Matkakuulumisia

Viimeisia viedaan!

Tuskin paasemme seuraavina viikkoina nettiin, mutta jos paasemme, niin laitamme tanne viestia mahdollisuuksien mukaan.

Tassa suunnitelmamme lyhyesti:

2. kesakuuta Mbararasta kohti Ruandan paakaupunkia Kigalia.

3. Kigalista Tansanian Mwanzaan

4. Mwanzassa paiva

5. Mwanzasta Diya Tours & Safaris -firman kanssa Serengetiin.

6.-8. Serengetissa ja Ngorongorossa. Paadymme Karatuun. Jos aikaa, menemme Arushaan.

9. Suuntaamme Mombasaan

10. Mombasassa

11. Kohti Nairobia

12. Klo 23.50 lento lahtee Jomo Kenyattan lentokentalta.

13. Heathrown kautta Suomeen klo 20.10. Tomin sukulaiset hakevat lentokentalta.

14. Viimeistaan talloin seuraava blogimerkinta

Toivottavasti reissu menee suunnitelmien mukaan tai edes sinne pain!

-T&V

Olemme yrittaneet talla viikolla tiivistaa yliopistojemme valista yhteistyota tulevaisuutta ajatellen. Paikallisen yliopiston farmaseuttisen tiedekunnan dekaani on hiippaillut milloin missakin, eika ole voinut keskittya kirjoittamaamme raporttiin. Tanaan meidan piti tavata hanet, mutta ketaan ei nakynyt. Kavimme myohemmin uudestaan, eika edelleenkaan ketaan paikalla. Eraiden opiskelijoiden mukaan han lienee kotonaan, mutta tulee kylla reilun puolen tunnin kuluttua. Arvatkaa tuliko? Kun koitimme soittaa hanelle, havaitsimme etta koko kaupungista oli kannykkaverkko matalana.

Paatimme taman jalkeen menna tapaamaan varsinaista superviisoriamme, jonka kanssa olimme sopineet tapaamisen. Toimistolla sanottiin, etta han on lahtenyt kaymaan Rugazin terveyskeskuksessa (me vietimme siella SEN 2 kuukautta). Tulee ehka joskus tanaan takaisin, ei ole ihan varmaa. Han ei ollut myoskaan jattanyt toimistolle meidan tarvitsemiamme dokumentteja. Ja soittaa ei voi, koska ei ole verkkoa.

Ei suotta elamys.

Nyt iltapaivalla verkko palautui, ja saimme yhteyden molempiin. Dekaani ei ollut edelleenkaan lukenut kunnolla raporttiamme, mutta lupasi kuitenkin palata asiaan parin viikon kuluttua (mehan olemme silloin jo Suomessa ). Superviisorin kanssa sovimme uuden tapaamisen huomiseksi.

Tanaan onnistuimme sentaan lahettaa matkalaukut Suomeen, hintaa tuli ihanat 65e/henkilo (reilut 14e/kg). Toimitukseen menee noin 4 arkipaivaa ja Tomin sukulainen noutaa paketin. Lahetimme myos varausviestin Diya Tours & Safaris -firmalle Tansanian safaria varten (Serengeti/Ngorongoro). Hintaa 4 paivan reissulle tullee rapiat 550e/henkilo + ruoat/juomat + tippi. Parasta nakya elukoita koko rahan edesta. Perjantaina vierailemme Lake Mburon kansallispuistossa (n. 50km Mbararasta Kampalan suuntaan).

Kylla Suomessa on halpaa asua ja elaa.

-Pikku-Porvarit

Sahkot meni sitten poikki viime lauantaina, ja kirjaston hoitajan mukaan he muutenkin sulkisivat ovensa (talla kertaa) reilun tunnin kuluttua. Ja sunnuntaina ei (talla kertaa) avaudu ollenkaan. Just.

Viikonloppu meni lahinna matkakirjoja selatessa. Lauanataina kavimme myos ystavamme jenkkilaakarin kanssa syomassa laheisessa ruokapaikassa. Ostimme matkalla katukauppiaalta (vesimelonien 0.5e/kpl, mangojen 0.20e/kpl, ananaksien 0.5e/kpl, passionhedelmien 0.5e/10kpl ja banaanien (0.75e/n.10kpl lisaksi) punaisia paprikalta nayttavia hedelmia (?, 0.20e/10kpl). Kuoren alta paljastuu syotava tulinen siemenmassa. Pikainen googlettelu ei auttanut selvittamaan mita ko. materiaali oli - pitanee kait kysya myyjalta seuraavalla kerralla.

Kannykkayhteydet ovat toimineet satunnaisesti viikonlopun aikana. Valilla tekstiviestit kulkevat, valilla ei - ja valilla sama viesti saapuu 17 (sic!) kertaa. Tana aamuna viestiliikenne ei toiminut ollenkaan, mutta nyt tuntuisi taas toimivan.

