Olemme nyt olleet parisenkymmenta paivaa Ugandassa. Taalla ei omalla autolla juuri viitsisi liikkua hullun liikenteen ja tien epatasaisuuksien ja ‘hidasteiden’ takia. Ihmetella pitaa, miten suomessa voi joku auto menna rikki. Tanaankin tultiin Toyota Hiacella, jollain 80-luvun viritelmalla, jossa meita oli kaikenkaikkiaan 21 aikuista ja pari lasta yhta aikaa kyydissa.

Kirjoittelemme talla eraa Combonin katolisesta lahetyssairaalasta, jossa vierailemme kerran viikossa nahdaksemme hieman isompia kuvioita kuin Rugazin terveyskeskuksessa. Matkaa tanne on sellainen puolisen tuntia, aiemmin mainitsemallamme kimppataksilla/minibussilla.

Mbararan paluumatkakin otti aikansa, silla kuljettaja paatti kesken matkan pysahtya huoltoasemalle, kunnes tyonantaja lupaisi maksaa hanelle palkan. Siella sita sitten odoteltiin ja pimeakin alkoi tulla. Virallisen syyn pysahdykselle saimme kuulla vasta myohemmin. Aluksi meille kerrottiin jostain moottoriviasta tms. Vahan jannitti pitaako viettaa yo bussissa.

Kuvia emme pysty laittamaan esille ennen suomeen paluuta, silla emme ottaneet mukaan kaapelia jolla yhdistaa tietokone ja kamera. Toisekseen nettiyhteydet taalla ovat niin hitaita, etta yhden kuvan lahettaminen/avaaminen voi vieda useita minuutteja. Ennatys yhden nettisivun avautumiselle on tainnut olla kymmenisen minuuttia, paa-asiassa sivut aukeavat parissa minuutissa. Hankimme paikallisen matkapuhelinliittymankin, jossa valkoiselta miehelta huijattiin pari tonnia, onneksi luku on paikallista valuuttaa, oikeasti alle euro. Huomautimme virheesta, ja saimme siltikin vaarin rahaa takaisin. Mokoma myyja ei osannut/ei halunnut osata englantia riittavasti.

Ensi viikonloppuna saatamme piipahtaa Kongon puolella katsastamassa paikkoja. Sinne on kai noin tunnin-parin matka. Lahimman kuukauden sisalla saatamme myos eksya Queen Elisabethin kansallispuistoon, jonne on hienot nakymat jo meidankin kylastamme. Olemme saaneet paaosin liskot haadettya talomme sisapuolelta, joskin seinilla niita nakyy edelleen. Olemme yrittaneet kehitella puhallusputkea tai muuta tehokasta tapaa haataa paaskyset, jotka ovat rakentaneet pesan (joka tippui ja nyt rakentavat uutta) ikkunamme taakse, ja meluavat harvinaisen arsyttavalla aanella. Asiaa ei yhtaan helpota paikallisen arkkitehdin taannoiset suunnitelmat jattaa ikkunan ylin neljannes ilman lasia ja peittaa se pelkalla hyttysverkolla. Tulee muuten kylma yolla ja ilman suhteellinen kosteus taitaa lahennella sataa prosenttia O_o.

Tahan saakka olemme kierrelleet tohtorien mukana osastoilla ja olleet mukana tohtorin vastaanotolla. Terveyskeskuksen apteekissa/laakkeidenjakotilassa olemme avustelleet hoitajia ja raskausklinikalla kirjailleet naisten tietoja ylos. Viime paivina olemme tutustuneet erilaisiin virallisiin julkaisuihin Ugandan terveyspolitiikasta seka HIV ja malarian hoidosta. Saatammepa paasta lahipaivina nakemaan jopa synnytyksen! (niin meille ainakin lupailtiin)

 Aurinkoisesta Ugandasta terveina ja reippaina

Tomi ja Veli-Matti

4 Kommenttia artikkeliin “Viidennes takana”

  1. Siiseli ja Veksi says:

    Terveisiä täältä talvisesta Varkaudesta. Olipas kiva saada taas lukemista. Veksi käski sanoa: “Terveyttä ja elämäniloa!”

  2. Mikko H says:

    Pidä hauskaa synnytyksessä. En ymmärrä miksi joku muu kuin kätilö ja lääkäri haluaa synnytykseen jos ei ole omasta lapsesta tai hyvin läheisestä kysymys. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että jos siinä ei olisi tunnelatausta mukana niin eipä sitä haluaisi katsoa huvin vuoksi :P

  3. Mosse says:

    No hyvä et kaikki ok.

  4. Mikko H says:

    Ugandassa tuhoisa bussiturma
    Julkaistu 27.03.2008, klo 18.32 (päivitetty 27.03.2008, klo 21.14)

    Ugandassa on sattunut tuhoisa bussiturma torstaina. Onnettomuudessa on kuollut 40 matkustajaa, heidän joukkossaan neljä lasta. Ainoastaan kymmenen ihmistä selviytyi.
    Turma sattui 200 kilometriä pääkaupungista Kampalasta länteen, kun bussi lähti ohittamaan edellä ajanutta kuorma-autoa.

    Joo-o, kannattaa pitää turvavyöt kiinni autoillessa…

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |