Matkakuulumisia

Liikkuessamme siella sun taalla olemme 2 kertaa paattaneet turvautua oikopolkuun. Jalkeenpain ajatellen kertaakaan ei olisi kannattanut tehda niin. Ensimmaisella kerralla seurasimme yhta paikallista, joka oli meilla tulkkina. Oikopolku johti ensin pois asvalttitielta alas maenrinnetta banaanimetsaan, ja pohjalta takaisin tielle oli kylla hapokkain reitti ikina. Varsinkin kun tulkkimme veti puolijuoksua maenharjannetta ylos, tunsimme olomme hieman tukalaksi, jopa hieman tuskaiseksi. Toinen oikopolku taivallettiin pimeassa, ja lopputuloksena oli paatyminen pieneen latakkoon, jonka sisaltoa ei voi kemiallisilla reagensseilla tutkia. Haju ainakin oli aivan jaatava, ja puntit paskassa.

Ensimmaista kertaa paikalliset pennut tunkeutuivat asuntoomme. Kuulimme ovelta koputusta, ja kun Tomi avasi oven, yksi lapsi pujahti suoraan eteiseen/keittioon, ja istui tuoliin. Toinen jai seisomaan ovensuulle. Kumpikaan ei luonnollisesti puhunut englantia saati suomea, emmeka meinanneet keksia miten heista paasisi mitenkaan kohteliaasti eroon. Siina ne sitten tuijottelivat silmat suurena. Lopulta lahtivat pois. Seuraavan kerran kun tuli taas koputus, Veli-Matti avasi viime kerrasta oppineena seisoen oviaukon edessa. Sisalle yrittivat, mutta eivat paasseet. Kehtasivat kuitenkin pyytaa rahaa, jota he eivat luonnollisesti saaneet.

Puoli viikkoa Kabalessa kaantyikin viikoksi. Perjantaina tutustuimme Mbararan yoelamaan, pariin paikalliseen yokerhoon kahden ugandalaisen ystavamme kanssa. Olut maksoi noin euron, ja hienompaan paikkaan sisaanpaasy oli hieman alle 3 euroa. Portsari tutki metallinpaljastimella mahdolliset aseet, ja Tomi joutui jattamaan kameransa narikkaan (syysta jota emme saaneet tietaa). Kamera kuitenkin saatiin vahingoittumattomana takaisin. Yon vietimme University Inn -hotellissa, joka on yliopiston omistama hotelli. Yksi kahden hengen huone maksaa 20 euroa yolta, sisaltaa aamupalan ja telkkarin (jossa oli vain yksi kanava, jota joku kontrolloi muualta vaihdellen kanavia oman halunsa mukaan. Lahinna siis seurasimme Al Jazeeraa ja East-Africa TV:ta).

Lauantai aamupaivalla lahdimme minibussilla (Toyota Hiacella) kohti Kabalea, joka sijaitsi loppupeleissa hyvinkin lahella Ruandan rajaa. Vierailimme paikallisella jarvella, joka on jossain maarin suosittua turistialuetta. Kabalessa kulkiessamme selvittelimme paikallisten kantaa julkiseen terveydenhuoltoon verrattuna yksityiseen sektoriin, hintatasoa, noitatohtorien suosiota yms..

Saa Kabalessa oli varsin mukava, vastasi lahinna Suomen kesaa. Paikalliset palelivat koko ajan. Kaupunki sijaitsi ylangolla, arviomme mukaan ehka noin 2 kilometrissa. Saimme vastauksen rukouksiimme, kun loysimme paikan, josta voi ostaa hyvinkin lihapiirakkaa muistuttavia paistoksia. Nyt on repussa 10 kappaletta evaaksi Rugaziin, jossa joka paiva sama ruoka on alkanut hieman tympimaan. Ruokakulttuuri oli muutenkin mielenkiintoinen, silla paikassa jossa vietimme yot (eli ystavamme tadin luona) saimme kaytannossa 2 ateriaa paivassa, ja molemmat olivat niin runsaita etta meinasi valkoisen miehen vatsa turvota. Kun saimme ensimmaisen lautasellisen tyhjennettya, eteemme tuotiin toinen samanveroinen annos. Ja Suomessa kun luullaan etta taalla karsitaan nalkaa  Poikkesimme Ruandan puolella. Rajan ylitys oli aika helppo tapahtuma henkiloautolla, tosin teimme vain pienen retken Ruandan puolelle emmeka tarvinneet viisumia.

