Muistitikun kaytto loppui siihen kun mokoma palikka paatti sanoa sopimuksensa irti. Sinne meni puoliksi kirjoitettu matkaraportti, lahialueiden kartat, Village Boys, pari kopiota virallisista papereista yms. Samalla kertaa Tomin laturi tai matkapuhelin hajosi siihen malliin, etta nyt ei saa akkua ladattua kuin Veli-Matin puhelimessa. Veli-Matti sairasti toisen malarian. Koska ensimmaisesta ei ollut kulunut viela kuukautta, piti turvautua toisen asteen laakevaihtoehtoon, joka sattui olemaan kiniini. Tehokas laake, mutta haittavaikutukset olivat jotain aivan uskomatonta. Veltsun kuulo heikkeni puoleen, lisaksi korvissa oli koko ajan jatkuva suhina. Laakitys kesti viikon, joten Veli-Matti oli aika hapoilla kun laake vaikutti jo nukkumiseenkin. Lisaksi Veli-Matin mp3-soittimen kuulokkeet hajosivat jollain tapaa, ja nyt niista kuuluu vain osa aanista.
Kukko on ollut viimeaikoina kovin hiljainen. Toivottavasti joku teurasti sen. Muut linnut tosin narisevat edelleen. Lisaksi sammakot ovat alkaneet pitaa melkoista serenadia oisin heti kun heinasirkat ovat lopettaneet omansa.
Lentolippujen kanssa tuli sittenkin ongelmia. Myyja ilmoitti, etta oli myynyt meille liput, joita ei pystykaan toimittamaan. Hajosimme. Suuri kiitos Ellalle, joka upeasti hoiti yhteydenpidon meidan ja myyjan valilla, ja nyt on lentoliput jossain pain maailmaa matkalla tanne, silla lopultakaan myyja ei voinut toimittaa lippuja Ugandaan! Lentomme lahtee 12.6. Nairobista, ja Suomeen saavumme Lontoon kautta seuraavana iltana, eli perjantaina 13.6.
Jotain hyvaakin on sentaan tapahtunut. Vierailimme Queen Elisabethin kansallispuistossa. Alkupaiva oli sateinen, mutta iltapaivasta aurinko jo paahtoi kunnolla ja boat trip saatiin jarjestettya. Satuimme nakemaan virtahepojen ja puhvelien lisaksi myos kalakotkia, hyeenoja, krokotiileja, kuningaskalastajia, paviaaneja, mangusteja, antilooppeja, pahkasikoja ja elefantteja. Reissu ehdottomasti kannatti. Loysimme myos postikortteja, sinaansa saavutus silla ei siihen mennytkaan kuin 6 viikkoa.
Combonin sairaalassa paasimme seuraamaan kirurgista operaatiota, kun 13 vuotiaan tyton vatsaa tutkittiin turvotuksen takia. Jossain vaiheessa kirurgilla oli jopa tyton kohtu kadessaan. Ongelma ilmeisesti oli munasarjoissa, mikali ymmarsimme mita laakari sanoi, ja nakemamme perusteella, mikali anatomian luennot eivat menneet ihan hukkaan. Synnytys on kuitenkin viela nakematta.
Olemme nyt tavanneet 3 valkoihoista terveyskeskuksen alueella itsemme lisaksi. Kaksi oli kanadalaisia henkiloita, jotka osallistuivat Healthy Child Uganda -projektiin lahinna antamalla koulutusta. Oli mukavaa valilla paasta juttelemaan jonkun kanssa, joka puhuu kunnollista englantia. Koulutus kesti viikon, ja sina aikana naimme miten vapaaehtoisia koulutettiin kouluttamaan kylalaisille erilaisia terveysasioita kuten erilaisten sairauksien hoitoa ja perhesuunnittelua. Parasta antia oli 30 aikuista ihmista leikkimassa kasinukeilla ja laulamassa “calypso, calypso calyyyyyyp-so”. Olisikin jo pikkuhiljaa aika saada keskimaarainen lapsimaara/nainen laskemaan sielta 7-8 tienoilta vahan alemmas, kasinukeilla tai ilman.
