Matkakuulumisia

Maaseutu jai taakse. Rugaziin jai myos Muzungu Breakdown -peli Eilen muutimme tanne Mbararan kaupunkiin, jonka asukasluku lienee noin 200 tuhatta. Palveluvalikoimaltaan paikka vastaa ehka n. 2000 asukkaan suomalaista kuntaa, korkeintaan. Pienia liikkeita on paljon, mutta ne ovat kaikki samanlaisia. No, suurta vaihtelua meille kun paasimme pois savimajojen keskelta. Ja taalla paasee kayttamaan internetia, ei tarvitse enaa lahtea sadan kilometrin paahan ja kayttaa koko paivaa sen takia.

Taalla vietamme harjoittelumme viimeisen kuukauden, lahinna tutustuen yliopistolliseen sairaalaan ja apteekkeihin seka klinikoihin. Kesakuun alussa matkaamme Ruandan ja Tansanian lapi Keniaan (Burundi taitaa jaada kaymatta siella vellovien vakivaltaisuuksien ja huonojen liikenneyhteyksien takia), ja sielta sitten lennammekin koto-Suomeen nauttimaan kesasta ja juhannuksesta. Sita ollaan muuten jo odotettu! Ylihuomenna kolmannes matkasta jaljella. Olemme jutelleet paikallisten kanssa em. matkan toteutuksesta, ja olemme saaneet hieman viitteita milla kannattaa matkustaa ja minka verran on mahdollista matkata yhden paivan aikana.

Ja sitten paras uutinen taman matkan ajalta: Lentoliput tulivat!!!!!!!!KIITOS ELLA!! Melkein onnen kyyneleet valuivat kun kaiken sen taistelun ja saatamisen jalkeen pitelimme lentolippuja (tulevaisuuttamme) kasissamme. 3 viikkoa ja 2 paivaa kului lippujen lahettamisesta ennen kuin saimme tiedon etta ne vihdoin ovat saapuneet. Alkoi vahan jannittamaan. Lopultakaan postilaitos ei ilmoittanut yliopistolle tai ilmeisesti kenellekaan, etta liput ovat tulleet. Vika saattoi myos olla yliopiston paassa, jossa postikeskus oli kylla niin kaaoksellinen etta ilmoitus saapuneesta paketista saattaa hyvinkin olla hukkunut siella. Kavimme itse omatoimisesti kyselemassa postitoimistosta, ja kas kummaa, siellahan se paketti kimalteli iltapaivan auringossa.
Suunnittelemamme Kongon matka sai pienen kolhun kuultuamme, etta silta, joka ylittaa Ugandan ja Kongon valisen rajajoen oli romahtanut. Tasta huolimatta jatkoimme rajalle, jossa meita odotti pitkat rekkajonot, ja todellakin romahtanut silta. Muodollisuudet rajalla olivat jotain aivan uskomatonta. Esitimme asiamme muutamalle eri viranomaiselle eri toimistoissa, jotka olivat lahinna aaltopellista vaannettyja rakennuksia olkikattoineen, ja sisalla pienet puiset penkit. Kun saimme tarvittavat paperit, aloimme siirtya rajan toiselle puolelle. Paikalliset olivat kyhanneet valiaikaisen sillan, jota pitkin paasi kavellen ja maasturilla, mutta henkiloautolla ja rekalla ei yli paassyt. Kavelimme Kongon puolelle, jossa eras vartijanainen kulki koko ajan kanssamme pitaen passejamme taskussaan. Kiertelimme rajakaupunkia/kylaa aikamme, ja poikkesimme tutustumassa paikalliseen apteekkiin ja klinikkaan, joka oli olosuhteet huomioon ottaen yllattavan hyva. Heilla oli laboratorio, mikroskooppi ja reagensseja, muutama osasto ja sankyjen paalla jopa moskiittoverkot. Kommunikointi oli pieni ongelma, silla Kongolaiset eivat juuri puhu englantia vaan ranskaa ja swahilia historiansa vuoksi, mutta elekielella ja laakareiden osittaisella englanninkielen taidolla selvisimme lopulta aika kivasti. Poikkesimme samalla matkalla myos eraassa terveyskeskuksessa, jonne Mannerheimin lastensuojeluliitto oli jokunen vuosi sitten rakennuttanut yhden rakennuksen ja tukenut taloudellisesti laakkeiden ja sahkon saantia. Yhteistyo oli kuitenkin loppunut vuonna 2000. Nykyaan terveyskeskuksella ei ole laakkeita kuin viikoksi tai pariksi kerrallaan (tilaukset 3 kk valein) eika sahkosta ole tietoa. Tilanne on oikeastaan sama kaikkien terveyskeskusten kanssa (joissa olemme vierailleet), joiden vaikutusalue on 20 000 ihmista tai vahemman.  Kyseisessa terveyskeskuksessa on kuitenkin paivystys ihan normaalisti, toisin kuin sita lahimpana olevassa keskuksessa: hoitajat ovat siella paikalla vain silloin, kun laakkeita on saatavilla. Toisin sanoen, hyvin harvoin. Taman takia monet ihmiset menevat joko suoraan lahimpaan kaupunkiin saamaan hoitoa tai sellaiseen terveyskeskukseen, jossa on ainakin edes hoitaja tavattavissa. Mikali potilaat joutuvat ostamaan omat laakkeensa, useat (valtaosa?) heista jattaa ne ostamatta ihan siita syysta, ettei heilla ole varaa niihin. Onneksi edes laakkeita on saatavilla lahella sijaitsevassa pienessa drug shopissa, jos niihin on varaa.
Lauantaina menimme ensimmaista kertaa oikein kunnon viidakkoon. Reilun 10 kilometrin paassa Rugazista on laaja viidakko, jonne teimme pienen reissun. Opas mukanamme taivalsimme kolmisen tuntia kuuman kosteassa hetteikossa. Naimme ainakin 5 tai 6 eri apinalajia ja useita niiden edustajia, ikava kylla simpansseja emme nahneet vaikka niiden tuoretta paskaa ja muita jalkia olikin siella taalla, ja silloin talloin kuului niiden aanta. Ikava kylla apinat olivat niin vikkelia ja korkealla puissa, etta emme saaneet oikeastaan yhtaan kunnon kuvaa, varsinkin kun kirkas taivas taustalla hairitsi kuvan ottoa jolloin kaikki muu nakyi lahinna mustana. Nyt on sitten se ebolaa kantanut apinalajikin nahty kymmenen metrin paasta.

Maanantaina Rugazin lahettyvilla oli Healthy Child Day, jossa perheille jaettiin yksi hyttysverkko/perhe, ja kannustettiin ihmisia hankkimaan lopuillekin verkot. Ongelma vain on, etta verkko maksaa n. 5000-10 000 USH (2-4 euroa) kappaleelta, ja kylalaisten miesten paivapalkka on jotain 1500-3000 USH tienoilla. SIlla pitaa sitten ruokkia kaikki 6-10 lasta. Aidit luonnollisesti eivat kay toissa vaan huolehtivat lapsista.

Tomia puri viime yona hyttynen. Nyt vain toivotaan parasta, etta se ei kantanut malariaa (Veli-Matti hyrailee kohtalon sinfoniaa). Tai ainakin etta estolaakitys on riittavan tehokas. Malaria olisi tympea varsinkin nyt, kun edessa on reissu Kampalaan, Ugandan paakaupunkiin. Kampala ilmeisesti onkin sitten ihan toinen maailma, vastaa kaiketi lansimaista paakaupunkia. Onneksi on 4 pakettia ensimmaisen linjan malarianhoitolaakitysta laukussa - ihan kaiken varalta.

