Matkakuulumisia

Liikkuessamme siella sun taalla olemme 2 kertaa paattaneet turvautua oikopolkuun. Jalkeenpain ajatellen kertaakaan ei olisi kannattanut tehda niin. Ensimmaisella kerralla seurasimme yhta paikallista, joka oli meilla tulkkina. Oikopolku johti ensin pois asvalttitielta alas maenrinnetta banaanimetsaan, ja pohjalta takaisin tielle oli kylla hapokkain reitti ikina. Varsinkin kun tulkkimme veti puolijuoksua maenharjannetta ylos, tunsimme olomme hieman tukalaksi, jopa hieman tuskaiseksi. Toinen oikopolku taivallettiin pimeassa, ja lopputuloksena oli paatyminen pieneen latakkoon, jonka sisaltoa ei voi kemiallisilla reagensseilla tutkia. Haju ainakin oli aivan jaatava, ja puntit paskassa.

Ensimmaista kertaa paikalliset pennut tunkeutuivat asuntoomme. Kuulimme ovelta koputusta, ja kun Tomi avasi oven, yksi lapsi pujahti suoraan eteiseen/keittioon, ja istui tuoliin. Toinen jai seisomaan ovensuulle. Kumpikaan ei luonnollisesti puhunut englantia saati suomea, emmeka meinanneet keksia miten heista paasisi mitenkaan kohteliaasti eroon. Siina ne sitten tuijottelivat silmat suurena. Lopulta lahtivat pois. Seuraavan kerran kun tuli taas koputus, Veli-Matti avasi viime kerrasta oppineena seisoen oviaukon edessa. Sisalle yrittivat, mutta eivat paasseet. Kehtasivat kuitenkin pyytaa rahaa, jota he eivat luonnollisesti saaneet.

Puoli viikkoa Kabalessa kaantyikin viikoksi. Perjantaina tutustuimme Mbararan yoelamaan, pariin paikalliseen yokerhoon kahden ugandalaisen ystavamme kanssa. Olut maksoi noin euron, ja hienompaan paikkaan sisaanpaasy oli hieman alle 3 euroa. Portsari tutki metallinpaljastimella mahdolliset aseet, ja Tomi joutui jattamaan kameransa narikkaan (syysta jota emme saaneet tietaa). Kamera kuitenkin saatiin vahingoittumattomana takaisin. Yon vietimme University Inn -hotellissa, joka on yliopiston omistama hotelli. Yksi kahden hengen huone maksaa 20 euroa yolta, sisaltaa aamupalan ja telkkarin (jossa oli vain yksi kanava, jota joku kontrolloi muualta vaihdellen kanavia oman halunsa mukaan. Lahinna siis seurasimme Al Jazeeraa ja East-Africa TV:ta).

Lauantai aamupaivalla lahdimme minibussilla (Toyota Hiacella) kohti Kabalea, joka sijaitsi loppupeleissa hyvinkin lahella Ruandan rajaa. Vierailimme paikallisella jarvella, joka on jossain maarin suosittua turistialuetta. Kabalessa kulkiessamme selvittelimme paikallisten kantaa julkiseen terveydenhuoltoon verrattuna yksityiseen sektoriin, hintatasoa, noitatohtorien suosiota yms..

Saa Kabalessa oli varsin mukava, vastasi lahinna Suomen kesaa. Paikalliset palelivat koko ajan. Kaupunki sijaitsi ylangolla, arviomme mukaan ehka noin 2 kilometrissa. Saimme vastauksen rukouksiimme, kun loysimme paikan, josta voi ostaa hyvinkin lihapiirakkaa muistuttavia paistoksia. Nyt on repussa 10 kappaletta evaaksi Rugaziin, jossa joka paiva sama ruoka on alkanut hieman tympimaan. Ruokakulttuuri oli muutenkin mielenkiintoinen, silla paikassa jossa vietimme yot (eli ystavamme tadin luona) saimme kaytannossa 2 ateriaa paivassa, ja molemmat olivat niin runsaita etta meinasi valkoisen miehen vatsa turvota. Kun saimme ensimmaisen lautasellisen tyhjennettya, eteemme tuotiin toinen samanveroinen annos. Ja Suomessa kun luullaan etta taalla karsitaan nalkaa  Poikkesimme Ruandan puolella. Rajan ylitys oli aika helppo tapahtuma henkiloautolla, tosin teimme vain pienen retken Ruandan puolelle emmeka tarvinneet viisumia.

Pitkasta aikaa paasimme katsomaan myos lansimaisia elokuvia, mm. George of the Jungle ja The Recruit. Afrikkalaisilla on tapana katsoa elokuvat moneen kertaan, ja katsoimmekin ko. elokuvat muutamaan otteeseen. Lisaksi oli muutama afrikkalainen elokuva (God must be crazy  seka  God must be crazy 2) ja pari lansimaista, joita pystyi vuokraamaan paikallisesta videovuokraamosta. Hinta n. puoli euroa per elokuva, palautus kunhan ehtii. KAIKKI elokuvat piraatteja, kehtaavatkin elokuvateollisuudessa valittaa suomalaisille warettajille jotka eivat tavoittele taloudellista hyotya!

Tanaan perjantaina 25.4. keskustelimme harjoitteluvastuuhenkilomme kanssa Mbararassa ensi kuun suunnitelmista ja tahan asti kokemistamme asioista. Keskustelu oli lyhyt, silla vastuuhenkilolla tuntui olevan kiire. Rugazin vastuuhenkilomme ei saapunut edes paikalle. Emme saaneet keskustelusta juuri mitaan irti. Kuten oikeastaan emme yleensakaan mistaan kun yritamme jotain selvittaa. Onneksi alkukeskustelu matkamme alussa oli melko hyvin onnistunut. Vastuuhenkilo lupaili sunnuntaina ilmoitella tulevaisuuden kuvioista. Luultavasti paadymme Mbararaan, mutta osan ajasta saatamme viettaa Kisoron sairaalassa (joka on Kabalestakin viela jonnekin eteenpain).

Lentolippuja ei nay, mutta emme ole viela hirvean huolestuneita. Lahetyksesta on nyt aikaa pari viikkoa. Jos ensiviikolla ei ala lippuja kuulumaan, alkaa tata parivaljakkoa hajottamaan. Toivotaan siis parasta. Siirrymme tanaan takaisin Rugaziin, jossa toivon mukaan on jaljella 5 paivaa. Jos sitten paasisimme tanne 200 000 asukkaan Mbararaan, jonka palvelutaso vastaa ehka noin 2000 asukkaan kylaa Suomessa. Tama on sinaansa suuri juttu meille, koska Rugazin kohdalla ei voi edes puhua palvelutasosta. Saa sielta onneksi sentaan kaljaa ja puheaikaa kannykkaliittymaan.

Saimme kuulla eraan kanadalaisen suusta yleismaailmallisen totuuden, jossa saattaa olla totuuden siemen: Jos viivyt Aasiassa pidemman aikaa, sinusta tulee uskonnollinen. Jos taasen paatat menna Etela-Amerikkaan, sinusta tulee vallankumouksellinen. Afrikassa sinusta tulee juoppo.

V&T

Tämä artikkeli kirjoitettiin Perjantaina, Huhtikuun 25. 2008 klo 13:24 ja se on kategoriassa Kuulumisia. Voit seurata vastauksia RSS 2.0 virtana. Voit jättää kommentin, tai jäljitää artikkelin omasta blogistasi.