Kolmas valkoihoinen olikin sitten yllatys kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pelailimme korttia ilta-auringossa, kun Veli-Matti yhtakkia nosti katseensa ja tuumasi, etta “mita p****tta, joku intiaani pyoralla”. Vieras oli saksalainen Petro Lubben, joka vuonna 1986 lahti Bremenista Pohjois-Saksasta polkupyoramatkalle, ja 37 valtion kautta pyorailtyaan oli loytanyt tiensa Ugandaan ja Rugazi Health Centreen. Han oli ehtinyt kiertamaan lantisen Afrikan kautta Etela-Afrikkaan ja edelleen Madagaskarin kautta Ruandan ja Tansanian kautta Ugandaan. Kilometreja oli takana lahes 80 tuhatta! Tarjosimme matkailijalle vahan iltapalaa ja saimme kuulla melkoisia tarinoita ja nahda valokuvia siita kuinka han sandaaleissaan seikkaili Kilimanjaron huipulla, talutti polkupyoraansa 24 paivaa saharan autiomaassa upottavassa hiekassa, ja kuinka han joka aamu juo lasillisen virtsaansa O_o Parasta kuitenkin oli, etta myos han hajoilee vilkuttaviin ja huuteleviin lapsiin, joille ei riita vain yksi vastaus, ja lisaksi han inhoaa nigerialaisia elokuvia!! Tama tuotti meille suurta itsetunnon kohotusta, etta emme ole ainoat, joita ko. asiat ottavat suunnattomasti paahan.
Lisaksi paikalliset nayttivat nokkeluutensa luulemalla, etta kaikki valkoiset puhuvat keskenaan samaa aidinkielta.
Poikkesimme tapaamassa traditional healeria, eli paikallista perinteista parantajaa. Han kertoili omasta historiastaan, naytti hoitotilansa, kertoi asiakkaiden yleisimmista vaivoista ja ongelmista, seka oli (kuten muukin “henkilokunta”) pienessa tunussa eli humalassa. Saimme kuitenkin jotain pienta irti, ja maksoimme hanen ajastaan kahdella kilolla sokeria. Traditional Herbalist, eli jonkin sortin laakkeenvalmistaja/parantaja puolestaan esitteli laboratorionsa, jossa hanella oli jopa mikroskooppi ja mahdollisuudet testata ainakin HIV ja malaria. Lisaksi hanella oli rohdosliemet purkissa hyllylla odottamassa kayttoa. Laaketta loytyi mahakipuun, kipuun, malariaan, allergiaan, iho-oireisiin, mahavaivoihin, paansarkyyn yms. Veli-Matti ei tosin luvannut seuraavan malarian tullen turvautua malarialiemeen.
Olemme iltojemme ratoksi rakennelleet kehittelemaamme pelia nimelta Afrikan tahteet (a.k.a. Muzungu Breakdown). Se on sekoitus Afrikan Tahti - ja Monopoli -peleja. Pelin tapahtumat perustuvat tositapahtumiin, joita olemme naiden kahden kuukauden aikana kohdanneet, esim. porrasperainen Toyota Corolla, johon kuskin lisaksi nayttaa mahtuvan 1 aikuinen etupenkille, ja taakse 5 aikuista ja 2 lasta (Veli-Matti oli takana, Tomi edessa, joten voitte arvata kumpaa hymyilytti ja kumpaa ei). Lisaksi liikkeelle lahto maksaa aina sattumanvaraisen summan. Pelin tarkoituksena on loytaa lentoliput Suomeen. Mukaan ovat paasseet myos narisevat linnut ja nigerialaiset elokuvat unohtamatta hapokasta maratonpuheita pitavaa vastuuhenkiloamme. Hanelta nimittain juttua irtoaa parhaimmillaan 3 tuntia putkeen niin etta emme saa juuri puheenvuoroa.
Olemme taytelleet harjoitustyokirjaamme sen minka olemme pystyneet, ja yhtena paivana kun health centressa paatimme taydentaa loput puuttuvat kohdat, tohtori oli lahtenyt jonnekin, tavoittelemamme hoitaja oli kadonnut, eika koko terveyskeskuksesta loytynyt juuri muita kuin potilaita ja pari erittain vajaasti englantia puhuvaa yleishenkiloa. Menimme paivaunille.
Tanaan olemme Mbararassa, huomenna tarkoitus lahtea melkein lounaisimpaan osaan Ugandaa. Oppaanamme on toinen aiemmin mainitsemistamme tytsyista. Ylihuomenna tulee matkamme puolivali, joten maanantaina ollaan jo paremmalla puolella eli “kaantyneessa junassa”.
Ensi perjantaina matkaammekin kohti Kongoa ja paivantasaajaa eli pohjoisen suuntaan.
Mahdollisesti lisaa juttua ensi maanantaina tai tiistaina. Tai sitten joskus toukokuussa. Tai joskus. Ehka.
T&V
Artikkelit (RSS)