Talla kertaa vahan enemman tekstia. Huomasimme, etta kannattaa kayttaa vapaa-aikaa Rugazissa kirjoitteluun, ja kun paasee jossain nettiin, niin muistitikulta kopioi valmiit tekstit paivakirjaan.
Paasiainen takana
Loppuviikosta olimme immunisaatioklinikalla kirjaamassa lasten tietoja rekisteriin. Paikalla oli vain reilut 15 lasta aiteineen, silla paasiaisen aikaan meno taallakin hiljenee. Aidit saivat neuvontaa miksi rokottaminen on tarkeaa, ja lapset saivat poliorokotuksen tippoina suuhunsa, seka DPT-HiB-jotain -rokotteen reiteensa. Rokotettiinpa siella vastasyntynytkin! Tosin me emme ole viela paasseet seuraamaan synnytysta (vaarinymmarryksen johdosta meni ensimmainen tilaisuus ohi), ehka tassa lahiaikoina sitten…syntyyhan taalla keskimaarin 5 lasta paivassa. Joillain aideilla on muuten 10. lapsi tuloillaan.
Olimme seuraamassa katolista paasiaissunnuntain messua lahikirkossa. Paikalla oli satoja ihmisia (yli 300 ainakin) ja kirkko oli tupaten taynna - osa joutui istumaan lattialla ja osa tungeksi oviaukkojen luona. Messu oli hyvin eloisa verrattuna keskiverto jumalanpalvelukseen Suomessa. Ohjelmassa oli paljon laulua ja musiikkia, alttarin luona oli jopa muutama nuori esitanssimassa. Sinansa mielenkiintoinen yksityiskohta oli jouluvalot alttarin luona tunnelmaa luomassa vilkkuvine ledeineen…
Sunnuntai iltapaivalla kavimme keittajiemme sukulaisten luona kylassa, ja juttelimme niita naita siella. Tiilesta ja savesta tehty rakennus sijaitsi keskella banaanimetsaa, eika taloon luonnollisestikaan tullut sahkoa tai vetta. Huoneen seinilla oli sanomalehtien artikkeleita ns. tapetteina. Jossain vaiheessa talon etupihalle eksyi muutama kalkkuna, josta saimme otettua pari hyvaa lahikuvaakin - on ne kylla rumia elukoita 
Sukulaisten luota lahdettyamme kavimme laheisella lammella, joka toimii vedenottopaikkana alueen talouksiin (myos meidan health centeriin). Aiemmin mainitun rekkaonnettomuuden takia juoksevaa vetta ei nay, ellei sitten itse kannujen kanssa holkkaa. Lammen pinnalla nakyikin edelleen oljylaikkia. Laheisessa puussa nakyi kuitenkin kuningaskalastaja (lintu), joten ei mennyt sekaan reissu hukkaan.
Lauantaina paatimme lahtea laheiselle vuorelle patikoimaan omatoimisesti. Otimme mopotaksin alle (mopon kyydissa kuski + me kaksi) ja hurautimme reilun 15min paahan patikointireitin alkuun. Kavelimme jonkin matkaa reittia pitkin kohti huippua, mutta jossain vaiheessa polku paattikin kadota totaalisesti! Olimme siis kahdestaan keskella eukalyptysmetsaa, mutta mita pienista! Kompassista vahan suuntaa ja suunta kohti huippua pusikoiden ja valilla hyvinkin tihean aluskasvillisuuden lapi. Aikanaan saavuimme enemman tai vahemman hikisena huipulle, ja naimme paljon viidakkoa (…aakkosten puute on valilla hyvinkin hauskaa). Otimme tietysti kuvia ja jopa hieman videokuvaa. Sitten patikoimme alas ‘valtatielle’ ja kavelimme reippaat 5 km ennen kuin saimme hommattua itsellemme kyydin takaisin Rugaziin.
Tiistaina vierailimme jalleen Combonin sairaalassa. Talla kertaa olimme sairaalan pomon (laakarin) mukana osastokierroksella. Laakari paatti silloin talloin testata tietamystamme kyselemalla mika laake olisi paras kunkin potilaan kohdalla. Tuli oppikirjoja ikava, pari kertaa saimme vastattua jotain mika oli edes lahella tohtorimme mielipidetta. Paasimme myos nakemaan miten raskaana olevien naisten vatsaa kuunnellaan ja tunnustellaan, ja saimme jopa itsekin testata molempia. Kuulimme hengitysaania ja tunsimme vauvan paan O_o. Mukanamme oli pari hoitajaopiskelijaa Makereren eli Kampalan yliopistosta. Heillakin tuntui olevan valilla hieman sormi suussa laakarin kysellessa heidan tietojaan. Taidamme Mbararaan paastyamme hommata muistitikulle ainakin antibiootteja kasittelevan osuuden Farmakologian kirjasta.