Olemme olleet maassa nyt reilut 2 kuukautta, tarkoituksenamme suorittaa opiskelumme jalkimmainen pakollinen harjoittelu, emmeka ole vielakaan nahneet yhtaan ainutta farmasistia. Edes yliopistollisessa opetussairaalassa taalla Mbararassa ei ole farmasistia, vaikka yliopisto kouluttaa farmasisteja. Tanaan kuitenkin naimme ensimmaisen farmasian opiskelijan. Alku se on tamakin.

Saimme kuulla, etta Rugaziin on tulossa toukokuussa ryhma ruotsalaisia opiskelijoita noin viikoksi. Heidan matkansa melkein peruuntui, koska kuulivat, etta Rugazissa ei ole juoksevaa vetta!! Voi kyynel! Me olemme viettaneet 2 kuukautta siella paasematta kertaakaan edes kunnon suihkuun. Juokseva vesi on poissa viela pitkaan, silla taalla asioilla ei ole tapana tapahtua kovin nopealla tahdilla. Ilmeisesti menee ensi vuoteen. Jos ymmarsimme oikein, mitaan toimenpiteita ei ole vielakaan tehty jarven puhdistamiseksi. Luulisi jonkun ottavan asian hoitaakseen, mutta ilmeisesti paikalliset haluavat kantaa joka paiva kymmenia litroja vetta useita kilometreja. No, omapahan on valintansa.

Naimme synnytyksen. Kyseessa oli ensisynnyttaja, 19 vuotias nainen. Poikalapsi painoi n. 2700 grammaa ja sai taydet pisteet. Nyt olemme siis kaikenkokeneita synnytysavustajia tarpeen tullen

Saimme lopulta, viimeisella viikolla pari dvd:ta postissa, joilla oli mm. kunnollisia peleja, silla pasianssia tai miinaharavaa ei kovin kauaa jaksa pelailla. Sattuipa niin, etta tietokone, jolla testasimme levyt, ei suostunut jostain syysta lukemaan dvd:ita (hienoa ruotsalaiset lundin yliopistosta, olisitte nyt hankkineet edes kunnon tietokoneet kun kerran sellaiset paatitte hankkia). Tulimmepa testanneeksi pari paivaa myohemmin toista tietokonetta, yhteensa koneita on 3. Saimme levyt pyorimaan, ja 2 paivaa saimme kulumaan rattoisasti. SItten olikin aika lahtea pois..

Lisaksi saimme kuulla, etta Rugaziin on tulossa internetyhteys talla viikolla, sattuipa sopivasti kun me lahdimme pois. Lisaksi terveyskeskus saa talla viikolla oman ajoneuvon, jonka kaytto on ilmaista (bensat pitaa toki maksaa). Sen lisaksi huomasimme viimeisella viikolla, etta vain kaasulla toimiva hella (kaasua ei ollut saatavilla) ei olekaan vain kaasulla toimiva, vaan uunia ja paria levya voi kayttaa myos sahkolla. Alkoi hieman kypsyttaa kun nama kaikki tulivat tietoon samalla kertaa viimeisella viikolla Rugazissa. Voi vain miettia kenen rahoilla (paivassa meni meilta reilut 20 (10+10) euroa yhteensa ruokiin ja majoitukseen) netit ja autot yms on osittain hankittu..

Kampalasta, Makereren yliopistosta tuli n. 6 hengen porukka laaketieteen opiskelijoita 2 viikoksi Rugaziin. Heilla oli kannettava tietokone, ilmeisesti nettiyhteys siihen, puhuivat paikallisten kanssa samaa kielta, tekivat paivat normaalisti toita, ja kaikesta huolimatta olivat jossain maarin rikki jo 2 viikon jalkeen. Ja me edelleen vietimme 2 kuukautta siella. Heikot sortuu elon tiella, Suomipoika menee sisulla vaikka lapi harmaan matooken. 2 kuukautta Rugazissa on vahan sama kuin 2 kuukautta suomen armeijassa jatkuvalla metsaleirilla ilman viikonloppuvapaita. Armeijassa oli kuitenkin yleensa koko ajan jotain tekemista. 2 kuukauden kines. Ohi!

