Akateeminen tulosvastuu ja työttömyys
(julkaistu 2.10.06 HS mielipidesivuilla)
Kun Opetusministeriö teki taannoin opiskelijoiden suorittamista tutkinnoista määrärahan jakamisen mittarin, pääteltiin yliopistoissa, että opiskelijoiden sisäänottoa ja tutkijakoulutusta on lisättävä.
Niin tapahtuikin, kunnes yliopistot huomasivat osallistuvansa kilpajuoksuun pohjalle: määrärahat eivät kasvaneet samassa suhteessa kuin työt.
Kisan häviäjänä ei kuitenkaan ole vain henkilökunta, vaan myös opiskelijat. Akateemista koulutusta vaativien virkojen ja työpaikkojen määrä vain supistuu.Niinpä esimerkiksi tohtorikoulutettavat eivät päädy automaattisesti tutkijan ammattiin. Jatkotutkinnon suorittaneiden työttömyysaste on korkeampi kuin perustutkinnon suorittaneilla.
Samalla ollaan kuorivinaan kermat päältä, vaikka todellisuudessa jatko-opiskelijat siirtyvät pois tutkimuksen piiristä. Tai sitten tutkimusta tehdään toisen työn sivussa, jopa työttömänä.Kun tutkijuudesta tehdään harrastus, ei ole ihme, ettei tieteenteko kannata. Jopa Suomen Akatemia, kotimaisen tutkimuksen veturi, pilkkoo (resurssien niukkuuteen vedoten) nelivuotisiksi tarkoitettuja päätoimisia tutkijakoulupaikkoja.
Samaan aikaan apurahatutkijoiden eläke- ja sosiaalimaksujen puutteita on yritetty paikata, jotta väitöskirjoja syntyisi. Esitys etenee, mutta säätiöt pistävät hanttiin. Se ei ole ihme, koska niistä - ei valtiosta, joka sanelee korkeakoulujen tulostavoitteet - kaavaillaan uudistuksen maksajia. Lisäksi jatkotutkintoa apurahalla tekevät komennetaan yrittäjän eläkevakuutusmaksun piiriin.Tulosajattelu kasvavine tavoitteineen tarjoaa toki jatko-opintomahdollisuuksia. Samalla se johtaa käytäntöön, jossa jatko-opiskelijat, jotka eivät (osaa jatkotutkijoista lukuun ottamatta) ole yliopistoissa töissä, tekevät yliopistoille tulosta. Akateeminen tulosvastuu ei erottele oppijaa opettajasta.
Tätä taustaa vasten tarkasteltuna on perusteltua vaatia, että etenkin nuoret saavat tekemänsä tuloksen vastineeksi muutakin kuin diplomeja. Esimerkiksi työtä ja toimeentuloa. Nyt monet siirtyvät pakosta työelämän sektoreille, joilla jatkotutkintoa ei voi hyödyntää. Ellei vuosia kestäneen koulutuksen päässä odota sitten työttömyys.Suomen tulevaisuus on poliittisten juhlapuheiden mukaan korkeassa koulutuksessa. Visiot eivät valitettavasti näy tavoissa, joilla koulutusjärjestelmä kohtelee tulevaisuuden tekijöitä.
Yritysten irtisanomisten yhteydessä sana yhteiskuntavastuu on välittömästi poliitikon huulilla. On aika katsoa peiliin. Kunpa valtiokin osoittaisi hieman yhteiskuntavastuuta laittamalla tutkijakoulutuksen kestävälle pohjalle.Ero yrityksen työntekijöiden ja valtion tutkijakoulutettavien välillä on näet siinä, että edelliset voidaan irtisanoa. Jälkimmäiset ovat yleensä asemassa, jossa irtisanomista ei tarvita. Tutkijoille tyypilliset pätkätyöt ja apurahat vain päättyvät.
Juho-Antti Tuhkanen
filosofian lisensiaatti
Oulu
Huhtikuu 17, 2008 @ 19.02 e
Hei
Helsingin Sanomien keskustelupalstalla on juuri nyt käynnissä keskustelu uudesta neliportaisesta tutkijauramallista. Tätä blogia lukevilla ja sitä ylläpitävillä saattaisi olla sanottavaa asiasta.
Tähän mennessä keskustelu on pysynyt asiallisena ja mielenkiintoisena ainakin omasta mielestäni, joskin osallistujia on kenties hieman liian vähän. Toivoisin siten, että mikäli arvoisilla potentiaalisilla keskusteluun osallistujilla olisi oma sanansa sanottavana, heillä olisi aikaa lukea keskustelu kokonaan läpi ennen kommentointia jotta turhilta toistoilta ja väärinymmärryksiltä vältyttäisiin
Keskustelu löytyy kotimaa-osiosta otsikolla “Tutkijan uralle haetaan lisää potkua”.
Ystävällisin terveisin,
nimimerkki “Naksuttaja”