Nyt on loppuraportit kirjoitettu, viela puuttuu vastuuhenkilon tarkistus ja mahdolliset korjaukset. Nekin suunnitelmien mukaan viela tanaan, tosin taalla kun ei voi aina olla varma siita etta asiat sujuu niinkuin voisi hyvalla omatunnolla toivoa.
Loppuraporttia tulikin sitten kirjoiteltua ihan ajan kanssa. Ensimmainen versio katosi silloin muistitikun hajoamisen yhteydessa. Jalkimmaista kirjoitettaessa ongelmaksi muodostui yliopiston kirjaston epamaarainen aukiolo tai paremminkin sen kiinniolo. Joka tapauksessa vaikeuksien kautta ollaan taas askel lahempana farmaseutiksi valmistumista.
Aamuja on jaljella 24. Niihin ehtii viela sisaltya kaksi kansallispuistoa ja 3 eri valtiota Ugandan lisaksi.
Saimme asuntoomme uuden asukin, amerikkalaisen infektioihin erikoistuneen laakarin. Han on tekemassa jotain tutkimusta pitkin Ugandaa. Mukavalta tyypilta vaikutti.
Hieman hymyilytti kun kuulimme, etta hollantilaistytot ovat taalla viela heinakuun 23. paivaan
Palailemme asiaan mikali kirjasto on auki edes nykyiseen malliin.
T&V
Artikkelit (RSS)
Toukokuu 21st, 2008 klo 19.26 e
Joo, koettakaahan pärjäillä vielä hetken aikaa siellä. Täällä nousee lämmöt taas viikonloppuna jo 17°C tai mahdollisesti korkeammallekin.
Tai jotain muuta yhtä älykästä.
Muistakaa sitten kuvata jonkun ulkomaalaisen sanomana joku ylistys tai alistus jostain suomalaisesta paikkakunnasta.
http://www.youtube.com/watch?v=PmVBcmSOBc0&NR=1
Suomi pääsi viisujen semifinaaliinkin kuin ihmeen kaupalla, sillä Missä miehet ratsastaa fiaskolla
Eipä nyt tule muuta ihmeempään mieleen. Ei mitään valittamista. On tämä hieno maa!