Pitkasta aikaa paasimme katsomaan myos lansimaisia elokuvia, mm. George of the Jungle ja The Recruit. Afrikkalaisilla on tapana katsoa elokuvat moneen kertaan, ja katsoimmekin ko. elokuvat muutamaan otteeseen. Lisaksi oli muutama afrikkalainen elokuva (God must be crazy  seka  God must be crazy 2) ja pari lansimaista, joita pystyi vuokraamaan paikallisesta videovuokraamosta. Hinta n. puoli euroa per elokuva, palautus kunhan ehtii. KAIKKI elokuvat piraatteja, kehtaavatkin elokuvateollisuudessa valittaa suomalaisille warettajille jotka eivat tavoittele taloudellista hyotya!

Tanaan perjantaina 25.4. keskustelimme harjoitteluvastuuhenkilomme kanssa Mbararassa ensi kuun suunnitelmista ja tahan asti kokemistamme asioista. Keskustelu oli lyhyt, silla vastuuhenkilolla tuntui olevan kiire. Rugazin vastuuhenkilomme ei saapunut edes paikalle. Emme saaneet keskustelusta juuri mitaan irti. Kuten oikeastaan emme yleensakaan mistaan kun yritamme jotain selvittaa. Onneksi alkukeskustelu matkamme alussa oli melko hyvin onnistunut. Vastuuhenkilo lupaili sunnuntaina ilmoitella tulevaisuuden kuvioista. Luultavasti paadymme Mbararaan, mutta osan ajasta saatamme viettaa Kisoron sairaalassa (joka on Kabalestakin viela jonnekin eteenpain).

Lentolippuja ei nay, mutta emme ole viela hirvean huolestuneita. Lahetyksesta on nyt aikaa pari viikkoa. Jos ensiviikolla ei ala lippuja kuulumaan, alkaa tata parivaljakkoa hajottamaan. Toivotaan siis parasta. Siirrymme tanaan takaisin Rugaziin, jossa toivon mukaan on jaljella 5 paivaa. Jos sitten paasisimme tanne 200 000 asukkaan Mbararaan, jonka palvelutaso vastaa ehka noin 2000 asukkaan kylaa Suomessa. Tama on sinaansa suuri juttu meille, koska Rugazin kohdalla ei voi edes puhua palvelutasosta. Saa sielta onneksi sentaan kaljaa ja puheaikaa kannykkaliittymaan.

Saimme kuulla eraan kanadalaisen suusta yleismaailmallisen totuuden, jossa saattaa olla totuuden siemen: Jos viivyt Aasiassa pidemman aikaa, sinusta tulee uskonnollinen. Jos taasen paatat menna Etela-Amerikkaan, sinusta tulee vallankumouksellinen. Afrikassa sinusta tulee juoppo.

V&T

Muistitikun kaytto loppui siihen kun mokoma palikka paatti sanoa sopimuksensa irti. Sinne meni puoliksi kirjoitettu matkaraportti, lahialueiden kartat, Village Boys, pari kopiota virallisista papereista yms. Samalla kertaa Tomin laturi tai matkapuhelin hajosi siihen malliin, etta nyt ei saa akkua ladattua kuin Veli-Matin puhelimessa. Veli-Matti sairasti toisen malarian. Koska ensimmaisesta ei ollut kulunut viela kuukautta, piti turvautua toisen asteen laakevaihtoehtoon, joka sattui olemaan kiniini. Tehokas laake, mutta  haittavaikutukset olivat jotain aivan uskomatonta. Veltsun kuulo heikkeni puoleen, lisaksi korvissa oli koko ajan jatkuva suhina. Laakitys kesti viikon, joten Veli-Matti oli aika hapoilla kun laake vaikutti jo nukkumiseenkin. Lisaksi Veli-Matin mp3-soittimen kuulokkeet hajosivat jollain tapaa, ja nyt niista kuuluu vain osa aanista.