Viimeisten viikkojen omatoiminen matkailu tuottaa paanvaivaa ja stressia. Olemme ottaneet yhteytta pariin safarimatkojen jarjestajaan, ja odottelemme heidan vastauksiaan. Tarkoitus olisi siis Mwanzasta (kaupunki Victoria-jarven rannalla, Tansanian puolella) kasin kayda Serengetissa/Ngorongorossa ja menna sitten suoraan Arushaan. Matkustaminen tuottaa valtavia ongelmia - lahinna bussien hitauden vuoksi. Toisaalta, meidan haluamallamme reitilla ei taida oikein busseja kulkea. Saas nyt nahda mita tasta tulee. Sen verran olemme saaneet selville, etta tarvitsemme viisumit kaikkialle: Kenia 50 USD, Tansania 50 USD ja Ruanda luultavasti 50 USD (edes suurlahetysto ei tiennyt sanoa varmaksi??). Hassua sinansa, etta joidenkin vanhempien Lonely Planet -kirjojen mukaan suomalaiset eivat tarvitse viisumia Keniaan/Tansaniaan. Joku kirjanen taas vaitti, etta Kenian viisumilla paasee myos Tansaniaan ja Ugandaan. Niin se maailma vain muuttuu, hyva etta tuli varmistettua asia suurlahetystosta asti.

Kohta olisi tarkoitus kayda taas Farmasianlaitoksen johtajan juttusilla keskustelemassa yliopistojen valisesta yhteistyosta ja sen tiivistamisesta. Toivottavasti talla kertaa han on lukenut meidan kirjoittamamme raportin seka tutustunut oheismateriaaliin… 100 shillinkia vetoa etta han ei ole edes paikalla…

Satunnaisia huomioita:
- Marabou-lintujen ‘polvinivelet’ taipuvat vaaraan suuntaan
- Ravintoloissa tarjoilijat kysyvat, haluaako oluen kylmana vai lampimana
- Pelle Hermanni -tunnussavelta on nyt soitettu samalla kun kavelimme hautajaisseurueen ohi, meita ei lynkattu
- Classic Restaurant teki klassiset (taas) kun viimeksi kavimme siella: kaikkea ruokaa on tarjolla, mutta sita ei viela saa. Tulkaa myohemmin uudelleen (emme menneet). Ensimmaisella kertaa mitaan ruokaa ei ollut tarjolla.
- 10. kerralla (kolmantena paivana) loysimme kaupungista lihapiirakan korvikkeita eli samosaseja
- Ennen puolta paivaa ravintoloista ei tunnu saavan ruokaa

Eras lukija kyseli aurinkopaneelikayttoisita kannykanlataushommeleista. Ko. laitteita emme ole nahneet, vaikkakin maksullisia kannykanlatauspisteita on vahan siella sun taalla. Etenkin Kampalassa niita oli useita. Aurinkopaneeleja on yleisesti ottaen siella taalla, mutta vain osa on ollut oikeasti toiminnassa. Toivottavasti aurinkopaneelit yleistyvat taalla, silla etenkin syrjaseutujen on turha odottaa paasevansa valtakunnalliseen sahkoverkkoon viela piiiiiitkaan aikaan.

Sellaista talla eraa! Jos haluatte tietaa enemman jostakin (tai etta otamme selvaa) niin nyt hopihopi kysymaan, kohta on liian myohaista!

-V&T

Kylla taas saatiin huomata, etta ollaan kehitysmaassa. Tansaniassa on niinkin hyvat tiet, etta hyvakuntoisilla teilla voi ajaa bussilla jopa 50km/h, ja normaalitasoisillakin paastaan 20 km/h nopeuksiin. 5 tunnissa 100 kilometria siis. Tama aiheuttaa “hieman” muutoksia alkuperaiseen matkasuunnitelmaan, jonka mukaan oli tarkoitus yhtena paivana siirtya noin 1000km Kigalista Dodomaan. Nailla nakymin mennaankin sitten lahempaa Victoriajarvea ja (mikali mahdollista) oikaistaan Serengetin ja Ngorongoron lapi Mombasaan. Ongelma vain on, etta sadekaudella kyseinen reitti ei ehka ole ajokelpoinen. Lisaksi saimme tietaa Mombasan ja Nairobin olevan koko itaisen Afrikan rikollisuuskeskukset, joissa poliisia ei juuri kiinnosta, mikali se ei satu itse olemaan mukana ryostelyssa.

Serengetin ja Ngorongoron kansallispuistoissa on tarkoitus vierailla, ja saavumme alueelle kyseisen viikon keskiviikon tienoilla. Jarjestetyt 4 paivan safarit alkavat maanantaisin O_o (ainakin 1999 painetun kirjasen mukaan). Lisaksi halvimmat asuinsijat alueella maksavat noin 165 dollaria/yo/hlo. Hapokasta.

Tietokoneluokan UPS piippaa siihen malliin, etta kohta menee kone pimeaksi. Eipa olisi ensimmainen kerta. Parempi lopetella talla kertaa tahan. Lisaa juttua tanaan myohemmin jos sahkot tulee takaisin.

Virrattomat

Mika ihme naita afrikkalaisia oikein vaivaa?

“Toistakymmentä ihmistä sai surmansa Länsi-Keniassa, kun raivostunut väkijoukko poltti heidän kotinsa.

Väkijoukon mukaan kuolleet olivat noitia, jotka piti tappaa polttamalla, kertoivat viranomaiset keskiviikkona.

Kisiin alueella paikalliset uskomukset elävät edelleen vahvana. Paikallisten viranomaisten mukaan ainakin 11 ihmistä kuoli. Liki kaikki olivat jo iäkkäitä, 70-90 -vuotiaita.

Alueelle on lähetetty lisää poliiseja estämään kostohyökkäyksiä. ”

Lisaksi noin viikko sitten Ugandan poliisi pidatti muutaman kymmenta kongolaiskapinallista Kisoron kaupungista, johon meidat jo melkein sijoitettiin viimeiseksi kuukaudeksi.

Toivottavasti ne nyt ymmartavat olla ita-afrikassa rauhallisesti edes seuraavat 22 paivaa.

Tomi ja Veli-Matti

Nyt on loppuraportit kirjoitettu, viela puuttuu vastuuhenkilon tarkistus ja mahdolliset korjaukset. Nekin suunnitelmien mukaan viela tanaan, tosin taalla kun ei voi aina olla varma siita etta asiat sujuu niinkuin voisi hyvalla omatunnolla toivoa.

Loppuraporttia tulikin sitten kirjoiteltua ihan ajan kanssa. Ensimmainen versio katosi silloin muistitikun hajoamisen yhteydessa. Jalkimmaista kirjoitettaessa ongelmaksi muodostui yliopiston kirjaston epamaarainen aukiolo tai paremminkin sen kiinniolo. Joka tapauksessa vaikeuksien kautta ollaan taas askel lahempana farmaseutiksi valmistumista.

Aamuja on jaljella 24. Niihin ehtii viela sisaltya kaksi kansallispuistoa ja 3 eri valtiota Ugandan lisaksi.

Saimme asuntoomme uuden asukin, amerikkalaisen infektioihin erikoistuneen laakarin. Han on tekemassa jotain tutkimusta  pitkin Ugandaa. Mukavalta tyypilta vaikutti.
Hieman hymyilytti kun kuulimme, etta hollantilaistytot ovat taalla viela heinakuun 23. paivaan

Palailemme asiaan mikali kirjasto on auki edes nykyiseen malliin.

T&V

Eraan kommentaattorin pettymykseksi Kampalalaista vaimoketta ei talla kertaa taida tulla mukaan, vaikka halukkaita ehka olisikin

10 arkipaivaa on enaa Ugandassa taman paivan lisaksi jaljella. Tosin taalla Mbararassa olisi voinut viettaa vaikka vahan kauemminkin (olettaen etta se olisi lyhentanyt aikaa Rugazissa).Asuntomme lahettyvilta loytyy koriskenttaa, tenniskenttaa, golfkenttaa, jalkapallokenttaa… Eilen selvisi etta asuntoomme on mahdollista saada juoksevaa lamminta vettakin kunhan saataa vesivaraajan kanssa. Tosin naiden 2,5 kuukauden aikana lampimasta vedesta on jo ehtinyt irtaantumaan niin paljon, etta kylmalla taidetaan jatkaa

Onneksi saa on lammin, toisin kuin teilla siella Suomessa, jotka karvistelette vielakin lumen ja loskan keskella Ja nyt on sentaan jo toukokuun puolivali.

Veli-Mattikin sai vuorostaan nukkua yhden yon ilman moskiittoverkkoa, ja aamulla huoneesta loytyi hyttynen joka tapettaessa tuntui olevan taynna verta. Lisaksi hieno peukalonkynnen kokoinen hamahakki (jolla oli iso valkoinen risti selassa) kiipesi Veltsun olkapaalle ja hyppasi sitten poskelle. Onneksi Suomessa hamahakit eivat juurikaan hypi.  Lisaksi loysimme liskon talosta, jossa asumme. Se oli sita samaa sorttia mita Rugazi oli taynna.
Mbararassa on kohtalaisen hyva pikaruokala, josta saa ranskalaisia, kebablihaa, makkaroita (ei ne nyt ihan suomalaisia makkaroita kuitenkaan vastaa) yms. Tayttavan aterian saa n. 1,5 eurolla. Siina olisi Hesburgerilla ja MacDonaldsilla opittavaa 2 suhteessa. HALVALLA voi saada vatsan TAYTEEN.  Kyseinen pikaruokala mainostaa olevansa “hampurilaisten koti”, joskaan sielta ei hampurilaisia saa. Sama tilanne oli monta monta vuotta sitten kirjoitetun kirjan mukaan. Legenda ei kerro, oliko hampurilaisia saatavilla tana valiaikana.
Toivottavasti Suomi tanaan rokittaa Venajan. Harmi etta emme pysty seuraamaan peleja taalta. Mutta kuka hiton Dough Shedden? Lukiessamme eilen uutisia suomen jaakiekkomenestyksesta saimme ensimmaista kertaa tietaa jostain ulkomaalaisesta paavalmentajasta. Eiko Hannu Jortikka olisi kelvannut