Keskiviikkona katsoimme elokuvan. Sen nimi oli Village Boys. Se oli nigerialainen. Se oli huonoin ikina. Ikina. Piti olla viela lisaksi digitally remasteroitu ja ybermahtavat aanet. Taalla se ilmeisesti tarkoittaa jotain muuta kuin mihin Suomessa ollaan totuttu. Saimme ko. elokuvan muistitikulle, naette sitten kesalla, etta millaisia elokuvia Nigeria tuottaa. Onneksi Suomi sai valita ensin, ja meilla on suomalaiset, eurooppalaiset ja amerikkalaiset elokuvat. Pahinta on, etta paikalliset taalla pitavat suuresti nigerialaisista elokuvista. Aivan kuten matookesta. Aloitimme tiistaina katsomaan yhta toista nigerialaista elokuvaa, Power of Promise. Sita emme ehtineet tosin katsoa kuin hetken. Ajattelimme silloin, etta eivat ne kaikki voi yhta huonoja olla. Toisin kavi. Onneksi Mbararasta kuulemma voisi saada ihan kunnon elokuviakin!!
Torstaina teimme outreachin kylaan, jossa lahikylien terveydesta vastaavat henkilot kokoontuivat kuukausittaiseen tapaamiseensa. Matkaa kylaan kertyi reilut parikymmenta kilometria, ja matka taittui mukavasti Toyota Land Cruiserin takapenkilla. Hetken aikaa. Taivaalta oli tullut vetta viimeiset 24 tuntia ja mudasta ja savesta tehdyt tiet olivat sen mukaista vellia. Jouduimme pysahtymaan puoleksi tunniksi metsan keskelle, silla vastaan tuleva auto (mitsubishin iso lava-auto) oli luisunut osittain tielta banaanipuiden joukkoon. Aikansa kuokittuaan saivat autonsa tielle ja peruutettua edestamme pois. Jatkoimme matkaa makisessa maastossa, jossa nelivetomaasturikin oli kovilla. Valilla joki virtasi tien yli, toisinaan jouduimme tyontamaan land cruiseria ylospain, silla se ei itse kyennyt saven keskella ylos kapuamaan. Sen maen paalle paastyamme olimme lievasti kuraisia. Perille paastyamme saimme huomata, etta kaikki henkilot eivat olleet kyenneet paikalle, joten kokous ei ollut aivan taysivaltainen. Naimme pari Ugandan kansallislintuakin, eli vapaasti suomennettuna kauluskurkia (Crested crane). Kokouksen jalkeen lahdimme samaa reittia takaisin. Talla kertaa ei tarvinnut sentaan tyontaa autoa, vaikka suuri osa matkasta mentiinkin auton oikea kylki edella. Mukana oli myos pari neitokaista Mbararan yliopistolta, jotka tekivat omaa tutkimustaan eraasta isosta terveysprojektista johon liittyivat juuri nama terveysvastaavat yms. Laitettuamme Ekkosangenin nokiasta soimaan (no, toiset teista tietavat biisin, toiset eivat) saimme kaannettya puheen matkapuhelimiin, ja lahetettyamme pari biisia toisen neitosen puhelimeen saimme puhuttua itsellemme puhelinnumerot ja kaikki. Saimme ainakin oppaat Kampalan (paakaupungin) reissullemme.
Tanaan kirjoittelemme Mbararasta. Tulimme tanne shoppailemaan (= suklaata, kekseja, kirjoja jos mahdollista, elokuvia, lentoliput!!!!) ja Veli-Matti myos lahettamaan parit kirjeet. Kortteja sitten joskus jos niita jostain loytyy.
Sanastoa:
Kannykkaverkko = toimii suurimman osan ajasta. Valilla menee jopa vuorokausi kun verkko on poissa, joskin Veli-Matin puhelin tuntuu koko ajan loytavan toimivan verkon. Kaikki tekstiviestit eivat kuitenkaan tule ajallaan perille, ja viive saattaa olla puoli paivaa tai jopa enemman. Alkaa siis hermostuko jos heti ei ala kuulumaan vastausta.