Kukko on ollut viimeaikoina kovin hiljainen. Toivottavasti joku teurasti sen. Muut linnut tosin narisevat edelleen. Lisaksi sammakot ovat alkaneet pitaa melkoista serenadia oisin heti kun heinasirkat ovat lopettaneet omansa.

Lentolippujen kanssa tuli sittenkin ongelmia. Myyja ilmoitti, etta oli myynyt meille liput, joita ei pystykaan toimittamaan. Hajosimme. Suuri kiitos Ellalle, joka upeasti hoiti yhteydenpidon meidan ja myyjan valilla, ja nyt on lentoliput jossain pain maailmaa matkalla tanne, silla lopultakaan myyja ei voinut toimittaa lippuja Ugandaan!  Lentomme lahtee 12.6. Nairobista, ja Suomeen saavumme Lontoon kautta seuraavana iltana, eli perjantaina 13.6.

Jotain hyvaakin on sentaan tapahtunut. Vierailimme Queen Elisabethin kansallispuistossa. Alkupaiva oli sateinen, mutta iltapaivasta aurinko jo paahtoi kunnolla ja boat trip saatiin jarjestettya. Satuimme nakemaan virtahepojen ja puhvelien lisaksi myos kalakotkia, hyeenoja, krokotiileja, kuningaskalastajia, paviaaneja, mangusteja, antilooppeja, pahkasikoja ja elefantteja. Reissu ehdottomasti kannatti. Loysimme myos postikortteja, sinaansa saavutus silla ei siihen mennytkaan kuin 6 viikkoa.

Combonin sairaalassa paasimme seuraamaan kirurgista operaatiota, kun 13 vuotiaan tyton vatsaa tutkittiin turvotuksen takia. Jossain vaiheessa kirurgilla oli jopa tyton kohtu kadessaan. Ongelma ilmeisesti oli munasarjoissa, mikali ymmarsimme mita laakari sanoi, ja nakemamme perusteella, mikali anatomian luennot eivat menneet ihan hukkaan. Synnytys on kuitenkin viela nakematta.

Olemme nyt tavanneet 3 valkoihoista terveyskeskuksen alueella itsemme lisaksi. Kaksi oli kanadalaisia henkiloita, jotka osallistuivat Healthy Child Uganda -projektiin lahinna antamalla koulutusta. Oli mukavaa valilla paasta juttelemaan jonkun kanssa, joka puhuu kunnollista englantia. Koulutus kesti viikon, ja sina aikana naimme miten vapaaehtoisia koulutettiin kouluttamaan kylalaisille erilaisia terveysasioita kuten erilaisten sairauksien hoitoa ja perhesuunnittelua. Parasta antia oli 30 aikuista ihmista leikkimassa kasinukeilla ja laulamassa “calypso, calypso calyyyyyyp-so”. Olisikin jo pikkuhiljaa aika saada keskimaarainen lapsimaara/nainen laskemaan sielta 7-8 tienoilta vahan alemmas, kasinukeilla tai ilman.

Kolmas valkoihoinen olikin sitten yllatys kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pelailimme korttia ilta-auringossa, kun Veli-Matti yhtakkia nosti katseensa ja tuumasi, etta “mita p****tta, joku intiaani pyoralla”. Vieras oli saksalainen Petro Lubben, joka vuonna 1986 lahti Bremenista Pohjois-Saksasta polkupyoramatkalle, ja 37 valtion kautta pyorailtyaan oli loytanyt tiensa Ugandaan ja Rugazi Health Centreen. Han oli ehtinyt kiertamaan lantisen Afrikan kautta Etela-Afrikkaan ja edelleen Madagaskarin kautta Ruandan ja Tansanian kautta Ugandaan. Kilometreja oli takana lahes 80 tuhatta! Tarjosimme matkailijalle vahan iltapalaa ja saimme kuulla melkoisia tarinoita ja nahda valokuvia siita kuinka han sandaaleissaan seikkaili Kilimanjaron huipulla, talutti polkupyoraansa 24 paivaa saharan autiomaassa upottavassa hiekassa, ja kuinka han joka aamu juo lasillisen virtsaansa O_o   Parasta kuitenkin oli, etta myos han hajoilee vilkuttaviin ja huuteleviin lapsiin, joille ei riita vain yksi vastaus, ja lisaksi han inhoaa nigerialaisia elokuvia!! Tama tuotti meille suurta itsetunnon kohotusta, etta emme ole ainoat, joita ko. asiat ottavat suunnattomasti paahan.