Ugandalaisten, varsinkin lounaisosissa asuvien, paikallinen kieli on sen verran vanhaa, etta nykyisin tarvittavia sanoja lainataan englannista. Esimerkiksi siis tietokoneelle ei ole paikallista sanaa, vaan sen sijaan kaytetaan sanaa Computer. Eras mielenkiintoinen huomio sattui Kampalan matkalla, jolloin bussin rahastajalle ja matkustajalle tuli sanaharkkaa. Rahastaja molotti ensin kiihkeasti jotain omalla kielellaan, kunnes erotimme valista sanat “you get your money back” eli “saat rahasi takaisin” Huvitti kun tajusimme, etta se ei kuulu paikalliseen kulttuuriin.

Tama talla eraa, nyt kun kerran on paremmat mahdollisuudet paasta nettiin niin juttua ehka viela talla viikolla lisaa.

heinasirkkojen ja siankorvien kodista, Tomi ja Veli-Matti

Paljon on taas tapahtunut sen jalkeen kun kirjoitimme viimeksi.

Olimme Kampalassa, Ugandan paakaupungissa. Siella alkoi jo sentaan olla viitteita lansimaisesta kulttuurista. Oli suuria supermarketteja, hienoja hotelleja ja ravintoloita, paljon valkoisia jne. Tosin, kaupungin kadut olivat ihan yhta huonossa kunnossa kuin muuallakin maassa. Tasta kertonee mm. se, etta autostamme puhkesi rengas ajaessamme tiella olleeseen kuoppaan hieman kaupungin ulkopuolella, ja etta vahan valia toyota corollan pohja otti kosketusta tienpintaan.

Itse kaupunki on tosi sekava. Karttaa ei taida olla saatavilla koska alue elaa jatkuvasti. Liikkuessamme kaupungissa voisi sanoa etta ei juuri ollut tietoa mihin pain liikuttiin, valilla mentiin vaaralla kaistalla liikenteenjakajan toisella puolella, valilla pain punaisia, kovaa ja sinne sun tanne. Joka puolella oli ihmisia, niita vain riitti ja riitti. Kavimme paikallisella “torilla” joka oli paikallisten suosima ostospaikka. Tuotteet olivat suhteellisen edullisia, joskin taas nakyi valkoisen miehen hinnat olevan eri hinnat kuin paikallisten. Sokkeloiset kaytavat kojujen valissa kiemurtelivat varmasti usean kilometrin matkalta, ja sinne oli todella helppo eksya. Paa-asiassa myivat vaatteita, hedelmia ja matkapuhelintarvikkeita. Kylla kalpenisi Mustamaen torikin Tallinnassa parhaina aikoinaan.
Matka Mbararasta Kampalaan on n. 280 kilometria. Bussilla se taittui noin kolmessa tunnissa (seka reilu puoli tuntia Kampalan ruuhkissa), joten paikalliset bussit kulkevat olosuhteisiin nahden todella lujaa. Monen vaarallisen ohituksen ym. jalkeen saavuttiin Kampalaan vahan neljan jalkeen iltapaivalla. Paikallinen Bus Park oli aivan ummessa valkoisia toyota hiace -pakettiautoja. Arviolta useampi sata autoa kuskeineen oli hanakkaasti yrittamassa saada matkustajia kyytiinsa. Meita oli vastassa aiemmin mainitsemamme neitokainen ja hanen serkkunsa. Siirryimme hotellille, joka oli olosuhteisiin nahden kohtalainen. 10 euroa/vrk sisalsi huoneen, jossa oli 2 sankya, 1 moskiittoverkko, wc/kylppari (jossa juoksevaa vetta oli vain parina paivana ja silloinkin vain ehka tunnin ajan), seka aamupala (termari teeta ja pari leivan siivua)’ Sahkot toimivat melkein koko ajan. Ikkunan alapuolella oli erittain vilkasliikeinteinen katu, ja sen huomasi varsinkin yolla kun yritti nukkua. Raskaat rekat ja linja-autot, aanitorvia toitottavat kuljettajat seka kiimassaan mouruavat kissat arsyttivat tuon tuosta. Matkan aikana myos joikaavat muslimit ovat arsyttaneet silloin talloin. Ei varmaan huudella muille vaan rukoillaan ihan hissuksiin omassa rauhassa.
Vierailimme Kampalassa Mulongon sairaalassa, se alkoi jo olemaan sellainen kuin meilla pain sanotaan sairaalaksi. Useita osastoja, useita rakennuksia, ja muutenkin moderni sisustus. Sisaan paasimme vierailuajan jalkeen maksamalla portinvartijalle pienen “motivaatiolisan”. Naissa olosuhteissa voisi suomalainenkin farmasianopiskelija paasta oikein kunnolla tositoimiin.