Auto = Toyota. 95 prosenttisesti. Tai sitten mitsubishi. loppu prosentti onkin sitten sekalaista tavaraa. Ehka mielenkiintoisin tahan asti ollut Toyota Corsa.
Highway = asvaltoitu, kaksi kaistaa, kuoppaisa, taynna ajohidasteita (joihin maasturin pohja ottaa kiinni), saattaa sisaltaa vapaana liikkuvia lehmia ym. kissaa suurempaa. Ei kuitenkaan leijonia tai kirahveja 
Matooke = jaatavan makuista banaanimattoa joka ei lopu koskaan. Paikallisten jokapaivaista ruokaa. Voidaan kayttaa myos vesikanisterien korkkina. Voidaan kayttaa oikeastaan mihin vain. Mielikuvitus tuntuu olevan rajana.
X sold here = tuskin myyvat (virallinen puhelinoperaattorikaan ei myynyt puheaikakortteja, ja vasta neljas kauppa myi niita).
Post office = 100 postiluukkua seinassa, ja toimistossa et voi lahettaa kirjeita. Pitaa kuulemma menna muualle niita lahettamaa… Terveisia vaan kaikille jotka yrittavat tanne jotain lahettaa tai odottavat etta me taalta jotain sinne lahettaisimme… (niin, ja tuliaisilta on muutenkin turha odottaa suuria, silla tuntuu jotenkin hassulta tuoda joko vasara tai terttu banaaneja. Muuta ainakaan tasta kylasta ei tunnu saavan)
BBC Book Shop = Paikallinen kirjakauppa, joka ei myy kirjoja. Tai no, oli siella pari koulukirjaa 80-luvulta. Lahin kirjakauppa, joka myy tavallisia romaaneja ym. loytyy kuulemma 300km paasta paakaupungista.
Ylinopeussakko = 200 km tunnissa karjapolulla. Tahan mennessa nahdyt liikenne merkit ovat 1) enintaan 50 km/h ja 2) rajoitus paattyy. Huhujen perusteella suurin sallittu nopeus on 130 km/h (koskee myos linja-autoja).
Autojen valot = vilkautetaan silloin, kun halutaan vastaantulijan huomio, muuten ei pideta paalla. Pimealla hurjimmat kayttavat jopa pitkia valoja, mutta vastaantulijan sattuessa valot rapsaistaan pois.
Vilkku = ajoneuvon toiseksi kulunein osa. Pidetaan paalla, jos huvittaa, tai ei pideta, tai pidetaan joskus, tai silloin kun ei kaannyta, tai kun kaannyttaan. Joskus pidetaan vaikka 10km putkeen jos silta tuntuu.
Renkaat = ovat varmasti umpikumia, silla olemme nahneet vain kahden autoilijan vaihtavan rengasta, ja molemmilla kerroilla renkaasta on lahtenyt kammenta isompi kappale pois. Suomalaisilla renkailla vastaavissa olosuhteissa ja vastaavilla nopeuksilla paasisi varmaan enintaan kymmenia kilometreja.
Aanitorvi = varmaan kulunein osa koko ajoneuvossa. Kaytetaan kun tullaan 130km/h tai kovempaa asuinalueelle, tai ollaan vastaantulevien kaistalla, tai muuten vain halutaan huomiota tai viestia edessa olevalle ajoneuvolle/polkupyoralle/kavelijalle/vuohelle etta nyt penkalle siita.
Muzungu = tarkoittaa paikallisella kielella valkoihoista. Kuulemme taman sanan kymmenia kertoja paivittain; yleensa seurauksena ilmestyy vahintaan 5-10 pienta lasta jotka huutavat Muzungu, vilkuttavat, kysyvat kuinka voimme ja kertovat kuinka he voivat vaikka emme kysyisikaan ja arsyttavimmat viela haluavat rahansa takaisin (”give me my money”). Jos lapsia on 10, niin jokainen haluaa etta hanta tervehditaan henkilokohtaisesti - kollektiivinen terveydys ei siis riita. Jotkut tulevat viela koskettelemaan ja tanssivat ymparillamme. Hajoamme henkisesti. Mihinkaan, ei yhtaan mihinkaan, voi menna ilman etta em. tapahtuu. Yolla kun luulisi olevan hiljaista niin eikos se ole lintujen vuoro meteloida (Veli-Matti on varma, etta joku lintu laulaa “kuo-pio, kuo-pio”), kiitos taas paikallisen ikkuna-arkkitehdin: jatti ylimmat ikkunalasit pois ja korvasi ne hyttysverkolla josta liskokin on jo tullut sisalle. Paaskyset paattivat rakentaa pesansa ikkunan taakse. Paaskysella ei paivaakaan.. Ainakin ajattelimme tunkea matooken pesaan, josko narina loppuisi. Ja hapokas kukko aloittaa joskus -ei aina- serenadin pari tuntia ennen kuin on edes valoisaa, eli ennen viitta. Kysyttiin suurin piirtein paljonko kukko maksaa torilla (10 000 shillinkia eli n. 4 euroa) - voi olla etta eras kukko kohtaa viela kohtalonsa ennen kuin taalta poistutaan…
Internet = “joihinkin tietokoneisiin ladattu automaattisesti (?) ja vaatii aktivoinnin (??)” Nopeudet aktivoiduilla jotain 28 kbit modeemin luokkaa. Maksimissaan. Hinnat nettikahviloissa vaihtelevat suuresti, toimivuus yhta huono kaikkialla.
Jalkapallo = Monelle elama ja henki. Paikalliset ottelut voivat johtaa tappeluihin. Kannattavat Manchester Unitedia. Paikalliset pallot kaaritty matookepuun kuoren kuiduista.
Lammin suihku = ??? Suomalainen versio: kaada puolitoista litraa kuumaa teevetta saaviin ja lisaa sopiva maara kylmaa vetta. Toimi nopeasti ennen veden jaahtymista. Ilman pesukinnasta tai pesusienta tulisi kyynel silmaan.
Tahanastinen ruoka on ollut hyvaa, ja emme ole saaneet mahatautia (malaria on asia erikseen). Yhteyshenkilomme onkin hyvin tarkka siita, mista ruokien raaka-aineet ostetaan. Monia elintarvikkeita ei osteta paikalliselta torilta, koska niiden puhtautta ja laatua ei pystyta varmistamaan. Yritamme saada kuitenkin ruokalistalle enemman hedelmia, mm. mangoja. Eksoottisimpia ruokia tahan mennessa ovat olleet matooke (kts. ylempaa), jack fruit (?), sweet potato ja paikallinen pinaatti. Joka aterialla on riisia, perunoita ja makaronia. Lahes joka aterialla on ananasta, lihaa (kanaa/vuohta/possua/nautaa), kaalia ja papuja. Juomana on yleensa passionmehua (niin hapanta, etta edes paikallinen sokeri ei liukene siihen) tai limonadia. Joskus on kalaa, vesimelonia tai matookea. Aamiaiseksi on yleensa kahvia/teeta/maitojauhetta/kaakaota, banaania (sita syotavaa lajia), munakasta ja leipaa (erilaisilla levitteilla). Sen verta usein (5 krt/pv) syodaan, etta luultavasti kilot pikemminkin kertyvat kuin putoavat…
Tassa talla eraa, seuraavat uutiset luultavasti Kongon reissun jalkeen, se kun jai paasiaispyhien takia toteuttamatta. Muuten elama jatkuileepi samaan verkkaiseen tahtiin. Nairobin lentokentalla nakemamme kyltti: No Hurry In Africa (eli ei kiiretta afrikassa) kuvastaa kylla aivan taysin paikallista elamantyylia.
-Veli-Matti & Tomi
A bit more story this time. We noticed that it’s good to use the free time in Rugazi for writing and when we get to the internet, it’s easy to copy the ready texts from memory stick to the diary.
Eastern passed
The end of the week we spent in the immunization clinic taking up the information about the children to a register. There was only some 15 children with their mothers, because during the eastern this health centre is really quiet. The mothers were taught why vaccinating is important and the children got vaccination for polio as drops in their mouth, and another, perhaps diphteria and something else in their thigh. Also a newborn was vaccinated! Though we have not yet been ablo to see a delivery (because of a misunderstanding we missed the first opportunity), perhaps in the near future…On average 5 babies are born here daily. Some mothers have their 10th baby coming..
