tuntuu.
Renkaat = ovat varmasti umpikumia, silla olemme nahneet vain kahden autoilijan vaihtavan rengasta, ja molemmilla kerroilla renkaasta on lahtenyt kammenta isompi kappale pois. Suomalaisilla renkailla vastaavissa olosuhteissa ja vastaavilla nopeuksilla paasisi varmaan enintaan kymmenia kilometreja.
Aanitorvi = varmaan kulunein osa koko ajoneuvossa. Kaytetaan kun tullaan 130km/h tai kovempaa asuinalueelle, tai ollaan vastaantulevien kaistalla, tai muuten vain halutaan huomiota tai viestia edessa olevalle ajoneuvolle/polkupyoralle/kavelijalle/vuohelle etta nyt penkalle siita.
Muzungu = tarkoittaa paikallisella kielella valkoihoista. Kuulemme taman sanan kymmenia kertoja paivittain; yleensa seurauksena ilmestyy vahintaan 5-10 pienta lasta jotka huutavat Muzungu, vilkuttavat, kysyvat kuinka voimme ja kertovat kuinka he voivat vaikka emme kysyisikaan ja arsyttavimmat viela haluavat rahansa takaisin (”give me my money”). Jos lapsia on 10, niin jokainen haluaa etta hanta tervehditaan henkilokohtaisesti - kollektiivinen terveydys ei siis riita. Jotkut tulevat viela koskettelemaan ja tanssivat ymparillamme. Hajoamme henkisesti. Mihinkaan, ei yhtaan mihinkaan, voi menna ilman etta em. tapahtuu. Yolla kun luulisi olevan hiljaista niin eikos se ole lintujen vuoro meteloida (Veli-Matti on varma, etta joku lintu laulaa “kuo-pio, kuo-pio”), kiitos taas paikallisen ikkuna-arkkitehdin: jatti ylimmat ikkunalasit pois ja korvasi ne hyttysverkolla josta liskokin on jo tullut sisalle. Paaskyset paattivat rakentaa pesansa ikkunan taakse. Paaskysella ei paivaakaan.. Ainakin ajattelimme tunkea matooken pesaan, josko narina loppuisi. Ja hapokas kukko aloittaa joskus -ei aina- serenadin pari tuntia ennen kuin on edes valoisaa, eli ennen viitta. Kysyttiin suurin piirtein paljonko kukko maksaa torilla (10 000 shillinkia eli n. 4 euroa) - voi olla etta eras kukko kohtaa viela kohtalonsa ennen kuin taalta poistutaan…
Internet = “joihinkin tietokoneisiin ladattu automaattisesti (?) ja vaatii aktivoinnin (??)” Nopeudet aktivoiduilla jotain 28 kbit modeemin luokkaa. Maksimissaan. Hinnat nettikahviloissa vaihtelevat suuresti, toimivuus yhta huono kaikkialla.
Jalkapallo = Monelle elama ja henki. Paikalliset ottelut voivat johtaa tappeluihin. Kannattavat Manchester Unitedia. Paikalliset pallot kaaritty matookepuun kuoren kuiduista.
Lammin suihku = ??? Suomalainen versio: kaada puolitoista litraa kuumaa teevetta saaviin ja lisaa sopiva maara kylmaa vetta. Toimi nopeasti ennen veden jaahtymista. Ilman pesukinnasta tai pesusienta tulisi kyynel silmaan.

Tahanastinen ruoka on ollut hyvaa, ja emme ole saaneet mahatautia (malaria on asia erikseen). Yhteyshenkilomme onkin hyvin tarkka siita, mista ruokien raaka-aineet ostetaan. Monia elintarvikkeita ei osteta paikalliselta torilta, koska niiden puhtautta ja laatua ei pystyta varmistamaan. Yritamme saada kuitenkin ruokalistalle enemman hedelmia, mm. mangoja. Eksoottisimpia ruokia tahan mennessa ovat olleet matooke (kts. ylempaa), jack fruit (?), sweet potato ja paikallinen pinaatti. Joka aterialla on riisia, perunoita ja makaronia. Lahes joka aterialla on ananasta, lihaa (kanaa/vuohta/possua/nautaa), kaalia ja papuja. Juomana on yleensa passionmehua (niin hapanta, etta edes paikallinen sokeri ei liukene siihen) tai limonadia. Joskus on kalaa, vesimelonia tai matookea. Aamiaiseksi on yleensa kahvia/teeta/maitojauhetta/kaakaota, banaania (sita syotavaa lajia), munakasta ja leipaa (erilaisilla levitteilla). Sen verta usein (5 krt/pv) syodaan, etta luultavasti kilot pikemminkin kertyvat kuin putoavat…

Tassa talla eraa, seuraavat uutiset luultavasti Kongon reissun jalkeen, se kun jai paasiaispyhien takia toteuttamatta. Muuten elama jatkuileepi samaan verkkaiseen tahtiin. Nairobin lentokentalla nakemamme kyltti: No Hurry In Africa  (eli ei kiiretta afrikassa) kuvastaa kylla aivan taysin paikallista elamantyylia.