Jinja on kaupunki, jossa on Niilin alkulahde. Vierailimme Victoriajarven ja Niilin yhtymakohdassa, ja Tomi ui pienen lenkin Niilin alkulahteessa. Eipa nakynyt onneksi Niilinkrokotiileja Matkalla Jinjasta takaisin Kampalaan oli rekka kaatunut kyljelleen poikittain tielle, ja tie oli poikki noin puolitoista tuntia, kunnes rekka saatiin hinattua sen verran sivulle, etta liikenne kulki edes osittain. Ko. tienpatka on jostain syysta niin vaarallinen, etta lahes joka paiva sattuu onnettomuuksia. Johtunee siita, etta tie on liian suora, ja nopeudet nousevat liian suuriksi.

Uusia makuelamyksiakin koettiin. Nyt ollaan sitten syoty siankorvia, kanan sisalmyksia, kokonainen iso kala (paata, pyrstoa ja ruotoa lukuunottamatta), seka heinasirkkoja. Naista oikeastaan ainut herkullinen ruokalaji oli kala. Matti sai koko matkan ajan himoitsemaansa jaateloa isosta kauppakeskuksesta. Lisaksi loysimme pullon Finlandiaa, tosin emme maustamatonta vaan karpaloa ja mangoa. Valitsimme karpalon, ja kun istuskelimme Victoriajarven rannalla auringon paistaessa ja hyvassa seurassa ystaviemme kanssa, oli melkein sanoinkuvaamattoman nostalgista juoda Finlandiaa ja kuunnella samalla Tomin kannykasta Finlandiahymnia. Ehdottomasti parhaita hetkia talla matkalla. Saivat ystavammekin maistaa suomalaista tuotetta, joka tosin olisi ollut parempaa kylmana kuin noin 24 asteisena.

Vierailimme Makereren yliopiston alueella. Se on Ugandan vanhin yliopisto, ja opiskelijoita oli paljon. Sielta olisi voinut loytya jopa farmasisteja.
Hieman ennen lahtoamme Kampalasta vierailimme eraalla hienostohotellilla ja sen pihaymparistossa. Uima-altaiden reunoilla oli vain muutamia ihmisia, joista yksi oli keltaisessa hamosessaan aurinkoa ottava Ugandan taman hetken ykkosartisti Juliana Kanyomozi. Me emme tietenkaan tunteneet hanta ulkonaolta, mutta tiesimme hanen yhden biisinsa jo siina vaiheessa, koska se soi joka paiva moneen kertaan radiossa.

Tanaan saimme kuulla, etta olisi mahdollista saada asunto yliopistolta jo tanaan, alustavasti sen oli tarkoitus vapautua huomenna. Menimme juttelemaan asuntovastaavan kanssa, ja nyt on sitten kamppa yliopiston vieresta. Jaamme saman talon 2 hollantilaisen tyton kanssa. Huonomminkin olisi voinut kayda Nyt on asuntoasia ratkaistu loppuajaksi. Asunto on sinaansa aika mukava, erilliset sangyt, kylppari, wc, keittio (jossa jaakaappi, leivanpaahdin, hella..) Tytoilla naytti olevan lapparit mukana, joten saattaa olla muutama leffailta tiedossa

Olemme miettineet miksi taalla ei juuri mikaan tunnu kunnolla toimivan, ja miksi kaikki on niin tehotonta. Paatelmamme on, etta ihmiset vain istuvat. Menet mihin vain, niin aina on ihmisia jotka vain istuvat tekematta mitaan. Tarjoilijat ravintoloissa, erilaiset myyjat toreilla ja liikkeissa, tavan ihmiset kaduilla ja puistoissa. Tyontekijoita on paljon, mutta tyota ei riita. Suomessa yksi tyontekija riittaisi tekemaan taalla monen hengen tyot. Sanonta yksi suomalainen vastaa 10 ugandalaista ei liene liiaksi liioiteltu.

Taman paivan TJ-luku on 30, josta 18 vietamme Ugandassa. Lisaksi tanaan on Veli-Matin syntymapaiva.

Kommentteja on kiva lukea, niita saa laittaa lisaa

Maaseutu jai taakse. Rugaziin jai myos Muzungu Breakdown -peli Eilen muutimme tanne Mbararan kaupunkiin, jonka asukasluku lienee noin 200 tuhatta. Palveluvalikoimaltaan paikka vastaa ehka n. 2000 asukkaan suomalaista kuntaa, korkeintaan. Pienia liikkeita on paljon, mutta ne ovat kaikki samanlaisia. No, suurta vaihtelua meille kun paasimme pois savimajojen keskelta. Ja taalla paasee kayttamaan internetia, ei tarvitse enaa lahtea sadan kilometrin paahan ja kayttaa koko paivaa sen takia.