We were watching catholic eastern sunday festival in the local church. There were hundreds of people (more than 300 at least) and the church was completely full – some people had to sit on the flood and some were crowding at the doors. The festival was very lively compared to an average sunday church in Finland. The program included plenty of singing and music, in front of the alter there was even some youg people as predancers. One interesting detail was also christmas lights behind the alter making atmosphere with their flashing strobos…
On sunday afternoon we visited our cooks’ relative’s house and had a little small talk. House made of bricks and mud was located in the middle of banana forest, and naturally there was no running water or electricity. On the walls there were articles from news papers as wallpapers. At one moment few turkeys appeared on the front yard and we had some nice close shots also – they are ugly animals, we must say After leaving the relatives we visited the local lake, which is the water reserve for the local people (also for our health centre). Because of the early mentioned truck accident you can’t see runnign water, unless you are jogging with cans your self. On the surface we could still see oil. On a tree nearby we saw a kingfisher (a bird), so the trip wasn’t wasting of time at all.
On saturday we decided to go hiking to a mountain nearby on our own. We took a motorcycle taxi (on motorcycle, the driver and the two of us) and drowe some 15 minutes to where a hiking path starts. We walked some time along the path until one moment the path completely disappeared! So there we were in the middle of the eucalyptus forrest by our own. We checked the compass and headed straight to the top through bushes and every now and then very thick undergrowth. More or less sweating we reached the top and saw very much of a jungle. Naturally we took some pictures and a little video. Then we hiked down to ”highway” and walked some 5 kilometres before we managed to get a ride back to Rugazi.
On tuesday we visited Comboni Hospital again. This time we were with the hospital boss (a doctor) at the wards. The doctor decided to check our knowledge with asking what medicine would be the best for each patient. At that moment we missed our pharmacology books, few times we found a solution even close the doctor’s opinion. We were also allowed to se how pregnant women’s stomach is listened and touched, and we could also try both. We heard breathing sound and felt the baby’s head O_o. On the ward round there was also two nurse student from Makerere University (Kampala). They seemed to be also confused when the doctor asked something from them. We think we will copy the antibiotic section from pharmacology book to memory stick when we get to Mbarara.
On wednesday we watched a movie. It was called Village Boys. It was Nigerian. It was the worst ever. Ever. It was also supposed to be digitally remastered and über great sounds. Most likely here it means something else we have been used to in Finland. We have the movie in memory stick, so you can see on the summer what kind of movies Nigeria produces. Fortunately Finland was able to choose first, and we have Finnish, European and American movies. The bad thing is that the local people here like Nigerian movies a lot. Just like matooke. On tuesday we started to watch another Nigerian movie, named Power of Promise. Though we didn’t have enough time to watch it to the end. We then thought they all can’t be as bad as Village Boys. We were wrong. Fortunately they say we could find even real movies from Mbarara!!
On thursday we made an outreach to a village, where the people in response of the local villages’ health care were gathered together for their monthly meeting. We drove a bit more than 20 kilometres and we were sitting on a comfortable back seat of Toyota Land Cruiser. For few kilometres. It had been raining for the last 24 hours and the roads made of mud and clay were floating. We had to stop for half an hour in the middle of the forest, because incoming car (one kind of big Mitsubishi van) had slidden partly out of the road among the banana trees. After some time the local people had hoed enough to get the car back to the road and out of our way. We continued our way in the hill country where even the 4-wheel-drive off-road vehicle was in troubles. Once there was a river running cross the road, partly we had to push the Land Cruiser upwards because it wasn’t able to climb itself in the mud. After getting on the top of that hill we were slightly muddy. When we reached the destination village we noticed all the participants of the meeting were not able to get there so the meeting wasn’t quite plenipotentiary. There we saw few Ugandan national birds, crested cranes. After the meeting we weren’t forced to push the car, more likely we slid the hill downwards the right side of the car first. In the car there was also two ladies from Mbarara university conducting their own research about a health project inlcuding also these health care responsible people etc. After we played Ekkosangen from our Nokia (well, some of you might know the song, some of you don’t) we made the conversation to be about cell phones and when we sent a couple of songs to the ladies’ phones we had their phone numbers and all. This means we’ll have guides for our trip to Kampala.
Today we are writing from Mbarara. We came here to do some shopping (= chokolate, cookies, books if possible, movies, flight tickets!!!!) and Veli-Matti sends some letters. Cards will be sent one day if we can found them somewhere.