Automatka Rugazista Mbararaan oli mielenkiintoinen sekin. Odottelimme matkatavaroinemme jonkun aikaa, ja kun lopulta tuli toyota corolla sedan, nousimme kyytiin. Laukut saimme takalaatikkoon, mutta se ei taalla tarkoita sita, etta matkustamossa olisi mitenkaan valjaa. Lahes koko matkan (100km) Tomi istui takapenkilla 4 muun aikuisen ja 1 lapsen kanssa. Alkumatkasta Veli-Mattikin oli takana, jolloin etupenkilla ja kuskin penkilla oli molemmilla 2 tyyppia, yhteensa siis 4. Koko matkan ajan autossa oli 8 aikuista ja 1 lapsi.

Viitaten eraan lukijamme ehdotukseen, etta tapana olisi jattaa hieman ruokaa lautaselle jotta isanta tietaisi vieraan olevan kyllainen, emme osaa vastata. Emme ole juuri vierailleet paikallisten kotona. Suattaapi olla, vuan suattaapi olla olematta. Itse olemme syoneet lautasen kohteliaasti tyhjaksi (vaikka se olikin hieman tuskaista) ja kehuneet ruokaa ja kertoneet olevamme kyllaisia.

Satunnaisia huomioita:
-Jotkut paikalliset juovat pillilla kaljaa
-kalja maksaa joissain baareissa (1300 USH) jopa vahemman kuin kaupoissa (2000 USH)
-3 kaljan hinnalla saa halvimman hotellihuoneen yoksi kaupungin keskustasta (6000 USH)
-Terttu banaaneja (niita kunnollisia keltaisia) maksaa 1000 USH (40c)
-Pelikaanit syovat pikkulintuja
-Puustakin voi valmistaa renkaan potkulautaan
-Torakkaa pitaa suihkuttaa “rapid kill” -spraylla ainakin 2 minuuttia ennen kuin se kuolee (hukkumalla??)
-Lisko sen sijaan pokertyy jo parilla suihkauksella
-Heinasirkat lentavat (joskus jopa Veli-Matin paahan), liskot hyppivat seinilta tai puista
-Mbararassakaan ikkunalasi ei ylety ylos asti
-Jos haluat nahda paikallisten hajoilevan, maksa suurimmalla (50 000 USH = 20euroa) tai seuraavaksi suurimmalla (20 000 USH) setelilla ja odota vaihtorahaa
-Yliopistollisen sairaalan apteekista voi asiakkaana saada jotain punaista litkua normaalissa lahdevesipullossa joka on nain hyotykaytetty
-Litra bensiinia maksaa enemman kuin keskimaarainen paivapalkka (n. 2500 USH = 1 euro)
-Hotellimme receptionissa ei ole kynaa (ajattelimme lahjoittaa yhden)
-Saman hotellin vartijalla on aseena jousipyssy (ei mikaan hieno taljajousi tai mitaan, vaan ihan normaali jousipyssy), nosti hymyn huulille.
-Tiepoliisien lahjonta on yleista, mutta mikali mahdollista niin ratsiat kierretaan heittamalla ylimaaraiset ulos autosta tarkastuskohdassa, ja ottamalla uudelleen kyytiin
(liikkuvat kai mopoilla poliisien ohi) heti sen jalkeen

Seuraavaksi menemme tapaamaan farmaseuttisen tiedekunnan dekaania tms. Tarkoituksena olisi jutella ja luoda pohjaa laajemmalle yhteistyolle tulevaisuudessa yliopistojen valilla. Sen jalkeen suuntaamme kaupungille ostamaan jotain syotavaa ja hoitamaan muita pikku asioita.

Kehitysmaaterveisin, Tomi ja Veli-Matti

Tämä artikkeli kirjoitettiin Tiistaina, Toukokuun 6. 2008 klo 13:34 ja se on kategoriassa Kuulumisia. Voit seurata vastauksia RSS 2.0 virtana. Voit jättää kommentin, tai jäljitää artikkelin omasta blogistasi.