Lisaksi paikalliset nayttivat nokkeluutensa luulemalla, etta kaikki valkoiset puhuvat keskenaan samaa aidinkielta.

Poikkesimme tapaamassa traditional healeria, eli paikallista perinteista parantajaa. Han kertoili omasta historiastaan, naytti hoitotilansa, kertoi asiakkaiden yleisimmista vaivoista ja ongelmista, seka oli (kuten muukin “henkilokunta”) pienessa tunussa eli humalassa. Saimme kuitenkin jotain pienta irti, ja maksoimme hanen ajastaan kahdella kilolla sokeria. Traditional Herbalist, eli jonkin sortin laakkeenvalmistaja/parantaja puolestaan esitteli laboratorionsa, jossa hanella oli jopa mikroskooppi ja mahdollisuudet testata ainakin HIV ja malaria. Lisaksi hanella oli rohdosliemet purkissa hyllylla odottamassa kayttoa. Laaketta loytyi mahakipuun, kipuun, malariaan, allergiaan, iho-oireisiin, mahavaivoihin, paansarkyyn yms. Veli-Matti ei tosin luvannut seuraavan malarian tullen turvautua malarialiemeen.

Olemme iltojemme ratoksi rakennelleet kehittelemaamme pelia nimelta Afrikan tahteet (a.k.a. Muzungu Breakdown). Se on sekoitus Afrikan Tahti - ja Monopoli -peleja. Pelin tapahtumat perustuvat tositapahtumiin, joita olemme naiden kahden kuukauden aikana kohdanneet, esim. porrasperainen Toyota Corolla, johon kuskin lisaksi nayttaa mahtuvan 1 aikuinen etupenkille, ja taakse 5 aikuista ja 2 lasta (Veli-Matti oli takana, Tomi edessa, joten voitte arvata kumpaa hymyilytti ja kumpaa ei). Lisaksi liikkeelle lahto maksaa aina sattumanvaraisen summan. Pelin tarkoituksena on loytaa lentoliput Suomeen. Mukaan ovat paasseet myos narisevat linnut ja nigerialaiset elokuvat unohtamatta hapokasta maratonpuheita pitavaa vastuuhenkiloamme. Hanelta nimittain juttua irtoaa parhaimmillaan 3 tuntia putkeen niin etta emme saa juuri puheenvuoroa.

Olemme taytelleet harjoitustyokirjaamme sen minka olemme pystyneet, ja yhtena paivana kun health centressa paatimme taydentaa loput puuttuvat kohdat, tohtori oli lahtenyt jonnekin, tavoittelemamme hoitaja oli kadonnut, eika koko terveyskeskuksesta loytynyt juuri muita kuin potilaita ja pari erittain vajaasti englantia puhuvaa yleishenkiloa. Menimme paivaunille.

Tanaan olemme Mbararassa, huomenna tarkoitus lahtea melkein lounaisimpaan osaan Ugandaa. Oppaanamme on toinen aiemmin mainitsemistamme tytsyista. Ylihuomenna tulee matkamme puolivali, joten maanantaina ollaan jo paremmalla puolella eli “kaantyneessa junassa”.

Ensi perjantaina matkaammekin kohti Kongoa ja paivantasaajaa eli pohjoisen suuntaan.

Mahdollisesti lisaa juttua ensi maanantaina tai tiistaina. Tai sitten joskus toukokuussa. Tai joskus. Ehka.

T&V