Dictionary:
Cell phone network = works the most of the time. May go down even for 24 hours, even though Veli-Matti’s phone seems to find the network all the time. All text messages don’t arrive at the time, and the lag can be 12 hours and even more. So don’t be nervous if we won’t answer right after your message comes.
Car = Toyota. 95 per cent. Or Mitsubishi. The rest one per cent is miscellaneous. Perhaps one of the most exotic has been Toyota Corsa.
Highway = asphalted, two lanes, holes everywhere, full of speed bumps (the bottom of a off-road car hits them), may contain freely moving cows and other animals bigger than a cat. However no lions or giraffes
Matooke = freezingly tasting smashed banana which never ends. Everyday food for the locals. Can also be used as a cap for water cans. In fact can be used for almost anything. Only the imagination is the limit.
X sold here = Hardly sells X (either the official phone operator didn’t sell prepaid cards, only the 4th one sold them).
Post office = 100 post boxes on the wall, and in the office you can’t send letters. They say you must go somewhere else to send them. So greetings to all willing to send something or expect us to send anything…(and don’t wait too much for the souvenirs, because it feels somehow weird to send a hammer or a bunch of bananas. Anything else seems not to be able to get from this village)
BBC Book Shop = Local bookstore, which doesn’t sell books. Well, there was a couple of school books from the 80’s. The closest bookstore which sells normal novels etc. is said to be behind 300 kilometres in the capital city.
Speeding ticket = 200 km/h on a cow path. This far we have seen traffic signs showing 1) 50km/h limit and 2) end of the speed limit. Rumours say that the maximum allowed speed is 130km/h (this applies also to busses).
Car lights = are flashed when the aim is to get the incomers attention, otherwise they are not on. At dark time the most furious drivers use even distance lights, but in case of incomer the lights are put away.
Indicator = the second most corrored part of the vehicle. Is on, when the driver wants, or is not on, or is sometimes on, or when not turning, or when turning. Sometimes is on even ten kilometres, if the driver wants.
Tyres = are definitely full of rubber, because we have only seen two drivers to change tyre and both times the old tyre has lost a part bigger than a palm. With tyres we use in Finland you could get perhaps only a few dozens of kilometres.
Horn = probably the most corrored part of the vehicle. Is used when driving 130km/h or faster to a residential area or driving on the incomer’s lane or when the driver just wants attention or send message to incoming car/cycler/walker/goat that get out of my way.
Muzungu = means white man in the local language. We hear the word dozens of times a day; the normal reaction is that at least 5-10 children appear and scream muzungu, they are waving, asking how we are and thel how they are even if we didn’t ask and the most irritating ones want their money back (”give me my money”). If there are 10 children, everyone wants a personal answer, one collegial greeting is not enough. Some come to touch and dance around us. Mental breakdown. We can’t go anywhere, absolutely anywhere, without this happening. At night when you would think it’s quiet, it’s birds’ turn to make noise (Veli-Matti is sure that some bird says ”kuo-pio, kuo-pio”), thanks to the local architect who left the most uppern part of the window without glas and replaced that with a mosquito net, though which even a lizard has come inside. The swallows decided to build their nest behind our window. We thought to stuck a matooke inside the nest to stop the squeeking sound. And an acidic cock starts sometimes -not everytime- a serenade a couple of hours before it’s even lighty, before 5 o’clock. We asked how much approximately one cock costs on the market (10 000 shillings which is about 4 euro) – it can be that one cock is going to meet it’s destiny before we leave from here…
Internet = “some computers have it already installed(?) and it requires activating (??)” The speed is about 28kbit modem. At maximum. The prices vary a lot in the internet coffees, the functionality is bad everywhere.
Football = The most important thing in the life for many. The local games can lead to fighting. Manchester United is the most supported. The local footballs are made of matooke tree fibers.
Warm shower = ??? The Finnish version: pour 1,5 litres hot teawater in a bowl and add suitable amount of cold water. Be fast before the water gets cold. Without sponge you could cry.
