Matkakuulumisia

Paljon on taas tapahtunut sen jalkeen kun kirjoitimme viimeksi.

Olimme Kampalassa, Ugandan paakaupungissa. Siella alkoi jo sentaan olla viitteita lansimaisesta kulttuurista. Oli suuria supermarketteja, hienoja hotelleja ja ravintoloita, paljon valkoisia jne. Tosin, kaupungin kadut olivat ihan yhta huonossa kunnossa kuin muuallakin maassa. Tasta kertonee mm. se, etta autostamme puhkesi rengas ajaessamme tiella olleeseen kuoppaan hieman kaupungin ulkopuolella, ja etta vahan valia toyota corollan pohja otti kosketusta tienpintaan.

Itse kaupunki on tosi sekava. Karttaa ei taida olla saatavilla koska alue elaa jatkuvasti. Liikkuessamme kaupungissa voisi sanoa etta ei juuri ollut tietoa mihin pain liikuttiin, valilla mentiin vaaralla kaistalla liikenteenjakajan toisella puolella, valilla pain punaisia, kovaa ja sinne sun tanne. Joka puolella oli ihmisia, niita vain riitti ja riitti. Kavimme paikallisella “torilla” joka oli paikallisten suosima ostospaikka. Tuotteet olivat suhteellisen edullisia, joskin taas nakyi valkoisen miehen hinnat olevan eri hinnat kuin paikallisten. Sokkeloiset kaytavat kojujen valissa kiemurtelivat varmasti usean kilometrin matkalta, ja sinne oli todella helppo eksya. Paa-asiassa myivat vaatteita, hedelmia ja matkapuhelintarvikkeita. Kylla kalpenisi Mustamaen torikin Tallinnassa parhaina aikoinaan.
Matka Mbararasta Kampalaan on n. 280 kilometria. Bussilla se taittui noin kolmessa tunnissa (seka reilu puoli tuntia Kampalan ruuhkissa), joten paikalliset bussit kulkevat olosuhteisiin nahden todella lujaa. Monen vaarallisen ohituksen ym. jalkeen saavuttiin Kampalaan vahan neljan jalkeen iltapaivalla. Paikallinen Bus Park oli aivan ummessa valkoisia toyota hiace -pakettiautoja. Arviolta useampi sata autoa kuskeineen oli hanakkaasti yrittamassa saada matkustajia kyytiinsa. Meita oli vastassa aiemmin mainitsemamme neitokainen ja hanen serkkunsa. Siirryimme hotellille, joka oli olosuhteisiin nahden kohtalainen. 10 euroa/vrk sisalsi huoneen, jossa oli 2 sankya, 1 moskiittoverkko, wc/kylppari (jossa juoksevaa vetta oli vain parina paivana ja silloinkin vain ehka tunnin ajan), seka aamupala (termari teeta ja pari leivan siivua)’ Sahkot toimivat melkein koko ajan. Ikkunan alapuolella oli erittain vilkasliikeinteinen katu, ja sen huomasi varsinkin yolla kun yritti nukkua. Raskaat rekat ja linja-autot, aanitorvia toitottavat kuljettajat seka kiimassaan mouruavat kissat arsyttivat tuon tuosta. Matkan aikana myos joikaavat muslimit ovat arsyttaneet silloin talloin. Ei varmaan huudella muille vaan rukoillaan ihan hissuksiin omassa rauhassa.
Vierailimme Kampalassa Mulongon sairaalassa, se alkoi jo olemaan sellainen kuin meilla pain sanotaan sairaalaksi. Useita osastoja, useita rakennuksia, ja muutenkin moderni sisustus. Sisaan paasimme vierailuajan jalkeen maksamalla portinvartijalle pienen “motivaatiolisan”. Naissa olosuhteissa voisi suomalainenkin farmasianopiskelija paasta oikein kunnolla tositoimiin.