-Veli-Matti & Tomi

Kirjoittelemme talla eraa Combonin katolisesta lahetyssairaalasta, jossa vierailemme kerran viikossa nahdaksemme hieman isompia kuvioita kuin Rugazin terveyskeskuksessa. Matkaa tanne on sellainen puolisen tuntia, aiemmin mainitsemallamme kimppataksilla/minibussilla.

Mbararan paluumatkakin otti aikansa, silla kuljettaja paatti kesken matkan pysahtya huoltoasemalle, kunnes tyonantaja lupaisi maksaa hanelle palkan. Siella sita sitten odoteltiin ja pimeakin alkoi tulla. Virallisen syyn pysahdykselle saimme kuulla vasta myohemmin. Aluksi meille kerrottiin jostain moottoriviasta tms. Vahan jannitti pitaako viettaa yo bussissa.

Kuvia emme pysty laittamaan esille ennen suomeen paluuta, silla emme ottaneet mukaan kaapelia jolla yhdistaa tietokone ja kamera. Toisekseen nettiyhteydet taalla ovat niin hitaita, etta yhden kuvan lahettaminen/avaaminen voi vieda useita minuutteja. Ennatys yhden nettisivun avautumiselle on tainnut olla kymmenisen minuuttia, paa-asiassa sivut aukeavat parissa minuutissa. Hankimme paikallisen matkapuhelinliittymankin, jossa valkoiselta miehelta huijattiin pari tonnia, onneksi luku on paikallista valuuttaa, oikeasti alle euro. Huomautimme virheesta, ja saimme siltikin vaarin rahaa takaisin. Mokoma myyja ei osannut/ei halunnut osata englantia riittavasti.

Ensi viikonloppuna saatamme piipahtaa Kongon puolella katsastamassa paikkoja. Sinne on kai noin tunnin-parin matka. Lahimman kuukauden sisalla saatamme myos eksya Queen Elisabethin kansallispuistoon, jonne on hienot nakymat jo meidankin kylastamme. Olemme saaneet paaosin liskot haadettya talomme sisapuolelta, joskin seinilla niita nakyy edelleen. Olemme yrittaneet kehitella puhallusputkea tai muuta tehokasta tapaa haataa paaskyset, jotka ovat rakentaneet pesan (joka tippui ja nyt rakentavat uutta) ikkunamme taakse, ja meluavat harvinaisen arsyttavalla aanella. Asiaa ei yhtaan helpota paikallisen arkkitehdin taannoiset suunnitelmat jattaa ikkunan ylin neljannes ilman lasia ja peittaa se pelkalla hyttysverkolla. Tulee muuten kylma yolla ja ilman suhteellinen kosteus taitaa lahennella sataa prosenttia O_o.

Tahan saakka olemme kierrelleet tohtorien mukana osastoilla ja olleet mukana tohtorin vastaanotolla. Terveyskeskuksen apteekissa/laakkeidenjakotilassa olemme avustelleet hoitajia ja raskausklinikalla kirjailleet naisten tietoja ylos. Viime paivina olemme tutustuneet erilaisiin virallisiin julkaisuihin Ugandan terveyspolitiikasta seka HIV ja malarian hoidosta. Saatammepa paasta lahipaivina nakemaan jopa synnytyksen! (niin meille ainakin lupailtiin)

 Aurinkoisesta Ugandasta terveina ja reippaina

Tomi ja Veli-Matti

Itse Health Care Centerista on vaikea viela sanoa mitaan. Noin reilut 20 henkea siella on kuitenkin toissa. Me jaamme saman asunnon. Vessa ja suihku loytyy, mutta vetta ei toistaiseksi tule johtuen kaatuneesta bensarekasta. Ehka parin viikon kuluttua saamme taas vetta… Vessasta loytyi sisilisko heti kattelyssa. Sahkoa sentaan on…

Tanaan olemme yrittaneet hoitaa raha-asioita kuntoon, ja aika pahoja yllatyskuluja on tullut. Meni matkabudjetti taysin uusiksi, mutta eikohan tassa selvita.

Lisaa juttua joskus hamassa tulevaisuudessa!