Taalla vietamme harjoittelumme viimeisen kuukauden, lahinna tutustuen yliopistolliseen sairaalaan ja apteekkeihin seka klinikoihin. Kesakuun alussa matkaamme Ruandan ja Tansanian lapi Keniaan (Burundi taitaa jaada kaymatta siella vellovien vakivaltaisuuksien ja huonojen liikenneyhteyksien takia), ja sielta sitten lennammekin koto-Suomeen nauttimaan kesasta ja juhannuksesta. Sita ollaan muuten jo odotettu! Ylihuomenna kolmannes matkasta jaljella. Olemme jutelleet paikallisten kanssa em. matkan toteutuksesta, ja olemme saaneet hieman viitteita milla kannattaa matkustaa ja minka verran on mahdollista matkata yhden paivan aikana.

Ja sitten paras uutinen taman matkan ajalta: Lentoliput tulivat!!!!!!!!KIITOS ELLA!! Melkein onnen kyyneleet valuivat kun kaiken sen taistelun ja saatamisen jalkeen pitelimme lentolippuja (tulevaisuuttamme) kasissamme. 3 viikkoa ja 2 paivaa kului lippujen lahettamisesta ennen kuin saimme tiedon etta ne vihdoin ovat saapuneet. Alkoi vahan jannittamaan. Lopultakaan postilaitos ei ilmoittanut yliopistolle tai ilmeisesti kenellekaan, etta liput ovat tulleet. Vika saattoi myos olla yliopiston paassa, jossa postikeskus oli kylla niin kaaoksellinen etta ilmoitus saapuneesta paketista saattaa hyvinkin olla hukkunut siella. Kavimme itse omatoimisesti kyselemassa postitoimistosta, ja kas kummaa, siellahan se paketti kimalteli iltapaivan auringossa.
Suunnittelemamme Kongon matka sai pienen kolhun kuultuamme, etta silta, joka ylittaa Ugandan ja Kongon valisen rajajoen oli romahtanut. Tasta huolimatta jatkoimme rajalle, jossa meita odotti pitkat rekkajonot, ja todellakin romahtanut silta. Muodollisuudet rajalla olivat jotain aivan uskomatonta. Esitimme asiamme muutamalle eri viranomaiselle eri toimistoissa, jotka olivat lahinna aaltopellista vaannettyja rakennuksia olkikattoineen, ja sisalla pienet puiset penkit. Kun saimme tarvittavat paperit, aloimme siirtya rajan toiselle puolelle. Paikalliset olivat kyhanneet valiaikaisen sillan, jota pitkin paasi kavellen ja maasturilla, mutta henkiloautolla ja rekalla ei yli paassyt. Kavelimme Kongon puolelle, jossa eras vartijanainen kulki koko ajan kanssamme pitaen passejamme taskussaan. Kiertelimme rajakaupunkia/kylaa aikamme, ja poikkesimme tutustumassa paikalliseen apteekkiin ja klinikkaan, joka oli olosuhteet huomioon ottaen yllattavan hyva. Heilla oli laboratorio, mikroskooppi ja reagensseja, muutama osasto ja sankyjen paalla jopa moskiittoverkot. Kommunikointi oli pieni ongelma, silla Kongolaiset eivat juuri puhu englantia vaan ranskaa ja swahilia historiansa vuoksi, mutta elekielella ja laakareiden osittaisella englanninkielen taidolla selvisimme lopulta aika kivasti. Poikkesimme samalla matkalla myos eraassa terveyskeskuksessa, jonne Mannerheimin lastensuojeluliitto oli jokunen vuosi sitten rakennuttanut yhden rakennuksen ja tukenut taloudellisesti laakkeiden ja sahkon saantia. Yhteistyo oli kuitenkin loppunut vuonna 2000. Nykyaan terveyskeskuksella ei ole laakkeita kuin viikoksi tai pariksi kerrallaan (tilaukset 3 kk valein) eika sahkosta ole tietoa. Tilanne on oikeastaan sama kaikkien terveyskeskusten kanssa (joissa olemme vierailleet), joiden vaikutusalue on 20 000 ihmista tai vahemman.  Kyseisessa terveyskeskuksessa on kuitenkin paivystys ihan normaalisti, toisin kuin sita lahimpana olevassa keskuksessa: hoitajat ovat siella paikalla vain silloin, kun laakkeita on saatavilla. Toisin sanoen, hyvin harvoin. Taman takia monet ihmiset menevat joko suoraan lahimpaan kaupunkiin saamaan hoitoa tai sellaiseen terveyskeskukseen, jossa on ainakin edes hoitaja tavattavissa. Mikali potilaat joutuvat ostamaan omat laakkeensa, useat (valtaosa?) heista jattaa ne ostamatta ihan siita syysta, ettei heilla ole varaa niihin. Onneksi edes laakkeita on saatavilla lahella sijaitsevassa pienessa drug shopissa, jos niihin on varaa.
Lauantaina menimme ensimmaista kertaa oikein kunnon viidakkoon. Reilun 10 kilometrin paassa Rugazista on laaja viidakko, jonne teimme pienen reissun. Opas mukanamme taivalsimme kolmisen tuntia kuuman kosteassa hetteikossa. Naimme ainakin 5 tai 6 eri apinalajia ja useita niiden edustajia, ikava kylla simpansseja emme nahneet vaikka niiden tuoretta paskaa ja muita jalkia olikin siella taalla, ja silloin talloin kuului niiden aanta. Ikava kylla apinat olivat niin vikkelia ja korkealla puissa, etta emme saaneet oikeastaan yhtaan kunnon kuvaa, varsinkin kun kirkas taivas taustalla hairitsi kuvan ottoa jolloin kaikki muu nakyi lahinna mustana. Nyt on sitten se ebolaa kantanut apinalajikin nahty kymmenen metrin paasta.

Maanantaina Rugazin lahettyvilla oli Healthy Child Day, jossa perheille jaettiin yksi hyttysverkko/perhe, ja kannustettiin ihmisia hankkimaan lopuillekin verkot. Ongelma vain on, etta verkko maksaa n. 5000-10 000 USH (2-4 euroa) kappaleelta, ja kylalaisten miesten paivapalkka on jotain 1500-3000 USH tienoilla. SIlla pitaa sitten ruokkia kaikki 6-10 lasta. Aidit luonnollisesti eivat kay toissa vaan huolehtivat lapsista.

Tomia puri viime yona hyttynen. Nyt vain toivotaan parasta, etta se ei kantanut malariaa (Veli-Matti hyrailee kohtalon sinfoniaa). Tai ainakin etta estolaakitys on riittavan tehokas. Malaria olisi tympea varsinkin nyt, kun edessa on reissu Kampalaan, Ugandan paakaupunkiin. Kampala ilmeisesti onkin sitten ihan toinen maailma, vastaa kaiketi lansimaista paakaupunkia. Onneksi on 4 pakettia ensimmaisen linjan malarianhoitolaakitysta laukussa - ihan kaiken varalta.

Olemme olleet maassa nyt reilut 2 kuukautta, tarkoituksenamme suorittaa opiskelumme jalkimmainen pakollinen harjoittelu, emmeka ole vielakaan nahneet yhtaan ainutta farmasistia. Edes yliopistollisessa opetussairaalassa taalla Mbararassa ei ole farmasistia, vaikka yliopisto kouluttaa farmasisteja. Tanaan kuitenkin naimme ensimmaisen farmasian opiskelijan. Alku se on tamakin.

Saimme kuulla, etta Rugaziin on tulossa toukokuussa ryhma ruotsalaisia opiskelijoita noin viikoksi. Heidan matkansa melkein peruuntui, koska kuulivat, etta Rugazissa ei ole juoksevaa vetta!! Voi kyynel! Me olemme viettaneet 2 kuukautta siella paasematta kertaakaan edes kunnon suihkuun. Juokseva vesi on poissa viela pitkaan, silla taalla asioilla ei ole tapana tapahtua kovin nopealla tahdilla. Ilmeisesti menee ensi vuoteen. Jos ymmarsimme oikein, mitaan toimenpiteita ei ole vielakaan tehty jarven puhdistamiseksi. Luulisi jonkun ottavan asian hoitaakseen, mutta ilmeisesti paikalliset haluavat kantaa joka paiva kymmenia litroja vetta useita kilometreja. No, omapahan on valintansa.

Naimme synnytyksen. Kyseessa oli ensisynnyttaja, 19 vuotias nainen. Poikalapsi painoi n. 2700 grammaa ja sai taydet pisteet. Nyt olemme siis kaikenkokeneita synnytysavustajia tarpeen tullen

Saimme lopulta, viimeisella viikolla pari dvd:ta postissa, joilla oli mm. kunnollisia peleja, silla pasianssia tai miinaharavaa ei kovin kauaa jaksa pelailla. Sattuipa niin, etta tietokone, jolla testasimme levyt, ei suostunut jostain syysta lukemaan dvd:ita (hienoa ruotsalaiset lundin yliopistosta, olisitte nyt hankkineet edes kunnon tietokoneet kun kerran sellaiset paatitte hankkia). Tulimmepa testanneeksi pari paivaa myohemmin toista tietokonetta, yhteensa koneita on 3. Saimme levyt pyorimaan, ja 2 paivaa saimme kulumaan rattoisasti. SItten olikin aika lahtea pois..

Lisaksi saimme kuulla, etta Rugaziin on tulossa internetyhteys talla viikolla, sattuipa sopivasti kun me lahdimme pois. Lisaksi terveyskeskus saa talla viikolla oman ajoneuvon, jonka kaytto on ilmaista (bensat pitaa toki maksaa). Sen lisaksi huomasimme viimeisella viikolla, etta vain kaasulla toimiva hella (kaasua ei ollut saatavilla) ei olekaan vain kaasulla toimiva, vaan uunia ja paria levya voi kayttaa myos sahkolla. Alkoi hieman kypsyttaa kun nama kaikki tulivat tietoon samalla kertaa viimeisella viikolla Rugazissa. Voi vain miettia kenen rahoilla (paivassa meni meilta reilut 20 (10+10) euroa yhteensa ruokiin ja majoitukseen) netit ja autot yms on osittain hankittu..