The food this far has been good and we haven’t got any problems with stomach (malaria is not counted here). Our contact person is very strict where the materials for the food is bought. Many groceries are not bought from the local market, because their cleaness and quality cannot be assured. We however try to get more fruits on the menu, for example mangos. The most exotic foods this far have been matooke (check above), jack fruit (?), sweet potato and the local spinach. Every meal has rice, potatos and macarone. Almost every meal we also have pineapple, meat (chicken, goat, pig, cow), cottage and beans. As drink we have passion juice (so sour that even the local sugar is not melted in it) or limonade. Sometimes we have fish, water melon or matooke. For breakfast we have usually coffee/tee/milk powder/hot chocolate, banana (the edable species), omelett and break (with some different spreads). We eat so often (5 times a day) that it’s supposed we get more weight instead of losing it…
This was it this time, the next news probably after the trip to Congo which we missed because of the eastern. Otherwise life continues with the same slow rate as this far. A sign we saw in the Nairobi airport: ”No Hurry In Africa” was completely right about the local style of living.
-Veli-Matti & Tomi
.. ja me ollaan nyt Suomessa! Lento Nairobista lähti hieman suunniteltua myohemmin, mutta Lontoossa olimme jo taas aikataulun mukaisesti. Lontoon päässä lento oli tunnin myöhässä, ja Suomeen saavuimme eilen perjantaina illalla noin kello yhdeksän. Fiilis oli suoraan sanottuna melko euforinen 
Ja nyt on sentaan jo toukokuun puolivali.
Suunnittelemamme Kongon matka sai pienen kolhun kuultuamme, etta silta, joka ylittaa Ugandan ja Kongon valisen rajajoen oli romahtanut. Tasta huolimatta jatkoimme rajalle, jossa meita odotti pitkat rekkajonot, ja todellakin romahtanut silta. Muodollisuudet rajalla olivat jotain aivan uskomatonta. Esitimme asiamme muutamalle eri viranomaiselle eri toimistoissa, jotka olivat lahinna aaltopellista vaannettyja rakennuksia olkikattoineen, ja sisalla pienet puiset penkit. Kun saimme tarvittavat paperit, aloimme siirtya rajan toiselle puolelle. Paikalliset olivat kyhanneet valiaikaisen sillan, jota pitkin paasi kavellen ja maasturilla, mutta henkiloautolla ja rekalla ei yli paassyt. Kavelimme Kongon puolelle, jossa eras vartijanainen kulki koko ajan kanssamme pitaen passejamme taskussaan. Kiertelimme rajakaupunkia/kylaa aikamme, ja poikkesimme tutustumassa paikalliseen apteekkiin ja klinikkaan, joka oli olosuhteet huomioon ottaen yllattavan hyva. Heilla oli laboratorio, mikroskooppi ja reagensseja, muutama osasto ja sankyjen paalla jopa moskiittoverkot. Kommunikointi oli pieni ongelma, silla Kongolaiset eivat juuri puhu englantia vaan ranskaa ja swahilia historiansa vuoksi, mutta elekielella ja laakareiden osittaisella englanninkielen taidolla selvisimme lopulta aika kivasti. Poikkesimme samalla matkalla myos eraassa terveyskeskuksessa, jonne Mannerheimin lastensuojeluliitto oli jokunen vuosi sitten rakennuttanut yhden rakennuksen ja tukenut taloudellisesti laakkeiden ja sahkon saantia. Yhteistyo oli kuitenkin loppunut vuonna 2000. Nykyaan terveyskeskuksella ei ole laakkeita kuin viikoksi tai pariksi kerrallaan (tilaukset 3 kk valein) eika sahkosta ole tietoa. Tilanne on oikeastaan sama kaikkien terveyskeskusten kanssa (joissa olemme vierailleet), joiden vaikutusalue on 20 000 ihmista tai vahemman. Kyseisessa terveyskeskuksessa on kuitenkin paivystys ihan normaalisti, toisin kuin sita lahimpana olevassa keskuksessa: hoitajat ovat siella paikalla vain silloin, kun laakkeita on saatavilla. Toisin sanoen, hyvin harvoin. Taman takia monet ihmiset menevat joko suoraan lahimpaan kaupunkiin saamaan hoitoa tai sellaiseen terveyskeskukseen, jossa on ainakin edes hoitaja tavattavissa. Mikali potilaat joutuvat ostamaan omat laakkeensa, useat (valtaosa?) heista jattaa ne ostamatta ihan siita syysta, ettei heilla ole varaa niihin. Onneksi edes laakkeita on saatavilla lahella sijaitsevassa pienessa drug shopissa, jos niihin on varaa.
Greetings from university town Mbarara in the south-western Uganda. Experiences this far:
Artikkelit (RSS)