Hki, lentoasema: odotamme nayttotaululta, milloin Koopenhaminan koneen lahtoselvitys alkaa. Puoli tuntia ennen lahtoa tauluun ilmeestyy teksti: lahdossa (!?) Menemme lahtoselvitykseen, jossa nuori neito ensimmaisena tuumaa lippumme nahtyaan: mahdattekohan enaa ehtia.. Pienta henkista hajoamista, paasimme kuitenkin viela hyvissa ajoin bussille, joka vei meidat lentokoneelle. Linja-auto vei meidat lopulta lentokoneen luo, jota emme olleet tulleet ajatelleeksi. 50-paikkainen Fokker tms kuljetti meidat kovassa tuulessa vaappuen kopikseen.

Lentoasema, Kopis: lentoasema melkein autio. Menemme ajoissa lahtoselvitykseen, kone hieman myohassa. Lento Lontooseen kunnon koneella.

Lontoossa terminaalista toiseen linja-autolla, oli vahan eri luokkaa kuin hki-vantaan lentokentta. 7 tunnin odottelu.”Viimeinen kuulutus lahtoselvitykseen Nairobin lennolle” Olimme taas, etta missahan ne ensimmaiset olivat. Ne tulivat sitten korjauksena taman kuulutuksen jalkeen. Lahtoselvityksessa nainen sanoo, etta talla lipulla ette paase, teidan pitaa menna selvitykseen toiselle luukulle, josta saamme kopiot lipuistamme. Tama seuraava selvityspiste sanoo: “ette paase Ugandaan, ellei teilla ole paluulippua!” Helsinkia suurempaa hajoilua, jaammeko Lontoon lentoasemalle?? Onneksi virkailija ymmarsi meita, ja soitti puhelun, saamme “epavirallisesti” jatkaa, “niin kauan kuin joku nainen jolle soitettiin on tyytyvainen”.Olemme taas koneessa. Kenya Airways yllatti positiivisesti, ehdottomasti parhaat koneet. Tosin tama Nairobin kone oli hieman ahdas, joten yolento silla oli hieman kiusallinen, kun penkkiakaan ei saanut kallistettua ja piti kuitenkin yrittaa nukkua.

Lentoasema, Nairobi: Alamme kuulua valkoiseen vahemmistoon, lentoasema oli melko pieni mutta melko lansimainen, jopa kossua ja finlandiavodkaa olisi ollut tarjolla. Mukava ilmasto, hieman kostea ja sopivan lammin. Parin tunnin odottelu, ja lahtoselvitys Entebben koneelle. Ei ongelmia, lentokone puolisen tuntia myohassa. Jalleen hieno kone, nyt myos tilava.

Lentoasema, Entebbe: Saamme viisumit, vaihdamme rahaa, ja soitamme yhteyshenkilollemme Mbararaan. Han ehdottaa, etta jaamme yoksi Kampalaan, ja aamulla matkaamme bussilla Mbararaan, jonne n. 300 km. Taksikuski ehdotti, etta han ajaa suoraan Mbararaan, jolloin saastamme hotellilaskun Kampalassa seka taksimatkan hinnan Kampalaan. Paasimme hinnasta sopimukseen, ja hurautimme taksilla Mbararaan. Liikenne, ja varsinkin meidan taksikuskimme oli sita sorttia, etta jos suomessa ajaisi samoin niin saisi varmasti 5 vuoden vankeustuomion. Toyota paasteli valilla 130 lasissa pitkin Ugandan huonokuntoisia teita, aina niin lujaa kuin se kottero nyt ylipaansa kulki. Joku bussi meni meista ohi..Mbararassa lopulta varasimme hotellihuoneen ja sinne yoksi. Hapokas parisanky, ja vain yksi hyttysverkko.

Seuraavana aamuna Mbararan yliopistolle, tapasimme yhteyshenkilomme. Odotamme, etta han saa asiat jarjestettya, jonka jalkeen lahdemme kohti Rugazia.

Melkoista pyoritysta ollut tahan asti, ei ole ehtinyt juuri tottua mihinkaan. Kulttuuri- ja elintasoero Suomeen verrattuna on aivan valtava paallisin puolin tarkasteltuna, mutta kun tarkemmin alkaa tutkimaan, huomaa etta taalla on kannykkaliittyma todella monella, televisiot, nettiyhteydet ja kaikki. Yhtaan villielainta ei ole nakynyt, ellei pelikaaneja lasketa. Isosarvisia lehmia ja vuohia oli tienvieret taynna.

Palaamme joskus taas asiaan.

Tämä tällä erää, palailemme päiväkirjan pariin kun ennätämme.