Kampalasta, Makereren yliopistosta tuli n. 6 hengen porukka laaketieteen opiskelijoita 2 viikoksi Rugaziin. Heilla oli kannettava tietokone, ilmeisesti nettiyhteys siihen, puhuivat paikallisten kanssa samaa kielta, tekivat paivat normaalisti toita, ja kaikesta huolimatta olivat jossain maarin rikki jo 2 viikon jalkeen. Ja me edelleen vietimme 2 kuukautta siella. Heikot sortuu elon tiella, Suomipoika menee sisulla vaikka lapi harmaan matooken. 2 kuukautta Rugazissa on vahan sama kuin 2 kuukautta suomen armeijassa jatkuvalla metsaleirilla ilman viikonloppuvapaita. Armeijassa oli kuitenkin yleensa koko ajan jotain tekemista. 2 kuukauden kines. Ohi!

Automatka Rugazista Mbararaan oli mielenkiintoinen sekin. Odottelimme matkatavaroinemme jonkun aikaa, ja kun lopulta tuli toyota corolla sedan, nousimme kyytiin. Laukut saimme takalaatikkoon, mutta se ei taalla tarkoita sita, etta matkustamossa olisi mitenkaan valjaa. Lahes koko matkan (100km) Tomi istui takapenkilla 4 muun aikuisen ja 1 lapsen kanssa. Alkumatkasta Veli-Mattikin oli takana, jolloin etupenkilla ja kuskin penkilla oli molemmilla 2 tyyppia, yhteensa siis 4. Koko matkan ajan autossa oli 8 aikuista ja 1 lapsi.

Viitaten eraan lukijamme ehdotukseen, etta tapana olisi jattaa hieman ruokaa lautaselle jotta isanta tietaisi vieraan olevan kyllainen, emme osaa vastata. Emme ole juuri vierailleet paikallisten kotona. Suattaapi olla, vuan suattaapi olla olematta. Itse olemme syoneet lautasen kohteliaasti tyhjaksi (vaikka se olikin hieman tuskaista) ja kehuneet ruokaa ja kertoneet olevamme kyllaisia.

Satunnaisia huomioita:
-Jotkut paikalliset juovat pillilla kaljaa
-kalja maksaa joissain baareissa (1300 USH) jopa vahemman kuin kaupoissa (2000 USH)
-3 kaljan hinnalla saa halvimman hotellihuoneen yoksi kaupungin keskustasta (6000 USH)
-Terttu banaaneja (niita kunnollisia keltaisia) maksaa 1000 USH (40c)
-Pelikaanit syovat pikkulintuja
-Puustakin voi valmistaa renkaan potkulautaan
-Torakkaa pitaa suihkuttaa “rapid kill” -spraylla ainakin 2 minuuttia ennen kuin se kuolee (hukkumalla??)
-Lisko sen sijaan pokertyy jo parilla suihkauksella
-Heinasirkat lentavat (joskus jopa Veli-Matin paahan), liskot hyppivat seinilta tai puista
-Mbararassakaan ikkunalasi ei ylety ylos asti
-Jos haluat nahda paikallisten hajoilevan, maksa suurimmalla (50 000 USH = 20euroa) tai seuraavaksi suurimmalla (20 000 USH) setelilla ja odota vaihtorahaa
-Yliopistollisen sairaalan apteekista voi asiakkaana saada jotain punaista litkua normaalissa lahdevesipullossa joka on nain hyotykaytetty
-Litra bensiinia maksaa enemman kuin keskimaarainen paivapalkka (n. 2500 USH = 1 euro)
-Hotellimme receptionissa ei ole kynaa (ajattelimme lahjoittaa yhden)
-Saman hotellin vartijalla on aseena jousipyssy (ei mikaan hieno taljajousi tai mitaan, vaan ihan normaali jousipyssy), nosti hymyn huulille.
-Tiepoliisien lahjonta on yleista, mutta mikali mahdollista niin ratsiat kierretaan heittamalla ylimaaraiset ulos autosta tarkastuskohdassa, ja ottamalla uudelleen kyytiin
(liikkuvat kai mopoilla poliisien ohi) heti sen jalkeen

Seuraavaksi menemme tapaamaan farmaseuttisen tiedekunnan dekaania tms. Tarkoituksena olisi jutella ja luoda pohjaa laajemmalle yhteistyolle tulevaisuudessa yliopistojen valilla. Sen jalkeen suuntaamme kaupungille ostamaan jotain syotavaa ja hoitamaan muita pikku asioita.

Kehitysmaaterveisin, Tomi ja Veli-Matti