Jinja on kaupunki, jossa on Niilin alkulahde. Vierailimme Victoriajarven ja Niilin yhtymakohdassa, ja Tomi ui pienen lenkin Niilin alkulahteessa. Eipa nakynyt onneksi Niilinkrokotiileja Matkalla Jinjasta takaisin Kampalaan oli rekka kaatunut kyljelleen poikittain tielle, ja tie oli poikki noin puolitoista tuntia, kunnes rekka saatiin hinattua sen verran sivulle, etta liikenne kulki edes osittain. Ko. tienpatka on jostain syysta niin vaarallinen, etta lahes joka paiva sattuu onnettomuuksia. Johtunee siita, etta tie on liian suora, ja nopeudet nousevat liian suuriksi.

Uusia makuelamyksiakin koettiin. Nyt ollaan sitten syoty siankorvia, kanan sisalmyksia, kokonainen iso kala (paata, pyrstoa ja ruotoa lukuunottamatta), seka heinasirkkoja. Naista oikeastaan ainut herkullinen ruokalaji oli kala. Matti sai koko matkan ajan himoitsemaansa jaateloa isosta kauppakeskuksesta. Lisaksi loysimme pullon Finlandiaa, tosin emme maustamatonta vaan karpaloa ja mangoa. Valitsimme karpalon, ja kun istuskelimme Victoriajarven rannalla auringon paistaessa ja hyvassa seurassa ystaviemme kanssa, oli melkein sanoinkuvaamattoman nostalgista juoda Finlandiaa ja kuunnella samalla Tomin kannykasta Finlandiahymnia. Ehdottomasti parhaita hetkia talla matkalla. Saivat ystavammekin maistaa suomalaista tuotetta, joka tosin olisi ollut parempaa kylmana kuin noin 24 asteisena.

Vierailimme Makereren yliopiston alueella. Se on Ugandan vanhin yliopisto, ja opiskelijoita oli paljon. Sielta olisi voinut loytya jopa farmasisteja.
Hieman ennen lahtoamme Kampalasta vierailimme eraalla hienostohotellilla ja sen pihaymparistossa. Uima-altaiden reunoilla oli vain muutamia ihmisia, joista yksi oli keltaisessa hamosessaan aurinkoa ottava Ugandan taman hetken ykkosartisti Juliana Kanyomozi. Me emme tietenkaan tunteneet hanta ulkonaolta, mutta tiesimme hanen yhden biisinsa jo siina vaiheessa, koska se soi joka paiva moneen kertaan radiossa.

Tanaan saimme kuulla, etta olisi mahdollista saada asunto yliopistolta jo tanaan, alustavasti sen oli tarkoitus vapautua huomenna. Menimme juttelemaan asuntovastaavan kanssa, ja nyt on sitten kamppa yliopiston vieresta. Jaamme saman talon 2 hollantilaisen tyton kanssa. Huonomminkin olisi voinut kayda Nyt on asuntoasia ratkaistu loppuajaksi. Asunto on sinaansa aika mukava, erilliset sangyt, kylppari, wc, keittio (jossa jaakaappi, leivanpaahdin, hella..) Tytoilla naytti olevan lapparit mukana, joten saattaa olla muutama leffailta tiedossa

Olemme miettineet miksi taalla ei juuri mikaan tunnu kunnolla toimivan, ja miksi kaikki on niin tehotonta. Paatelmamme on, etta ihmiset vain istuvat. Menet mihin vain, niin aina on ihmisia jotka vain istuvat tekematta mitaan. Tarjoilijat ravintoloissa, erilaiset myyjat toreilla ja liikkeissa, tavan ihmiset kaduilla ja puistoissa. Tyontekijoita on paljon, mutta tyota ei riita. Suomessa yksi tyontekija riittaisi tekemaan taalla monen hengen tyot. Sanonta yksi suomalainen vastaa 10 ugandalaista ei liene liiaksi liioiteltu.

Taman paivan TJ-luku on 30, josta 18 vietamme Ugandassa. Lisaksi tanaan on Veli-Matin syntymapaiva.

Kommentteja on kiva lukea, niita saa laittaa lisaa